24/06/2013

Ennakko: Wimbledon 2013

Juhannuksena kukaan jaksa bloggailla... Eikä varmaan lukeakaan, joten tässä harhainen ennakko after day one.

Hahmottelin toki ennakkoani jo ennen turnausta ja varsinkin kaavioiden julkaisun yhteydessä nousi vesi kielelle: Rafael Nadal, Roger Federer ja Andy Murray kaikki samalla puolen kaaviota ja kaikki kärkinimet ensimmäistä kertaa mukana noin vuoden tauon jälkeen!

Moni mietti jo ennen arvontoja, että pitäisikö Nadalin saada parempi sijoitus kuin vitonen, mutta miksi olisi pitänyt? Hänen rankinginsa on mitä on, säännöt ovat sääntöjä ja viime vuoden tappio toisella kierroksella ei varsinaisesti nostanut osakkeita nurmialustan sijoituksia muutenkaan.

Mutta. Tämän ja huomisen päivän puheenaihe lienee selvä. Steve Darcisin voitto Rafael Nadalista oli yllätyksellisyydellään samaa luokkaa kuin Nadalin viimevuotinen Rosol-tappio. Samalla vesittyi ennakkoon kaavailtu unelmakvartsi Nadal vs. Federer, mutta tätähän urheilu parhaimmillaan on. Tietysti on kovin ikävää, jos ja kun siihen liittyy mahdollinen loukkaantuminen, mutta yllätykset ovat aina sitä suolaa, jota haluamme.

Itse pelissä Darcis antoi mielestäni kuitenkin hienon oppitunnin kierteiden käytöstä sekä Nadalille, mutta myös meille. Ikävän matalaa slicea liikuttelussa, jopa ohituksissa ja peruslyömisessä. Sen päälle napakoita ja painavia yläkierteitä molemmilta puolilta. Kerta kaikkiaan hienoa ja fiksua pelaamista koko ottelun ajan. Kokonaisuudessaan siis erittäin kypsä esitys ja oli hienoa nähdä, että se tosiaan kesti loppuun saakka. Pelaaja, jonka ranking on sadan pahemmalla puolen, ei välttämättä aina kestä näitä tilanteita, vaan sulaa kuin lumiukko kevätauringossa.

En ota kantaa mikä oli Nadalin polven kunto, mutta pahaltahan se näytti. Kun vastustaja saa palautettua syötöt 80-90-prosenttisesti nurmella, on syötössä jotain vialla. Näytti siltä, että Nadalin syöttämisessä eivät jalat olleet nyt täysin mukana. Liikkumisesta puhumattakaan. Ontuminen ja askeleiden varominen ei ole ikinä hyvä merkki.

Herää tietysti muutamia kysymyksiä: milloin Nadal nähdään kentällä seuraavan kerran? Tarvitaanko nyt jo puukkoa ja uutta puolen vuoden taukoa? Aika näyttää. Sääli, sillä paluu tähän saakka on ollut hyvin lupaava ja rohkaiseva.

Mutta sitten taas ennakkoon. Turha murehtia Nadalia tai hänen kohtaloaan sen enempää, sillä pelit jatkuvat, enkä muutenkaan laskenut Nadalia huimasta paluusta huolimatta ykkössuosikiksi. Korkeintaan finalistiksi.

Novak Djokovic on minun papereissani jälleen suosikki. Hänen paras pelinsä on tällä hetkellä muita parempaa ja näkisin, että nälkää hävityn Garros-semin jälkeen on taas yllin kyllin. Lisäksi häntä kantaa helpohko kaavio ja mahdollisesti myös se, että Murray ja Federer syövät toisiltaan sekä henkisiä, että fyysisiä voimavaroja finaalia ajatellen. Puolivälierissä Djokovicille on tarjolla ehkä Tomas Berdych ja semeissä mahdollisesti Juan Martin del Potro. Not bad, vaikka del Potro toki viime vuonna pronssin olympialaissa Djokovicin edestä veikin.

Sitten se kaavion mielenkiintoisempi puoli. Paitsi, että nyt kun Nadal on poissa, niin en näe mitään muuta välieräparia kuin Federer vastaan Andy Murray. Kieltämättä se Federer-Nadal olisi ollut hyvä puntari molemmille tähän ajanhetkeen, mutta myös isossa kuvassa.

Samaa voisi sanoa etukäteen kaavailemastani Murray-Nadal välierästä. Murray on ottanut isot voittonsa Nadalin poissa ollessa, joten vielä pientä kiillotusta Andyn kilpi varmasti vielä kaipaisi, eikä voitto terveestä Nadalista olisi Andyllekään hallaa tehnyt.

Nyt mennään kuitenkin näin.

Harhainen ennakkoni (suluissa harhaton ennen Nadalin tappiota tehty):

Puolivälierät:
Djokovic vs. Berdych
Raonic vs. del Potro
Isner (Nadal) vs. Federer
Murray vs. Cilic

Välierät:
Djokovic vs. del Potro
Federer (Nadal) vs. Murray

Finaali:
Djokovic vs. Murray (Nadal)

Voittaja:
Djokovic

Ja naisissa? Serena, ellei nokittelu Sharapovan kanssa ole käynyt korvien väliin. Azarenkan ikävän näköinen liukastuminen tänään ja siitä toipuminen on arvoitus. Voittajavetoon ennen kisaa tuli vedettyä yhdistelmä Djokovic-Azarenka lähes 30:n kertoimella, mutta toki Serena on ehdoton suosikki naisten puolella. Kerroin 3pistejotain ei kuitenkaan houkutellut.