maanantai 29. kesäkuuta 2020

Jälkipelit: SM-kisat, kesä 2020

Ensin muutama tunnustus:
  1. Rakastan massatennistä. 
  2. Rakastan livetennistä.
  3. Rakastan haastajia.
  4. Rakastan yllätyksiä.
Viime viikolla nämä nivoutuivat ihanasti yhteen, kun Talin Tenniskeskuksella käytiin ulkokenttien SM-kisat. Ylipäätään oli upeaa nähdä vihdoin panoksellista sekä kilpailullista tennistä ja vielä siis livenä paikan päällä. Tulipa turnausta väijyttyä välillä jopa Ruutu Urheilun kautta. 


Yritin nimittäin viime viikolla tosissani katsella myös Battle of the Brits- sekä Mouratogloun hömppäkisoja, mutta niissä on kyllä vielä niin armoton puuhastelun maku, ettei olisi voinut juurikaan vähempää kiinnostaa. Varsinkin kun tarjolla oli armotonta taistelua Suomen mestaruuksista. Ja varsinkin kun paikalle oli tullut lähes koko kärkirivistömme niin miehissä kuin naisissakin. 

Naisten puolella turnausvoitto ja mestaruus meni melko odotetusti vielä Anastasia Kulikovalle, mutta hyvää haastoa tarjoili muun muassa nuori Laura Hietaranta, joka vielä viime vuonna oli Savitaipaleen ammattilaiskisassa melkoinen vastaantulija Anastasialle. Vuodessa Hietaranta on kehittynyt rajusti muun muassa fysiikassa, joten Suomen kärki on selvästi Oona Orpanan lopettamisen jälkeen tasoittumassa ja hyvä niin. Iskukykyinen ja tasainen kärki naisten puolella on tärkeää seuraavan askeleen ottamiseksi esimerkiksi Federation Cupia ajatellen. 

Tasainen on kärki myös miesten puolella. Ainakin lukuisat yllätykset ja useiden kärkisijoitettujen kompastelut alkukierroksilla antavat syyn näin uskoa ja toivoa. Laaja kärki Emil Ruusuvuoren takana lisää lajin kotimaista mielenkiintoa ja tuo lisää tervetullutta kilpailuasetelmaa, kun seuraavan kerran on vaikkapa Davis Cup -paikat jaossa. Hienoa oli myös nähdä, että pääsarjaan ei kovin montaa "vanhaa partaa" päätynyt ja jos päätyi, niin noutaja tuli hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Nuoret ovat ottamassa estradia täysin haltuun ja hyvä niin.

Vaikka yllätyksiä siis nähtiin, niin on syytä muistaa, että massakentällä lajin lainalaisuudet jonkin verran muuttuvat ja ottelut ratkaistaan todellakin kentällä eikä suoraan sijoituksia tutkimalla. Hyvä taisteluasenne, huolellinen pelisuunnitelma, kärsivällisyys ja paikan tullen terävä hyökkääminen ovat massapelin olennainen osa, jota monen sisäkenttä- tai kovien kenttien pelaajan tulee kunnioittaa ja pitää kirkkaana mielessä. Massalla lämäily ei aina toimi, eikä toisaalta ylenpalttinen pallon pyörittäminenkään. Lyönnin teho on mielenkiintoinen yhtälö seurattavaksi erityisesti massakentällä ja livenä nämä erot hahmottuvatkin hienosti katsojan silmään.

Oma liveseuranta painottui loppuviikkoon, jolloin tuli katseltua mm. nuoren Roni Hietarannan otteluita Masi Sarpolaa, Otto Virtasta ja Santtu Leskistä vastaan sekä tietysti finaali jenkkiyliopistopelaajiemme Patrick Kaukovallan ja Leskisen välillä. 

Väittäisin, että viikon isoin yllätys oli Hietarannan voitto Virtasesta. Ottelun edetessä tuli kuitenkin tunne, että näin tässä pitikin käydä. Roni pelaa parhaimmillaan loistavaa ja painavaa massatennistä kämmenellä takoen ja rystyllä paljon slaissaten. Pelikirjanäkökulmasta Roni tuli mielestäni paljon valmiimpana otteluun, sillä Otto tarttui sittenkin ehkä liiaksi kovien kenttien pelikirjaansa, minkä toteuttaminen oli Ronia vastaan haastavaa. Vaikka Hietarannalta ehkä hieman puuttuu pelistään maksimaalinen ja suorempi "turbovaihde", niin hän sai vähintäänkin riittävästi käännettyä hyvillä kämmenkierroillaan peliä Virtasen rystypuolelle, mistä tämä ei onnistunut oikeastaan ollenkaan viemään peliä tutun (syöttö-)kämmendominoinnin tapaan. Fiksulla ja kypsällä pelaamisella Hietaranta sai pidettyä Oton lopulta yllättävän helposti aisoissa ja kun pää pysyi tiukassakin paikassa kylmänä, niin yllätys oli valmis. Hyvä voitto ja lopulta myös upea turnaus Ronille.

Seuraavalla kierroksella Hietarannalla oli yllätyksen jälkeinen vaikea matsi finaaliin edennyttä Leskistä vastaan. Mentaalisesti tankki saattoi olla vähän tyhjä "Virtasen kaatajana" ja terävästi pelannut Leskinen ei antanut mitään ilmaiseksi vaan teki oikeastaan kaiken oikein. Hän painosti hyvin muun muassa Ronin rystypuolta kick-syötöistään lähtien ja iski hyökkäyksensä syvälle ja terävästi kämmennurkkaan. Hieno voitto puolestaan Santulle, jonka peliä oli muutenkin ilo seurata. Sopivan leppoisa ja rento habitus Chicago Bulls-paitoineen sekä fair play-henkisine asenteineen oli tervetullut tuulahdus usein niin vakavaankin vääntämiseen. Mallia voi ottaa myös Santun rystylyönnistä, joka on todella vahva. Moni kotimainen pelaaja häviäisi rystypuolen krossikympit Santulle todennäköisesti hyvinkin selkein numeroin. Näyttävä, eteenpäin vievä ja tehokas rysty aiheutti julkista ihailua kentän laidalla monta kertaa.


Valitettavasti rysty ei useinkaan riitä ihan mestaruuksiin saakka. Finaalissa Patrick Kaukovallan tulisempi kämmen pääsi puhumaan liian usein, jotta Leskisen unelmaturnaus karsinnoista finaaliin olisi kruunautunut täydellisesti. Hyvätasoinen finaali ratkesi lopulta Kaukovallan parempaan ja aggressiivisempaan palautuspeliin sekä tämän voimakkaampaan lyömiseen. Leskinen jäi lopulta liian usein puolustuskannalle myös syöttönsä jälkeen, kun Kaukovalta iski painavia palautuksiaan Leskisen varpaille takarajan tuntumaan. Sen jälkeen kuristusotteen ottaminen oli usein helppoa ja kun kämmen vs. kämmen -taistelussa Kaukovalta oli vahvempi, niin tulos oli nyt tämä. 

Hieno turnaus molemmille ja onnittelut myös vasurilla.comin puolesta kaikille!


Toivottavasti tenniskisat myös maailmalla saadaan pian käyntiin, mutta niitä odotellessa suosittelen lämmöllä piipahtamista kansallisissa kisoissamme joko katsojana tai kisaajana mahdollisuuksien mukaan!