keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Vasurilla goes Miami 2020... Correction! Overruled!

"Miami Open 2020. Ketkä messissä?"

Puolisen vuotta sitten kilpavalmentajakollegani heittämä ehdotus WhatsApp-ryhmässämme oli kieltämättä herkullinen. Siitä se ajatus sitten lähti.

Kun luvat sekä kotoa, että töistä oli saatu, oli aika tarttua toimeen ja aloittaa reissun suunnittelu. Lähtijöitä oli neljä ja voisi kai sanoa, että "kerran elämässä"-fiilis oli vahvasti läsnä suunnitelmien alkumetreiltä lähtien.

Reissun päällimmäisenä tarkoituksena oli luonnollisesti Miami Openin seuraaminen, mutta valmentajina tarkoituksenamme oli vierailla myös muutamissa tennisakatemioissa sekä pelata tietysti myös itse mahdollisimman paljon tennistä. Mielessä siinsi muun muassa massakauden avaaminen ennätyksellisesti jo maaliskuussa!

Vajaa kuukausi ennen lähtöä alkoi reissun ylle on kasaantua tummia pilviä. Koronavirusepidemia oli monin paikoin laajenemassa maailmalla ja päivittäiset päivitykset tuli kahlattua läpi kauhun sekaisin tuntein. Suomen tilanne oli kolmisen viikkoa ennen reissua vielä kohtuullisen hyvin hallinnassa tai sanotaanko vaikkapa paremminkin niin, että tilanne oli hyvinkin alkuvaiheessa muutamine tartuntoineen. Isoa tuskaa tuotti tilanteen seuraaminen myös Atlantin toisella puolen, joka sekin toki oli vielä tuossa hetkessä hyvin varhaista epidemian vaihetta.

Hälytyskellot alkoivat kuitenkin soida hyvin isosti viimeistään siinä vaiheessa, kun Miami Openia edeltävä Masters eli Indian Wellsin tennisturnaus peruutettiin. Indian Wells oli itse asiassa ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä todella isoja urheilutapahtumia, joka peruttiin. Siinä vaiheessa moni pelaaja piti sitä vielä jopa hätävarjeluna, mutta lopulta se oli vasta esimakua tulevasta.

Reissaajien näkökulmasta muutamat odotuksen ja jännityksen täyttämät päivät tuntuivat äärimmäisen pitkiltä. Miami Openia oltiin yllättävän pitkään hyvinkin sitkeästi pelaamassa, kunnes se kaksi viikkoa ennen turnausta lopulta peruutettiin, aivan kuten tuossa vaiheessa jo toki osasimme odottaakin.

Ei voi kieltää, etteikö tämänkaltaisen "once in a lifetime"-reissun lässähtäminen tällä tavoin olisi tuossa kohtaa harmittanut valtavasti, mutta luonnollisesti pelaajien, katsojien ja meidän kaikkien muidenkin turvallisuus oli ja on ensisijaisesti tärkeintä. Se oli ja on helppo ymmärtää. Edes tennis ei ole niin tärkeää kuin ihmisten terveys.

Pienen ohikiitävän tovin ehdimme kuitenkin vielä lohduttautua sillä, että kyllähän se Floridan tennisleirikin hyvältä maistuisi, kunnes me ja muu Kiinan sekä Italian ulkopuolinen maailma alkoi tajuta kuinka massiivisesta viruksesta on kyse. Vajaan vuorokauden sisään tulikin tieto Miami Openin, NBA:n (liput oli luonnollisesti myös Miami Heatin matsiin) ja lopulta myös lentojen peruuttamisesta. Myös Liverpool tippui Champions Liigasta tämän kurjuuden yhteydessä.

Se siitä sitten. Eli. Ehkä ensi vuonna. Ehkä ensi vuonna, pojat. Ryhmässämme vallitsi luonnollisesti pettymys ja virtuaaliset jaxuhalit olivat paikallaan. Toki heti seuraava ajatus oli rationaalisempi ja sitä kautta kaikki toimenpiteet ovat tulleet tarpeeseen.

Juuri nyt kun lennon lähtöön olisi noin viikko, ei tulisi mieleenkään lähteä matkalle enää yhtään mihinkään. Ei siis edes Miamiin.

Otetaanpa siis iisisti, odotellaan kauden alkua rauhassa ja pysytään terveinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti