31/10/2016

Ennakko: Pariisin Masters 2016

Viimeistä viedään! Tässä ennakko vuoden viimeiseen Mastersiin, olkaa hyvä!

Suurin mielenkiinto Pariisissa kohdistuu itse kisan ohella hieman yllättäen myös kisaan vuoden lopun ykkösrankingista.

Kun kiertue viimeksi pyöri Pariisissa Ranskan avointen aikaan kesäkuussa, ei näyttänyt siltä, että Djokovicia ja/tai hänen ykkösrankingiaan uhkaisi kukaan pitkään aikaan. Ei ainakaan tämän vuoden aikana. Taisi tulla jopa kirjoitettuakin aiheesta ja siitä, kuinka mies todennäköisesti rikkoisi Roger Federerin ykkösrankingin viikkoennätyksen (302 viikkoa) ehkä jo parin seuraavan vuoden aikana. Nyt ollaan siis 223 viikossa.

Ajat kuitenkin muuttuivat nopeasti Ranskan jälkeen. Djokovicin taso alkoi motivaatiomyrskyissä heilahdella ja suurin nälkä on ollut kateissa siitä saakka. Ilmeisesti myös pieniä fyysisiä vammoja on alkanut tulla. Ura-Grand Slamin tuoma emotionaalinen tyhjiö ja sen prosessointi on kuitenkin edelleen kesken. Ykkösrankingin menettämisen pelko saattaa tuoda tarvittavaa nälkää Pariisiin, mutta yhtä hyvin se voi vain pahentaa syöksykierrettä. 

Kun samaan aikaan erittäin nälkäinen Andy Murray on jyrännyt hyviä tuloksia käytännössä koko vuoden, ollaan lähellä tilannetta, että tasaisemmin esiintynyt skotti nappaa ensimmäistä kertaa urallaan himoitun loppuvuoden ykkösrankingin. Toimiva peli on tuonut tasaisen varmaa tulosta läpi kauden ja nyt se on Murray, joka on mennyt joka kisassa poikkeuksetta pisimmälle, ei enää Djokovic.

Twitterin puolelta aiheesta löytyi oiva taulukko, josta eri variaatiot pisteiden valossa käyvät ilmi.

Toki Pariisissa käydään mielenkiintoista kisaa myös kahdesta viimeisestä kisapaikasta Lontoon finaaliturnauskahdeksikkoon. Tänä vuonna kärkiporukka on joka tapauksessa tuulettumassa, osin vetäytymisten ja loukkaantumistenkin takia, mutta hienoa, että ensikertalaisiakin saadaan todennäköisesti mukaan muutamia. Matemaattiset mahdollisuudet Lontooseen on vielä seitsemällä pelaajalla, joista Dominic Thiem, Marin Cilic, Tomas Berdych ja David Goffin vaikuttaisivat potentiaalisimmilta pelureilta pisteiden ja/tai pelivireen osalta. 


Mutta sitten itse kisaan Pariisissa. Uskon Djokovicin ja Murrayn käyvän tiukkaa kisaa turnausvoitosta ja siis rankingistä siinä sivussa. Finaaliparina tämä ei lopulta yllättäisi, mutta Djokoviciltä se olisi kova suorituspiikki tähän väliin. Se voi olla liian kova, olkoon kesän Pariisi-muistot mitä tahansa. Viimeisestä hyvästä isosta pelistä on jo tovi aikaa ja sen tietää Djokovic itsekin. 

Nälkäisimmät kaverit lienevät kuitenkin edellä mainitut pelurit. Paikkansa Lontoossa jo varmistaneet, kärkikaksikko poislukien, saattavat hyvinkin keskittyä jo Lontooseen ja ovat hakemassa Pariisista vain hyvää ja rentoa peliä, jolla Lontoon lentoa voisi siivittää. 

Näillä mennään:

Puolivälierät:
Djokovic vs. Cilic
Wawrinka vs. Gasquet
Tsonga vs. Raonic
Murray vs. Berdych

Semifinaalit:
Djokovic vs. Wawrinka
Tsonga vs. Murray

Finaali: 
Djokovic vs. Murray

Voittaja:
Murray.

VeikkausTV näyttää turnauksen.