"Miami Open 2020. Ketkä messissä?"
Puolisen vuotta sitten kilpavalmentajakollegani heittämä ehdotus WhatsApp-ryhmässämme oli kieltämättä herkullinen. Siitä se ajatus sitten lähti.
Kun luvat sekä kotoa, että töistä oli saatu, oli aika tarttua toimeen ja aloittaa reissun suunnittelu. Lähtijöitä oli neljä ja voisi kai sanoa, että "kerran elämässä"-fiilis oli vahvasti läsnä suunnitelmien alkumetreiltä lähtien.
Reissun päällimmäisenä tarkoituksena oli luonnollisesti Miami Openin seuraaminen, mutta valmentajina tarkoituksenamme oli vierailla myös muutamissa tennisakatemioissa sekä pelata tietysti myös itse mahdollisimman paljon tennistä. Mielessä siinsi muun muassa massakauden avaaminen ennätyksellisesti jo maaliskuussa!
Vajaa kuukausi ennen lähtöä alkoi reissun ylle on kasaantua tummia pilviä. Koronavirusepidemia oli monin paikoin laajenemassa maailmalla ja päivittäiset päivitykset tuli kahlattua läpi kauhun sekaisin tuntein. Suomen tilanne oli kolmisen viikkoa ennen reissua vielä kohtuullisen hyvin hallinnassa tai sanotaanko vaikkapa paremminkin niin, että tilanne oli hyvinkin alkuvaiheessa muutamine tartuntoineen. Isoa tuskaa tuotti tilanteen seuraaminen myös Atlantin toisella puolen, joka sekin toki oli vielä tuossa hetkessä hyvin varhaista epidemian vaihetta.
Hälytyskellot alkoivat kuitenkin soida hyvin isosti viimeistään siinä vaiheessa, kun Miami Openia edeltävä Masters eli Indian Wellsin tennisturnaus peruutettiin. Indian Wells oli itse asiassa ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä todella isoja urheilutapahtumia, joka peruttiin. Siinä vaiheessa moni pelaaja piti sitä vielä jopa hätävarjeluna, mutta lopulta se oli vasta esimakua tulevasta.
Reissaajien näkökulmasta muutamat odotuksen ja jännityksen täyttämät päivät tuntuivat äärimmäisen pitkiltä. Miami Openia oltiin yllättävän pitkään hyvinkin sitkeästi pelaamassa, kunnes se kaksi viikkoa ennen turnausta lopulta peruutettiin, aivan kuten tuossa vaiheessa jo toki osasimme odottaakin.
Ei voi kieltää, etteikö tämänkaltaisen "once in a lifetime"-reissun lässähtäminen tällä tavoin olisi tuossa kohtaa harmittanut valtavasti, mutta luonnollisesti pelaajien, katsojien ja meidän kaikkien muidenkin turvallisuus oli ja on ensisijaisesti tärkeintä. Se oli ja on helppo ymmärtää. Edes tennis ei ole niin tärkeää kuin ihmisten terveys.
Pienen ohikiitävän tovin ehdimme kuitenkin vielä lohduttautua sillä, että kyllähän se Floridan tennisleirikin hyvältä maistuisi, kunnes me ja muu Kiinan sekä Italian ulkopuolinen maailma alkoi tajuta kuinka massiivisesta viruksesta on kyse. Vajaan vuorokauden sisään tulikin tieto Miami Openin, NBA:n (liput oli luonnollisesti myös Miami Heatin matsiin) ja lopulta myös lentojen peruuttamisesta. Myös Liverpool tippui Champions Liigasta tämän kurjuuden yhteydessä.
Se siitä sitten. Eli. Ehkä ensi vuonna. Ehkä ensi vuonna, pojat. Ryhmässämme vallitsi luonnollisesti pettymys ja virtuaaliset jaxuhalit olivat paikallaan. Toki heti seuraava ajatus oli rationaalisempi ja sitä kautta kaikki toimenpiteet ovat tulleet tarpeeseen.
Juuri nyt kun lennon lähtöön olisi noin viikko, ei tulisi mieleenkään lähteä matkalle enää yhtään mihinkään. Ei siis edes Miamiin.
Otetaanpa siis iisisti, odotellaan kauden alkua rauhassa ja pysytään terveinä!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tennismatkailua. Näytä kaikki tekstit

18/03/2020
31/08/2019
Tennismatkailua: New York (US Open 2018)
Täsmälleen vuosi sitten yksi suuri unelmani New Yorkin matkasta US Openin kera toteutui, kun olimme poikani (11-v.) kanssa vuotta aiemmin päättäneet lähteä isä-poika-matkalle Atlantin toiselle puolen.
Lentokentältä hotellille
Otimme kentältä etukäteen varatun ns. shuttle bussin Manhattanille ja siis ovelta ovelle henkeen suoraan hotellin eteen. Bussi tosin kierteli reaaliaikaisen seurannan perusteella jo sitä odotellessa noin tunnin, joten ensi kerralla taidan sittenkin ottaa suosiolla taksin, joka on kuitenkin vähintään tuplahintainen tähän vaihtoehtoon nähden. Toki pikkubussi vie ovelta ovelle, mutta aikaa menee hotellien kiertelyyn ja lähtöpäivänä myös melko aikaiseen noutoajankohtaan, sillä lähtö oli jo nelisen tuntia ennen koneen nousua. Hinta kuitenkin ok kahdelta eli menopaluu noin 90 USD.
Liput US Openiin
Ensikertalaiselle matkan suurin mysteeri ja paljon tulee kysymyksiä. Minne milläkin lipulla pääsee? Entä päivä- ja iltasessiot? Miksi hinnat vaihtuvat koko ajan?
Me päädyimme ottamaan ennen matkaa lippujen tullessa kesäkuussa myyntiin US Open-applikaatioon ns. Ground Passit ensimmäisen viikon perjantaille jolloin pelattaisiin kolmatta kierrosta ja jolle hinta vaihteli satunnaisesti välillä 50-120 USD. Saimme liput lopulta hintaan 65 USD per henkilö, enkä todellakaan tiedä miksi.
Ground Passille pääsee kuitenkin alueelle ja kaikille stadioneille Arthur Ashe-stadionia lukuunottamatta koko päiväksi. Hyviä paikkoja on vapaasti valittavissa stadionien toisessa kerroksessa, varsinkin 2018 uusitulla Louis Armstrong-stadionilla, sillä sessiot eivät olleet ensimmäisellä viikolla (1-4. kierros) vielä täysin täynnä. Myös Grandstand on hieno ja avara stadion, mutta taivaan alla, joten kelivaraus.
Jos sinulla on American Express, niin Amex-asiakkaana voit ostaa lippuja ennakkoon jo viikkoa ennen muita, mitä kannattaa pelkästään jo tästä syystä harkita. Iltasessiot myydään stadionlippujen parhaiden paikkojen osalta äkkiä loppuun, vaikka liput ovat hyvin hintavia. Kannattaakin katsoa mitä ilmeisimmin jotain lippupaketteja, mutta melko kallista touhua sekin ymmärtääkseni oli. Itse en halunnut maksaa ennen reissua lähes 200 USD per lippu Arthur Ashen iltasession piippuhyllypaikoista tietämättä ketä siellä pelaa. Tietysti paikan päällä selvisi, että samana iltana pelattu Rafael Nadal vs. Karen Khachanov oli yksi turnauksen otteluita, jonka pauhu kuului myös Louis Armstrongille todella hyvin.
Paikan päällä lippuja upgreidata, ellei settejä ole myyty loppuun. Lippujen hinnat seuraavat myös kummasti markkinaa päivä päivältä. Kun Roger Federer tippui turnauksesta, muun muassa ground passien hinnat tippuivat rajusti.
Stadioneiden päivä- tai iltasessiolipulla pääsee alueelle myös koko päiväksi ja ne toimivat samaan tapaan kuin ground passit plus että lipuilla pääsee siis omille paikoille stadionilla.
Metro
Manhattanilta US Openiin pääsee suoraan metrolinjalla numero 7. Pysäkki on Mets-Willets Point, joka on aivan Flushing Meadowsin ja siis Billie Jean King National Tennis Centerin vieressä. Toisella puolen kiskoja on baseball-seura New York Metsin kotistadion. Kun tenniskeskus avautuu metron oikeanpuoleisista ikkunoista pysäkin lähestyessä, alkaa tajuntaan iskeä, kuinka iso laji tennis todellakin on. Arthur Ashe stadion on kuin jalkapallostadion jo kauempaakin katsottuna. Metrolippu maksaa 3 USD per suunta per henkilö, joten MetroCardille kannattaa ladata 12 USD per päivä, jos matkassa esim. kaksi henkilöä.
US Openissa
Saavuimme Openiin heti aamupäivällä, jolloin ei ollut minkäänlaisia jonoja, kuten ei koko päivänäkään, yhtään missään.
Porteilla on hyvä tietää muutama asia. Isoja reppuja alueelle ei saa viedä, vaan alueella pitää pärjätä pienellä manbagillä tai ilman laukkua. Kaikki laukut tarkastetaan, mutta se sujuu ilman sen suurempia jonotuksia, ainakin jos on ajoissa liikkeellä.
Alueelle päästyä kannattaa varautua tunnelataukseen, varsinkin jos on Openissa ensimmäistä kertaa. Omalla kohdalla meinasi tulla suoraan sanoen poru, sillä reilu 30 vuotta oli tullut haaveiltua reissusta Flushing Meadowsiin. Kun ensimmäisen kerran kuulee alueen ylilentävät lentokoneet, joita on tosiaan vuosikymmeniä Openin tennislähetyksissä kuullut, niin jo se on suorastaan nostalginen fiilis. Pojan kanssa/takia skarppasin itseni minkä pystyin, mutta olihan esimerkiksi myös kaaviotaulut livenä jo hyvin vaikuttavia. Siinä kyllä kieltämättä piti hetki penkillä tuumailla ja kerätä itseään.
Sen jälkeen alkaa äkkiä helpottamaan ja ihmettely kohdistuu seuraavaksi stadioneihin. Uusittu Louis Armstrong-areena aukeaa heti oikealla, jonka jälkeen vastaan tulee Arthur Ashe Stadion. Huh huh.
Myös Grandstand ja harjoituskentät kannattaa kierrellä heti ja tehdä aluetta itselleen tutuksi. Otteluohjelmaa voi seurata näytöiltä, kuten myös tähtien harjoitusvuoroja, jotka näytetään myös. Satuimme tuurilla harjoituskentille, kun muuan Rafael Nadal oli lopettelemassa omaa treenivuoroaan ja kentän pieni katsomo oli käytännössä aivan täynnä faneja. Hieman rauhallisemmin sai treenata vaikka Victor Troickin kaltaiset pelaajat, sillä hänen treenaamistaan pääsi sivukentälle seuraamaan käytännössä aivan kentän viereen.
US Open-kauppoja ja kojuja on oikeastaan kaikkialla, joten niihin kannattaa varata oma budjettinsa. Hienoa muistoa pyyhkeistä lippiksiin, avaimenperistä paitoihin ja niin edelleen riittää valtavasti. American Express -kortin haltijoille kovasti kaikenlaisia tarjouksia, joten jälleen yksi syy, miksi Amex-jäsen kannattaa ehkä Openin aikaan olla.
Ruokaa saa hyvin stadioneilla ja niiden ulkopuolella. Homma toimii ilman järjettömiä jonoja tässäkin ja myös katsomossa saa syödä ja juoda. Hinnat tietysti vähän koholla, mutta kerrankos sitä ja pakkohan sitä on syödäkin.
Alueelle kannattaa ottaa muuten oma vesipullo, jota voi kätevästi täyttää vesipisteillä. New Yorkissa on usein kuuma ja vettä kuluu oikeasti aika paljon.
Alueella vallitsee hyvin rento tunnelma ja kaikki ovat paikalla yhdestä ja samasta syystä, nauttiakseen tenniksestä. Katsomossa voi huoletta jutella amerikkaa vierustoverin kanssa ja armottomia asiantuntijoita he ovat käytännössä kaikki. Ainakin omasta mielestään. Muuan bloggaaja mukaan lukien. Ekaan otteluun bloggaajan viereen sattui eräs eläkeikää lähestyvä texasilaispariskunta, jotka tulevat joka vuosi 1-2 päiväksi Openiin, vaikkeivat itse edes harrasta tennistä. Turnaus vain kuuluu heidän jokavuotiseen traditioonsa ja on kuulunut itse asiassa jo 30 vuotta.
Ottelut
Päivän otteluohjelma kannattaa suunnitella hyvin jo etukäteen ja muutamilla skenarioilla. Jos ottelu ei nouse "riittävälle" tasolle, niin varasuunnitelma käyttöön. Usein se tietää stadionin vaihtoa tai vaikkapa ruokataukoa.
Meidän suunnitelma ja oikeastaan toteutuskin oli seuraava.
Ensimmäinen tunti haahuilua, pelaajien treenaamista katsellen ja alueeseen tutustuen. Pienet shoppailut (pyyhkeet ja lippikset) hoidettiin myös jo tässä vaiheessa pois päiväjärjestyksestä.
Ensimmäiseksi otteluksi valikoitui jopa puolivälieriin yltäneen Anastasia Sevastovan ottelu Ekaterina Makarovaa vastaan Grandstandillä, sillä sen jälkeen kentälle tulisi pelaamaan Dominic Thiem ja Taylor Fritz.
Grandstandin "yläkatsomopaikat" alkoivat täyttyä melko nopeasti naisten ottelun loppupuolella, joten siinäkin mielessä kannattaa mennä hyvien matsien kohdalla jo edellisen ottelun loppuun. Naisten ottelu oli hyvätasoinen ja tiukka kolmieräinen taistelu, mutta Fritzin ja Thiemin ottelu oli ehkä aavistuksen vaisu ennakko-odotuksiin nähden. Fritz vei alkua ja Thiem vaikutti olevan jotenkin off. Kun erät olivat tasan aloimme miettiä seuraavaa siirtoa, joka olisi Denis Shapovalov vs. Kevin Anderson Louis Armstrongilla.
Siirryimmekin sinne kun Thiem alkoi saada enemmän otetta ja ottelu vaikutti kääntyneen. Shapovalovin ja Andersonin ottelu oli hyvätasoinen ja viisieräinen täynnä tulitusta, joten sitä oli todella kiva nauttia. Shapovalov antoi kaikkensa ja otti upeasti yleisöä välillä messiin.
Maratonin jälkeen Louis Armstrongille tulivat Stan Wawrinka ja Milos Raonic, joten päätimme pysyä paikoillamme, vaikka stadionilla jonkinlainen tyhjennys ennen iltasessiota olevinaan tehtiinkin. Itse notkuimme stadionin käytävillä päivän kolmannet purilaiset nauttien. Wawrinka oli hyvässä vireessä, mutta ei lopulta voinut vielä kovempivireiselle Raonicille ja aivan erityisesti tämän hurjalle syöttämiselle yhtään mitään. Onhan se Raonicin syöttö parhaimmillaan kyllä karmea pommi ja aika voimattomaksi siinä helposti vastustaja jää.
Yksi tähtihetki oli myös Louis Armstrong -areenan katon sulkeminen pienen tihkusateen vuoksi sekä aivan viereen tulleen the shirt guyn shöy, jossa hän riisui päältään 6-7 US Open-paitaa yleisölle ne heittäen. Viereinen rouva sai paidoista yhden, kun shirt guy antoi sen hänelle hampaillaan: Grrr! Just. Show must go on.
Raonicin voiton jälkeen alkoi tankki olla sekä pojalta, että itseltä melkoisen tyhjä, joten suuntasimme vielä viimeisten shoppailujen jälkeen metrolle ja hotelliin. Siellä nautittiin iltapalaksi vielä Nadal vs. Khachanov-matsin herkkupalat ja summaryt päivältä, jonka jälkeen uni maistuikin melkoisen makeasti, sillä aikaerokin oli reissun toisena täytenä päivänä painamassa vielä hieman päälle.
Perjantaipäivä, jolle visiittimme osui, oli onneksemme viikon viilein ja pilvisin, mutta siltikin katsomossa oli todella kuuma. Mukaan kannattaakin tosiaan varata se vesipullo, aurinkorasvaa ja joku päähine, joita toki saa myös paikan päältä. Vielä kertauksena, katsomossa on todella kuuma.
Reissua suunniteltiin jo vuotta aiemmaksi, mutta sattumien summa siirsi reissua vuodella. Nyt kun reissusta on vuosi ja US Open on jälleen tukevasti käynnissä on vihdoin ja viimein aika laittaa jakoon omat tipsit onnistuneelle New York/US Open-reissulle, jos matkaa olet miettimässä tai jopa parhaillaan toteuttamassa.
Lennot
Ehdottomasti yksi reissun helpoimpia rasteja. Hintavahti päälle puoli vuotta aiemmin esimerkiksi Skyscanner-palvelusta ja säännölliset hälytykset New Yorkin lennoista vaikkapa päivittäin sähköpostiin. Budjetista riippuen on tietysti suoriakin lentoja, mutta omalle kohdalle valikoitui lennot välilaskun (Reykjavik) kera IcelandAirilla. Homma toimi, vaikka vaihto oli hyvin tiukka, sillä lähtömme Helsingistä viivästyi vajaan tunnin. Ehdimme kuitenkin ajoissa (toki juosten) ja olimme viimeiset koneeseen ehtineet, kun 1.5 tunnin vaihtoaika kutistui käytännössä noin 20 minuuttiin. Jaloittelu, käytännössä juoksu, koneesta lähtöportille oli kuitenkin kropan kannalta hyvä asia ja myös siis lapsen kanssa matkustaessa. Lento tällä kombolla on noin 1.5 tuntia pidempi kuin suora lento esimerkiksi Finnairilla, mutta näkipä koneesta lähietäisyydeltä samalla Islannin upeaa rantaviivaa.
Hotelli
Toinen helppo rasti. Koska matkaamme kuului muutakin kuin vain tenniksen seuraamista, niin oli selvää, että hotelli oli syytä ottaa Manhattanilta, jossa on järkyttävän paljon nähtävää, koettavaa ja tekemistä lapsenkin kanssa. Hotelleissa jälleen posketon hintahaitari, mutta pienen kyttäilyn jälkeen special offer hyvään hotelliin (Club Quarters Grand Central) selvästi alle normihinnan Hotels.comin kautta. Huoneet pieniä, mutta nukkumassa siellä toisaalta vain käytiinkin. Plussaa siitä, että kaikki urheilukanavat näkyivät, joista Openin seuraaminen onnistui myös niinä päivinä, kun ei oltu paikan päällä. Hotellin sijainnissa olimme tarkkana ja valitsimme hotellin Grand Centralin läheltä, joka melko lailla ytimessä ja josta pääsisi kätevästi metrolla tenniskeskukseen.
Lentokentältä hotellille
Otimme kentältä etukäteen varatun ns. shuttle bussin Manhattanille ja siis ovelta ovelle henkeen suoraan hotellin eteen. Bussi tosin kierteli reaaliaikaisen seurannan perusteella jo sitä odotellessa noin tunnin, joten ensi kerralla taidan sittenkin ottaa suosiolla taksin, joka on kuitenkin vähintään tuplahintainen tähän vaihtoehtoon nähden. Toki pikkubussi vie ovelta ovelle, mutta aikaa menee hotellien kiertelyyn ja lähtöpäivänä myös melko aikaiseen noutoajankohtaan, sillä lähtö oli jo nelisen tuntia ennen koneen nousua. Hinta kuitenkin ok kahdelta eli menopaluu noin 90 USD.
ESTA-hakemus
Kolmas helppo rasti. Pakollinen matkustuslupa USA:han, joka pitää tehdä vähintään 72 tuntia ennen matkaa kaikille matkaajille. Lupa voimassa kaksi vuotta, jos tulee mentyä uudestaan Pohjois-Amerikkaan. Linkki viralliseen ESTA-hakemukseen tässä! Lupa maksaa tasan 14 USD, joten varo sivustoja, jotka yrittävät nyhtää luvasta lähemmäs 100 USD "tekemällä hakemuksen puolestasi".
Liput US Openiin
| Liput. |
Me päädyimme ottamaan ennen matkaa lippujen tullessa kesäkuussa myyntiin US Open-applikaatioon ns. Ground Passit ensimmäisen viikon perjantaille jolloin pelattaisiin kolmatta kierrosta ja jolle hinta vaihteli satunnaisesti välillä 50-120 USD. Saimme liput lopulta hintaan 65 USD per henkilö, enkä todellakaan tiedä miksi.
Ground Passille pääsee kuitenkin alueelle ja kaikille stadioneille Arthur Ashe-stadionia lukuunottamatta koko päiväksi. Hyviä paikkoja on vapaasti valittavissa stadionien toisessa kerroksessa, varsinkin 2018 uusitulla Louis Armstrong-stadionilla, sillä sessiot eivät olleet ensimmäisellä viikolla (1-4. kierros) vielä täysin täynnä. Myös Grandstand on hieno ja avara stadion, mutta taivaan alla, joten kelivaraus.
Jos sinulla on American Express, niin Amex-asiakkaana voit ostaa lippuja ennakkoon jo viikkoa ennen muita, mitä kannattaa pelkästään jo tästä syystä harkita. Iltasessiot myydään stadionlippujen parhaiden paikkojen osalta äkkiä loppuun, vaikka liput ovat hyvin hintavia. Kannattaakin katsoa mitä ilmeisimmin jotain lippupaketteja, mutta melko kallista touhua sekin ymmärtääkseni oli. Itse en halunnut maksaa ennen reissua lähes 200 USD per lippu Arthur Ashen iltasession piippuhyllypaikoista tietämättä ketä siellä pelaa. Tietysti paikan päällä selvisi, että samana iltana pelattu Rafael Nadal vs. Karen Khachanov oli yksi turnauksen otteluita, jonka pauhu kuului myös Louis Armstrongille todella hyvin.
Paikan päällä lippuja upgreidata, ellei settejä ole myyty loppuun. Lippujen hinnat seuraavat myös kummasti markkinaa päivä päivältä. Kun Roger Federer tippui turnauksesta, muun muassa ground passien hinnat tippuivat rajusti.
Stadioneiden päivä- tai iltasessiolipulla pääsee alueelle myös koko päiväksi ja ne toimivat samaan tapaan kuin ground passit plus että lipuilla pääsee siis omille paikoille stadionilla.
Metro
| Oikea metropysäkki. |
| Pääaukio. |
Saavuimme Openiin heti aamupäivällä, jolloin ei ollut minkäänlaisia jonoja, kuten ei koko päivänäkään, yhtään missään.
Porteilla on hyvä tietää muutama asia. Isoja reppuja alueelle ei saa viedä, vaan alueella pitää pärjätä pienellä manbagillä tai ilman laukkua. Kaikki laukut tarkastetaan, mutta se sujuu ilman sen suurempia jonotuksia, ainakin jos on ajoissa liikkeellä.
| Kaaviot. |
| Louis Armstrong ennen pelejä. |
Myös Grandstand ja harjoituskentät kannattaa kierrellä heti ja tehdä aluetta itselleen tutuksi. Otteluohjelmaa voi seurata näytöiltä, kuten myös tähtien harjoitusvuoroja, jotka näytetään myös. Satuimme tuurilla harjoituskentille, kun muuan Rafael Nadal oli lopettelemassa omaa treenivuoroaan ja kentän pieni katsomo oli käytännössä aivan täynnä faneja. Hieman rauhallisemmin sai treenata vaikka Victor Troickin kaltaiset pelaajat, sillä hänen treenaamistaan pääsi sivukentälle seuraamaan käytännössä aivan kentän viereen.
| Sivukenttiä. |
US Open-kauppoja ja kojuja on oikeastaan kaikkialla, joten niihin kannattaa varata oma budjettinsa. Hienoa muistoa pyyhkeistä lippiksiin, avaimenperistä paitoihin ja niin edelleen riittää valtavasti. American Express -kortin haltijoille kovasti kaikenlaisia tarjouksia, joten jälleen yksi syy, miksi Amex-jäsen kannattaa ehkä Openin aikaan olla.
Ruokaa saa hyvin stadioneilla ja niiden ulkopuolella. Homma toimii ilman järjettömiä jonoja tässäkin ja myös katsomossa saa syödä ja juoda. Hinnat tietysti vähän koholla, mutta kerrankos sitä ja pakkohan sitä on syödäkin.
Alueelle kannattaa ottaa muuten oma vesipullo, jota voi kätevästi täyttää vesipisteillä. New Yorkissa on usein kuuma ja vettä kuluu oikeasti aika paljon.
Alueella vallitsee hyvin rento tunnelma ja kaikki ovat paikalla yhdestä ja samasta syystä, nauttiakseen tenniksestä. Katsomossa voi huoletta jutella amerikkaa vierustoverin kanssa ja armottomia asiantuntijoita he ovat käytännössä kaikki. Ainakin omasta mielestään. Muuan bloggaaja mukaan lukien. Ekaan otteluun bloggaajan viereen sattui eräs eläkeikää lähestyvä texasilaispariskunta, jotka tulevat joka vuosi 1-2 päiväksi Openiin, vaikkeivat itse edes harrasta tennistä. Turnaus vain kuuluu heidän jokavuotiseen traditioonsa ja on kuulunut itse asiassa jo 30 vuotta.
Ottelut
Päivän otteluohjelma kannattaa suunnitella hyvin jo etukäteen ja muutamilla skenarioilla. Jos ottelu ei nouse "riittävälle" tasolle, niin varasuunnitelma käyttöön. Usein se tietää stadionin vaihtoa tai vaikkapa ruokataukoa.
Meidän suunnitelma ja oikeastaan toteutuskin oli seuraava.
| Thiem vs. Fritz (@Grandstand). |
Ensimmäinen tunti haahuilua, pelaajien treenaamista katsellen ja alueeseen tutustuen. Pienet shoppailut (pyyhkeet ja lippikset) hoidettiin myös jo tässä vaiheessa pois päiväjärjestyksestä.
Ensimmäiseksi otteluksi valikoitui jopa puolivälieriin yltäneen Anastasia Sevastovan ottelu Ekaterina Makarovaa vastaan Grandstandillä, sillä sen jälkeen kentälle tulisi pelaamaan Dominic Thiem ja Taylor Fritz.
Grandstandin "yläkatsomopaikat" alkoivat täyttyä melko nopeasti naisten ottelun loppupuolella, joten siinäkin mielessä kannattaa mennä hyvien matsien kohdalla jo edellisen ottelun loppuun. Naisten ottelu oli hyvätasoinen ja tiukka kolmieräinen taistelu, mutta Fritzin ja Thiemin ottelu oli ehkä aavistuksen vaisu ennakko-odotuksiin nähden. Fritz vei alkua ja Thiem vaikutti olevan jotenkin off. Kun erät olivat tasan aloimme miettiä seuraavaa siirtoa, joka olisi Denis Shapovalov vs. Kevin Anderson Louis Armstrongilla.
| Anderson vs. Shapovalov (@ Louis Armstrong). |
Maratonin jälkeen Louis Armstrongille tulivat Stan Wawrinka ja Milos Raonic, joten päätimme pysyä paikoillamme, vaikka stadionilla jonkinlainen tyhjennys ennen iltasessiota olevinaan tehtiinkin. Itse notkuimme stadionin käytävillä päivän kolmannet purilaiset nauttien. Wawrinka oli hyvässä vireessä, mutta ei lopulta voinut vielä kovempivireiselle Raonicille ja aivan erityisesti tämän hurjalle syöttämiselle yhtään mitään. Onhan se Raonicin syöttö parhaimmillaan kyllä karmea pommi ja aika voimattomaksi siinä helposti vastustaja jää.
Yksi tähtihetki oli myös Louis Armstrong -areenan katon sulkeminen pienen tihkusateen vuoksi sekä aivan viereen tulleen the shirt guyn shöy, jossa hän riisui päältään 6-7 US Open-paitaa yleisölle ne heittäen. Viereinen rouva sai paidoista yhden, kun shirt guy antoi sen hänelle hampaillaan: Grrr! Just. Show must go on.
Raonicin voiton jälkeen alkoi tankki olla sekä pojalta, että itseltä melkoisen tyhjä, joten suuntasimme vielä viimeisten shoppailujen jälkeen metrolle ja hotelliin. Siellä nautittiin iltapalaksi vielä Nadal vs. Khachanov-matsin herkkupalat ja summaryt päivältä, jonka jälkeen uni maistuikin melkoisen makeasti, sillä aikaerokin oli reissun toisena täytenä päivänä painamassa vielä hieman päälle.
Perjantaipäivä, jolle visiittimme osui, oli onneksemme viikon viilein ja pilvisin, mutta siltikin katsomossa oli todella kuuma. Mukaan kannattaakin tosiaan varata se vesipullo, aurinkorasvaa ja joku päähine, joita toki saa myös paikan päältä. Vielä kertauksena, katsomossa on todella kuuma.
Muuta tekemistä
No sitähän riittää. Meidän reissuun kuului muun muassa Empire State Building, Times Square, World Trade Center Memorial, Wall Street, jokiristeily mm. Ala-Manhattan silhuetteineen ja Vapauden patsas -ohituksineen, Central Park vuokrapyörillä ympäri pyöräillen ja puiston tenniskentät tsekaten, John Lennonin murhapaikka ja muistomerkki Strawberry Fields, Lentotukialusmuseo (Intrepid Aircraft Carrier Museum), jossa mm. Concorde, NASA:n avaruussukkula, hävittäjiä ja kuumoduleita sekä tietysti sightseeing-bussin kiertoajelu ympäri Manhattania, jonka varrella mm. Flatiron building, YK:n päämaja ja niin edelleen ja niin edelleen.
Lisäksi shoppailut mm. NBA Storessa ja asianmukaisissa urheilukaupoissa sekä etelä-Manhattanilla olevassa outlet-keitaassa nimeltä Century 21st kevensivät matkakassaa, mutta jenkkimerkkien halpuus (Hilfiger, Levi's jne.) oli puolestaan kotiin päin. Tarpeeseen toki kaikki, sillä matkan varmistuttua puoli vuotta aiemmin, ei välillä oikeastaan mitään kamaa ostettukaan, vaan kasvatettiin lähinnä matkakassaa.
Manhattinilla pyörii Openin ajan valtavasti tennisturisteja ja luonnollisesti myös pelaajia. Törmäsimme muun muassa iltakävelyllä olleeseen Stefanos Tsitsipakseen sekä aamulenkillä olleeseen ex-tähteen Robin Söderlingiin. Lisäksi toisen viikon junioriturnauspelaajia näki jo ensimmäisen viikonlopun aikana useampia.
Muutenkin US Open näkyy joka paikassa. Hotellilla, ravintoloissa, pubeissa, käytännössä kaikkialla näytetään pelejä ja onpa Manhattanilla pystytetty jopa useampia pop-up-terasseja sekä tenniskenttiä Openin ajaksi.
Suosittelen siis kaikille lämpimästi US Openia, jos Grand Slam-tenniksen pariin mieli halajaa. Pääsääntöisesti kaikki toimii ilman turhia jonotuksia ja ilmapiiri on todella rento. Palvelu toimii ja asiakaspalvelijoillakin on hieno gruuvi päällä. Tis is ameerika, mään!
Arvio: ****** (6/5!!!)

| Markkanen ja NBA-store. |

19/12/2018
Joulukalenteri #19: Joululahjavinkki vuodelle 2019
Joulu lähestyy ja lahja vielä hankkimatta? Blogin virallinen joululahjavinkki tuleekin tässä: US Open 19 paikan päällä!
Tein tänä vuonna ensimmäisen reissuni tenniksen Grand Slam-turnaukseen ja se todella oli jokaisen pitkään säästetyn centin arvoinen.
Olen sulatellut matkaa oikeastaan koko syksyn ja vieläpä sen verran rajusti, etten ole vieläkään saanut aikaiseksi blogata matkaraporttia aiheesta. Se on kuitenkin tekeillä ja tulossa, joten do not worry!
Mutta siis, jos haluat hemmotella itseäsi ja läheistäsi toden teolla vuonna 2019, niin tee tämä matka!
Tipsit ovat tulossa lähiaikoina, joten voit huoletta alkaa väijymään halpoja lentoja ja hotelleja (joita todella on!) elo-syyskuun vaihteeseen! Toki kohde voi olla myös joku muu Grand Slam, mutta New Yorkissa homma toimii. Sen lupaan.

15/12/2018
Joulukalenteri #15: Stefanos Tsitsipas, ranking 15
Luukku 15 ja uransa parhaassa rankingissään (nro 15) keikkuva Stefanos Tsitsipas!
Kreikkalaisen peliä ja otteita on käsitelty blogissa jo aiemminkin (ainakin tässä ja tässä), mutta pieni tarina tuli miehestä vielä mieleen syksyn US Openissa.
Kävi nimittäin niin, että törmäsimme mieheen sattumalta Openin aikaan Manhattanilla, jossa tuntui muutenkin liikkuvan hyvin paljon tennisporukkaa sekä miesten että naisten sarjasta, mutta myös junioreista.
Tsitsipas tuli kuitenkin yhtenä iltana muina miehinä kävelyllään yksinään vastaan hotellimme läheisyydessä 45. kadulla. Nopeat yläfemmat ja kehuthan siinä piti nopeasti ohimennessämme heittää, sillä alla oli melko tuore ensimmäinen Masters-finaalipaikka Torontosta upealla pelillä, jolla kaatui muun muassa hurjavireinen Novak Djokovic. US Openista mies oli jo päivää aiemmin tippunut, mutta huolettoman oloisena mies New Yorkin katuja verkkareissaan tallusteli.
Mietinkin nopean kohtaamisen jälkeen miehestä huokuvaa leppoisuutta ja erityisesti sitä, kun häntä ei varmastikaan vielä kovin moni katukuvasta tunnista. Tilanne voi muutamien vuosien päästä olla täysin toinen. Nämä ovat varmasti hienoja hetkiä nuoren miehen elämässä, kun kimpussa ei ole kuin satunnaisia tennisturisteja Suomesta ja ties mistä. Suuri menestys, ehkä jopa supertähteys, muuttaa tilanteen kenties jo lähivuosina, joten siinäkin mielessä Tsitsipaksen kannattanee nauttia elämästään täysin siemauksin juuri nyt, kun elämässä on vielä tietynlainen vapaus tehdä normaaleja juttuja ilman suurempia häiriötekijöitä.
Muutenkin on aina mukava seurata nuorten pelaajien kehitystä ja erityisesti tämä vaihe, jossa pelaaja ei varmastikaan aivan täysin vielä tiedosta kuinka hyvä onkaan, on herkullinen. Staran elkeet loistavat vielä poissaolollaan ja asenne timanttisen nöyrä. Älä koskaan ikinä muutu.

27/09/2013
Tennismatkailua: Pärnu
Tere.
Olimme kesällä perheen kanssa lomalla Pärnussa, josta on muodostunut jokakesäinen perinnekohteemme. Reissussa oltiin jo neljättä kertaa. Tennismailat matkasivat mukana vasta toista kertaa.
Sikäli tämän höpinän otsikko on aavistuksen harhaanjohtava, ettei tennis kuulu perhelomailun prioriteettien kärkipäähän, joten pelaaminen kerran tai kaksi viikon aikana oli odotettavissa oleva maksimi. Lapsille kohteesta löytyy mielekkäämpääkin tekemistä, vaimosta puhumattakaan ja onhan lomalla kieltämättä mukava irtautua tenniksestä myös itse.
Tenniskoulu- ja valmennustarjontaa riittää kuitenkin kaikille, sillä Pärnun kahdella tennisklubilla on tarjolla oikeastaan kaikkea alkeiskursseista kilpapelaajien sparraukseen. Tennis tuntuu olevan Pärnun ehdottomia ykköslajeja rantalentopallon ohella. Ulkokenttiä (massa) on reilun kilometrin säteellä yli kymmenen ja Pärnun Tennisekeskuksen sisähallissa kenttiä oli äkkivilkaisulla puolen kymmentä. Tenniskulttuuri vaikuttaisi siis kukoistavan ja tennisleirejä järjestetään paljon jo Suomestakin käsin.
Treenivastustajia Pärnustä löytyy suhteellisen helposti. Jo viime kesänä kävelin Kesklinnan Tennisklubille, joka sijaitsee aivan keskustan ytimessä ja kyselin sopivaa vastusta/valmentajaa. Kehottivat soittamaan Herra Petreliukselle, joka on vähän jo iällä, mutta näyttöjä on kuulemma sieltä sun täältä aina valmennuksesta ITF:n senioripeleihin. Soitto siis hänelle ja sparrausvuoro saatiin sovittua jo seuraavalle päivälle. Tänä kesänä vuorosta sovittiin jo ennen reissua.

Viime vuonna pelipäivän keli oli sysimusta, joten ulkoinen massatennis jätettiin suosiolla väliin. Sattui tietenkin olemaan reissun ainut päivä, kun satoi lähes koko päivän. Sisähalli, joka on ydinkeskustan ulkopuolella, mutta rannan välittömässä läheisyydessä, tarjoaa sateen sattuessa ja sisäkaudella loistavat puitteet pelaamiseen, joten sinne siis, vaikkei sisätennis keskellä kesää houkuttelevin vaihtoehto olekaan. Fasiliteetit ovat suihkutiloja myöten kohdillaan. Kanttiinia ja pientä varustepuotia unohtamatta.
Tänä kesänä keli oli pelipäivänä loistava ja pääsimme hallin vieressä oleville massakentille. Kentät olivat loistavassa kunnossa, vaikkakin kuumuuden takia kenttien kasteluväli olisi pitänyt olla noin 20-30 minuttia. Puolentoista tunnin hikoilu auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta kesken biitsilöhöilyn ja totaalirentoutumisen, tekee kuitenkin terää. Samoin kuin se palauttava urheilujuoma treenin jälkeen klubin aurinkoisella terassilla.
Sparrauksen/yksityisvalmennuksen plus kentän hinta ei Pärnun muutenkin edulliseen hintatasoon verrattuna ole myöskään korkea. Puolitoista tuntia sparrarin kanssa taisi olla parin kympin luokkaa kenttineen päivineen ja sitä palauttavaa urheilujuomaahan saa käytännössä ilmaiseksi.
Pärnun kesäturismi on ollut viime vuosina hurjassa suosiossa, joten esim. majoitusten suhteen kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja tällä tarkoitan jo tammi-helmikuuta. Pelivuoroja löytyy kyllä, joten niistä ei kannata murehtia ennen kesää.
Suosittelen siis lämpimästi Pärnua, jos haluat yhdistää ranta-, perhe- ja tennisloman. Tekemistä ja puuhaa riittää vähintään viikoksi ja siis koko perheelle, ei vain tennisteille. Varsinkin lasten kannalta kohde on loistava mataline rantoineen, leikkipaikkoineen, skeittipuistoineen, minigolfeineen ja niin edelleen.
Tuomio: ****
Sparrauksen/yksityisvalmennuksen plus kentän hinta ei Pärnun muutenkin edulliseen hintatasoon verrattuna ole myöskään korkea. Puolitoista tuntia sparrarin kanssa taisi olla parin kympin luokkaa kenttineen päivineen ja sitä palauttavaa urheilujuomaahan saa käytännössä ilmaiseksi.
Suosittelen siis lämpimästi Pärnua, jos haluat yhdistää ranta-, perhe- ja tennisloman. Tekemistä ja puuhaa riittää vähintään viikoksi ja siis koko perheelle, ei vain tennisteille. Varsinkin lasten kannalta kohde on loistava mataline rantoineen, leikkipaikkoineen, skeittipuistoineen, minigolfeineen ja niin edelleen.
Tuomio: ****
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)