27/01/2019

Jälkipelit: Novak Djokovic vs. Rafael Nadal, finaali Australian Open 2019

Finaali ohi ja on jälkipelien aika. Peilataanpa tällä kertaa vain finaalia ja jätetään iso kuva ensi viikkoon.

Tosiaan, finaalista tuli lopulta kovin yksipuolinen näytös. Novak Djokovic osoitti finaalissa sen, kuinka suuri ja hurja pelaaja hän parhaimmillaan ja parhaillaan on. Hän ei jättänyt mitään onnen tai arvailujen varaan. Finaali oli odotuksiin nähden jopa harmittavan selvä ottelu, sillä finalistien aiempiin esityksiin verrattuna olisi toivonut edes aavistuksen tasaisempaa taistelua. Selkeiden numeroiden takana oli kuitenkin paljon todella kaunista ja mielenkiintoista taktiikkaa sekä sen briljanttia toteutusta.

Pelisuunnitelma
Djokovic tuli otteluun aivan järkyttävän valmiina ja tiesi koko ajan mihin hänen tulee pyrkiä. Samaa ei voi sanoa Nadalista, mutta tullaan tähän myöhemmin. Jo ensimmäinen piste, jossa syvälle ulos Nadalin rystynurkkaan lämätty syöttö osoitti, ettei Nadal saa rystynurkastaan palautuksia kuin blokkaamalla peliin. Tätä Djokovic käytti surutta koko ottelun ajan ja pääsi sekä pyrki sitä kautta pelaamaan omaa peliään. Hän ei joutunut oikeastaan missään vaiheessa syöttönsä jälkeen ongelmiin.


Toinen silmiinpistävä piirre Djokoviciltä oli pelaaminen Nadalin selän taakse pelaaminen ja ottelun edetessä lisääntyneet stopparit, jotka saivat lähes poikkeuksetta Nadalin epätasapainoon, josta Nadal tai kukaan muukaan ei saa riittävää painoa lyöntiin. Pitkässä juoksussa tämä on voittavaa tennistä, vaikka kerran tai pari saisitkin kuonoosi. Voit hävitä taistelun, mutta otteluissa, varsinkin finaaleissa, on kyse sodan voittamisesta. Aivan liian usein Nadal joutui turvautumaan "Eurosport-tennikseen" eli niihin taikatemppuihin tai oikeastaan niiden yrityksiin, jotka päätyvät onnistuessaan kyllä highlightseihin, mutta voiton tai ottelun kannalta niillä ei ole mitään tekemistä.

Kolmas huikea näytös oli Djokovicin palautuspeli, jossa hän neutralisoi lähes poikkeksetta Nadalin syötön. Djokovic toimitti käsittämättömän määrän Nadalin syöttöjä lähes takarajalle Nadalin kengille ja poikkeuksetta painavina lähes luotisuorina pommeina. Hyvällä palautuspelillä hän oli Nadalinkin syöttövuoroilla usein 50-50-asetelmassa ja tässä siis hyvä huomioida, että Nadal oli hävinnyt vain kaksi omaa syöttöään turnauksessa. Ensimmäisellä kierroksella.


Vastaavasti Nadal vaikutti tulleen otteluun "vain selviytymään" ja pelaamaan ikään kuin Djokovicin mukaan. Omat kuviot loistivat lähinnä poissaolollaan, mutta toki suureksi osaksi juuri Djokon vuoksi. Hän ei missään vaiheessa päässyt pelaamaan turnauksessa aiemmin nähtyä "uuden Nadalin" suorempaa ja tehokkaampaa muutaman lyönnin peliään. Harvoissa tilanteissaankin hän sortui usein virheisiin, joissa tullaankin seuraavaan teemaan.

Pelillisen stressin luominen
Tässä Djokovic on suurin mestari. Täysin omaa luokkaansa ja varsinkin siis Nadalia vastaan. Hän on viime vuosina päässyt karusti espanjalaisen pään sisään, varsinkin kovilla kentillä, jolloin ne helpotkin pinnat, finaalissa silmiinpistävästi esimerkiksi kämmentapot, muuttuvat täydeksi tervanjuonniksi ja missejä tulee pahassa paikassa. Nadalilla oli toisessa ja kolmannessakin erässä puolittainen paikka päästä murtamaan takaisin tai saada ainakin mahdollisuus siihen, mutta kämmenet karkailivat "paineettomassa" paikassa jopa puolesta kentästä ties minne. Kun tämä pelillinen stressi on tällainen, paine onnistua täydellisesti luo paineen yrittää hieman yli, jolloin virhe on jopa todennäköinen. Tähän teemaan kiteytyy myös Nadalin "helppojen virheiden" määrä Djokovicin virheettömyyteen verrattuna, mikä nousee vahvasti yhtenä isona havaintona esiin.

Pelipositio
Djokovicin ehdoton avain pelillisen stressin luomiseen. Hänen pelipositionsa pysyi nyt aivan takarajan tuntumassa/päällä ja aiempaa verrattuna Eurosportin mukaan noin puoli metriä edemmäs. Hän ei valunut tuumaakaan taaksepäin eikä missään vaiheessa joutunut puolustamaan 2-3 metriä takarajan taakse. Aggressiivisuuden lisäys finaaliin oli se keino, jota häneltä omankin ennakon mukaan oli jossain määrin jopa odotettavissa. Se, että vie Nadalilta ajan pois ja pystyy iskemään suoraan noususta esim. Nadalin kämmeneen vie usein ainakin hyvin lähelle voittoa. Kun Nadal repii palloon vauhtia ja energiaa joka paikasta, on Djokovicin on kiva kontrailla aikansa ja välillä jopa odottaa sitä jossain vaiheessa tulevaa lyhyttä palloa, johon voikin jo itse iskeä tappavan pommin selkeästi kentän sisäpuolelta.

Match-up
Djokovic on Nadalille myös lyönnillisesti painajainen. Djokovicin pitkä ja painava peruslyöntipeli pitää kovilla kentillä pallon matalana, johon Nadalin on vaikea iskeä vastaan, kun pallo tuntuu hyvästä voimasta jopa liukuvan lähes mailan alta. Nadalin on käytännössä nostettava sitä yli verkon spinnillään, jolloin myös tehottoman ylimenevän yläkierteen vaara on ilmeinen. Djokovicin kaltaista lyöjää vastaan se tietää menoa.


Liike
Kun ottelun alkua katsoi, niin Nadalin liike verrattuna Djokovicin oli jotain ihan muuta mihin oli turnauksessa totuttu. Iän myötä liikkeessä tapahtuu luonnollisesti hidastumista, mutta yhtä lailla pitkä turnaus voi vaikuttaa, sillä kevyesti Nadal oli ennen finaali vielä liikkunut. Yksi syy jalkojen toimimattomuuteen voi hyvin olla Djokovicin hurja alku, jossa luulot otettiin Nadalilta maksimaalisesti pois. Shokki oli liikaa ja vasta aivan ottelun lopussa nähtiin pirteämpää jalkatyötä, mutta peli oli siinä vaiheessa jo ohi.


Djokovic jatkaa siis hurjaa iskuaan ja taustatiimin ollessa nyt miehen ohella kunnossa, voimme vain ihailla hänen nykyistä menoaan. Hurja kausi on alkanut, mutta tuleeko tästä Djokovicin näytös, jää nähtäväksi. Ennusmerkit ovat kuitenkin pelottavan kovat. Loppukaneetiksi laitankin oheisen twiittini ottelun loppupuolelta, mutta palataan isoon kuvaan laajemmin ensi viikolla!