Finaalit lähestyvät kovaa vauhtia, mutta palataan nopeasti vielä Talin eilisiin tunnelmiin. Ohjelmassa oli niin miesten kuin naistenkin osalta nelinpelin finaalit ja kaksinpelin semifinaalit.
***
Liian usein tulee jotenkin vähäteltyä nelinpeliä. Omissa sarjamatseissakin se tuntuu olevan juuri se matsi, johon pelaajia on usein vaikea saada jäämään. Aika harvoin sitä edes treenataan ja jos treenataan, niin seisoskeluksihan se menee.
Siksi olikin todella avartavaa katsella pitkästä aikaa kunnon nelinpeliä ja vielä siis paikan päällä. Viime postauksessa oli puhetta kaksinpelin temposta ja liikkumisesta, mutta eipä meno nelurissakaan seisoskeluksi mennyt. Käsittämättömiä lyöntejä, hakuja ja pisteitä tuli hurja määrä. Pallo tuntui viuhuvan välillä niin, ettei silmä pysynyt mukana ja nämä veijarit lätkivät menemään ratkaistakseen pallon usein todella näyttävällä leikkurivolleyllä tai smashillä. Samettisia kosketuksia näkee parhaiten nelurissa.
Vielä kun lisätään se, että miesten nelinpelifinaalin draamankaari oli vähintäänkin yhtä viihdyttävä kuin itse pelikin, niin katselunautinto oli huipussaan ja inspiraatio tuleviin nelureihin on saavutettu.
Niin ja naisten nelinpelin finaalissa pelasi identtiset kaksoset Ukrainasta, Nadia ja Ludmila Kitshenok. Kaksosten peliasut, tossut ja mailat olivat täysin yhteneväiset, joten itse en ollut missään vaiheessa varma esimerkiksi siitä, että syöttikö heistä aina vain se kummalla kulki. Hämäävää.
***
Lukas Lackon ja Benjamin Beckerin välinen semifinaali vahvisti perjantaista havaintoa liikkumisen mielettömyydestä ja tärkeydestä. Kaverit ensinnäkin lukevat peliä niin hyvin, että he tuntuvat ottavan pieniä varaslähtöjä koko ajan, mutta siitä huolimatta se, miten äijät pääsevät jaloillaan pallon alle ja kaivavat vaikeimpiakin pommeja takaisin peliin on hurjaa. Ja sanotaan kauniisti vaikka omaan pelaamiseen peilaten sen verran, että jalkojen merkitys tuli itselle taas kerran selväksi. Suurinta kehityskohdetta ei tarvitse enää miettiä.
***
Jarkon ja saksalaisen Jan-Lennard Struffin välinen matsi oli tietysti päivän pääpeli. Hienoa pelaamista molemmilta pelaajilta, mutta ison hatunnoston ansaitsee Struff. Hän tuli peliin todella ennakkoluulottomasti ison pelinsä kanssa ja pisti Jarkon todella tiukalle.
Struffin peli näytti todella valmiilta ja Jarkolla oli omien sanojensakin mukaan vaikeuksia lukea kaveria peliä. Saksalainen paukutti kummaltakin puolelta todella näyttävästi ja vahvasti, mutta erityisesti kämmenessä oli hienoa tekemisen meininkiä. Lyönnin jalkatyö oli vaikuttavinta, mitä näin koko viikonlopun aikana. Se suuntautui lähes poikkeuksetta upeasti ylös eteenpäin ja toi lyöntiin hurjasti lisää painoa. Oppikirjamateriaalia sanoisin.
Rysty oli myös varsin letkeän näköinen, että painavuudessaan se oli varmasti ikävä lyönti vastata. Isoin miinus pelistä löytyi ehkä sittenkin päästä. Tiukoissa paikoissa mies (tai poika) sortui usein joko kaksoisvirheeseen tai helppoon virheeseen, joita ei todellakaan tullut montaa ennen ottelun kolmatta erää. Siksi ne kai pelistä esiin nousivatkin. Kolmannessa erässä Struff vaikutti jo aavistuksen väsähtäneeltä ja samalla hänen virhemääränsä nousi selvästi, mutta rohkaiseva esitys häneltä ja Jarkko vaikutti todella helpottuneelta ottelun voitettuaan. Painetaan siis Struffin nimi mieleen.
Jarkon peliin ei ole paljon lisättävää edelliseen matsiin verrattuna. Jälleen huono alku, sillä nyt ei toimineet jalat ennen erän puolta väliä. Ikävimmin tämä näkyi syötössä, jossa Jarkko ei tehnyt jaloillaan mitään. Noin 120 km/h vauhti tietää Struffin kaltaisia pommittajia vastaan aina vaikeuksia. Siitä huolimatta Jarkko pelasi hienosti itsensä otteluun sisään ja käänsi sen lopulta voitoksi vaikka pitkään näytti siltä, että Struff on kentän parempi pelaaja. Toisessa erässä Jarkko nosti hieman tempoa ja Struff jäi vähän kyydistä.
Kaiken kaikkiaan eilen nähtiin juuri sitä aggressiivista Jarkkoa, jota toivoisi aina näkevänsä. Kyllä Jarkkokin osaa sitä palloa lämätä kuin vierasta sikaa, kun hän sillä päällä on. Nyt ei mennyt oikeastaan missään vaiheessa läpsyttelyksi ja jos meni, niin Struff muistutti aika näyttävästi ettei kannata. Hyvä niin ja näimme juuri sitä Jarkkoa mitä halusimmekin. Hyvä esitys siis Jarkolta! C'mon!
***
Turnauksen linjatuomarit olivat unessa. Milloin he missasivat pitkiä syöttöjä, milloin jalkavirheitä. Annetaan jotain kuitenkin anteeksi eli vaikka nuo syötön takarajatuomaroinnit, sillä se jos mikä on koiran hommaa. Pallo tulee flättinä kahtasataa, joten vaikeaahan se on nähdä oliko pallo ulkona vai ei.
Mutta sitten on tämä jalkavirhetuomarointi. Valitettavasti Jarkolla on syötössään ikävä tapa hilata oikea jalka syötön aikana noin 15-20 cm eteenpäin, jolloin jalkavirheen todennäköisyys kasvaa huomattavasti. Nyt Jarkolle tuomittiin ehkä noin viisi jalkavirhettä, mutta todellisuudessa niitä nähtiin vähintään kaksinkertainen määrä.
Mielenkiintoisin tilanne sattui ottelupalloon. Ykkössyötössä jalkavirhe tuomittiin, mutta kakkossyötössä se jätettiin huutamatta ja Jarkko voitti pisteen sekä ottelun syötöllään.
Miksi on niin vaikeaa huutaa kaikki jalkavirheet? Jos ne näkyvät katsomoon, niin ne näkyvät varmasti myös linjatuomarille. Eikö tuomaripoloisella ole munaa huutaa kahta jalkavirhettä peräkkäin, varsinkaan ottelupallossa, vai onko kivempi vetää kotiyleisön paineessa kotiin päin? En tiedä, mutta käsittämättömältä se tuntui, enkä ollut asian ainoa ihmettelijä takarajan kohdilla.
***
Ja nyt finaalin kimppuun. Go Jarkko, go!
Vasurilla on nimestään huolimatta poliittisesti täysin sitoutumaton tennisblogi,
joka käsittelee tennistä niin katsojan, pelaajan, valmentajan kuin yrittäjänkin vinkkelistä.
