13/05/2013

Ennakko: Rooma 2013

Madrid takana, Rooma edessä.

Madridista opimme nyt ainakin sen, että Rafael Nadal alkaa sittenkin lähestyä huippukuntoaan myös pelillisesti, joka merkitsee massakaudella luonnollisesti kaikkea. Vaikka hän on voittanut paluunsa jälkeen jo paljon, on hänen pelinsä ollut vielä jotenkin "puolivaloilla" pelaamista monotonisuudellaan, varovaisuudellaan ja lopulta myös pätkimisellään.

Esimerkiksi Barcelonassa ja Madridissa hänen pelistään puuttui se kokonaisvaltainen eläimellisyys, jossa vastustaja ei saa hetken rauhaa, vaan häntä riepotellaan sinne tänne ilkeällä tavalla.

Aggressiivisuuden tasossa tapahtui kuitenkin viime viikolla selkeä tason nosto. Nadal pyrki huomattavasti aiempaa enemmän pelaamaan eteenpäin ja päättämään pisteitä kentän sisäpuolelta, mutta myös verkolta. Mukaan tuli mm. stopparit, joita em. turnauksissa ei nähty juuri yhtään.

Pelipositio siirtyi lähemmäs takarajaa, joka mahdollistaa aggressiivisemman pelin ohella myös ne jyrkemmät ja ilkeämmät kulmat, mikä näkyi esimerkiksi juuri kämmenen käytössä. Ja kun Nadalin kämmen on kunnossa, se tietää aina harmeja, oli vastassa kuka tahansa. Nadalin kämmenpeitolla (finaalissa esim. 60%) pelin dominointi on hyvän syötön perään lasten leikkiä.

Pilviäkin Nadalin taivaalla silti on. Rysty menee paikoitellen edelleen aikamoiseksi moonballiksi, johon ainakin yksi serbi iskee armotta, jos sitä hänelle tarjoillaan. Toinen huoli on edelleen ne polvet. Jotenkin tuntuu, että Nadal ulosmittaa polvistaan tällä hetkellä käytännöllisesti katsoen kaiken. Välierän jälkeen oli kuulemma taas tuntemuksia ollut, eikä kyllä hirveästi yllätä tämä uutinen. Kolmas varjo liittyy jokseenkin epätasaiseen syöttämiseen. Sellaista supersyöttövirettä ei tunnu löytyvän millään, vaan taso heittelehtii paljon otteluiden välillä sekä niiden aikana. Madridissa syöttäminen oli toki laadullisesti jo parempaa ja tasaisempaa verrattuna edellisiin turnauksiin.

Jos Nadal pelaa Roomassa voittaakseen, kuten odottaa tietysti sopii, niin voittaja on selvä. Mikäli hän alkaa hieman jo varautumaan Garrosin rasituksiin, Rooman vie Djokovic.

Vähän kuitenkin epäilen, että Nadal pitää itseään siinä mielessä jo valmiina Garrosille, että nyt otetaan pientä varmistelua polvien suhteen. Kristallipallon mukaan Nadal ottaneekin yllätystappion jo Madridissa voittoa lähellä käyneeltä David Ferreriltä.

Kaikki muut parantavat varmasti tasoaan taas tässä turnauksessa, sillä Ranskan avoimet ovat jo lähellä, mutta kyllä totuus lienee se, että tämänkin kauden massakuninkaan titteli on kahden hevosen kisa.

Näin käy.

Puolivälierät:
Djokovic - Berdych
Ferrer - Nadal
Almagro - Murray
Tsonga - Federer

Välierät:
Djokovic - Ferrer
Murray - Federer

Finaali: Djokovic - Murray

Voittaja: Djokovic.