06/02/2015

Kausibarometri 2015, osa I

Kausibarometri tarkastelee kärkinimiä ja ennakoi vuoden lopun top-viittä Grand Slamien jälkeen.

1) Novak Djokovic
Juuri niin vahva kuin etukäteen odotettiinkin. Pieni viilaus vielä aktiivisempaan peliin, niin mies lanaa tänä vuonna kaiken. Seuraava missio: tehtävä Ranskassa. Sen aika on nyt.

2) Andy Murray
Kertaheitolla kärkikahinoihin. Ok, kaavio vähän aukesi ja turpaan tuli vain Djokovicilta, mutta silti Andy ja fyysinen tennis teki jälleen vahvan paluun. Murrayn voittamiseksi tarvitaan joko Djokovic tai tarpeeksi aggressiivinen hyökkäys. Poikaset (Kyrgios, Dimitrov, ynnämuut) ovat sittenkin vielä poikasia, joiden yli pääsee tarvittaessa juoksemalla.

3) Rafael Nadal
Nousussa. Tai laskussa. Australiassakin hyvä ja huono matsi vuorottelivat. Ei tästä miehestä ota selvää. Kausi määrittyy massalla. Jos löytää kämmenensä, löytynee mojo ja peli siinä samalla. Massalla tärähtää, mutta muut saavuttamassa tätäkin etumatkaa. Suuren suuri arvoitus massan ulkopuolella.

4) Stanislas Wawrinka
Tasaisemmalla suorittamisella korkealla tänä vuonna. Pelasi lopulta varsin lupaavan Australian Openin ja kaatui oikeastaan omiin virheisiinsä Djokoviciä vastaan, joka toki laittoi kaikki vastustajansa taidollisten ja laadullisten maksimiensa ulottumattomiin.

5) Roger Federer
Lyhyeksi jäi lento Australiassa ja Federer-fanien uho loppui kuin seinään. Myös tämän blogin kommenteissa on ollut pari viikkoa hiljaista tältä osin. Tätä se nyt kuitenkin vain on. Kunnon breikki ennen Australiaa olisi sittenkin voinut olla paikallaan, mutta hyvä, että se tulee nyt. Nyt jos koskaan kärkeen kaivataan ultrahyökkäävää pelaajaa. Muutama teurastus kärkinimille olisi varsin tervetullut.