13/04/2015

Ennakko: Monte Carlo 2015

Ensimmäiset askelmerkit kohti massakauden huipentumaa, Roland Garrosia, otetaan tällä viikolla Monte Carlossa. Ennakko siis kehiin!

Asetelmat tähän ensimmäiseen massa-Mastersiin eivät juurikaan voisi olla kiehtovammat. Kun potentiaalisia unelmakohtaamisia on tyrkyllä useita, on suorastaan kiihottavaa (pieni värikynä sallittaneen nyt) nähdä millaiseksi tämä viikko lopulta muodostuu.

Ilmassa on niin paljon mielenkiintoisia kysymyksiä. Miten kivenkovan alkukauden pelannut Novak Djokovic ottaa massan haltuunsa? Jatkaako mies käsittämätöntä lanaustaan ja voittojen sarjaansa? Entä mitä tekee Rafael Nadal? Löytyykö itseluottamus ja sen myötä massapeli jo Montessa? Entä Roger Federer? Massakausi lienee hänelle se vaikein vaihe kaudesta, mutta melko varmaa on, että hyvin pitää konkarienkin pelata sveitsiläisen voittaakseen.

Sanotaan, että voittaminen ruokkii voittamista ja niin se taitaa todella olla. Djokovicin otteet eivät aina häikäise, mutta silti mies tuntuu voittavan nyt koko ajan ja kaikkialla. Hänet voittaakseen täytyy tällä hetkellä olla jotain todella spesiaalia tarjolla. 

Serbi onkin suosikki numero yksi. 

Toki jatkuva voittaminen tuo jossain mielessä myös tietynlaista painetta, henkistä väsymystä. Olen aina ollut sitä mieltä, että Djokovickin on luonteeltaan enemmänkin jahtaaja kuin jahdattu, joten motivaation löytäminen voi piikkipaikalla olla jossain vaiheessa vaikeaakin. Ilman kunnon motiivia serbi saattaa nostaa aavistuksen jalkaa kaasulta. Tiedostaen tai tiedostamattaan. Nyt kotinurkilla pelatessaan tätä tuskin tapahtuu, mutta jossain vaiheessa ennen horisontissa siintävää Garrosia voi tulla jonkin sortin väliviikko.

Rafael Nadal, kaikesta tämän hetkisestä itseluottamuspulasta ja pätkivästä pelistään huolimatta, lienee se, joka parhaiten pystyisi massalla Djokovicin rattaisiin kapuloita laittamaan. Tapahtuuko se jo tällä viikolla, jää nähtäväksi. Ennemmin tai myöhemmin peli on todennäköisesti jälleen valmista Ranskaa varten.

Tällä viikolla kaavio on kuitenkin melko haastava jo ennen mahdollista Djokovic -ottelua. Kvartseissa väijyy David Ferrer, joka varsinkin massalla on uhka kenelle tahansa. Myös Nadalille ja varsinkin nyt. Hän voi olla sitä jopa Djokovicille näissä karkeloissa, jos vain virtaa riittää. Palloa tulee kenttään kova määrä ja jos Nadalin (tai Djokovicin) peli pätkii, Ferrer käyttää tilaisuutensa varmasti. Viime vuoden turnauksen Nadal -voiton jälkeen hän ei myöskään pelkää Nadalia, jonka tappiot ovat tuoneet kaikille muillekin uskoa. 

Nadalin kohtalon otteluita ovatkin juuri Ferrer- ja tietysti mahdollinen Djokovic -kohtaaminen. Ferrer -voitolla uskoa omaan tekemiseen tulisi aivan eri tavalla kuin perusjätkiä lanaamalla, puhumattakaan Djokovic -voitosta. Mutta. Nadal on vielä prosessissa ja vasta rakentumassa mahdolliseksi massamonsteriksi. Monte voi olla vielä liian aikainen etappi, sillä takamatka on hurja vaikka massalla nyt pelataankin.

Kuten sanottua, Federerin kohdalla en usko enää massaihmeisiin. Vaikka mies taidoillaan kenties onkin kautta aikojen toiseksi paras massapelaaja, niin raaimmillaan ikä näkyy nyt juuri näissä hitaan kentän otteissa. Silmitön verkolle ryntäilykään ei auta, sillä aikaa ohituksiin on enemmän, eikä hyökkäyspelikään ole tehokkuudeltaan samaa luokkaa kuin viime viikkojen turnauksissa. 

Mielenkiintoa kuitenkin riittää myös sveitsiläiseen, sillä tämä tietynlainen odotusten minimaalisuus voi poikia hienojakin asioita Federerin kohdalla, eikä Miamin väliin jättäminen varmasti huonoa kropalle tehnyt. Herkkupalaksi tarjolla olisi mm. Stan Wawrinkan ja siis viime vuoden finalistien kohtaaminen ja mitä ilmeisin revanssin mahdollisuus. 

Wawrinka jatkoi USA:n kiertueella viime vuosien tapaan vaisuja otteitaan, mutta ympäristönvaihdos massalle voi tarjota juuri sitä, mitä Stan juuri nyt eniten kaipaa. Viime vuoden mestarina hyvät ovat ainakin muistot. Toivotaan, että myös peli alkaa löytyä.

Näillä mennään:

Puolivälierät:
Djokovic vs Tsonga
Nadal vs Ferrer
Berdych vs Robredo
Federer vs Wawrinka

Välierät:
Djokovic vs Ferrer
Wawrinka vs Berdych

Finaali:
Djokovic vs Wawrinka

Voittaja:
Djokovic.