Heti alkuun on myönnettävä, että turhautuminen Jarkon tämänpäiväisiin otteisiin asteikolla 1-10 oli se kuuluisa 13. Niin kauhea tämä tappio oli, eikä siitä päästä mihinkään. Emme me, eikä varsinkaan Jarkko.
Nyt olisi ollut loistava paikka kaataa top 5-ukko Grand Slam -turnauksessa ja edetä Ranskassa kerrankin pitkälle, varsinkin neljänneksi sijoitetun katetulla reitillä, mutta ei. Ei kerta kaikkiaan. Murray voitti lopulta jopa helposti ja kyllä, vahvasti haavoittuneenakin.
Ottelun alku oli Jarkolta vielä melko hyvä ja hän tuli otteluun selkeästi päättäväisenä hyvällä ja aggressiivisella pelisuunnitelmalla. Näimme ensimmäistä kertaa pariin vuoteen muun muassa niitä hurjia rystypommeja, jotka saivat aikoinaan jopa top-10:n jätkät pelosta sekaisin. Huolimatta siitä, että Murray muutaman kerran rokottikin Jarkon heikoista kakkossyötöistä, niin Jarkko ikään kuin roikkui nöyrästi vaikeat hetket mukana, juuri niin kuin kaikki huippupelaajatkin tekevät.
Pian kuvaan astuivat kuitenkin Andyn selkävaivat, jotka aluksi vaikuttivat lähinnä jalkavaivoilta ja ne saivat Andystä yliotteen. Toki Jarkkokin teki vielä sen mitä tarvittiin ja vei peliä. Tuossa vaiheessa siihen ei tosin paljoa tarvittu ja rehellisesti sanoen Jarkko sai ensimmäisen erän käytännössä 'ilmaiseksi', jos nyt tätä ilmaisua voi koskaan näin käyttää.
Periaatteessa Jarkon peli oli hyvää ja suhteellisen järkevääkin aina toisen erän puoliväliin saakka, jolloin hän johti sitä vielä "turvallisesti" murrolla 4-2. Tuplamurto ja matsin, tai ainakin tuon toisen erän, tappaminen oli lähellä, mutta sitä ei koskaan tullut.
Tässä vaiheessa tapahtuikin jotain todella outoa. Täysin köysissä ollut Murray jatkoi hieman ottelun alusta parantunutta köpöttelyään ja Jarkko alkoi kipsaamaan kun olisi pitänyt tappaa matsi. Virheitä alkoi tulla ja Jarkon pää, lyönnit ja peli murenivat kuin se kuuluisa Hangon keksi, jonka jälkeen ottelu oli yhtä kidutusta. Myös katsojille.
On aina haastavaa pelata, jos vastustaja on loukkaantunut. Vielä haastavampaa se on, jos vastustaja alkaa toipumaan tai nostaa jollain muulla tavalla pelitasoaan arvaamattomasti. Vastaavaa tasonnostoa omaan peliin on vaikea tehdä, jos ja kun on jo jollain tasolla "tuudittautunut" kruisailemaan kohti voittoa. Valitettavasti, ja toisaalta myös onneksi, tennis on tässä suhteessa armoton laji. Viimeinenkin pallo on voitettava. Joka kerta. Siinä ei auta edes murskaava johtoasema, vaan ottelu on aina tapettava tavalla tai toisella. Fokus olisi pidettävä tiukasti omassa tekemisessä, eikä ajatuksille nilkuttavasta vastustajasta tulisi antaa yhtään tilaa.
Tänään Jarkko ei tappamisessaan onnistunut, vaan hän tuntui ennemminkin odottelevan Murrayn luovutusta. Murrayn mukaan se ei kovinkaan monen pisteen päässä ollutkaan, mutta sitä ei tullut ja hyvä niin. Parempi voitti jälleen kerran.
Pahimmassa ahdingossaan Murray pelasi vieläpä kenelle tahansa ikävää lämäilytennistä, jossa hän tulitti palloja menemään tyyliin upporikasta tai rutiköyhää, jolloin Jarkon oli vaikea pitää rytmistään kiinni. Pikkuhiljaa Murray alkoi ikään kuin pelaamaan itseään Jarkon pään sisään, vaikka periaatteessa ottelussa olisi pitänyt käydä juuri päin vastoin. Toki tuo Murrayn virheiden ja voittolyöntien vuorottelu ja lopulta virheettömyys olisi henkistä myrkkyä kenelle tahansa ilman loukkaantumistakin. Kun tuohon lisätään vielä Murrayn leijasyötöt, joille jo selkeästi tuskastunut Jarkko ei osannut tehdä yhtään mitään, niin paisti nimeltä Jarkko Nieminen alkoi kypsyä kiihtyvällä vauhdilla.
 |
| Roomassa osui kämmen kenttään. |
Voisiko ajatella, että tälläkin kertaa palataan pelaajalle luonnolliseen pelitapaan? Mitä tänään olisi tehnyt esimerkiksi Nadal? Tai Federer? Tai vaikkapa Ferrer? Heistä kaikki olisivat puskeneet omaa vahvaa peruspeliään veren maku suussa ja haju nenässä. Väittäisin, että he olisivat jopa nauttineet tilanteesta ja teurastaneet skotin siihen paikkaan.
Mitä tekee Jarkko? Lyö joko munatonta läpsyttelyä keskikaistaan tai räiskii täysin övereitä pommeja pitkin areenaa. Pelaa täysin ennalta arvattavaa peliä tehden valtavan määrän virheitä. Tekee lukuisia jalkavirheitä sekä tuplia murtopalloissa. Äksyilee kuin rakkikoira ja talloo mailaansa kuin pikkutyttö tenniskoulutunneillaan. Mitä helvettiä se muuten oli? Tähän vaadimme jopa selityksen. Missä oli ns. oma peli? Vai oliko se nimenomaan tuossa munattomassa läpsyttelyssä?
Jarkon aggressiivinen peli on mielestäni aina ollut enemmän tai vähemmän nuoralla tanssimista räiskimisen ja kontrollin rajamailla. Se ei ole useinkaan ollut helpon tai luonnollisen näköistä, vaan siinä on lähes poikkeuksetta yhdistynyt hurja työmäärä sekä korkea itseluottamus. Jos näistä jompikumpi pettää, niin housut kastuvat edestä ja takaa ja turpaan tulee.
Tänään petti pää ja se oireili pahasti koko peliin, tappaen täysin sen aggressiivisemman ja uskaliaamman pelin, jota tänään olisi kipeästi tarvittu koko ottelun ajaksi. Pelin, joka ei ole Jarkolle ominaisinta ja jonka eteen hän joutuu tekemään pienen mutta ratkaisevan ekstratyön, jotta toimivan hyökkäyspelin saisi kaivettua esiin tappajavaistosta puhumattakaan. Kun sitä ei enää löytynyt, mitä jäikään jäljelle?
Ottelu ja kipsi meni lopussa jo niin hurjaksi, että Jarkolla oli todellisia vaikeuksia osua ylipäätään koko kenttään. Jos tuo hurjempi peli löytyisi luonnollisesti, olisi Murray joutunut liikkumaan aivan eri sykkeellä, eikä kenttää olisi lanannut Nieminen, vaan puolirampa skotti. Oijoi, missä olivatkaan Jarkon stopparit? Entä jyrkät krossit? Aggressiiviset syötönpalautukset? Entä... Äh. Antaa olla.
Jarkko pelasi ja käyttäytyi tänään kuin koulupoika. Piste. Onneksi seuraava turnaus on jo parin viikon päästä. Siihen mennessä pää kuntoon Jakke! Nyt on hyvä hetki ottaa pieni lepo, pari keikkaa ja virvoke.
PS. Hassua muuten, miten hienosti ja rennosti Murray lämäili ahdingossaan. Hetken aikaa jopa tykkäsin tästä loukkaantuneesta skottikoirasta! Liikkeen parantuessa Murrayn lyönneistä katosi kuitenkin kaikki räjähtävyys ja paluu tuuppariksi oli väistämätön. Jälleen kerran tenniksen historiassa se vei voiton. Shite.
