Peli, erä, ottelu: Campo Yonex Open 2012, MB (2p)

Kirjoitussarja 'peli, erä, ottelu' sisältää keskinkertaisia kirjoituksia keskinkertaisen pelaajan keskinkertaisista otteista kisakentillä.

Käväisin viikonloppuna pitkästä aikaa kisoissa. Vaikka tennis on 'jättekiva' seuralaji, paljastuu lajin perimmäinen luonne vasta kun aletaan laskemaan pisteitä. Tämä on myös motiivini kisapelaamiseen, jos mietit sitä, miksi vanha mies kiusaa itseään juoksemalla karvapallon perässä.

Pelillisten taitojeni ollessa aavistuksen rajalliset, pelaan blogin muihin postauksiin nähden vaatimattomasti kansallisella tasolla, enkä edes huipulla vaan miesten B-luokassa. Niille, jotka eivät tiedä tasoista tai luokista mitään, niin ehkä parempi näin. Avataan kuitenkin sen verran, että luokista alin on D, jonka jälkeen tulee C-, B- ja A-luokat. Kaiken maailman niemiset, kontiset, heliövaarat ynnä muut ovat lisäksi erikseen omassa kastissaan ja vielä tarkemmin rankingissään, koska he pelaavat luonnollisesti aivan muilla kuin kotimaisilla areenoilla.

Vaikka sarjavalintani oli kohdaltani suhteellisen selkeä, olin aavistuksen yllättynyt siitä, minkälaisessa seurassa miesten B-luokan kisoja pelataan. Ennen turnausta kävin osallistujalistaa läpi ja luulin jo hetken olevani suvereeni voittaja. Iässä mitattuna. Ja kaikki tämä siis 36-vuotiaana! Onnekseni listalta löytyi lopulta yksi minuakin vanhempi herrasmies, joka lähti B-luokan kaavioon mukaan kunnioitettavassa 48 vuoden iässä. Rispektiä. Hurjasti rispektiä. Kun lasketaan selkeästi senioriosastoon kuuluva 33-vuotias seurakaverini pois laskuista, oli muiden osallistujien keski-ikä siinä 15 vuoden korvilla. Tätäkö on B-luokan tennis tänä päivänä? Lupaavia junnuja ja keski-ikäisiä never-beenejä?

Ei anneta voimakkaan junnupainotuksen kuitenkaan hämätä. Suuri osa näistä kavereista pelaa nimittäin kuin aikamiehet ja toisin kuin vaikkapa minulla, heidän päätepysäkkinsä ei ole B-luokassa, vaan jossain ihan muualla.

Mielellään sitä näkisi enemmän varttuneempaakin B-luokan peluria näissä kisoissa. Ette te sinne A-luokkaan kuitenkaan enää nouse, joten perse ylös sohvalta ja kentälle kisaamaan! Unohtakaa siis ne hyvin pisteitä tuovat sarjatennismatsit ja mitatkaa oikea tasonne turnauksissa.

Seurani RajaTe:n järjestämä turnaus, Yonex Campo Open, käytiin kotiluolassamme Campo Sportissa, Rajakylässä. Palkintoarvoltaan turnaus on yksi parhaista. Miljoonatienesteistä ei luonnollisesti ole tietoakaan, mutta hyvät tavarapalkinnot lämmittävät jo semifinalisteja.

Campo Sportin pelialustana on melko vikkelä velour, joten pallo tulee siis lujaa, eikä juurikaan hidastu pompun jälkeen. Lyönnin ajoitus sekä painon pitäminen edessä ovat tällä alustalla kaikki kaikessa. Pieni takanoja tai myöhästyminen ja pallo on seinillä tai kattorakenteissa. Yläkierre ei pure tällä alustalla kovinkaan voimakkaasti, joten suorat (flätit) pommit viuhuvat paljon tehokkaammin. Jostain syystä alustaan puree kuitenkin erittäin hyvin sivukierre, jota voi hyödyntää hyvin mm. syötössä.

Ennen turnausta olin pelannut pitkän pätkän, toisin sanoen käytännössä noin kuukauden, puolitoista, mielestäni kohtuullisen hyvää tennistä omaan tasooni nähden, joten odotin kisoja innolla. Viimeisen kuukauden ajalle mahtui valitettavan paljon myös lepoa, sillä jostain syystä vasen polveni oireili muutamia viikkoja sitten ilman selkeää syytä. Turvonneella ja jäykällä polvella pelaamisesta ei ollut puhettakaan. Eikä edes murtomaahiihdosta, joka on uusin suosikkihuumeeni heti tenniksen jälkeen. Pakollista lisälepoa tuli vielä lisää kisaviikolla, kun elimistöni kehitti jostain flunssan. Taisi olla muuten kolmas vai neljäs kerta tänä vuonna, jos kiinnostaa. Tuskin.

Valmistautuminen meni siis täysin metsään, mutta toisaalta kroppa oli todellakin levännyt. Pää oli kylläkin räkää täynnä vielä lauantaina kun pelit kohdaltani alkoivat, mutta pelaamista se ei liiemmälti tuntunut haittaavan. Itse asiassa turnauksen jälkeen olen niistänyt ehkä kolmesti, jos sekään ketään kiinnostaa. Enpä usko sitäkään.

Olin kaavion viimeinen neljänneksi sijoitettu (4.) pelaaja, mikä tässä tapauksessa tarkoitti sitä, että sain huilata ensimmäisen kierroksen, joten nyt jos koskaan se tuli hyvään paikkaan. En ollut nimittäin ihan varma pelikunnostani vielä lauantaina aamupäivällä. Kun muut pelasivat ensimmäistä kierrosta, minä söin buranaa.

Ensimmäisen matsin alkua jouduin aikataulujen venymisen vuoksi odottelemaan yli tunnin, mutta sekin oli tällä kertaa pelkkää plussaa, sillä olo tuntui kohenevan tunti tunnilta. Matsissa vastaan asteli nuori kaveri, joka oli sijan 50 tienoilla P16-rankingissä. Kaverilla oli hyvä kämmen, jota piti jonkun verran varoakin, mutta muuten hänen pelinsä oli vähän epätasaista. Aivan käsittämättömän hienoa kämmentä saattoi seurata tukku helpohkoja virheitä, vieläpä kentän sisäpuolelta, kuten niin usein tämän tason junnuilla. Valmentajapalloa takakentältä osataan lyödä vaikka kolme viikkoa, mutta hieman harvinaisemmat lyöntipositiot ja lyönnit tuottavat käsittämättömiä ongelmia.

Oma peli kulki suhteellisen mallikkaasti, vasurisyöttöäni myöten. Sain paljon "ilmaisia" pinnoja pelkällä syötöllä, eikä kaveri päässyt syöttööni kiinni oikein missään vaiheessa ottelua. Yritin muutenkin vältellä pitkiä palloralleja osittain flunssan takia ja osittain siksi, että kaveri vaikutti tykkäävän takakenttäpelistä. Voitin ensimmäisen erän 6-4, jonka jälkeen kaveri väsyi ja liike loppui. Hänellä oli ollut kolmieräinen aamumatsi, joka varmasti painoi jaloissa. Toinen erä tulikin kotiin 6-0 mitään ihmeellistä esittämättä.

Pitkä pelaamattomuuteni näkyi kuitenkin ottelun lopussa, sillä tarvitsin kuusi ottelupalloa (!) omissa syötöissäni, ennen kuin ottelun voittaminen lopulta onnistui. Toki kaveri taikoi jostain monta hienoa ja onnistunutta riskipommia, mikä osaltaan vaikeutti ottelun lopettamista. Lopun tukkoilua lukuun ottamatta matsi oli hyvä aloitus turnaukselle ja samalla paluu pelikentille.

Matsin jälkeen suihku ja venyttely. Yeah, right. Pelkkä suihku riitti ja venyttelyn sijaan söin patongin.

Johtuen kaavion pienuudesta (11 pelaajaa) toinen matsini olikin jo semifinaali. Vastassa oli turnauksen kakkossijoitettu ja tämä pelimies kuului jo P16-rankingin top kymppiin. Lyönnit olivat todella terävät ja varsinkin kämmen lähti erittäin letkeästi. Pelissä oli myös hyvin ideaa ja painoa, joten alusta asti oli selvää, että saan juosta ja pelata omien kykyjen ylärajoilla koko, jos voittoa tosissani hakisin.

Pääsin kuitenkin heti 2-0-johtoon, jonka jälkeen kaveri rentoutui ja sai heti pari murtoa, vaikka johdin molempia syöttöjäni 40-15. Tuo jos mikä syö miestä, mutta suoraan sanottuna kaveri oli myös teloittamassa minua kämmenillään, joten hyväksyin tämän ilman mutinoita. Pystyin rehellisyyden nimissä vain roikkumaan mukana, varsinkin hänen syötöissään. Kun peli oli 4-5 ja kaveri syötti erää himaan sain pari breikkipalloa ja onnistuin lopulta myös murrossa kaverin aavistuksen hermoillessa. Seuraava syöttövuoroni tilanteessa 5-5 olikin sitten erän huonoin. Sain toki onnistuneita ykkösiä sekä varsinaisia namupaikkoja, mutta yksi drive-volley pokalla takapressuun ja kaksi munausta verkolta, joten olin nopeasti jälleen jahtaajana. Sain kuitenkin vielä 5-6-tilanteessa kaksi perättäistä breikkipalloa, mutta poika pelasi ne hienosti ja tie-break jäi haaveeksi. Harmitti, sillä tein niin paljon duunia ja jäin lopulta ilman minkäänlaista palkkaa. Tenniksessä tämä menee tietysti aina näin, mutta aina se vaan jaksaa aavistuksen turhauttaa. Erätauolla rauhassa nautittu banaani kuitenkin lohduttaa. Aina.

Toinen erä oli pelillisesti tasaisempi, mutta tähänkin erään minulle tuli yksi sysimusta syöttövuoro tilanteessa 3-3. Hedmanin Hessu puhuisi seitsemännen geimin magiasta, minä en. Pelasin tuon geimin huolimattomasti ehkä aavistuksen huonolla keskittymisellä. Loppuerässä en onnistunut enää murroissa, joten erä kaverille 6-4 ja samalla siis koko matsi. Seivasin kuitenkin pari matsipalloa omissa syötöissäni 4-5-tilanteessa, joista toinen tuli vieläpä ensimmäisellä ja ainoalla verkkopallollani, jossa pallo nuoli verkkonauhaa ja tippui onnekseni kaverin puolelle. Pelissä roikkumisen ehdottomia edellytyksiä, että jossain vaiheessa käy myös vähän säkä. Oli se sitten matsipallo tai ei.

Taistelin mielestäni hyvin ja heittäytymisestä johtuvat palovammat polvissa sekä kyynärpäissä osoittavat, että yritystä riitti loppuun asti. Paremmalleen ei voi eikä voinut mitään. Se vähän harmittaa, että tämä taisi olla samalla viimeinen mahdollisuus voittaa tämä veijari, joten ensimmäisen erän tie-break olisi ollut hieno kokea ja katsoa, miten olisi käynyt, sillä ensi vuonna voi olla jopa geimit tiukassa tätä peluria vastaan.

Hän meni ja voitti lopulta koko turnauksen, joten onnittelut siitä. Hyvin ja hienosti poika kyllä pelasi koko turnauksen. Pelissä oli selkeästi ideaa ja aseet riittivät hyvin sen toteuttamiseen. Vielä kun verkkopeli paranee, on hän melko lailla valmis astumaan seuraavalle tasolle ja kaltaisillani B-luokan jyrillä pyyhitään sen jälkeen lattioita.

Turnaus oli jälleen kerran hieno kokemus. Loppupeleissä mukanaolo tietysti korreloi tämän asian kanssa aina ja hurjasti. Palkinnoksi miljoonaa taalaa varten tuli miljoonan taalan selkäreppu sekä tukku pisteitä, joten ihan tyhjin käsin ei tarvinnut kotiin lähteä itkua tihrustamaan. Ikä alkaa kuitenkin tekemään tehtäväänsä ja kaksi ottelua per päivä tuntui ja tuntuu ehdottomalta maksimilta, varsinkin jos tempo on tätä luokkaa. Matsin jälkeen tekemättä jäänyt venyttely oli nimittäin päivän isoin virheeni, eikä yksikään niistä missatuista lentolyönneistä. Nyt on tiistai ja olen edelleen täysin jumissa.