torstai 20. joulukuuta 2012

Ja voittaja on...

Vuosi 2012 on vääjäämättä lipumassa mailleen. Ennen kuin luodataan tulevaan otetaan vielä kerran valikoitu, mutta tiukka, tuijotus menneeseen ja jaetaan tämän vuoden gloriat niille, keille se kuuluu.

Vuoden nousu: Andy Murray

On varmasti tuhat ja sata pelaajaa, jotka hilasivat rankingiään ylöspäin enemmän kuin Andy. On varmasti satoja pelaajia, jotka oppivat tänä vuonna enemmän pelaamisesta kuin Andy. Mutta on vain yksi pelaaja, joka oppi tänä vuonna voittamaan todella isoja otteluita ja nousemaan siinä samalla Grand Slam- ja olympiavoittajaksi. Pulinat pois, Andy kuuluu vihdoinkin isojen poikien joukkoon. [Tiedetään, tiedetään, älkää muistuttako, ok?]

Vuoden comeback: Roger Federer ja Brian Baker

Jaan palkinnon kahdelle herrasmiehelle. Toisaalta Rogerille, koska uskoni oli jo mennyt, enkä todellakaan kuvitellut näkeväni Federeriä enää Grand Slam -kannun kanssa. Joku voisi sanoa, ettei hän koskaan ikinä missään ollutkaan, mutta kahden ja puolen vuoden grandslamittömyys ennen Wimbledonia on tämän tason mestarille sysimustaa vaellusta.

Toinen paluumuuttaja on Brian Baker. Puhutaan toki täysin eri kaliiberin pelurista kuin Roger tai muu kärkiporukka, mutta Brianin elämä (ei Monty Python) on uskomaton tarina uskosta, sinnikkyydestä ja tahdosta. Kaikkien niiden sairastelujen, loukkaantumisten ja leikkausten jälkeen mies pelaa itsensä seitsemän vuoden tauon jälkeen ATP tourin paluuturnauksessaan finaaliin ja vieläpä massalla. Tarinaa on pakko rakastaa, vaikkei amerikkalaissiirappi maistuisikaan.

Vuoden eläkkeet: Fernando Gonzales, Ivan Ljubicic, Andy Roddick, Juan Carlos Ferrero
Mitä tässä voi sanoa? Hienoja miehiä? Hienoja pelaajia? Hienoja taistelijoita? Aivan varmasti, mutta samalla vain kaksi voitettua Grand Slam -turnausta. Sanoisin, että puhutaan Federerin aikakauden suurimmista uhreista. Ilkeimmät voisivat puhua uhrilampaista, mutta en minä, etkä sinäkään, koska
  • Roddickin syöttö tiputtaa meistä kenet tahansa siihen paikkaan
  • Gonzalesin kämmen lähti lujempaa ja tarkempaa kuin sinun syöttösi
  • Ljubicicin kalju plus perusfrotee (hikipanta) on karuin näky ikinä
  • Ferreron tyylikkyyttä, vaatimattomuutta ja sportsmanshipiä ei ole koskaan liikaa.
Vuoden tulevaisuus: David Goffin
Näimmekö kesällä Harry Potterin vai tenniksen tulevaisuuden?

Vuoden letkeys: David Goffin
Näimmekö kesällä Harry Potterin vai tenniksen tulevaisuuden?

Vuoden potilas: Rafael Nadal
Monte Carlo? Check. Barcelona? Check. Rooma? Check. Roland Garros? Check. Kausi pakettiin? Check. Ensi vuonna uusi yritys. #Vamos. #Mistä #uusia #polvia?

Vuoden "mitä tapahtui?": Milos Raonic
Alkukaudesta vielä huimaa pommitusta ja aggressiivistä tekemistä. Kesän aikana täyskäännös ja syksyllä jo vaisua läpsyttelyä. Isompaa tuupparia en juuri nyt muista nähneeni. Mahdollisuudet olla vaikka mitä, mutta vaatii alkukauden kaltaisia otteita.

Vuoden "luu käteen": John Isner
Kun Isner voitti alkukaudesta Federerin hallimassalla Davis Cupissa lähes suvereenisti, alkoivat odotusarvot olla kohdillaan myös hänen kohdallaan. Valitettavasti meno hyytyi pahoin kauden edetessä ja näyttää siltä, että se iso pommi jää sittenkin tekemättä. Kvartsikamaa myös jatkossa. Ei enempää, muttei myöskään vähempää.

Vuoden "ei koskaan ikinä milloinkaan yhtään mitään": [tässä piti olla Andy Murray]
Ei kuitenkaan ole, koska massakauden jälkeen tapahtui paljon hienoja asioita Andylle. Ja hyvä niin. Jätetään tämä nyt jakamatta.

Vuoden raivarit: Marcos Baghdatis, Australia
Koska tämä on perheohjelma, emme palaa enää tähän.

Vuoden piste: Roger Federer vs. Novak Djokovic, ATP World Tour Finals, Lontoo, ensimmäinen erä tie-break 5-6 (Federerin syöttö)
Miljoona hienoa pistettä nähtiin tänäkin vuonna, joten yhtä on vaikea nostaa yli muiden. Tämä oli kuitenkin yksi niitä hetkiä, jolloin ei tajua enää mistään mitään. Tällainen kaverin eräpalloon omissa peleissä, niin erä on sun. Nyt kävi toisin.

Vuoden erä: Erä nro 5 ottelussa Lukas Rosol vs. Rafael Nadal, Wimbledon 2. kierros
Kuvittele tilanne: vastassa Rafael Nadal, Wimbledon, viides erä alkamassa. Olet juuri hävinnyt neljännen erän. Mitä teet? Murrat kerran, pidät omat syöttösi kutakuinkin puhtaasti ja ratkaisugeimissä syötät kolme ässää. Nostat kädet ylös ja kaadut selällesi maahan. Lukasrosol-hetkestä tuli käsite. Tässä erän higlightsit.

Vuoden ottelu: Novak Djokovic vs. Rafael Nadal, Australian Open finaali
Vaikka olin ja olen periaatteessa edelleen sitä mieltä, että tässä ottelussa mentiin tenniksen evoluutiossa suuntaan, jossa valitettavasti brutaali fyysiyys näyttelee pääosaa taidon ja/tai taktiikan sijaan, oli tämä siitä huolimatta draamallaan ja taistelullaan (luonnollisesti myös fyysisyydellään) vertaansa vailla. Kyseessä oli kuitenkin Grand Slam -finaali ja tämän vuoden finaaleista ehdottomasti jännittävin. Hightlightsit tästä.

Vuoden paras: Novak Djokovic
Australia: voitto, Roland Garros: finaali, Wimbledon: semifinaali, US Open: finaali, World Tour Finals: voitto. Number one. I rest my case.


Siinä ne. Kommentteja ja ehdotuksia otetaan kernaasti vastaan!

2 kommenttia:

  1. Komea lista, Vasuri! Ehdotan vielä paria. Esittäkää toki vasta-argumentteja :)

    Vuoden kotimainen, jälleen kerran: Jarkko Nieminen. Sydneyssä tammikuussa irtosi uran toinen kaksinpelin ATP-turnausvoitto. Ei ihan jokapäiväistä pullaa suomalaisille tennistelijöille.

    Vuoden nurtsielämys: Kesä Wimbledonissa
    Kaksi kertaa peräjälkeen Wimbledonin nurmella - ensin perinteikkäästi valkoiset yllä, skumpat ja mansikat rinnuksilla, ja heti perään heivataan kaikki perinteet romukoppaan olympiarenkaiden tieltä. Perinne-Wimbledon oli jälleen kerran ikimuistoinen, mutta olympiatennis jälleen kerran jotenkin hengetön - olkoonkin, että sitä kautta alkoi Andyn kasvu voittajaksi.

    VastaaPoista
  2. Juuri näin. Vuoden suomalaispelaajasta ei ole epäselvyyttä tänäkään vuonna. Jännä nähdä kuka on se pelaaja, joka Jarkon syöksee valtaistuimeltaan kotimaassa. Pienen vedon voisin pistää siitä, että Jarkko ehtii lopettamaan ennen kuin moinen pääsee tapahtumaan. Henkan ihmeparantumista melkein kyllä vaatisi.

    Tuossakin olet Ville oikeassa, että olympiatennis tuntuu edelleen hiukan vaisulta tapahtumalta, ainakin teevee-ruudusta katseltuna. Asiaa ei paranna täysin hanurista ollut lähetystukkoilu, josta olen vieläkin käärmeissäni Ylelle. Jälkilähetykset... Aaargh.

    VastaaPoista