lauantai 23. tammikuuta 2016

Voittajabarometri, Australian Open 2016, osa II

Well well, ... Ensimmäisiä signaaleja suosikkienkin haavoittuvuudesta on saatu. Vielä he tiensä eteenpäin kuitenkin selvittivät.

Novak Djokovicin ottelu Italian Andreas Seppiä vastaan oli toisessä ja kolmannessa erässä jo sitä peliä, millä serbi on horjutettavissa.

Nolenkin keinot hieman loppuvat kun vastustajan lyönti on kovaa, painavaa ja jatkuvaa lämäilyä, jolla Djokovicin saa toistuvasti työnnettyä poikkeuksellisen kauaksi takarajasta eli hänen tapauksessaan noin 1.5-2 metriin. Näin kauaksi serbi on viimeksi työnnetty Stanin toimesta viime keväänä. Tämä ei ole tietenkään helppo tehtävä, mutta sitä se vaatii. Tasaisuus ja varmuus ovat tässä tietysti avainasemassa.

Sillä pääsee luomaan painetta, johon serbi ei ole pelissään ihan kauheasti viime aikoina tottunut. Kun vastustaja on tässä moodissa ei enää riitäkään, että Djokovic voittaa pisteitä vain olemalla Novak Djokovic. Seppi pääsi jopa niin hyvin Djokovicin pään sisään, että selkeitä turhautumisen merkkejä, kuten mailan heittelyä ja väsynyttä maleksimista, oli pitkästä aikaa nähtävissä.

Vaikka peli antoi merkkejä Djokovicin haavoittuvuudesta, voi häntä tämän herätyksen jälkeen olla vaikea haavoittaa tässä turnauksessa.

Roger Federerin urakka vaikeutui alkukierroksilta hivenen kun Grigor Dimitrov vei mieheltä jopa erän. Parhaimmillaan Dimitrov oli hyvin, varsinkin takakenttäpalloissa, pelissä mukana, mutta tuttu epätasaisuus ja Federerin hurja syöttövire oli tälläkin kertaa liikaa. Jos syöttötaso pysyy Rogerilla näin hurjalla tasolla, se lupaa hyvää, mutta vaaran merkit ovat välittömästi ilmassa, kun syöttö ei kulje. Pelit tasoittuvat kummasti.

Ottelu oli myös kestoltaan jo sitä luokkaa (2h 40min), että näitä ei montaa ennen Djokovic-välierää kaivattaisi.

Andy Murrayn ja Stan Wawrinkan junat sen sijaan puksuttavat tasaisesti eteenpäin. 

Skotille toki tuli pieni työtapaturma yhden menetetyn erän muodossa, mutta muuten peli vaikuttaa varsin valmiilta. Edelleen suurimpana "huolena" on vaimon mahdollinen synnytys, mutta myös appiukon terveys, sillä tämä sai ilmeisesti jonkinasteisen sairaskohtauksen suojattinsa Ana Ivanovicin ottelun aikana. Toivotaan, että nämä kentän ulkopuoliset asiat pysyvät hallinnassa ja eivät vaikuta peliotteisiin.

Wawrinkan tykityksen mittaa seuraavaksi Milos Raonic, joten se kertookin paljon enemmän miehen vireestä kuin mikään tähän mennessä.

Palataan asiaan.

3 kommenttia:

  1. Blogisti kirjoittaa: "Seppi pääsi jopa niin hyvin Djokovicin pään sisään,.."

    Tuo on varsin mielenkiintoinen sivuaihe, joka on jäänyt turhan vähälle huomiolle. Yleensä kiinnitetään huomioita korkeintaan siihen, kuinka hyvin toinen oppii lukemaan toisen syöttöjä. Mutta onhan ottelussa muitakin lyöntejä, joiden ennakointi tai oikeammin peittäminen olisi ilman muuta hyödyllistä. Nyt siitä puhutaan oikeastaan vain stopparin yhteydessä.

    Näyttäisikin siis siltä, että lyöntien salailua ei juuri harrasteta. Lyöntivuorossa oleva tuntuu yleensä valitsevan juuri sen ratkaisun jota vastalyöjä odottaa. Palloralli etenee näin, mutta päättyy vasta siihen, kun nopeutuneeseen tempoon ei toinen pysty vastaamaan tai tekee helpon virheen. Onko molemmille helpompaa siinä tilanteessa pelata vain tennispelaajan jollakin perusvaistolla, josta poikkeaminen näyttäisi katsojasta liian tyhmältä ainakin pisteen häviämistapauksessa?

    Olen itse joskus yrittänyt tasollani pelata niin, että teen aina eri ratkaisun (verkkoiskulyöntejä lukuunottamatta) kuin mikä ensiksi tulee mieleen. Se ei toiminut, ajatukset jollain tavalla ruuhkautuivat. En välttämättä pysynyt konseptissani. "Kumpi se ensimmäinen nyt olikaan" ja pallo elää kentällä samalla kun minä jahkailen!

    Luulisi, että maailman huipulla tuo ei olisi ongelma, ja johonkin tuonkaltaiseen kaikkien kannattaisi pyrkiä, mutta jostain syystä ei siihen taida kukaan systemaattisesti pyrkiä. Miksiköhän, siitä ei edes puhuta?

    VastaaPoista
  2. Tuon selittämisessä voisi hyödyntää vaikka sitä Ericssonin 10 000 tunnin sääntöä. Eli huippuammattilaiset tekevät valintoja intuitiolla ja toteuttavat automaationa - harrastaja sitoo väliin tietoisen ajatuksen ja automaatioksi harjaantumattoman teknisen toteutuksen. Jos siinä välissä vielä muuttaa suunnitelmia, niin käy juuri kuten kuvasit - korvien väli ruuhkautuu ja tekninen toteutus kärsii. Tietoinen ajatus on aina hitaampi kuin automaattinen reagointi, joka on siis samanlainen mekanismi kuin ihmisen tai eläimen fight or flight -reaktiossa: tietoinen ajatus kytkeytyy pois, ja toimimme vaiston varassa. Mitä enemmän urheilija on jotakin liikesuoritusta toistanut, sen vähemmän hän tarvitsee tietoista ajatusta tekniseen suorittamiseen ja voi keskittyä esimerkiksi hakemaan vastustajan pelitavasta heikkouksia.

    Tenniskentällä tietyt pelitavat ovat todennäköisempiä kuin toiset, mutta niitä yllättäviä (= epätodennäköisimpiä) valintoja näkee lukuisia jokaisessa ottelussa. Niihinhän perustuvat oikeastaan kaikki läpilyönnit, stopparit jne. Valitettavasti useimmiten epätodennäköisin ja siten yllättävin vaihtoehto on se, joka on myös hankalimmin toteutettavissa. Pelaajat jättävät jonkun kulman auki tietäessään, että sinne lyömisessä on vastustajalla isompi riski tehdä virhe kuin onnistua. Jos vastustaja pääsee zoneen ja lyö kaikki pallot siihen koloon läpilyönteinä, niin silloin se ansaitsee voittaa matsin. Kyllähän tämmöisiä matseja näkyy jatkuvasti. Eli idea on juuri se, minkä Vasuri mainitsee tuolla edellä, että pelaajan pitää pystyä saamaan vastustaja painettua sellaiseen paikkaan, jossa tämä ei ole omimmillaan. Ja sitten on vielä tämä osasto Djokovic, Nadal (parhaimmillaan), Federer, jotka pelastaa niitä kaikkein yllättävimpiäkin vastustajan vetoja ja pystyy tekemään siihen vielä yllättävämmän päälle.

    VastaaPoista
  3. Nolelta 100 helppoa virhettä Simonia vastaan - kuulenko jo voittajan vaihtuvan? Mielipide tästä?

    (Nyt nimittäin vaikuttaisi serbin pururata kostuneen oikein kunnolla)

    VastaaPoista