Uuden kuninkaan aika on koittamassa vihdoin myös massalla. Rafael Nadalin loukkaantumiset ja lopulta poisjäänti massakauden huipentumasta varmistivat viimeistään nyt sen, etteivät ajat entiset enää palaa. On uusien tai uuden hallitsijan aika.
28/05/2023
28/04/2023
Ennakko: Emil Ruusuvuori vs. Carlos Alcaraz, Madrid Masters 2023
Torstaina pelataan suomalaisittain yksi vuoden tennisotteluita tähän mennessä, kun Emil Ruusuvuori pääsee haastamaan alkuvuoden kuuminta pelaajaa Carlos Alcarazia. Espanjalainen vaikuttaa juuri nyt jopa maailman parhaalta pelaajalta, sillä esimerkiksi jo pelkän massakauden pelilliset näytöt alkavat tältä vuodelta olla melkoisen hurija.
Ottelun kannalta relevantein kysymys kuuluukin, "miten haastaa maailman paras?" ja vieläpä tämän kotikentällään.
Illan ottelun isoimmat teesit ovat mielestäni olosuhteet, peruspelaaminen, syöttäminen ja ottelun sekä pelaajien pään sisällä käytävä henkinen kamppailu, joka on varsinkin Emilille äärimmäisen kriittistä.
03/02/2023
Ennakko: Suomi vs. Argentiina, Davis Cup 2023
Viikonloppuna Espoon Metro Areenalla pelataan yksi isoimmista maaotteluista suomalaisessa tennishistoriassa, kun Suomi kohtaa Argentiinan Davis Cupin karsintaottelussa, jossa panoksena on lippu tenniksen MM-kisoihin, Davis Cupin finaaliturnaukseen. Tässä ennakkoa tähän kutkuttavan jännittävään kohtaamiseen!
Pelin henki on selvä. Voittaja menee syksyllä pelattavaan lopputurnaukseen, jossa pelaavat maailman 16 kovinta tennismaata. Paikka parhaiden maiden joukossa olisi valtava saavutus Suomi-tennikselle, sillä olemme kaikesta tästä ihanasta huumasta huolimatta vielä melko pieni tennismaa.
Muutamassa vuodessa on kuitenkin tultu pitkä ja hieno matka tähän pisteeseen, jossa hallit täyttyvät ja ilmassa on poikkeuksetta suuren tenniskarnevaalin tuntua. Vaikka polullamme on ollut jo vastaava mahdollisuus, elää nyt erityisen vahvana tunne siitä, että aika suurvoitolle on kypsä. Siihen uskon. Siihen uskomme.
28/01/2023
Ennakko: Novak Djokovic vs. Stefanos Tsitsipas, Australian Open finaali 2023
Turnauksen viimeinen päivä tietää miesten finaalia ja täytyy toivoa, että siitä muodostuu samanlainen jännitysnäytelmä kuin naistenkin finaalista. Tässä siis ennakkoa, olkaa hyvä!
Naisten loppuottelu ansaitsee omat jälkipelinsä (tulossa blogiin alkuviikosta), mutta olipa draamankaareltaan kerrassaan hieno ja laadukas finaali! Pienoiskoossa näimme eräänlaisen kasvutarinan Aryna Sabalenkan kasvusta Grand Slam -mestariksi. Kaikki ne pelilliset ja henkiset vaikeudet, joita hänellä on historiassaan ollut, jäivät lopulta varjojen maille ja mestariksi nousi siis uusi Grand Slam-voittaja.
Miesten finaalissa toivotaan ennen kaikkea sitä, että myös Stefanos Tsitsipas pystyisi käsittelemään ne henkiset paineet, joita hänellä on itsellään ja joita Novak Djokovic tulee 21-kertaisena Grand Slam-voittajana finaalissa asettamaan. Näkisin, että suurin tekijä tulee tässäkin ottelussa olemaan juuri mentaalinen vahvuus.
14/01/2023
Ennakko: Australian Open 2023
Jes, eli kuten perjantaina kirjoitin, blogi is back. Kausi avataan perinteisesti Australiassa ja näin pian on edessä jo kauden ensimmäinen Grand Slam. Ennakko isketään ruutuun tässä ja nyt, olkaa hyvä!
Paljon tapahtui viime kauden aikana. Oli toki tuttuakin tutumpia suurvoittajia, mutta nuorten nousu jatkui entistä laajemmalla rintamalla. Lopulta US Openissa leivottiin jälleen uusi Grand Slam -voittaja, kun Espanjan Carlos Alcaraz kruunattiin yhtenä nuorimmista pelaajista Slam-voittajaksi.
13/01/2023
Täällä taas!
Hello!
Blogin hiljaiset kuukaudet ja hiljainen vuosi 2022 jää taakse tässä ja nyt.
Pahoitteluni, että vuosi 2022 ei jää sisällöltään blogin merkkipaaluksi. Viime vuosi oli hyvin kiireinen, eikä aikaa saati energiaa jäänyt kirjoittamiselle aiempien vuosien tapaan.