14/06/2019

Jälkipelit: Roland Garros 2019

Vajaa viikko on kulunut Roland Garrosin ratkaisuhetkistä ja mitäpä tässä voisi sanoa? Taidan todeta jotain tyyliin "same old, same old, but different."

Kisa oli hieno, mutta lopputulema oli tietysti jälleen melkoisen odotettu. Mutta vaikka Rafael Nadal otti taas kerran omansa, niin hyvin paljon tapahtui kuitenkin monella rintamalla ja jo nyt uskallan väittää, ettei Nadalinkaan valtakausi massalla ole ikuinen. Merkkejä muutoksesta on ilmassa, uskokaa pois. Tämä siis siitäkin huolimatta, että semifinaaleissa nähtiin koko big three, Nadal, Novak Djokovic ja Roger Federer.

Monet nuoremmat toivot pelasivat kuitenkin itseään taas varsin pitkälle turnauksessa. Dominic Thiem tietysti aina finaaliin saakka, mutta myös uudempi sukupolvi vaikkapa Alexander Zverevin, Karen Khachanovin ja Stefanos Tsitsipaksen johdolla tekee tuloaan entistä tasaisemmilla Grand Slam-tuloksillaan ja juuri se on iso merkki siitä, että asiat ovat pikkuhiljaa muuttumassa. Kohta aika on kypsä ja iso viikate heilahtaa.

Vaikka Esimerkiksi Tsitsipas lopulta hävisi Stan Wawrinkalle yhdessä kauden hienoimmista otteluista neljännellä kierroksella, niin molempien pelitaso oli hurja ja ottelu olisi voinut päätyä yhtä hyvin kreikkalaisellekin. Kokemus ratkaisi vielä tämän yhden potentiaalisimmista kauden otteluista tähän mennessä. Käänne on tapahtumassa kovaa vauhtia.

Jossain kohtaa nämä ottelut alkavatkin kääntyä järjestään näille nuoremmille prinsseille vaikka toki juuri finalisti Thiem hieman arveluttavasti sanoikin, että "olisi hienoa, jos hän jonain päivänä voittaisi Garrosin kohtaamatta Nadalia". Oli tämä vitsi tai ei, niin itse puolestaan liputan vahvasti sen puolesta, että nuoriso löisi ja suistaisi vanhan hallitsijaporukan vallastaan nimenomaan juuri pelaamalla, jolloin myös tennis voittaisi suuresti. Nuorten pelaajien aura kasvaisi tämän uskottavuuden myötä aivan toiseksi samalla kun suurempikin yleisö tajuaisi etteivät nadalit ja federerit sittenkään ole ikuisia.

Miksi tämä on sitten niin vaikeaa, on hyvä kysymys. Lopulta siihen on kuitenkin hyvin yksinkertainen vastaus. Vanha kaarti on taitavampi, monipuolisempi ja kokeneempi. Siksi he ovat kääntäneet näitä isojen turnausten otteluita niin pitkään ja nollanneet ainakin yhden sukupolven täysin tässä välillä.

Mutta otetaan esimerkiksi vaikkapa sunnuntain finaali, jossa massaprinssiksi ja tulevaksi massakuninkaaksi tituleerattu Thiem kärsi viime vuoden tapaan finaalitappion Nadalille. Erot ovat periaatteessa pieniä (osittain ne saattavat olla jopa Thiemin hyväksi), mutta yhdessä nämä pienet erot kasvattavat lopullista eroa eksponentiaalisesti.

Se, missä Nadal pesee massalla kaikki edelleen, on liikkuminen ja sen tuomat kiistattomat hyödyt. En edes tarkoita sitä käsittämätöntä nopeusvoimaa ja -kestävyyttä, jolla hän kaivaa palloja peliin kaikkialta, vaan sitä, miten hyvin Nadal valmistelee lyöntinsä jaloillaan ottaen lukemattomia pieniä askeleita, jotka soveltuvat massapelaamiseen loistavasti. Siellähän hän on tietysti kasvanut, mutta niin on toki moni muukin eurooppalainen pelaaja. Näillä pienillä askeleilla hän kuitenkin petaa sellaista tasapainoa ja voimaa lyönnilleen, ettei kukaan muu pääse lyömään niin paljon massalla hyvästä balanssista. Ei kukaan.

Kun tuohon lisätään se muu voima, jolla Nadal palloa kurittaa, niin tulos on murhaavaa ja usein jo keskivertolyönti on sellainen, että siihen joutuu kimpoilemaan aivan eri tavalla kuin missään muualla ketään muuta vastaan.

Toinen iso asia missä Nadal ja Federer ovat täysin omaa luokkaansa on pelin havainnointi ja siihen reagointi. Ei ole sattumaa, että tämä kaksikko on aina jotenkin siellä missä peliä pelataan. Moni huippupelaaja on pelaamisellaan ja liikkumisellaan hyvin "mekaaninen" tehden tavallaan oikeita asioita, mutta se pieni ero reagoinnissa, taidossa ja tasapainossa kasvaa jälleen eksponentiaalisesti, kun nämä kolme asiaa ketjuttuvat. Milloin olet nähnyt esimerkiksi Nadalin liukastuvan tai horjahtavan massalla? Entä vaikkapa Djokovicin tai Grigor Dimitrovin? Niinpä.

Verkolla tämä kaksikko on kaikessa kokonaisuudessaan maileja muita edellä. Se, miten tehokkaasti ja taidokkaasti he tappavat palloja verkolta, usein hyvin vaikeistakin paikoista tai jopa reagoiden vastustajan lyödessä päin tai verkkonauhan kautta, on suoranaista taidetta.

Kolmas iso asia finaalissa oli pelin taktisuus. Thiemillä on periaatteessa kaikki lyönnit, joilla pystyy Nadalin peliin vastaamaan, mutta kerta toisensa jälkeen Thiemin peli on se, joka ainakin Garrosilla hajoaa. Tämä siitä huolimatta, että Thiem löysi koko ajan Nadalin rystyn, löi pitkiä aikoja pitkiä ja painavia palloja aivan kuin espanjalainenkin ja syötti kovempaa. Ero tulee kuitenkin jälleen pelin kokonaisuudessa. Nadalin perustaktiikka muokkautuu tarvittaessa niin, että hänen jääräpäinen oikurin yhden käden rystypommitus tulee jonkinlaiseksi peruskiveksi ja ennen pitkää vastustaja huomaa, ettei hän pärjää rystyllään oikeastaan ollenkaan. Thiemin rysty on lopulta, lisääntyneistä stoppareista huolimatta, edelleen aavistuksen yksipuolinen tai ainakin monotoninen.  Jos verrataan sitä Nadalin viime vuosina vuosi vuodelta parantuneeseen rystyyn, niin onhan siinä huima ero. Näitä kulmien ja kovuuden kombinaatioita, mitä Nadal finaalissakin loihti ei kovin montaa maailmasta löydy. Kun siihen lisätään iso kirjo hyvin erilaisia lyönnin muototekijöitä kuten korkeutta, pituutta ja kierrettä säädellen, niin moni vastustaja tulee yksinkertaisesti neuvottomaksi moisen jälkeen.

Neljäs iso asia on tietysti mentaaliset tekijät. Siinä missä Nadalin aivot raksuttivat koko ajan uutta ja tulevaa, märehti Thiem monesti menneessä niin hyvässä kuin pahassa. Kulminaatiopisteenä vaikkapa se Thiemin voittama toinen erä. Sen jälkeen kentällä oli käytännössä vain yksi pelaaja, joka oli valmis taistelemaan voitosta viimeiseen pisteeseen saakka. Mestarillista majesteettisuutta vielä prinssiin verrattuna.

Mutta mikään ei ole ikuista. Nadalin aika alkaa olla loppusuoralla myös massoilla ja nopeat suunnanmuutokset tapahtuvat vuosi vuodelta raskaammalla jalalla. Nurkista ponnistaminen hidastuu ja se pelaaja, joka parhaimmillaan juuri esimerkiksi Thiemin kaltaisilla lyönneillä saa ammuttua espanjalaista nurkkiin ja kentältä ulos, on matkalla Roland Garros-mestaruuteen tulevina vuosina.

Se hetki on vuosi vuodelta lähempänä ja en näe täysin mahdottomana, etteikö se voisi olla sitä jo vuoden päästä. Nadalin tämänvuotisesta Garros-dominoinnista huolimatta.