Hurjaa vauhtia lähestyvän tennisohjaajakoulutuksen kunniaksi, avataan tämän viikon videossa youtuben ihanuutta myös valmennuksen saralta. Palveluhan pullistelee pätkiä minkä tahansa aiheen parista, eikä tennisdrillit ja -tipsit ole poikkeus. Hyvä niin, sillä uusia ideoita harjoitteiden ja tuntien rikastamiseksi tarvitaan jatkuvasti, erityisesti lasten kanssa treenaamiseen.
Oheisessa videossa kiteytyy jotenkin nerokkaasti se, miten joitain asioita ihminen, tässä tapauksessa pikkulapsi, voi oppia ikään kuin huomaamatta ja vieläpä leikin kautta.
Videon ensimmäinen drilli on erinomainen esimerkki tästä. Pallon vierityksestä päästään muutamassa minuutissa lähes tulkoon pallotteluun saakka. Merkillepantavaa on myös se, ettei ohjaaja neuvo sanallakaan miten tytön pitäisi palloa lyödä, vaan hän antaa tytön tehdä lyönnin niin kuin se luonnollisimmalta tuntuu.
Kun tuntia vielä höystetään lukuisin ylävitosin, oltaneen mielestäni erittäin otollisessa ja kannustavassa oppimistilanteessa ja -ympäristössä.
Kukaan ei estä meitä pyrkimästä samaan.
Vasurilla on nimestään huolimatta poliittisesti täysin sitoutumaton tennisblogi,
joka käsittelee tennistä niin katsojan, pelaajan, valmentajan kuin yrittäjänkin vinkkelistä.
24/02/2013
17/02/2013
Viikon video, viikko 7/2013
Viikon videossa lyönti, johon ratkeaa tänään Rotterdamin finaali. Juan Martin Del Potron kämmenlyönti, olkaa hyvä!
Ei välttämättä maailman kaunein veto, mutta tämän hetken tappavin. Ja onhan lyönnin järjetön nopeus aina jotenkin kaunista. Kämmen on paukkunut tällä viikolla Rotterdamissa useaan otteeseen samaan malliin kuin tässä US Openin finaalissa (2009) Federeriä vastaan.
Voi lyönnistä monella tapaa ottaa toki malliakin. Huolellinen ja rauhallinen valmistelu, jossa kaikenlainen höntyily loistaa poissaolollaan. Paino on sataprosenttisesti lyönnin takana. Osuma on kliinisen puhdas. Hartioidenkierto on suorastaan loistava.
Kaboom.
Ei välttämättä maailman kaunein veto, mutta tämän hetken tappavin. Ja onhan lyönnin järjetön nopeus aina jotenkin kaunista. Kämmen on paukkunut tällä viikolla Rotterdamissa useaan otteeseen samaan malliin kuin tässä US Openin finaalissa (2009) Federeriä vastaan.
Voi lyönnistä monella tapaa ottaa toki malliakin. Huolellinen ja rauhallinen valmistelu, jossa kaikenlainen höntyily loistaa poissaolollaan. Paino on sataprosenttisesti lyönnin takana. Osuma on kliinisen puhdas. Hartioidenkierto on suorastaan loistava.
Kaboom.
15/02/2013
Lähes pakollinen Lance-kommentti
Lance Armstrong astui muutama viikko sitten ulos kaapista kertomalla Oprahille sekä miljardille muulle uteliaalle koko totuuden ja vain totuuden pyöräilystään ja pyöräilystä ylipäätään. Olihan se aikamoista. Ulosastumista ennen YLEllä esitetty Lance-dokkari antoi jo esimakua tulevasta, mutta eipä voi kuin ihmetellä maailman menoa.
Lapsen uskoni puhtaaseen urheiluun on mennyt jo aikapäiviä sitten, varsinkin kestävyysurheilun osalta, mutta en kiellä, etteivätkö epäilykset olisi viime vuosina alkaneet hiipiä mieleen myös lajeista rakkaimman osalta.
Pelaajat ja välineet ovat kehittyneet, kentät ovat hidastuneet, kausi kestää ikuisuuden ja matkustamista on vähintäänkin hurjasti, mutta ukot ne vaan jaksaa. Päivästä ja vuodesta toiseen. Kausien väliin vajaa kuukauden lepo ja taas mennään.
Pelejä on turnausviikkoina vähintään joka toinen päivä ja palloa saatetaan hakata useitakin tunteja. Palautumisen täytyy olla maksimaalista, jotta iskukyky säilyy seuraavaan otteluun, oli edellinen ottelu miten pitkä tahansa.
Tennis alkaakin olemaan jo aikamoista kestävyysurheilua, joten houkutus on ainakin suuri.
Huhuja ja kaiken maailman salaliittoteorioitahan ovat netit pullollaan, mutta mikä on lopulta totuus? Suojeleeko esimerkiksi ATP pelaajiaan ja tähtiään, kuten ilmeisesti pyöräilyliitto Armstrongia?
Eihän se kieltämättä hyvältä näytä, kun esimerkiksi Agassin huumesekoilu painettiin aikoinaan villaisella ja oltiin ikään kuin hys hys. Pieni "loukkaantumistauko" riitti. Gasquetin kokaiinitkin selitettiin (ja uskottiin) kuuman miamilaisen yökiitäjän suudelmalla ja pelit jatkui pienen karenssin jälkeen. Ja nuokin "käryt" tulivat tavallaan viihdedopingista, huumeista.
Eikö tenniksessä todellakaan ole muunlaista doping-ongelmaa? Muutama hassu käry joiltain neverbeeneiltä ja siinä se? Hullunkurisinta tässä lienee se, että pelaajat itsekin valittavat, ettei heitä testata tarpeeksi. Varsinkaan verestä.
Ei sorruta näyttöjen puutteessa kuitenkaan spekulointiin, mutta kyllähän tämäkin meno välillä jaksaa ihmetyttää. Jotain hyvääkin ATP on sentään asian ehkäisemiseksi tehnyt, sillä entistä pidempi lepo kausien väliin on tuloillaan jo tällä kaudella. Järkevää ja ennaltaehkäisevää olisi lopettaa Grand Slamien pitkät ratkaisuerät välittömästi. Eihän matsien eeppisyys saa olla eränumeroista kiinni.
Onneksi tenniksessä edelleen vaikuttaa valtavasti myös muut tekijät, kuten taito ja paineensietokyky. Pelisilmää ei voi ostaa, eikä käsittääkseni korvien väliäkään.
Keskustelu on avattu. Mitä mieltä?
Lapsen uskoni puhtaaseen urheiluun on mennyt jo aikapäiviä sitten, varsinkin kestävyysurheilun osalta, mutta en kiellä, etteivätkö epäilykset olisi viime vuosina alkaneet hiipiä mieleen myös lajeista rakkaimman osalta.
Pelaajat ja välineet ovat kehittyneet, kentät ovat hidastuneet, kausi kestää ikuisuuden ja matkustamista on vähintäänkin hurjasti, mutta ukot ne vaan jaksaa. Päivästä ja vuodesta toiseen. Kausien väliin vajaa kuukauden lepo ja taas mennään.
Pelejä on turnausviikkoina vähintään joka toinen päivä ja palloa saatetaan hakata useitakin tunteja. Palautumisen täytyy olla maksimaalista, jotta iskukyky säilyy seuraavaan otteluun, oli edellinen ottelu miten pitkä tahansa.
Tennis alkaakin olemaan jo aikamoista kestävyysurheilua, joten houkutus on ainakin suuri.
Huhuja ja kaiken maailman salaliittoteorioitahan ovat netit pullollaan, mutta mikä on lopulta totuus? Suojeleeko esimerkiksi ATP pelaajiaan ja tähtiään, kuten ilmeisesti pyöräilyliitto Armstrongia?
Eihän se kieltämättä hyvältä näytä, kun esimerkiksi Agassin huumesekoilu painettiin aikoinaan villaisella ja oltiin ikään kuin hys hys. Pieni "loukkaantumistauko" riitti. Gasquetin kokaiinitkin selitettiin (ja uskottiin) kuuman miamilaisen yökiitäjän suudelmalla ja pelit jatkui pienen karenssin jälkeen. Ja nuokin "käryt" tulivat tavallaan viihdedopingista, huumeista.
Eikö tenniksessä todellakaan ole muunlaista doping-ongelmaa? Muutama hassu käry joiltain neverbeeneiltä ja siinä se? Hullunkurisinta tässä lienee se, että pelaajat itsekin valittavat, ettei heitä testata tarpeeksi. Varsinkaan verestä.
Ei sorruta näyttöjen puutteessa kuitenkaan spekulointiin, mutta kyllähän tämäkin meno välillä jaksaa ihmetyttää. Jotain hyvääkin ATP on sentään asian ehkäisemiseksi tehnyt, sillä entistä pidempi lepo kausien väliin on tuloillaan jo tällä kaudella. Järkevää ja ennaltaehkäisevää olisi lopettaa Grand Slamien pitkät ratkaisuerät välittömästi. Eihän matsien eeppisyys saa olla eränumeroista kiinni.
Onneksi tenniksessä edelleen vaikuttaa valtavasti myös muut tekijät, kuten taito ja paineensietokyky. Pelisilmää ei voi ostaa, eikä käsittääkseni korvien väliäkään.
Keskustelu on avattu. Mitä mieltä?
09/02/2013
Viikon video, vko 6/2013
Vaikka diagnoosini olikin golfkyynärpää, ei unohdeta tenniskyynärpäätä. Viikon videossa Jari Hedmanin neuvot tenniskyynärpään ehkäisyyn ja hoitoon. Hesarit kierrätykseen. Palloina.
08/02/2013
Golfkyynärpää (Epicondylus medialis)
"Oireet ovat ilmiselvät. Tämä on niin sanottu golfkyynärpää."
Siinä diagnoosi pitkään vaivanneelle kyynärpääkivulleni. Jep. Olen hakannut kohta 30 vuotta keltaista karvapalloa ja elämäni ensimmäinen käsihärä diagnosoidaan golfkyynärpääksi. Epicondylus medialis.
Jotenkin tragikoomista. Toki myös kovin helpottavaa, sillä halleilla pyörivät kauhutarinat kroonisista tenniskyynärpäistä eivät ole tennistarinoinnin mukavinta antia. Periaatteessa kyseessä on kuitenkin täysin samantyyppinen vamma kuin tenniskyynärpää (Epicondylitis materalis), mutta eri paikassa, joten vaara ei ole ohi. Uskoa antaa kuitenkin hoitovaste, joka liikkuu 100% hujakoilla.
Kipu on siis tuntunut vasemman kyynärpään sisäpuolella kyynärtaipeen alapuolella. Ei siis kyynärpään ulkopuolella, kuten tenniskyynärpässä. Kipu ei juurikaan normielämässä tunnu, mutta tenniskentällä kylläkin. Sielläkin olen kyllä pystynyt lyömään peruslyöntejä muutamaa treenikertaa lukuun ottamatta täysin normaalisti, mutta heti kun on alettu syöttämään, niin voi pojat sitä kipua, kun maila ampaisee matkaansa kohti osumaa. Puhumattakaan slicesyötöstä, jossa ojentunut käsi ikään kuin kiertyy pallon vasempaa poskea kurittaen. Tuo on tuottanut ajoittain sen luokan tuskaa, että poru on tullut siihen paikkaan. Ilman ibuprofeiiniä en ole pystynyt syöttämään oikeastaan kesän jälkeen.
En tarkalleen tiedä mistä kyseinen vamma sai viime syksynä alkunsa, mutta on luonnollisesti monia juttuja, joissa vasen käteni saa ylimääräistä kuormaa. Vasurini on useimmiten (eli aina) se, jolla mm. kannattelen tytärtäni, kun hän tulee syliini tai kun hän on vaipanvaihtoprosessissa. Myös autonratin kääntäminen ja kitaran sointujen ottaminen vasurilla pitävät kyynärvarren koukistaja- ja kiertäjälihaksia pienessä, mutta jatkuvassa paineessa.
Syitä voi siis olla monia, joten pirustako sitä oikeasti tietää, mistä näitä golfkyynärpäitä tulee, varsinkaan kun en edes golfaa. Eipä sitä tietenkään vaaditakaan. Tenniksen olen kuitenkin näppärästi laskenut tästä yhtälöstä pois, koska luulisin, että tässä ajassa ongelmia olisi tullut jo paljon aiemmin.
Lääkkeet on nyt kuitenkin saatu. Felden-geeliä ja Voltaren Retardia. Kyllä lääkkeen nimi on todellakin Voltaren Retard! Retard... Right. Toivottavasti nimi ei ole enne. Yhtään mistään.
Kaupan päälle tuli vielä kuuden kerran fysioterapia, joka alkoi tänään. Kipupisteen hakua, hierontaa ja lopulta pari pätkää kinesioteippiä. Tuntui menevän ehkä aavistuksen överiksi, mutta maanantain vuorolla pääni oli jo niin kypsä, että nyt sitä on valmis tekemään ihan mitä tahansa.
Moni kysyy, miksi menin lääkäriin vasta nyt. Niin minäkin. Totuus on kuitenkin se, että kipu on vaihdellut lievästä järjettömyyksiin ja näihin jälkimmäisiin sfääreihin ollaan päästy vasta viime viikkoina. Onhan tässä kieltämättä sitäkin, ettei suomalainen mies mene lääkäriin ennen kuin on pakko. Ja nyt oli.
Jään innolla seuraamaan tilanteen kehittymistä. Väliaikatietona sen verran, että tämä kinesioteippi ei tahdo karvoituksesta johtuen pysyä päistään kiinni tuntia kauempaa. Selvästi karvattomampien apinoiden laji. Sheivatkaa siis paikkanne, kun tähän leikkiin lähdette.
Siinä diagnoosi pitkään vaivanneelle kyynärpääkivulleni. Jep. Olen hakannut kohta 30 vuotta keltaista karvapalloa ja elämäni ensimmäinen käsihärä diagnosoidaan golfkyynärpääksi. Epicondylus medialis.
Jotenkin tragikoomista. Toki myös kovin helpottavaa, sillä halleilla pyörivät kauhutarinat kroonisista tenniskyynärpäistä eivät ole tennistarinoinnin mukavinta antia. Periaatteessa kyseessä on kuitenkin täysin samantyyppinen vamma kuin tenniskyynärpää (Epicondylitis materalis), mutta eri paikassa, joten vaara ei ole ohi. Uskoa antaa kuitenkin hoitovaste, joka liikkuu 100% hujakoilla.
Kipu on siis tuntunut vasemman kyynärpään sisäpuolella kyynärtaipeen alapuolella. Ei siis kyynärpään ulkopuolella, kuten tenniskyynärpässä. Kipu ei juurikaan normielämässä tunnu, mutta tenniskentällä kylläkin. Sielläkin olen kyllä pystynyt lyömään peruslyöntejä muutamaa treenikertaa lukuun ottamatta täysin normaalisti, mutta heti kun on alettu syöttämään, niin voi pojat sitä kipua, kun maila ampaisee matkaansa kohti osumaa. Puhumattakaan slicesyötöstä, jossa ojentunut käsi ikään kuin kiertyy pallon vasempaa poskea kurittaen. Tuo on tuottanut ajoittain sen luokan tuskaa, että poru on tullut siihen paikkaan. Ilman ibuprofeiiniä en ole pystynyt syöttämään oikeastaan kesän jälkeen.En tarkalleen tiedä mistä kyseinen vamma sai viime syksynä alkunsa, mutta on luonnollisesti monia juttuja, joissa vasen käteni saa ylimääräistä kuormaa. Vasurini on useimmiten (eli aina) se, jolla mm. kannattelen tytärtäni, kun hän tulee syliini tai kun hän on vaipanvaihtoprosessissa. Myös autonratin kääntäminen ja kitaran sointujen ottaminen vasurilla pitävät kyynärvarren koukistaja- ja kiertäjälihaksia pienessä, mutta jatkuvassa paineessa.
Syitä voi siis olla monia, joten pirustako sitä oikeasti tietää, mistä näitä golfkyynärpäitä tulee, varsinkaan kun en edes golfaa. Eipä sitä tietenkään vaaditakaan. Tenniksen olen kuitenkin näppärästi laskenut tästä yhtälöstä pois, koska luulisin, että tässä ajassa ongelmia olisi tullut jo paljon aiemmin.
Lääkkeet on nyt kuitenkin saatu. Felden-geeliä ja Voltaren Retardia. Kyllä lääkkeen nimi on todellakin Voltaren Retard! Retard... Right. Toivottavasti nimi ei ole enne. Yhtään mistään.
Moni kysyy, miksi menin lääkäriin vasta nyt. Niin minäkin. Totuus on kuitenkin se, että kipu on vaihdellut lievästä järjettömyyksiin ja näihin jälkimmäisiin sfääreihin ollaan päästy vasta viime viikkoina. Onhan tässä kieltämättä sitäkin, ettei suomalainen mies mene lääkäriin ennen kuin on pakko. Ja nyt oli.
Jään innolla seuraamaan tilanteen kehittymistä. Väliaikatietona sen verran, että tämä kinesioteippi ei tahdo karvoituksesta johtuen pysyä päistään kiinni tuntia kauempaa. Selvästi karvattomampien apinoiden laji. Sheivatkaa siis paikkanne, kun tähän leikkiin lähdette.
06/02/2013
Good times, good times
Pikakommentti.
Jos unohdetaan kotimaisen tenniksen kabinetit ja kiehuvat kulissit, niin elämme hyviä aikoja juuri nyt.
Sunnuntaina Davis Cup -joukkueemme upea taisteluvoitto Bulgariasta ilman Jarkkoa. Tänään ja toissapäivänä Jarkon oma show Ranskan Montpellierissä. Ensin kaatui ikätoveri, mutta kotimaassaan pelannut Florent Serra ja tänään aina ikävä Nikolai Davydenko. Etukäteen ajateltuna, tie olisi nyt auki ainakin välieriin. Hyvällä pelillä jopa loppuun saakka.
Oli miten oli, eniten tässä kaikessa taitaa sittenkin lämmittää Davis Cupissa nelurin pelanneen Henri Kontisen paluu. Jos hän vihdoin saisi pelata loppukauden terveenä, niin vuoden lopussa kaksi suomalaista top-100-pelaajaa ei olisi kovinkaan kaukainen haave.
Se alkaisi olemaan tälle maalle ja tälle tenniskulttuurille käsittämättömän kova juttu. Ikään kuin pari selkeää avauskokoonpanon miestä vaikkapa Valioliigan huippujengeissä.
Mutta tuossakin väijyy se ikuinen "jos", joten malttia, malttia...
Jos unohdetaan kotimaisen tenniksen kabinetit ja kiehuvat kulissit, niin elämme hyviä aikoja juuri nyt.
Sunnuntaina Davis Cup -joukkueemme upea taisteluvoitto Bulgariasta ilman Jarkkoa. Tänään ja toissapäivänä Jarkon oma show Ranskan Montpellierissä. Ensin kaatui ikätoveri, mutta kotimaassaan pelannut Florent Serra ja tänään aina ikävä Nikolai Davydenko. Etukäteen ajateltuna, tie olisi nyt auki ainakin välieriin. Hyvällä pelillä jopa loppuun saakka.
Oli miten oli, eniten tässä kaikessa taitaa sittenkin lämmittää Davis Cupissa nelurin pelanneen Henri Kontisen paluu. Jos hän vihdoin saisi pelata loppukauden terveenä, niin vuoden lopussa kaksi suomalaista top-100-pelaajaa ei olisi kovinkaan kaukainen haave.
Se alkaisi olemaan tälle maalle ja tälle tenniskulttuurille käsittämättömän kova juttu. Ikään kuin pari selkeää avauskokoonpanon miestä vaikkapa Valioliigan huippujengeissä.
Mutta tuossakin väijyy se ikuinen "jos", joten malttia, malttia...
03/02/2013
Davis Cupista
Tänä viikonloppuna on pelailtu Davis Cupia ympäri maailmaa. Myös Suomi on tulessa, mutta ilman Jarkkoa.
On käsittämätöntä, että näin pienessä maassa ja meillä näin pienessä lajissa saadaan tällainen soppa aikaiseksi, että emme saa ehdotonta ykköspelaajaamme otteluun mukaan. En ota huhuihin kantaa, enkä lähde edes arpomaan sitä, kuka suuttui kenelle tai kuinka monta akatemiaa Suomeen mahtuu.
Sillä niin tai näin, meillä ei ole tähän varaa. On lähes se ja sama, miten ottelussa käy, jos pienen pienissä tennispiireissämme on häiriötekijöitä, jotka kulminoituvat johonkin tällaiseen. Luojan kiitos tämä paska ei lävähtänyt tuulettimeen kotiottelussa. Se olisi ollut jo anteeksiantamatonta.
Kaikesta tästä huolimatta Davis Cup -joukkueemme on pelannut Bulgariassa kertakaikkisen mahtavasti. Lauantain ja ilmeisen huikean nelinpelivoiton jälkeen johdamme 2-1 ja mahdollisuudet voittoon ovat olemassa. Sunnuntain kahdelle kaksinpelille onkin tulossa sen luokan kattaus, etten välttämättä haluaisi olla kapteeni Tiilikaisen jumppereissa. Aika tiukka paikka miettiä ketä tuleen heittää.
Kuka uhrataan Dimitroville? Kuka lähtee voittamaan kakkosten matsia?
Davis Cup on kertakaikkisen hieno kilpailu. Edelleen. Niin nerokas ja kaunis.
02/02/2013
Viikon video, vko 5/2013
Alkuviikko on mennyt täysin Australian Openista toipumiseen, kuten varmaan monella muullakin. Paluu linjoille tulee kuitenkin viikon videon muodossa ja se tulee nyt. Olkaa hyvä!
Tällä kertaa tyrkytän suhteellisen tuoretta kuvamateriaalia eli highlightsit eilisestä Davis Cup-ottelusta Tshekin Tomas Berdychin ja Suomen Henri Laaksosen välillä. Paitsi, että Suomi pelaa Davis Cupia samaan aikaan Bulgariassa ja Laaksonen on nykyisin sveitsiläinen, vaikka kiroileekin sujuvasti suomeksi.
Katsoin tätä kolmannen ja neljännen erän verran. Ennen kuin mennään itse matsiin, niin aloitetaan jostain ihan muusta. Täytyy vain ihailla sitä fiilistä, joka sveitsiläisyleisöllä oli. Laaksoselle oli tullut turpaan kahden erän verran, mutta kolmannessa hän innostui taistelemaan hienosti ja pelasi varmasti hänelle hienoimmassa tunnelmassa ikinä. Eli ensi kerralla kun mennään kannustamaan Suomea Davis Cupissa, niin voitaisiinko huutaa keuhkot pihalle tai ainakin äänet käheiksi? Ihan kaikki. Sinä ja minä.
Otteluun. Vaikka Berdych tuon kolmannen erän periaatteessa Laaksoselle tukkoilikin, pelasi Laaksonen ajoittain varsin mallikasta peliä. Harmi vain, että neljännessä erässä nähtiin se, miksi Berdych on maailmanlistalla sijalla 6 ja Laaksonen sijalla ynnämuutpluskaksisataa. Erävoitto kutoselta on kuitenkin pieni askel eteenpäin Henrillekin ja antaa varmasti uskoa tulevaan.
Töitä on kuitenkin vielä paljon edessä. Ei siinä pelkkä maanvaihto auta. Fysiikka on edelleen pahasti kesken, lyönnit kaipaavat jonkin verran lisätehoja ja pää totuttelua isompiin ympyröihin. Kuulostaako tutulta?
Ja jos noin niinkuin sveitsiläiseksi herrasmieheksi on pyrkimystä, niin niitä tossuja ei mennä vaihtamaan enää 1-5-tappioasemassa kaverin aloittaessa syöttämään matsia himaan.
Tällä kertaa tyrkytän suhteellisen tuoretta kuvamateriaalia eli highlightsit eilisestä Davis Cup-ottelusta Tshekin Tomas Berdychin ja Suomen Henri Laaksosen välillä. Paitsi, että Suomi pelaa Davis Cupia samaan aikaan Bulgariassa ja Laaksonen on nykyisin sveitsiläinen, vaikka kiroileekin sujuvasti suomeksi.
Katsoin tätä kolmannen ja neljännen erän verran. Ennen kuin mennään itse matsiin, niin aloitetaan jostain ihan muusta. Täytyy vain ihailla sitä fiilistä, joka sveitsiläisyleisöllä oli. Laaksoselle oli tullut turpaan kahden erän verran, mutta kolmannessa hän innostui taistelemaan hienosti ja pelasi varmasti hänelle hienoimmassa tunnelmassa ikinä. Eli ensi kerralla kun mennään kannustamaan Suomea Davis Cupissa, niin voitaisiinko huutaa keuhkot pihalle tai ainakin äänet käheiksi? Ihan kaikki. Sinä ja minä.
Otteluun. Vaikka Berdych tuon kolmannen erän periaatteessa Laaksoselle tukkoilikin, pelasi Laaksonen ajoittain varsin mallikasta peliä. Harmi vain, että neljännessä erässä nähtiin se, miksi Berdych on maailmanlistalla sijalla 6 ja Laaksonen sijalla ynnämuutpluskaksisataa. Erävoitto kutoselta on kuitenkin pieni askel eteenpäin Henrillekin ja antaa varmasti uskoa tulevaan.
Töitä on kuitenkin vielä paljon edessä. Ei siinä pelkkä maanvaihto auta. Fysiikka on edelleen pahasti kesken, lyönnit kaipaavat jonkin verran lisätehoja ja pää totuttelua isompiin ympyröihin. Kuulostaako tutulta?
Ja jos noin niinkuin sveitsiläiseksi herrasmieheksi on pyrkimystä, niin niitä tossuja ei mennä vaihtamaan enää 1-5-tappioasemassa kaverin aloittaessa syöttämään matsia himaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)