09/05/2016

Ennakko: Rooma Masters 2016

Madridista pikavauhdilla Roomaan, jossa siis seuraava Masters tätä kirjoittaessa jo hyvällä alulla onkin.

Muutama sana kuitenkin vielä Madridista. Vaikka en itse olosuhteiden takia isointa painoarvoa Madridin tuloksille Roland Garrosin suhteen annakaan, niin Novak Djokovicin hyvät otteet on syytä ottaa luonnollisesti tosissaan. Monte Carlon tapaturma saattoi olla lopulta hyväksikin, sillä täysi sarja päätyyn saakka pelattuja Masterseja ennen Garrosia olisi tyhjentänyt varmasti jopa Djokovicinkin tankkia. Viime ja tämä viikko yhdessä käyvät hyvästä kenraalista Garrosia varten ja tulosta tuleekin siis edelleen.

Andy Murrayn voitto Rafael Nadalista jälleen Madridissa oli myös hyvä laittaa merkille, mutta jää nähtäväksi pystyykö Murray Garrosilla vieläkään Nadalia välttämättä voittamaan. Kolme erää hitaammissa olosuhteissa voi olla sittenkin vielä liikaa.

Nadalillekin aavistuksen "vajaa" viikko teki ainakin fyysisesti hyvää, enkä epäilisi yhtään, etteikö yllätystappio Roomassakin ennen Djokovic-puolivälierää olisi mahdollinen. Luulen, ettei mies halua kohdata Djokovicia ennen Ranskaa. Mene ja tiedä, mutta se hyvä massafiilis mikä miehellä mahdollisesti on, saattaisi olla kovasti uhattuna, jos nyt Djokovicilta kuonoon ottaisi.

Kaavio on tosiaan Roomassa mielenkiintoinen varsinkin yläosan puolesta, sillä mm. Djokovic, Nadal, Roger Federer, Kei Nishikori, Milos Raonic, Gael Monfils, Dominic Thiem ja Munchenin voittanut Philipp Kohlschreiber ovat kaikki samalla puolen kaaviota.

Nadal joutunee juuri viimeksi mainitun puntariin heti ensimmäisessä ottelussaan, kun taas Federer kohtaa avauksessaan joko Alexander Zverevin tai uuden mailatilauksen tehneen Grigor Dimitrovin, joka nakutti kasan mailojaan päreiksi Istanbulin finaalissa. Federerin reitillä on myös nuori Thiem, jolta odotan edelleen lisänäyttöjä, sillä ne jäivät Madridissa(kin) melko ohuiksi, kun avausottelussa Juan Martin del Potro otti viimeisimmän paluun parhaimman voittonsa. Thiem on pahasti "katoamassa kuvasta" mitä lähemmäs Garrosia tullaan. Roomassa olisi oiva paikka iskeä.

Toinen puoli kaaviota on tosiaan melko mitäänsanomaton. Lähes kaikki tämän kauden massamenestyjät ovat kaavion yläosassa Andyä lukuun ottamatta. Murray onkin jaksamistasosta riippuen lähes pomminvarma finalisti, kun suurimmat uhkaajat ovat lähes täysin yössä olevat Stan Wawrinka ja David Ferrer. Äh. Tsonga, Berdych, Fognini? Enpä usko.

Näin siis käy:

Puolivälierät:
Djokovic vs. Kohlschreiber
Thiem vs. Nishikori
Fognini vs. Wawrinka
Murray vs. Goffin

Välierät:
Djokovic vs. Nishikori
Muray vs. Fognini

Finaali:
Djokovic vs. Murray

Voittaja:
Djokovic.