19/02/2012

Vasurilla. -blogin alkutaival

Katsoin äsken blogini kävijämääriä ja ilokseni huomasin, että 2000 käynnin raja meni rikki eilen!

Nöyrimmät kiitokseni kaikille! Ja aivan erityiskiitokset kaikille kommentoijille sekä äänestyksiin osallistuneille! Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman teitä ja kyllähän te sen jo tiedättekin, jos täällä kerran pyöritte.

Mutta. Reilu kuukausi sitten, blogin avattuani, en olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan voinut kuvitella moista määrää. Eipä silti, enpä minä näitä asioita villeimmissä kuvitelmissani kuvittelekaan.

Sain toki aivan loistavaa vetoapua Urheilulehden U-studiolta, joten erityiskiitokset kuuluvat myös sinne (Janne, Aksu, Mari, Ilkka). Käyntimäärät moninkertaistuivat muutaman hassun videon jälkeen ja myös blogi sai viidentoista minuutin kuuluisuutensa heti alkumetreillään.

Lisäksi sivustoa skannaa ilmeisesti päivittäin pari jotain pirun robottia mm. Venäjältä ja Alaskasta (on muuten todella mielenkiintoista ja relevanttia dataa tämäkin), mutta niistäkin huolimatta olen todella yllättynyt miten hienosti tämä lähti liikkeelle. 

Yritän jatkaa melko aktiivisella postaustahdilla, mutta kuitenkin sillä periaatteella, että silloin kun on jotain sanottavaa, se sanotaan. Tällaisia tyhjänpäiväisiä postauksia yritän toisin sanoen vältellä. Väkisinkin blogi aktivoitunee aina isojen kisojen aikaan, joten olkaa ainakin silloin hereillä. Näissä kauden "suvantovaiheissa" on hyvä hetki vetää itsekin hieman happea ja kerätä voimia tulevaan. 

Itse kirjoittaminenhan ajoittuu ilta-/yöaikaan lähinnä perhepoliittisista syistä, joten ajoittainen hiljaisuus voi olla merkki väsymyksestä, eikä vain laiskuudesta. 

Voitte kuitenkin herätellä minua vaikkapa facebookin Vasurilla. -ryhmässä, jonne on muuten erinomaisen hyvä hetki mennä likettämään juuri nyt! Se lienee paras kanava myös yleisluontoiselle, maailmoja syleilevälle, palautteellenne. 

Edelleen kuitenkin paavo.m.petäjämäisesti 'korostan' tenniskulttuurimme tarvitsevan paljon avointa lisäkeskustelua ja -näkemyksiä, joten tämä on vain pienen pieni pisara vallan valtavassa valtameressä. Olkaa samaa tai eri mieltä, aivan sama, kunhan olette jotain mieltä! Jakakaa näkemyksiänne rohkeasti! 

Ja seuraavaksi kaikkien loppukliseiden äiti eli tästä on hyvä jatkaa! 

Osukaa linjoille!

Terveisin, 
Tero