Pitänyt pientä lepoa ja talvilomaa Australian jälkeen. Myös blogin osalta on haettu virtaa kohti kevättä.
Helmikuu on muutenkin jokseenkin väritön, kun mitään suurkisaa ei ole tarjolla. Kisoja toki riittää, mutta kun suurimmat nimet hajaantuvat eri puolille palloa, niin vähän sellainen piirikunnallisten maku turnauksissa on ja kokonaisuutta on vaikea hahmottaa.
Paljon on kuitenkin puhuttu uuden sukupolven maihinnoususta ja kyllä, myös minun toimesta. Viime viikko antoi voittajalistallaan (Roger Federer, Rafael Nadal ja David Ferrer sekä tietysti nelurissa muuan Nieminen... Hyvä Jarkko!!!) jälleen viitteitä siitä, että suuremman luokan invaasio on sittenkin vielä unelma.
Roger Federer pelaa Australian pettymyksen jälkeen jälleen korkealla tasolla aggressiivistä tennistään. Peliä, johon poikaset eivätkä aina kärkinimetkään löydä vastauksia. Esimerkiksi syöttämisen taso on ajoittain käsittämätön, mutta myös se, kuinka suvereenisti mies hoitaa näitä nuoria uuden sukupolven haastajiaan kerta kerran jälkeen. Kovilla kentillä paras kolmesta -otteluissa nähdään vielä pitkään vaarallinen Federer. Massoilla hiipuminen jatkunee tänä vuonna, mutta sanoisin, että silloinkin vain tuttuja kärkinimiä vastaan. Poikaset odottavat vuoroaan ainakin vuoden.
Rafael Nadaliin on monen usko jo mennyt. On vammoja, taukoja, comebackejä, vammoja, taukoja ja jälleen kerran comebackejä. Itse lupasin palata aiheeseen kun massakausi on takana, mutta annankin sen jo nyt. Mies avasi massat kahdella turnauksella etelä-Amerikassa, joista jälkimmäinen oli jo voitollinen. Voitto oli kuitenkin jossain mielessä jopa sivuseikka, sillä pitkään kateissa ollut kämmen löytyi ja se lieneekin viime viikon suurin juttu Nadalille itselleen. Vaikka Nadalia pidetään edelleen mentaalisena eläimenä on kaikki lopulta kiinni kämmenestä. Syöttö, rysty, peli, itseluottamus, rohkeus, kaikki. Kun kämmen toimii, minkä tahansa voittaminen on jälleen mahdollista. Ja edelleen, voittaminen ruokkii voittamista, joten voittava kierre on saatu nyt liikkeelle vaikka todelliset mittarit viime viikolta puuttuivatkin. Pala palalta Nadal kasaa itseään ja voisin kuvitella, että toukokuussa Ranskassa peli on jälleen pelottavan valmista. Se voi olla sitä jo kovilla kentillä Amerikan Masterseissa.
Viime vuoden aikana tuli vähän sellainen tunne, että David Ferrerin eväät alkavat olla syöty. Acapulcon voitto tutulla jyräyksellä oli kuitenkin selvä viesti siitä, että jotain on vielä tankissa jäljellä. Aivan kuten Nadal ja Federer, niin myös Ferrer parantaa voiton siivittämänä kohti kevättä. Euroopan massoilla mies on hankala vastustaja kaikille tänäkin vuonna. En usko, että uusi sukupolvi hätyyttelee tätäkään miestä sen pahemmin kevään massoilla. Vaikeata se tulee olemaan myös Indian Wellsissä ja Miamissa.
Vasurilla on nimestään huolimatta poliittisesti täysin sitoutumaton tennisblogi,
joka käsittelee tennistä niin katsojan, pelaajan, valmentajan kuin yrittäjänkin vinkkelistä.
