torstai 13. joulukuuta 2018

Joulukalenteri #13: Rogerin turnaukset 2018

Luukku 13 kertoo Roger Federerin turnausmäärän tänä vuonna, 13.

Tosiaan, Roger Federer on jo vuosia pelannut, myös terveenä ollessaan, hieman vajaata kisakalenteria. Tämä on ollut fiksua ja pidentänyt varmasti uraa kaudella tai kahdella. En jaksakaan uskoa, että turnausmäärät tästä enää nousisivat, vaan pikemminkin päin vastoin.

Hänen kohdallaan massakauden skippaaminen on toiminut hyvin ja muualla tulosta onkin tullut. Raskas massakausi kuormittaisi vanhaa kroppaa varmasti paljon, joten loukkaantumisriskin minimoiminen tässä vaiheessa uraa on vain hyvä asia. En myöskään usko, että miehen fysiikka riittäisi enää massalla nuorempia leijonia vastaan.

Onkin mielenkiintoista seurata, milloin Roland Garros ilmestyy Rogerin kalenteriin, sillä uskon, että se jossain vaiheessa kalenteriin tulee. Se lienee samalla varmin merkki siitä, että loppu on lähellä ja on hyvästien aika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti