22/02/2017

Verkkopelaamisen lisäämisestä

Australian Openin aikaan oli paljon puhetta kuinka vanhan kunnon syöttö&volleyn ja verkkopelaamisen lisääminen olisi renesanssissaan avain kaikkeen. Näin ei kuitenkaan ole.

Kysykää vaikka Mischa Zvereviltä, joka tiputti verkkopelillään kyllä maailman ykkösen, Andy Murrayn, mutta hävisi, oikeastaan aika rumastikin, heti seuraavassa ottelussa Roger Federerille. Myös Federeriltä voisi kysyä, mihin hänen paljon käyttämänsä syöttö&volley-pelinsä aikoinaan katosi ja miksi.

Vastaus on yksinkertainen. Tämän päivän pelissä verkkopelaaminen, syöttö&volley mukaan lukien, on todella vaikeaa. Kentät ovat hidastuneet ja ennen kaikkea mailat, jänteet sekä pelaajat ovat kehittyneet niin hurjasti, ettei takakentältä ohituksen tekeminen ole välttämättä kovinkaan vaikeaa. Varsinkin jos syöttö tai lähestymislyönti jättää vähänkin toivomisen varaa.

Ohituslyönnille ei tämän päivän pelissä saa jäädä yhtään aikaa. Hieman liian lyhyt, hieman liian korkea tai hieman liian keskelle lyöty lähestymislyönti ovat kaikki sellaisia tekijöitä, jotka tekevät verkkopelistä helposti tappiollista. Lähestymislyönnin tuleekin olla käytännössä täydellinen, jotta verkkopeli olisi avain onneen. Tie verkolle on ansaittava, eikä se ole useinkaan helppoa. Jopa moni maailman huipuistakin jättää toistuvasti lähestymislyöntejään vajaiksi.

Verkolle onkin monesti helpompi ikään kuin hiipiä, toki nopeasti reagoiden, kun näkee, että vastustaja on joutumassa lyömään lyöntiään läheltä kentän pintaa. Tällöin lyöntiä on pakostakin nostettava, jolloin oikein ajoitettu kärppämäinen isku eteenpäin verkolle marjanpoimintaan on oiva ratkaisu.

Vaikka kuinka toivommekin pelityylien laajaa kirjoa, niin vanha totuus, kohtuus kaikessa, on usein parempi kuin härkämäinen ja yksisilmäinen seinäänajo. Yllätysmomenttina esimerkiki juuri syöttö&volley on ollut aina kultaa ja tulee aina sitä myös olemaan.