04/06/2016

Ennakko: Novak Djokovic vs. Andy Murray, Roland Garros 2016

Pariisin surkeista säistä huolimatta turnaus on saatu vietyä läpi aikataulussaan ja miesten finaali Novak Djokovicin ja Andy Murrayn välillä pelataan (ainakin tällä tietoa) aikataulussaan sunnuntaina klo 16 Suomen aikaa. Tässä ennakko!

Yllättäen finaaliakin varten on siis olemassa pieni kelivaraus. Sunnuntaista on sääennusteen mukaan tulossa hieman lämpimämpi päivä, mutta iltaa kohden keli ilmeisesti huononee ja sateen vaara on tällä tietoa olemassa. Keli lienee siis melko raskas edelleen, mutta en usko kummankaan siitä erityisen paljon hyötyvän.

Molemmat selvittivät tiensä semifinaaleistaan yllättävänkin kevyesti. Djokovic näytti lopulta melko odotetustikin kaapin paikkaa Dominic Thiemille ja osoitti samalla, että nuorilla haastajilla on matkaa vielä hurjasti jäljellä. Toki Djokovic pelasi myös turnauksen parhaan pelinsä ja melko lailla aseettomaksi Thiem voittotaistelussa jäikin.

Andy Murray puolestaan yllätti omassa semissään positiivisesti niinkin vahvalla esityksellä. Ehdottomasti turnauksen paras esitys, eikä Stan Wawrinkan peli päässyt missään vaiheessa kunnolla vauhtiin. Yhden erän verran ei tahdo riittää näissä ympyröissä mihinkään. 

Kun molemmat pääsivät välierissä vähän "helpommalla" ja väliin mahtuu vielä yksi välipäiväkin, saavat molemmat hyvät lähdöt itse finaaliin. Tankit ovat molemmilla suhteellisen täynnä tähän hetkeen peilaten.

Isossa kuvassa en ole pitkään aikaan nähnyt Murraysta uhkaa Djokovicille oikeastaan millään tasolla. Jotenkin mies on ollut kaikessa vähän ja aina jäljessä. Keskinäisistä Djokovic onkin vienyt käytännössä kaksi kolmesta (23-10) ja usein hän on tasaisissakin otteluissa löytänyt sen lisävaihteen, johon skotti ei ole pystynyt vastaamaan.

Mielenkiintoisen twistin tähän tuo kuitenkin Rooman massafinaali juuri ennen Garrosia, jossa Murray vei hieman haluttoman oloista Djokovicia suoraan kahdessa erässä luvuin 63, 63. Massakohtaamisia ylipäätään ei kaksikolla kovin montaa ole, mutta viimeiset kolme kamppailua vuoden ajalta ovat olleet varsin tasaväkisiä ja viimeisimmän Murray onnistui siis jopa voittamaan. Viime vuoden semifinaalissa Garrosilla Murray puolestaan nousi 0-2 tappioasemasta jo 2-2:een, mutta lopulta sadetauko pelasti Djokovicia viemällä Murrayn momentumia ja viimeinen erä oli taas muodollisuus mennen 6-1 serbille.

Niin tai näin, massa lienee se paras alusta Murraylle haastaa Djokovic toden teolla. Pitämällä peli hieman rytmittömänä (kovaa takarajan päältä, kevyempää "pallottelua", kontrausta, verkkopeliä, stoppareita, jyrkkiä krossikulmia, linjapommeja, ...) ja taistelemalla hurjalla asenteella voi Murrayn unelma tämän turnauksen voittamisesta käydä toteen. 

Hyvä alku olisi kuitenkin tärkeä, sillä harvoin Djokovic johtojaan tänä päivänä menettää. Se olisi tärkeä myös siksi, että maali olisi luonnollisesti hieman lähempänä. Mitä pidempi kaula, sen parempi. Usein on jäänyt tunne, että Djokovic on saanut ennemmin tai myöhemmin hyvin avanneen Murrayn kiinni ja vain harvoin Murrayn veto on kestänyt maaliin saakka.

Luulen, että Djokovic tuleekin otteluun hyvin samantapaisella tappajamentaliteetilla kuin välierään Thiemiä vastaan. Murray tuskin saa hetkenkään rauhaa rakentaa, vaan Djokovic iskee joka paikasta hurjalla painolla lyöntiä kohti takarajaa, jolle on vaikea tehdä mitään. Murray onkin pelaajista se, kumman on todennäköisesti enemmän sopeuduttava. Keinoja miehellä kuitenkin on, mutta se vaatii ehdottomasti muutamia asioita.

Murrayn syöttö toimi Wawrinkaa vastaan hienosti ja se on totta kai yksi avaimista finaalissakin. Kakkossyöttö on aivan erityisen suurennuslasin alla ja sen painavuus on täysin välttämätöntä Djokovicia vastaan. Siihen on pyrittävä jopa pienellä riskillä.

Lisäksi tulisi pyrkiä vastaamaan Djokovicin lanaukseen pelaamalla kärsivällisesti ja osoittamalla, että kyllä hänkin pystyy tarvittaessa pelaamaan maailman tappiin saakka ja vaikka jokaisen pisteen kohdalla. Ilmaisten pisteiden antamattomuus on siis toinen iso tekijä. 

Kun tähän lisätään vielä Murrayn oveluutta ja vastustajan liikuttelua, niin Djokovicin peliä voi saada henkisen puolen kautta hieman sekoitettua, joka on yksi iso faktori finaalissa. Siihen on paikan tullen iskettävä armotta ja ennen kaikkea kylmän viileästi.

Henkiseltä kantilta katsottuna asetelma ei voisikaan olla herkullisempi. Murray tietää ja tuntee Rooman jäljiltä mahdollisuutensa, kun taas Djokovicin paineita voittaa Ranskassa voi puolestaan vain kuvitella. Tarjottimella olisi Novak-Slam, kaikkien Grand Slamien yhtäaikainen hallinta sekä jonkin sortin kuolemattomuus niiden pelaajien joukossa, jotka ovat kaikilla alustoilla Grand Slamin voittaneet. Ehkä tarjottimella on jo nyt jopa kaikkien aikojen parhaus. 

Tämän vuoden massakausi ei ole kuitenkaan ollut mikään järisyttävä ja jos voitto ei nytkään tule, niin ensi vuosi on jälleen vaikeampi, mikä osaltaan sekin voi paineistaa serbiä. Mies on välillä käynyt yllättävänkin kuumana, jopa ilman isompia huolia, joten varmasti henkinen taakka näyttelee roolia finaalissa. 

Murrayn kannalta olisikin aivan erityisen tärkeää pitää koko ajan yllä hyvää pelihuumoria ja pelata itseään serbin pään sisään tsemppaamalla jatkuvasti itseään sekä luomalla paineistavia tilanteita mahdollisimman paljon. Olisi laitettava Djokovic ikään kuin tekemään valintoja, ottamaan riskejä ja yksinkertaisesti pelaamaan taitojensa ylärajoilla.

Etukäteen ajateltuna on siis huima finaali tuloillaan! Niin, se tulosveikkaus... Vaikea kuvitella edelleen, että Murray voittaisi kolme erää Djokovicilta, joten serbi vie erin 3-2.

Hauskaa tennisiltaa kaikille!