13/01/2013

Mikä on lopulta tärkeintä?

Näin suurkisan alla on hyvä palauttaa itsellekin mieleen, mikä on lopulta tärkeintä. On lopulta ihan se ja sama kuka voittaa Australiassa. Tai kuka on kaikkien aikojen paras. Tai kenestä tulee seuraava ykkönen tai edes ammattilainen.

Koin aamulla jotain, mitä sinunkin tulisi kokea.

Tulen palaamaan valmentamiseen, sen opiskeluun ja siinä kehittymiseen blogissani vielä useita kertoja tästä keväästä alkaen, mutta ennen kuin aloitan aiheesta isommin, on pakko fiilistellä hetki.

Tänä aamuna olin ensimmäistä kertaa noin 20 vuoteen vetovastuussa junioreiden, tässä tapauksessa noin 5-7-vuotiaiden ja sanalla sanoen melko eläväisten poikasten, tennistunnilla. Huolimatta siitä, että kuudesta pojanviikarista yhden (ehkä kahden) keskittyminen oli tasolla välttävä, sain tunnista näiden termiittien kanssa hienommat vibat kuin parhaasta voittomatsistani ikinä.

Se ilo ja innostus mitä nämä jätkänpätkät kokivat tunnin aikana tarttuu ihmeellisellä tavalla. Tuli se kokemus heille sitten leikistä, kisan voittamisesta, lyönnin tai tempun oivaltamisesta, lämmittelyjuoksusta, venyttelyistä tai lopun ylävitosista on toissijaista. Liikunnan riemu on jotain käsittämätöntä. Väitän, että se on vähintään samaa luokkaa kuin huvipuiston sisääntuloportin kohdilla.

Sitä intoa ja riemua, mitä näillä jätkillä tänäänkin oli, on vaikea tappaa. Tulkoonkin tuon välttämisestä oman valmentamiseni ensimmäinen perusteesi.

Liikunnan riemu on lopulta tärkeintä.