30/01/2012

Jälikipelit: Djokovic vs. Nadal, Australian Open 2012

Olipahan finaali. Lähes kuusi tuntia karvapallon hakkaamista tuolla fyysisyydellä ja tempolla on käsittämätön suoritus. Täysin käsittämätön. Nopealla nettiselaamisella kaikkialla puhutaankin eeppisestä finaalista, kaikkien aikojen tennisfinaalista ja niin edelleen, mutta oliko se todellakin sitä?

Odotin tätä finaalia vesi kielellä toivoen kaikkien aikojen ilotulitusta Australia-päivän tapaan, mutta näin jälkikäteen olen kuitenkin pettynyt pelilliseen tasoon ja antiin. Lisäksi olen sittenkin itse asiassa huolissani tenniksen hurjasta fyysistymisestä, taitolyöntien ja pelitapavariaatioiden vähyydestä. Vai laskiko joku stoppareita? Entä verkollenousuja? Tilastopojat tietää tämänkin, mutta vähissä olivat ja se nyt olisi muutenkin vain yksi tämän tarinan sivujuonteista.

Mennään siis itse otteluun. Lienee turha kertailla kaikkia draamankaaria, joita ottelussa toki riitti. Nadalin vahvan alun aikana näytti siltä kuin flegmaattisesti esiintynyt Djokovic olisi vielä täydellisessä koomassa viiden tunnin mittaisen välierän jälkeen ja Nadal puolestaan mieheltä, joka on toteuttamassa missiotaan, jonkinlaista kostoa viime vuodesta. Asetelma ei olisi voinut olla herkullisempi.

Djokovic pääsi kuitenkin peliin mukaan toisessa erässä. Hän aloitti tutun prosenttitennisdominointinsa, jossa hän veti hirveällä tempolla, mutta turvallisilla marginaaleilla palloa jatkuvasti painavana kenttään ja poimi marjoja peruslyönneillään pitkin linjaa tai vastustajan 'pakotetulla virheellä'. Kun Nadal laittoi samanaikaisesti ennennäkemättömän puolustusvaihteen silmään, oli ottelu periaatteessa pitkään yhtä päätyä, vaikka Nadal mukana rimpuilikin. Seuraavan kolmen erän ajan vaikutti siltä, että mies oli tullut juoksemaan Djokovicia nurin. Kysymys kuuluu 'miksi?', varsinkin kun alla oli loistavat seitsemän erää sitä kuuluisaa kämmenraatelua Berdych -matsin kahdesta viimeisestä erästä lähtien, läpi Federer -matsin ja jollain tasolla vielä finaalin ensimmäisen eränkin. Luojan kiitos hän ei kuitenkaan tässä juoksemisessaan onnistunut, vaikka lähelle pääsikin.

Mistä lähtien muuten tennismatseja joissa juostaan kilpaa on alettu pitämään 'eeppisinä'?

Tällaisessa klassikko-ottelussa ei tosiaankaan toivoisi näkevänsä näin hurjaa puolustamista ja passiivisuutta, ei sitten millään. Väitänkin niin, että paremmat mahdollisuudet voittoon Nadalilla olisi tänään ollut sillä vanhalla kunnon kämmenmyllytyksellä, virheiden uhallakin. Lyön vaikka vetoa, että Nadalistakin on kivempaa hävitä omata pelillä kuin hakemalla ja tuuppaamaalla. Mieluummin kuollut leijona, kuin nöyrä koira, niin kuin vanha sanonta Hiekkaharjussa kuuluu.

Toki oma sanansa oli sanottavana myös Djokovicilla, jonka melko suorat ja painavat peruslyönnit vaikeuttivat hurjasti Nadalin yläkierrepeliä jälleen kerran. Lisäksi Nadalin syöttöpeli ja erityisesti syötönpalautuspeli oli todella heikkoa, sanokoon mies itse mitä tahansa. Kakkossyötön hentoudesta johtuen Djokovic veteli sellaisia palautuksia muun muassa Nadalin kintuille, ettei Nadalin mylly lähtenyt ikinä käyntiin ennen hänen kolmatta lyöntiään, jos välttämättä silloinkaan. Djokovic oli oman myllynsä palautuksellaan jo aloittanut ja hän palauttikin kertakaikkisen hienosti koko matsin ajan. Nadal oli todellisessa pinteessä suurimman osan syöttövuoroistaan. Vain areenan katon sulkeminen toi hetkellistä helpotusta hänen syöttämiseensä, jolloin sen tehoa ja kierrettä ei päätynyt areenan tuuliin niin hurjaa määrää. Parissa edellisessä ottelussa hyvin toiminut rystykin jäi jälleen toistuvasti lyhyeksi, josta Djokovic sai jallitustaan hienosti ainakin alulle. Tämä korostui varsinkin syötönpalautuksissa, joita Nadal löi 3-4 metriä takarajan takaa lähes koko matsin ajan.

Entä sitten Djokovic? Hän oli alussa selkeästi vielä unessa, mutta vauhtiin päästyään melko normaali oma itsensä. Varsinkin mentaalisesti hän on jättiläinen edelleen. Pelillisesti odotin hänen pommittavan enemmän ja kovempaa, pelaten Nadalin ulos kentältä, mutta fyysinen kuorma näkyi ajoittain rajusti hänen pelissään, varsinkin siinä viidennen erän alun laahustamisessa, jolloin näytti hetken jopa siltä, että hän on tekemässä kuolemaa. Hän oli kuitenkin ymmärtänyt jo aiemmin ottelun aikana, että tänään hänelle riittäisivät hyvät marginaalit, kova tempo ja Nadalin pakottaminen virheisiin, eikä hänen tarvinnut mitään highlights-tennistä ns. eurosporttia vetää kuin harvakseltaan. Sen verran vähissä olivat tänään Nadalinkin pelotteet. Tämä oli todella fiksua pelaamista häneltä.

Onnittelut siis Djokovicille, sillä voitot ratkaisevat. Kuningas on ehdottomasti voittonsa ansainnut, oli voitossa sitten maagisuutta tai ei. Silti toivoin tältä finaalilta enemmän, mutta viekö pelin hurja fyysisyys lajista kaiken loiston? Toivottavasti ei.

Ja lopulta, tennishän tässä tälläkin kertaa voitti. Djokovic oli selvästi vaarallisempi, parempi ja monipuolisempi pallonlyöjä tänään. Sitähän me kaikki arvostamme, eikö niin?

29/01/2012

Vetoja: Australian Open 2012, finaali

Juttusarjassa 'Vetoja' tarkastellaan hiipuneen pelikassan viimeisiä päiviä ja rahan katoamista tennisvedonlyöntiin.

Viimeisiä viedään. Australian Openin pelien loppuessa, loppunee myös pelikassa. Tai sitten ei. Alaspäin on kuitenkin menty. Kahdestatoista eurosta on jäljellä rapiat seitsemän euroa, kun semifinaaleissa Federer otti kuonoon Nadalilta. Onneksi Djokovicin taisteluvoitosta Murrayta vastaan saatiin sentään vähän takaisin, joten nyt on se hetki, jolloin laitamme all-in miesten finaaliin.

Kohde 9: Rafael Nadal (2.20) vs. Novak Djokovic (1.69)
Vaikka ennen turnausta ja sen aikana olen hehkuttanut Djokoviciä lähes pomminvarmana voittajana, on nyt, juuri ennen finaalia, hyvä hetki arvioida asetelmaa vielä kerran. Hän on ehdottomasti finaalin ennakkosuosikki edelleen, mutta viisituntinen välierä Murrayta vastaan ei voi olla vaikuttamatta hänen otteisiinsa finaalissa. Nadalilla puolestaan ei vastaavanlaista kuormitusta ole ja mikä tärkeintä, hänellä on alla kaksi lepopäivää, kun Djokovicille niitä jäi vain yksi. Djokovicin kannalta huolestuttavaa on se, että jo välierässään hän näytti ajoittain todella uupuneelta ja lähinnä vain Murrayn mentaalinen heikkous pelasti miehen köysistä. Nadalilla on varmasti Djokovic -otteluistaan henkisiä kolhuja viime vuodelta vielä jäljellä, mutta taistelijana hän painii omassa sarjassaan tai ainakin eri sarjassa kuin Murray. Djokovicillä on edelleen kaikki tarvittavat aseet Nadalin lyömiseen ja tuorein jaloin rahat menisivätkin häneen, jopa tuolla kertoimella, mutta nyt asetelma suosii Nadalia. Hänen pelinsä vaikuttaa viime vuotta painavammalta ja paljon kritisoitu rystykin on ollut tässä kisassa varmempi, pidempi ja tehokkaampi. Djokovic tulee edelleen pommittamaan molemmilta puolilta kuin tykin suusta tehden Nadalin yläkierteen veivaamisen vaikeaksi, mutta perustan vetoni tuohon fyysiseen kuormitukseen ja mahdollisesti pitkään sekä raskaaseen otteluun. Kerroin 2.20 on Nadalille kohtalaisen hyvä ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, joten sinne siis. Panostetaan vaikkapa reilut viisi euroa, jotta pelikassaan jää vielä kaksi euroa, jotka voi hukata seremoniallisesti vaikkapa ensi viikon potkupalloiluun.

27/01/2012

Huipputennis: tylsää vai täysin käsittämätöntä?

Ajoitus tälle U-studiopätkällemme ei voisi olla parempi. Eilinen Nadal-Federer oli aivan loistavaa tennisviihdettä ja äskeinen Djokovic-Murray melkoisen kauheata puuroa vai löysikö joku tämän päivän matsista jotain maagista? En usko.




Avautukaa. Ottakaa kantaa. Äänestäkää. Myös presidenttiä.

Jälkipelit: Djokovic vs. Murray, Australian Open 2012

Hohhoijaa, mikä matsi. Monestakaan numeroihin 6-3, 3-6, 6-7, 6-1, 7-5 päättyneestä matsista ei voi sanoa, että matsi oli lopulta melko tylsä. Olihan siinä toki monia käänteitä ja jännittäviä vaiheita, mutta tätä tämä fyysinen prosenttitennis pahimmillaan on. Pelkkää fyysistä puurtamista ja pallon kenttään lyömistä ilman minkäänlaista maagisuutta. Lopussa kaksi täysin piipussa olevaa urheilijaa köpöttelee jalat jumissa kenttää ympäri ja hakee ratkaisuja lähinnä toisen virheillä tai nakuttelemalla lyöntejänsä kentän tyhjään osaan, jonne vastustaja ei jaksa enää edes lähteä. Tasoero eiliseen Federer-Nadal semifinaaliin oli luokkaa valovuosi.

Pelin henki oli vielä ottelun alussa melko selvä. Murray yritti pelata todella lähellä takarajaa ja tuoda tätä kautta peliinsä lisää aggressiivisuutta. Mutta kun suurin osa lyönneistä oli suurella marginaalilla lyötyjä prosenttitennislyöntejä, joilla hän ei juuri koskaan yrittänyt lyödä läpi, meni takarajan päällä seisoskelu tavallaan hukkaan, kun hän tämän lisäksi joutui kimpoilemaan hurjasti ympäri areenaa pysyäkseen mukana Djokovicin tempopelissä. Ilmaisia pisteitä, winnereistä puhumattakaan, ei Murraylle montaakaan tullut, mutta energiaa paloi hurjasti. Myös mentaalinen rasitus on valtaisa, kun kaikki pisteet täytyy itse tehdä vaikeimman kautta.

Läpilyöntejä yrittäessään Murray alkoi pelillisesti liikkua mukavuusalueensa ulkopuolella ja tämä kostautuikin usein virheiden muodossa. Hänen kämmenlyöntinsä lähti usein liian pystystä, melkein jopa takakenoisesta asennosta, jolloin painon tuottaminen lyöntiin on vaikeaa ja vaatii valtavasti keskivartalon lihaksilta. Vain Nadal saa tästä asennosta sellaisen voiman, jolla läpilyönnit ovat mahdollisia. Pitkissä palloralleissa Murrayn kämmen meni lähes poikkeuksetta ’venkoiluksi’, kun hapot ja väsymys vievät kaiken tehon lyönnistä. Usein pisteen lopussa tulikin näitä täysin epätoivoisia roiskaisuja läpilyöntejä yrittäessä, jotka lähtivät huonosta asennosta pelkällä kädellä ja menivät näin ollen minne sattuu. Aggressiivisuus lähtee aina ensisijaisesti lyömisestä, ei pelipositiosta. Palloa pitää osata lyödä.

Mutta yhtä kaikki. Pitkät pallorallit veivät terää myös Djokovicin pelaamisesta ja hän alkoi hieman yllättäen väsyä ja vieläpä todella selvästi. Kun ensimmäinen erä oli häneltä vielä tuttua ja tylyä teurastusta käytännössä molemmilta puolilta, oli Djokovicin liike toisessa erässä ajoittain jopa laiskaa ja mies puuskutti pisteiden välissä tavallisen kuolevaisen tapaan. Djokovicin syötön tukkoillessa, Murray pääsi ennen kaikkea varmoilla palautuksillaan peliin mukaan murtaen vastustajansa syötön useita kertoja. Djokovic mursi kuitenkin aina välittömästi takaisin, erän viimeistä murtoa lukuun ottamatta, joten toinen erä meni kuin menikin lopulta Murraylle.

Kolmas erä jatkui siitä mihin toinen erä jäi. Djokovic vaikutti entistäkin uupuneemmalta ja Murrayn prosenttitennis oli siinä vaiheessa pahinta myrkkyä mitä olla voi. Ei hirveästi winnereitä, vaan vastustajan liikuttelua ja suht pitkiä palloralleja, jotka ajoivat vuorostaan väsyneen Djokovicin yrittämään läpilyöntejä puutteellisella liikkumisella ja usein jopa epätoivoisista paikoista.

Teurastaja siis väsyi ja roolit vaihtuivat nopeasti. Alkuperäisestä teurastajasta näytti tulleen hitaasti, mutta varmasti kypsyvä paisti. Harmi vain, että uusi teurastaja oli ja on vieläkin kovin arka. Sillä kun Djokovic oli kolmannessa erässä aivan köysissä, Murray teki käsittämättömän määrän nimenomaan helppoja, 'tyhjä maali' -tyyppisiä, virheitä, joilla koko peli pysyi tasaisena liian kauan. Kun erä oli tilanteessa 3-2 Djokovicille, sen olisi pitänyt olla käytännössä 5-0 Murraylle. Nämä ovat niitä hetkiä kun vastustaja pitää yksinkertaisesti murskata, mutta jälleen kerran voi Murrayn kohdalla tulla siihen hänelle luonnolliseen pelitapaan, joka ei perustu voittolyönteihin vähimmässäkään määrin. Nyt peli näytti siltä, kuin kansallisen tason C-luokan peluri kipsaisi uransa vaikeimmassa ottelussa, josta tuleekin vastustajan väsymyksen takia yllättäen uran helpoin, mutta päässä se on edelleen vaikein ottelu ikinä.

Erän edetessä myös Murray näytti välillä aavistuksen väsyneeltä ja Djokovic roikkui Murrayn saamattomuuden ja kipsausten takia hyvin mukana. Tilanteessa 5-4 Djokovicilla oli jopa kaksi eräpalloa Murrayn syötöissä! Murray mursi tilanteessa 5-5, mutta seuraava oma syöttövuoro ei sekään tuonut erää vielä Murraylle, vaan hän teki jälleen kolme karkeaa virhettä, mukaan lukien yhden kaksoisvirheen, pohjustaen tien Djokovicin vastamurrolle ja tie-breakiin. Sen Murray lopulta voitti ja vei erän, joka hänen olisi pitänyt voittaa 6-0 tai 6-1 puolessa tunnissa. Nyt erään meni puolitoista tuntia ja energiaa kului hurja määrä ja siis paljon enemmän kuin siihen olisi pitänyt kulua. Tässä kohdin koettiinkin ottelun ratkaisu.

Neljännessä erässä nimittäin osat vaihtuivat vielä kerran aivan täysin. Nyt oli Murrayn vuoro laahustaa kenttää ympäri nollaenergialla ja olla täysin ottavana osapuolena, kun Djokovic sai peliinsä jostain hurjasti lisää virtaa ja rentoutta. Näin voitetaan erä väsyneeltä vastustajalta juurikin siinä puolessa, eikä puolessatoista tunnissa.

Viides erä oli jo enimmäkseen tenniksen irvikuvaa. Molemmat pelaajat olivat täysin finaalissa ja peli täyttä puuroa. Fyysisyys oli tässä vaiheessa syönyt kaiken loiston ottelusta ja vaikka pelattiin Grand Slam -välierän viidettä erää, maagisuudesta ei ollut tietoakaan. Siihen ei auttanut edes pelaajien järjetön tsemppi tai edes hienot taistelupallot, sillä niistä toipuminen kesti molemmilla seuraavat 2-4 palloa, jotka olivat käytännössä täyttä kuraa.

Djokovicin voitto oli lopulta myös tenniksen voitto, sillä haluan uskoa, että ottelu ratkesi puhtaasti Djokovicin parempaan lyömiseen. Onhan tämä äärimmäisen karu laji tällä fyysisyydellä, kun taktisilla kuvioilla ei ole enää mitään merkitystä, vaan palloa hakataan niin paljon kuin kropasta lähtee ja palloja haetaan peliin vaikka sivupressuista.

Murrayn kultainen mahdollisuus finaaliin hävisi tuohon kaiken ylimääräisen energian vieneeseen kolmanteen erään, jonka hän toki voitti, mutta oli sen jälkeen koko ajan takaa-ajajana. Oliko tässä lopulta mitään yllättävää? Ehkä sen verran, että Murray sai Djokoviciltä kaksi erää, mutta väittäisin, että ne johtuivat enemmänkin Djokovicin huonoudesta ja selkeästä väsymyksestä, kuin Murrayn hyvyydestä. Jotenkin niin tuttua.

Jälkipelit: Nadal vs. Federer, Australian Open 2012

Olipahan ottelu! Ja totta kai, sen kerran kun povaan tästä otteluparista voittajaksi Federeriä ja tällä kertaa vieläpä varsin julkisesti, niin eikö se ennustus mene täysin vihkoon. Mahtavaa. Pelikassakin vetelee kohta viimeisiään.

Mutta itse otteluun. Sehän tässä kuitenkin pääasia oli. Ainoa toivo mitä Nadalille etukäteen annoin oli se, että hänen täytyy pommittaa kämmenellään Federerin rystyä paljon läpi ottelun, syöttää paremmin, saada rystylleen lisää pituutta ja pelata kämmenpuoleltaan vähintään yhtä murhaavasti kuin Berdych -ottelun kahdessa viimeisessä erässä. Juuri näitä asioita pelissä lopulta tapahtuikin.

Federer aloitti ottelun kuitenkin todella tylysti ottaen 3-0 -johdon noin viidessä minuutissa. Ottelu tasoittui ensimmäisen erän aikana, kun Nadal alkoi pelata itseään otteluun sisään hitaasti mutta varmasti kasvaneen itseluottamuksen siivittämänä. Samaan aikaan Rogerin lyönteihin alkoi ilmestyä ensimmäisiä pokaosumia ja arvatenkin erityisesti rystypuolelta.

Tavallaan kovin tuttua ja oikeastaan melko ymmärrettävääkin vai väittääkö joku etteikö näin olisi käynyt joskus ennenkin? Melbournen melko hitaalla alustalla Rogerin on aivan pakko lyödä unelmalyöntejä Rafan voittamiseksi, koska pallo tulee muussa tapauksessa joka paikasta koko ajan takaisin. Aikaakaan ei saisi antaa yhtään, ettei Rafa pääse kiertämään kämmenelleen ja aloittamaan yläkierrehelvettiänsä, joka alkaa useimmiten juuri Rogerin rystypuolelta. Tämän välttämiseksi Rogerin on siis lisättävä palloon vauhtia suoristamalla lyöntejä yläkierrettä vähentämällä, jolloin lyöntien marginaalit pienenevät. Ja kun osuman täytyy olla entistäkin parempi, syntyy ennen pitkää tämä tappiollinen kierre, jossa tulee toki hienoja läpilyöntejä, mutta myös normaalia enemmän virheitä.

Voisi kai sanoa, että niin hyökkäävä pelaaja kuin Roger onkin, on hänen luonnollisessa lyömisessään on juuri sen verran kierrettä, että se sopii Rafalle kutakuinkin täydellisesti. Pomppu ei ole matala, kentän pinnassa 'liukuva ohjus', vaan yläkierteen ansiosta hieman korkeammalle nouseva 'namu', jonka alle Rafa pääsee helpommin ja pystyy laittamaan siihen vielä mojovan annoksen yläkierrettä. Näistä suorista pommittajista herrat nimeltä Tsonga, Del Potro ja tietysti myös Djokovic tekevät Rafan elämän usein varsin hankalaksi. Roger ei samaan Grand Slam -alustoilla pysty. Sisäkentillä kylläkin, kuten Lontoossa kauden päätöskisassa nähtiin.

Alun jälkeen peli pysyi kuitenkin tasaisena, toista erää lukuun ottamatta. Tuntui kuitenkin siltä, että ohjat olivat jollain tasolla koko ajan Nadalilla. Kun Federer teki murron, vastasi Nadal siihen heti murrolla ja niin edelleen. Jos Federer olisi päässyt alussa kunnolla karkuun, uskon että se olisi ollut Nadalin menoa.

Nadal pelasi kuitenkin itsensä ikään kuin hivuttautumalla Federerin pään sisään ja Federer näytti ajoittain todella antautuneelta. Tuntuu siltä, että paras viidestä -otteluissa Nadalilla on niin paljon aikaa pelata itsensä peliin mukaan, että se useimmiten riittää Federeriä vastaan. Hän ei nytkään antanut Rogerin hyvän alun hämätä, vaan taisteli itsensä ensimmäisen erän huonosta alusta huolimatta tie-breakiin saakka ja sai erän lopulla pelinsä kuosiin ja vahvan draivin päälle. Nyt nähtiinkin juuri sitä Nadalia, johon on viime vuosina totuttu, viime vuosi pois lukien.

Federerin hyvä syöttäminen ja Nadalin melko vaisut syötönpalautukset pitivät peliä kuitenkin tasaisena loppuun asti. Toki Rogerillakin olisi ollut niitä ratkaisupaikkoja, mutta useimmiten esimerkiksi murtopalloissa Rafa syötti lähes poikkeuksetta slice-syöttöä Federerin rystypuolelle, jolle hän ei osannut tehdä oikein mitään. Muutoin Rafan syöttäminen oli monipuolista sekä painavaa. Hieman yllättäen hän antoi itse asiassa vähemmän murtopalloja kuin Roger (10 vs. 16).

Ottelun alun lähes takarajan päällä pelannut Federer valui ottelun edetessä hieman taaemmas, jolloin Rafan aika lisääntyi, hurja yläkierremyllytys helpottui ja Federerin virheet vastaavasti lisääntyivät. Takarajan päällä pelaaminen saattaa kuulostaa helpolta, mutta se vaatii todella terävää liikettä ja syö täten myös valtavasti energiaa. Aikaa on myös itsellä hurjan paljon vähemmän. Tämä saattoi vaikuttaa Federerin otteisiin ottelun lopussa, sillä hän ei pystynyt enää vastaamaan Rafan fyysisyyteen. Hänen liikkumisensa ei ollut pitkien pallojen viimeisissä lyönneissä enää kovinkaan terävää, vaan lyönnit menivät usein roiskimiseksi, ikään kuin 'toivotaan, toivotaan' -palloiksi. Puolustuspelin puutteista oli jo aiemmassa postauksessa puhettakin, mutta tuo liikkeen hyytyminen nurkkiin menoissa on ensimmäisiä varmoja merkkejä ikääntyvästä pelaajasta.

Ottelu siis Nadalille ja jos hän pitää nyt nähdyn tasonsa, on sunnuntain finaalista tulossa melkoinen ilotulitus, varsinkin jos vastaan astelee kisan ennakkosuosikki Novak Djokovic.

PS. Ai niin, jos oli pelaajatkin vireessä, niin myös pallopojat olivat iskussa.

25/01/2012

Vetoja: Australian Open 2012, semifinaalit

Juttusarjassa 'Vetoja' tarkastellaan hiipuneen pelikassan viimeisiä päiviä ja rahan katoamista tennisvedonlyöntiin.

Kuten arvata saattoi, riskiveto Ferreriin meni metsään. Djokovic murhaa näköjään kaikki. Pelikassassa onkin enää 9 euroa, joten nyt on viimeinen hetki laittaa ne poikimaan. Perustelut löytyvät siis Urheilulehden U-studiosta, joten ei mennä näihin nyt sen tarkemmin.

Kohde 7: Rafael Nadal (2.30) vs. Roger Federer (1.62)
Laitetaan siis kolme euroa Federeriin ja toivotaan, että rysty kestää Nadalin kämmenmyllyn.

Kohde 8: Novak Djokovic (1.42) vs. Andy Murray (2.85)
Ja tässä kolme euroa Djokolle. Murray juoksee, Djoko paukuttaa.

Pelikassan saldo: 3 euroa.

Ennakko: Australian Open 2012, välierät

No niin, koska kirjoittaminen on välillä työn ja tuskan takana, voi asioita kertoa myös videolla. Blogi astuukin väliaikaisesti videoiden ihmeellisen maailmaan U-studiossa.



Hauska ja jännä kokemus. Which was nice.

24/01/2012

Vetoja: Australian Open 2012, neljännesvälierät (part II)

Juttusarjassa 'Vetoja' tarkastellaan hiipuneen pelikassan viimeisiä päiviä ja rahan katoamista tennisvedonlyöntiin.

Pelikassa lähestyy hitaasti, mutta varmasti kohti nollaa. Nyt kassassa siis 10.66 euroa, kun 12 eurosta lähdettiin liikkeelle. Riskiveto Del Potroon ei siis todellakaan osunut ja Federer kruisaili vielä tämänkin ottelun vakuuttavasti vieden sen erin 3-0. Vakuuttavasti pelaa kyllä koko kärkinelikko ja muilla on tuohon tasoon valitettavan pitkä matka.
Toinen ottelu Nadal-Berdych oli jo tasaisempi, mutta Nadal on edelleen liian vahva Berdychille. Tsekin 2-0 johto ei tosin ollut kaukana, mutta Nadal ei vieläkään osaa luovuttaa vaikka olisi kuinka köysissä. Nyt hän pelasi todella passiivisesti lähes pari erää ja vasta viimeisessä erässä hänen pelinsä vapautui ja kämmen alkoi toimia huimalla tasolla ja teholla. Federeriä vastaan odotusaikaa ei ole näin paljon tarjolla, joten pelissä pitää olla mukana heti. Muussa tapauksessa kamoja voi aloitella pakkaamaan vaikka jo tänä iltana.

Huomiset puolivälierät vaikuttavat ainakin vetomielessä erittäin huonoilta. Djokovicin kerroin Ferreriä vastaan on 1.08 ja Murrayn kerroin Nishikoria vastaan 1.05. Hurjat ennakkosuosikit he kieltämättä ovatkin, eikä noilla kertoimilla vedetä kummallekaan, varsinkaan euron tai parin panoksella, joten riskivedoksi menee tämäkin.

Kohde 6: David Ferrer (8.00) vs. Novak Djokovic (1.08)

Koska Ferrer on pelannut toista kierrosta lukuun ottamatta hyvin, eikä anna mitään ikinä ilmaiseksi, on hän tuolla kertoimella ehdottomasti pelaamisen arvoinen. Oli myös viime vuonna tämän kisan semifinaalissa, joten miksei myös tänä vuonna? Yksi syy kulkee tietysti nimellä Novak Djokovic. Epätodennäköistähän Ferrerin voitto on, mutta jos Djokovicin peli vähänkin pätkii, kuten kävi edelliskierroksella Hewittiä vastaan, on aivan varmaa, että Ferrer iskee. Hän jauhaa vaikka kolme vuorokautta, jos näkee pienenkin mahdollisuuden voittoon. Siinä vaiheessa Djokovicin takki olisi jo tyhjentynyt. Molemmat ottavat toisiltaan ajan pois pelaamalla todella lähellä takarajaa ja ottamalla pallot lähes poikkeuksetta noususta, joten odotettavissa on hurjaa pingistennistä. Djokovicillä on enemmän aseita, mutta toisaalta Ferrer myös blokkaa ja kontraa pelottavan vahvasti. Hän on ehkä koko tourin sarjajyrämaisin pelaaja, kävelytyyliä myöden. Euro ja 66 senttiä mieheen kiinni, niin välieriin ja finaaliin jää pelikassaan tasan 9 euroa.

23/01/2012

Vetoja: Australian Open 2012, neljännesvälierät (part I)

Juttusarjassa 'Vetoja' tarkastellaan hiipuneen pelikassan viimeisiä päiviä ja rahan katoamista tennisvedonlyöntiin.

Ensimmäisen kierroksen vedoissa saatiinkin heti myös ensimmäinen huti. Ernests Gulbis voitti kyllä tappio-ottelussaan ensimmäisen erän ja selvästi, mutta Michael Llodra vei kolme seuraavaa ja rahat meni siinä. Pelikassassa rahaa nyt siis 11 euroa. Harmittihan se, mutta täältä tullaan taas, kun tosipelit ovat alkamassa.

Muutenkin nuo ensimmäisen viikon ottelut tuntuivat menevän melko lailla suosikkien komennossa. Ja koska suosikkien kertoimet vedetään todella alas, kuten aina tennisvedoissa, olivat monet ottelut täysin pelikelvottomia. Sama pätee myös seuraavissa kohteissa, mutta uhmaamme kohtaloa ja laitamme pelikassan varoja vaikka sitten hyväntekeväisyyteen.

Kohde 4: Roger Federer (1.30) vs. Juan Martin Del Potro (3.50)

No niin, eli tässä varsin herkullinen kohde. Ei ehkä niinkään kertoimien suhteen, vaan itse ottelun, jossa on kaikki klassikon ainekset. Järki sanoo all-in Federerille, mutta Del Potron kerroin houkuttelisi kokeilemaan. Federer on kruisaillut tähän asti hienosti, ehkä jossain määrin myös Del Potro. Kumpaakaan ei ole vielä kunnolla näissä kisoissa testattu, joten molemmat ovat suhteellisen tuorein jaloin vielä liikkeellä. Ottelu on päiväottelu ja olosuhteet ovat näin ollen todella kuumat. Miten Del Potro kestää isona miehenä kuumuutta, jos ottelu venyy neljään tai viiteen erään? Veikkaukset rajoittuvatkin joko Federerin suht selkeään voittoon, erin 3-0 tai 3-1 tai sitten Del Potron niukkaan voittoon. Jos Del Potro saa pelinsä kulkemaan kolmen erän ajan, hänen voittonsa on erittäin lähellä, jopa todennäköinen. Ongelmana on vain hänen pelitasonsa heilahtelu ottelun aikana. Hän saattaa pelata unelmatennistä ja pommittaa erän tai kaksi, jolloin kukaan ei mahda hänelle mitään, mutta jotenkin se kolmaskin erä täytyisi voittaa. Hänen onkin pidettävä palloa Federerin rystypuolella ja saatava Federerin yläkierrerysty jotenkin pätkimään. Hänen täytyy jaksaa kaivaa myös Federerin alakierrerystyä kärsivällisesti, mutta toisaalta pommittaa heti paikan tullen siten, että Federer joutuu epämukavuusalueelleen eli puolustamaan kovassa kiireessä. Varsinkin rystypuoleltaan. Uskotaan siis tähän ja mennään houkuttelevan kertoimen perässä ja euro Potrolle.

Kohde 5: Rafael Nadal (1.22) vs. Tomas Berdych (4.25)

Tässä kohteessa ei ole mitään epäselvää. Nadal on juuri kertoimensa veroinen suosikki ja pistää valtavalla yläkierrepelillään Berdychin tekemään tarvittavan määrän virheitä, jonka marginaalit eivät ole Nadalin tasolla. Berdychin voittavaa ja suorahkoa pommitusta Nadalin kaltaista taistelijaa vastaan ei tulla näkemään. Ainakaan kolmea erää. Koko katsomo tulee lisäksi olemaan Nadalin puolella, johtuen Berdychin edellisen matsin aivopierusta olla kättelemättä vastustajaa, koska tämä tähtäsi häntä ohituslyönnissään lähietäisyydeltä päähän osuen lopulta käteen. Nolo temppu toki sekin, mutta vastustajan kättelemättä jättäminen on alhaisin temppu mitä tennisottelussa voi tehdä. Puhutaan kuitenkin herrasmiespelistä. Palataan tähän toisessa yhteydessä. Rahat siis Nadaliin ja koska yritän samalla hiukan kompensoida mahdollista Potro-tappiota, niin pistetään hurjaakin hurjemmat kolme euroa Nadalille.

Pelikassan saldo: 7 euroa (vetojen jälkeen).

20/01/2012

TOP 5: mailaa tonttiin

Marcos Baghdatisin otteet Australian avoimissa innostivat muistelemaan muita mieleenpainuvimpia mailamurskajaisia ja -murskaajia. Tässä tulee siis TOP 5 mailanmurskaukset. Tyylinäytteet nimeä klikkaamalla.


Sijalla 5: Roger Federer
Rogermaisen tyylikkäästi laaki ja vainaa. Junnuvuosien treeni näkyy. Onneksi kuitenkin harvoin. Rauhoittui paljon ammattilaiseksi päästyään.

Sijalla 4: Fernando Gonzales
Rivakasti lähtee Gonzoltakin. Kämmenlyönnin tasoa ja hyvät varmistukset päälle. Lisäpinnoja yleisön haltuunotosta. Tai sitten ei.

Sijalla 3: Andy Roddick
Andylläkin on ollut hetkensä. Plussaa varmistuksesta. Niin ja varoituksen pyytämisestä.

Sijalla 2: Novak Djokovic
Tyyliuskollinen. Muutama napakka isku välittömästi lyönnin jälkeen. Yleensä kaksi riittää. Joskus taas ei. Lisärispektiä kuitenkin sinnikkäästä yrittämisestä.

Sijalla 1: Marat Safin
Kaikkien mailanmurskaajien äiti. Hallitsi useita eri tyylejä ja teki varmaa tulosta. Yhden kauden ennätys wikipedian mukaan 87 mailaa, ilmeisesti treenit ja matsit mukaanlaskien. Koko uralla yli tuhat mailaa.


Elämänurapalkinto: Goran Ivanisevic
Tämä palkinto menee tietenkin Kroatian Goran Ivanisevicille, jolla oli myös oikeaa otetta ja mailoja vietiin roskiin joskus ämpärikaupalla. Mailat loppui kesken ja penalttia tuli.

Kunniamaininnat:
Mikhail Youzhni: Kunniaa erikoisesta variaatiosta, joka jää onneksi yritykseksi. Joskus ei hajoakaan maila, vaan pää. Kirjaimellisesti.
Alex Bogomolov Jr.: Erikoismaininta noloimmasta yrityksestä. "Anteeksi, mutta viitsitkö heittää mun mailan tänne takaisin? Kiitos." Niinpä.

Jos asia jäi vielä jollain tasolla epäselväksi, niin perusteellisempaa oppia voi hakea esim. täältä. Ehkä ei kuitenkaan kannata.

19/01/2012

Tapaus Baghdatis: guilty or not guilty?

Hyvät naiset ja herrat,

Valitettavasti meneillään olevien Australian avointen toistaiseksi mieleenpainuvin tapaus tulee Marcos Baghdatisin suorituksista. Puoltenvaihdossa. Jos joku ei ole tätä vielä nähnyt, niin olkaa hyvä!



Jep, se oli niiden mailojen menoa. Ei hyvä. Ei ollenkaan. Tuomittavaa toimintaa, mutta toisaalta, keneltä ei pinna joskus palaisi?

Ennen kuin koko maailma lyö tätä lyötyä miestä vielä lisää, selvitetään mahdolliset lieventävät asianhaarat, jotka tapahtuivat ennen kyseistä raivokohtausta ja annetaan tuomio vasta lopuksi.

1) Syytetty ei ole erityisen tunnettu kuumapäisyydestään. Vastaavanlaista käytöstä ei juurikaan ole aiemmin esiintynyt. Voidaan puhua ensikertalaisesta.
2) Syytetty joutui odottamaan omaa otteluaan todella pitkään. Toki niin joutui myös vastustajana ollut Stanislas Wawrinka. Suunnitellusta iltaottelusta tuli kuitenkin yöottelu. Edeltävä ottelu kun venyi lähes viisituntiseksi epistolaksi, jossa Isner voitti Nalbandianin erin 3-2 ja viidennen erän vasta jatkopeleissä 10-8. Ottelu oli jo päättyä neljännessä erässä noin kolmen tunnin kohdalla, mutta ei päättynyt. Toiset jaksavat jonottaa, toiset eivät. Toiset ovat yöihmisiä, toiset eivät.
3) Syytetty hävisi ensimmäisen erän tie-breakissä vaikka oli syöttämässä erää itselleen tilanteessa 5-4 syötönmurron turvin.
4) Syytetty hävisi toisen erän viimeisessä syöttövuorossaan ratkaisevan murtopallon Wawrinkalle kaksoisvirheellä.
5) Syytetty sai toisen erän lopussa Wawrinkan syöttäessä vielä kaksi perättäistä murtopalloa (15-40) erän tasoittamiseen tilanteessa 4-5. Näistä varsinkin jälkimmäinen oli melkein jo taskussa. Mutta vain melkein. Toiseksi viimeisen ja ehkä jopa sitä edeltäneen kämmenlyönnin olisi pitänyt hoitaa homma kotiin, mutta Baghdatis pelasi hyökkäyslyöntinsä aavistuksen liian löysästi. Katsokaa vaikka itse (ajassa 3:40).
6) Syytetyllä kolmannen erän aluksi heti murtopallo ja mahdollisuus 2-0 -johtoon, mutta ei natsaa vieläkään.
7) Syytetty hävisi kolmannen erän toisen syöttövuoronsa puhtaasti ja sen jälkeen napsahti. Bang. Bang. Bang. Ja vielä kerran bang.

Ja mitä tapahtui tämän jälkeen? Baghdatis voitti lopulta kolmannen erän. Aivan oikein, juuri saman erän, joka alkoi tuolla raivohulluudella. Toki hän hävisi neljännen erän ja näin ollen myös koko ottelun, joten ei siitä sen enempää. Tai no, sen verran kuitenkin, että joskus pieni kiukku ja itsensä piiskaaminen voi tuoda peliin jotain hyvääkin. Ison kiukun kanssa voi sen sijaan mennä jo metsäänkin ja pahasti, joten:

Tuomio: Syyllinen.
Peruste: Baghdatis olisi voinut malttaa mielensä tai ainakin kanavoida vihaansa paremmin, vaikka tapausta edeltäneet tapahtumaketjut olivatkin hänen kannaltaan harmittavia. Itseensä turhautuminen on kuitenkin pidettävä hyvien tapojen ja tennisetiketin rajoissa.

Mutta se siitä. Sellaista pelaajaa ei nimittäin ammattilaisissa olekaan, joka ei koskaan olisi mailaansa paiskonut. Eikä ole muuten montaa harrastajissakaan, kilpapelaajista puhumattakaan. Onhan se pirun noloa, mutta minkäs teet. Voitontahdon ja turhautumisen liitto ei aina ole kaunista katseltavaa.

16/01/2012

Vetoja: Australian Open 2012, 1.kierros (part II)

Juttusarjassa 'Vetoja' tarkastellaan hiipuneen pelikassan viimeisiä päiviä ja rahan katoamista tennisvedonlyöntiin.

No niin, pelit saatiin alkuun ja toinen kohteista (Tomicin voitto Verdascosta) napsahti kiinni ja toisen kohteen (Jarkko vs. Nalbandian) rahat palautettiin Jarkon keskeytyksen vuoksi. Eli pelikassa on huikaisevat 57 senttiä plussalla, kassan ollessa nyt siis 12.57 euroa.

Ensi yön matseista on vaikea löytää pelattavia kohteita, varsinkaan kärkinimien matseista, koska kertoimet liikkuvat niinkin hurjilla tasoilla kuin 1.01-1.08. Joudummekin ottamaan seuraavaksi ja ainoaksi kohteeksi hiukan ympäripyöreämmän pelin.

Kohde 3: Ernests Gulbis (1.67) vs. Michael Llodra (2.20)
Vaikka pelaajien ATP-rankingit ovat päälaellaan (Gulbis 73, Llodra 46), niin luotan ehdottomasti Gulbisiin. Hänen vahvempi peruslyöntipeli jauhaa hieman rytmittömästä ja verkollakin viihtyvästä Llodrasta muusia tällä alustalla, joka on kovaksi kentäksi kuitenkin suhteellisen hidas. Kaverit ovat kohdanneet kahdesti ja molemmilla kerroilla latvialainen on poistunut kentältä voittajana. Viime syksynä tosin luovutuksen saaneena. Kumpikaan ei ole Australiassa kovinkaan hyvin viihtynyt, mutta toinen kierros odottaa tänä vuonna Gulbista. Euro ja viime yön voittorahat tähän kiinni.

Pelikassan saldo: 11 euroa (vedon jälkeen).


Vetoja: Australian Open 2012, 1.kierros (part I)

Juttusarjassa 'Vetoja'  tarkastellaan hiipuneen pelikassan viimeisiä päiviä ja rahan katoamista tennisvedonlyöntiin.

Huomasin juuri, että unohduksissa olleessa pelikassassani, Centrebetillä, on huikeat 12 euroa. Tästä saakin hienon, mutta todennäköisesti myös lyhyen tarinan siitä, miten se saadaan nollaan. Ja nopeasti. Jos siis haluat päästä rahoistasi eroon, noudata juttusarjan vinkkejä. Olet rahaton todennäköisesti jo perjantaina.

Stragisesti avaan pelin "varmoilla", jotta saadaan kassaan lisämerkkejä loppupelejä varten. Pelattavia kohteita Australian ensimmäisellä kierroksella ei ole montaa, mutta pari kuitenkin. Varsinkin Jarkon matsi on todella mielenkiintoinen.

Kohde 1: Jarkko Nieminen (2.30) vs. David Nalbandian (1.62)
Tässä pelataan selkeästi Niemistä. Pääosin tunteella, mutta myös sillä, että Jarkon vire on itseluottamusta myöten kohdillaan ja silloin on tullut aiemminkin maukkaita voittoja. Keskinäiset ottelut ovat aika kivasti menneet ristiin ja Nalbandianin käyrä on ollut vahvasti alaspäin, toki loukkaantumisten vuoksi. Jarkon kerroin kuitenkin tässä tilanteessa houkuttelee laittamaan rahat hänelle. Laitetaan siis huikea 1 (yksi) euro mieheen kiinni. Jarkko on kunnossa, Nalbandian on tukevahko. Jarkko tekee tuloaan, Nalbandian menoaan.

Kohde 2: Bernard Tomic (1.57) vs. Fernando Verdasco (2.40)
Nuoruus vastaan vanhuus. Vaikka Verdasco pelasi muutama vuosi sitten aivan loistavaa tennistä juurikin Australiassa, häviten kisan lopulliselle mestarille Nadalille hienossa, hienossa semifinaaliottelussa (videolinkki), on hänen tasonsa tippunut niistä ajoista rajusti. Tomic sen sijaan on nouseva nuori, jolla peli on hyvin kuosissaan jo nyt, mistä osoituksena tällä viikolla pelatun näytösturnauksen voitto, jonka aikana niputti Tomas Berdychin (ATP-rank 7), Gael Monfilsin (ATP-rank 15) ja finaalissa vielä Mardy Fishin (ATP-rank 8). Monet puhuvatkin tulevaisuuden ykköspelaajasta. Kaveri on toki vasta 19-vuotias, mutta voittaa Verdascon selvästi. Euro kiinni tähänkin.

Pelikassan saldo: 10 euroa (vetojen jälkeen).


15/01/2012

Ennakko: Australian Open 2012

Kauden ensimmäinen Grand Slam, Australian Open, alkaa ensi yönä. Kaaviot julkistettiin jo loppuviikosta ja tennikselle tyypilliseen tapaan pelaan kaaviot etukäteen ja laitamme kannun jakoon jo nyt.

Asetelmat ovat silti varsin mielenkiintoiset, kuten aina uuden kauden alussa. Jatkuuko Djokovicin lento? Toipuuko Nadal finaalitappioista? Iskeekö Federer takaisin? Löytääkö Murray pelinsä puuttuvat palaset? Yllättääkö joku? No jos joku on varmaa, niin voittaja löytyy kuitenkin herroista, joista olen tarkemmin jo bloggaillutkin. Mutta valitettavasti, niin hyvin kuin Jarkko pelasikin, rahkeet ja paukut eivät riitä neljättä kierrosta pidemmälle, jolloin vastaan astelee Nadal. Tämän viikon kuormituksen takia olisi toivonut aavistuksen helpompia vastuksia jo ensimmäisille kierroksille. Nalbandian ja mahdollisesti Isner eivät ole toki voittajasuosikkeja, mutta eivät todellakaan helpoimpia avausvastustajiakaan. Nyt vain toivomme Sydneystä saadun draivin kantavan myös Melbournessa.

Ehdoton ennakkosuosikki on kuitenkin Djokovic. Jos olen aivan rehellinen, en usko kehenkään muuhun. Miehen pelissä on edelleen, parin viikon takaisen näytösturnauksen perusteella, sellaista voimaa ja tempoa, mutta samalla myös käsittämätöntä varmuutta, että kyydissä pysymiseen vaaditaan paljon. Monelle se on yksinkertaisesti liikaa. Djokovic voittaa peruspelilläänkin valtaisan määrän palloja. Lisäksi häneltä tuntuu löytyvän aina se yksi ylimääräinen tai vain seuraava vaihde, jos alkaa mennä liian tiukaksi. Lyönneissä on tarpeen mukaan hurjasti marginaalia ja kun liikkuminenkin on hurjalla tasolla, on vastustajien vaikeaa saada riittävä määrä suoria pisteitä, Djokovicin virheistä puhumattakaan. Jos tämän jotenkin summaisi, niin rivimiehistä häntä ei tiputa kukaan ja vaikeaa on se on muillekin.

Myös muut suosikit ovat vanhoja tuttuja, eli Federer, Nadal ja ehkä jossain mielessä myös Murray, mutta häneen en usko ennen kuin joku tai jotkut edellä mainitusta kolmikosta ovat joko tippuneet tai pelaavat Andyä vastaan loukkaantuneena. Federer valitteli selkäänsä edellisessä turnauksessaan, mutta uskon sen aiheuttaman luovutuksen olleen osittain vain varotoimenpide tätä kisaa varten. Menee täysin automaattiohjauksella vähintään puolivälieriin saakka, ehkä jopa finaaliin, ellei vanha mies väsähdä matkalla. Myös Nadalilla on ollut ongelmia olkapäänsä kanssa, mutta myös syöttönsä kanssa, johon olkapäävamma mahdollisesti vaikuttaa. Ilman parempaa syöttöä hän ei voita kovilla kentillä Grand Slam -turnausta. Piste. Aivan liian vaikeaa ja kuluttavaa tulee olemaan, jos niitä ilmaisia pisteitä ei tule muutamaa per syöttövuoro. Kruisailemalla puolivälieriin, mutta sitten alkaa olemaan jo haastetta. Semifinaali vaikuttaisi nykykunnolla maksimisuoritukselta.

Mustina hevosina nostan esille kolmikon Del Potro, Tsonga ja Ferrer, tässä järjestyksessä. Jos Del Potro onnistuu saavuttamaan pelillisen nirvanansa ja voittamaan puolivälierässä Federerin, on tie auki finaaliin, jossa hurjalla paukutuksella on pienet mahdollisuudet voittaa Djokovic. Hän saattaisi olla siihen itse asiassa jopa kyvykkäin, jos sinne asti pääsisi. Mutta selkeästi nälkäinen Federerkin voi olla Del Potrolle jo liikaa. Tai sitten joku muu jo aiemmin, jos peli ei lähdekään käyntiin. Tsongan kohtaloksi koituu viimeistään Djokovic, mutta myös Murrayn kanssa on jo tiukkaa. Voittaa kuitenkin Andyn pommittamalla tämän pressuihin. Tien pitäisi olla pedattu vähintään siis puolivälieriin, jonne saattaa päästä melko kivuttomastikin. Tämä on myös ehdoton edellytys Andyn voittamiseksi, että hän on siinä vaiheessa vielä suhteellisen freesi. Ferrerille puolestaan kaavio on turhan haastava, koska hän on kovista nimistä ensimmäinen, jolla on ilo kohdata Djokovic. Puolivälierävaiheessa Djoko on väkisinkin vielä yhtä tuore kuin kuntoihme Ferrer, joten kunnon avulla Djokoa ei voiteta, ainakaan tässä vaiheessa. Vaikea nähdä myöskään hänen pistävän Djokovicille muulla tavoin kovasti hanttiin, kun pelataan paras viidestä ottelua. Ferrer on kuitenkin valmis juoksemaan vaikka kolme päivää, eikä anna tuumaakaan periksi, joten annetaan hänelle pieni mahdollisuus. Iso se ei kuitenkaan ole.

Tämänkaltaisen ennakon tekeminen jo nyt on haastavaa, mutta toisaalta myös yllättävän hauskaa. Spekulointia parhaimmillaan. Turnaus on kuitenkin pitkä ja mitä tahansa voi tapahtua. Loukkaantuminen, väsähtäminen tai jotain muuta odottamatonta jossain alkukierroksen ottelussa voi viedä junan monelta pelaajalta raiteiltaan ja pelaajan sitä kautta turistiksi. Australiassa nähdäänkin vuosittain paljon yllätyksiä ja vuosien takaa löytyy mitä kummallisimpia finaalipareja. Mutta jos tähän jotain nyt siis heitetään, niin kärkinimet ovat tällä hetkellä muita sen verran edellä, että pelit etenevät seuraavasti:

Puolivälierät:
Djokovic - Ferrer
Murray - Tsonga
Federer - Del Potro
Nadal - Berdych

Välierät:
Djokovic-Tsonga
Federer-Nadal

Finaali:
Djokovic-Federer

Voittaja:
Djokovic

PS. Omia veikkauksia kehiin oheiseen äänestykseen, hopi hopi! Niin ja hyviä perusteluja tämän tekstin kommentteihin! Paras perustelu oikein menneestä voittajasta palkitaan!

Mitä nyt, Jarkko?

Loistavia uutisia viime yöltä! Jarkko Nieminen otti uransa toisen ATP-kisavoiton Sydneyssä. Se, jos mikä on miehen teko ja ansaisee kaiken mahdollisen kunnioituksen. Myös tässä maassa, jossa tenniksen arvostus ei mäkihypyn ja keihäänheiton tasolla olekaan.

Uran toinen titteli on kuitenkin tosiasia. Varmasti joku irvileuka tästäkin jaksaa veistellä, että eihän parhaat pelurit olleet edes mukana ja vastaan ei tullut yhtään miestä top-10:stä, eikä edes top-20:stä, mutta mitä sitten? Ei se ole Jarkon vika. Joskus kaaviot vain aukeavat näin ja ennakkosuosikkeja tippuu toisaalla kaaviossa. Vain yksi voi voittaa ja tämänkin kaavion muut pelaajat (27 kpl) häviävät jossain vaiheessa. Jarkko voitti ja muut hävisivät. Mukaan lukien muuan Juan Martin Del Potro, jolle edellisessä kirjoituksessani povailen jopa Grand Slam -voittoa tänä vuonna.

Kaiken kaikkiaan Jarkolla oli mieletön viikko. Karsintojen kautta pääsarjaan ja lopulta finaaliin saakka. Otteluita kertyi kaikkinensa kahdeksan kappaletta. Lisäksi nelinpelistä neljä ottelua tuohon päälle, hävittyä finaalia mukaan lukien. Mainittakoon, että Grand Slam -turnausten kaksinpeleissä, joissa tosin voittoon vaaditaan aina kolme voitettua erää, kertyy finalisteille seitsemän ottelua. Kahdessa viikossa.

Jarkko olisikin varmasti ollut tyytyväinen myös pienempään pelimäärään tällä viikolla, sillä Australian avoimet alkavat jo huomenna. Myös Jarkon osalta. Mutta kun peli alkoi kulkemaan ja vyölle tuli hieno ja turnauksen kannalta melkeinpä se tärkein voitto Radek Stepanekistä toisella kierroksella, uskon Jarkon nälän vain kasvaneen turnausvoiton suhteen. Loppu onkin sitten jo suomalaista tennishistoriaa ja finaalissa ei painanut edes hänen surkea tilasto, yksi voitto, kymmenen tappiota, vaan voitto tuli hyvällä pelillä.

Hyvän pelin taustalla on monia tekijöitä, jotka tenniksessä vaikuttavat ja korostuvat nopeallakin aikataululla. Suuntaan tai toiseen. Jarkon mukaan hänen off-season, käytännössä siis joulukuu, oli täydellinen. Lyönti löytyi muutenkin jo loppuvuoden aikana yhdessä itseluottamuksen kanssa. Jarkko on mielestäni hyvä, ellei peräti paras, tietämäni esimerkki itseluottamuspelaajasta. Toistaiseksi hän on välttynyt myös niiltä pieniltä, mutta harmittavilta sairasteluilta, jotka vaivasivat edellisellä kaudella. Ja kun kunto on terästä, niin ollaan hurjassa iskussa, myös pelillisesti. Ainut huolenaihe on edelleen syöttämiseen liittyvät ongelmat, mutta palataan niihin joku toinen kerta.

Nyt siis vain hyvillä mielin Melbourneen ja äkkiä. Pelit odottavat. Valmistautuminen olisi tosiaan voinut olla kevyempikin, mutta turnausvoiton tuomalla itseluottamusboostilla mennään helposti seuraavan haasteen kimppuun. Se haaste tulee nimellä David Nalbandian. Peli ja lyönnit kuitenkin kulkevat ja niistä on tullut vähintäänkin riittävästi tositreeniä, joten ennusmerkit ovat lupaavat.


12/01/2012

Kauden 2012 mustat hevoset

Nyt kun tämän kauden neljä suurinta ja potentiaalisinta Grand Slam- ja olympiavoittajaa on pistetty nippuun, on aika miettiä, jääkö muille mitään. Onko siis elämää top neljän jälkeen?

Totta kai on. Ja itse asiassa, harvinaisen paljon onkin. Kärjen taso on tasoittunut hurjasti muutaman viime kauden aikana. Jos vielä muutamia vuosia sitten kaikkien katseet olivat Federerissä ja Nadalissa ja sitä ennen pelkästään Federerissä, niin nyt näiden neljän suhteellisen perusvarman kestomenestyjän perässä tulee jo niin kovaa sakkia, että joku seuraavista nimistä voi olla tämän kauden komeetta ja ottaa jopa yhden suurvoiton. Monelle heistä se voisi olla myös askel useampaan suurvoittoon.

Juan Martin Del Potro
Del Potro voitti US Openin vuonna 2009 pelaamalla yhden kaikkien aikojen hienoimmista finaalimatseista (videolinkki), joten tietää mitä Grand Slam -voitto vaatii. Kärsi seuraavana vuonna vakavasta rannevammasta, mutta on tehnyt vähitellen paluuta kärkikahinoihin. Pelaa parhaimmillaan tasolla ja tempolla, joka muistuttaa lähinnä pöytätennistä. Peli vaatii kuitenkin melko täydellistä flow -tilaa ja pelin pitäminen sillä tasolla on vaikeaa. Nälkää ja potentiaalia on kuitenkin vaikka mihin. Myös massakentillä.

Jo-Wilfried Tsonga
Tsonga on väläytellyt jo useita vuosia, mutta pikkuhiljaa on löytymässä myös tasaisuus, joka voi poikia jonkin kannun, varsinkin kovilla kentillä. Kaikki tarvittavat lyönnit olemassa ja uskoa omaan tekemiseenkin alkaa löytyä. Jallittanut jo Djokoviciä, Federeriä ja Nadalia, eikä pelkää enää ketään. Potentiaalisimmat menestyspaikat Australiassa ja Wimbledonin ruoholla sekä pienellä varauksella myös syksyn US Openissa, ellei ole raamikkaana miehenä jo ihan hapoilla.

David Ferrer
Ferrer on työmyyrä ja tennisseinä vailla vertaa. Treenannut aina kuin hullu ja tänä vuonna 30 täyttävänä, on viimeinen hetki lunastaa isompia odotuksia. Ei omaa valtavia pommilyöntejä, mutta pelaa lähellä takarajaa, ottaen lyönnit aikaisin ja pitäen ne painavina. On kasvanut massakentillä, mutta kehittynyt tasaisen varmaksi myös kovilla ja nopeilla alustoilla, joten potentiaalia on oikeastaan kaikkialla. Suurin mahdollisuus lienee kuitenkin nyt Australiassa ja ehkä myös US Openissa, jos muut ovat tiukan kesän jälkeen puhki tai rikki. Ferrer ei sitä ole. Se on varma.

Tomas Berdych
Berdychin kohdalla kyse on lähinnä tasaisuudesta sekä päästä. Tahtoo hieman kipsailla liikaa tai ainakin sulaa tosipaikan tullen. Lyönnit ja peli olisivat olemassa, mutta. Sitten on vain se iso mutta eli kestääkö pää? Jos saisi yhden ison pokaalin, voisi jostain tulla joskus vielä toinenkin.

Siinä ne olivatkin. Jos joku tämän nelikon ja blogissa aiemmin käsiteltyjen pelurien ulkopuolelta vie tänä vuonna jonkun Grand Slameistä, olympialaisista puhumattakaan, voitaneen puhua sensaatiosta. Isosta sensaatiosta.

Federer - lopun alun jälkeen

Viimeisenä tämän vuoden neljästä suurimmasta pelimiehestä blogitilaa annetaan ansaitusti 16-kertaiselle Grand Slam -voittajalle, Roger Federerille. Mies ei liiemmälti esittelyjä kaipaa. Ylisanatkin ovat loppuneet jo muutamia vuotta sitten.

Tartutaankin heti tähän. Ne eivät ole loppuneet välttämättä siksi, etteikö niitä olisi ollut vielä jäljellä, vaan siksi, ettei niihin ole ollut juurikaan tarvetta. Vai väittääkö joku, että yksi Grand Slam -voitto viimeisen kahden vuoden ajalta olisi tälle miehelle loistava suoritus?

Olisi jo vanha uutinen väittää nykytilaa 'lopun aluksi'. Olemme vähintäänkin 'lopun keskivaiheilla'. Varsinkin jos mietitään tätä menestyksen näkökulmasta ja nimenomaan Grand Slam -tasolla.

On monia syitä siihen, miksi tähän on päädytty. Ikä olisi yksi ilmiselvimmistä, mutta miten se näkyy Rogerin pelissä? Väitän, että eipä paljon mitenkään. Vielä. Lyönnithän ovat edelleen ja tulevat myös aina olemaan tappavan tehokkaita. Karvapallon lyöminen on hänelle niin luonnollista kuin olla voi. Lyönnit ovatkin vaivattomuudellaan aivan loistavaa opetusmateriaa kaikissa maailman tennisoppaissa ja -videoissa vielä pitkään.

Se on kuitenkin varmaa, että ikä alkaa jossain vaiheessa näkyä hänen liikkumisessaan. Ehkä se aavistuksen jo näkyykin nurkkiin menemisissä ja menemättömyyksissä. Tämä ei kuitenkaan vielä ole kohtaloksi, sillä eihän Federerin peli ole koskaan perustunut liikkumiseen, vaikka se silmiä hivelevää onkin. Tässä suhteessa miestä voisi verrata vaikkapa Andre Agassiin, joka vanhoilla töppöjaloillaan vei viimeisen Grand Slaminsa hieman alle 33-vuotiaana ja pari vuotta myöhemmin oli vielä ikämiesikäisenä US Openin finaalissa, häviten juuri Federerille, joka täyttää tänä vuonna 31 vuotta. Andrekin oli nimenomaan pallonlyöjä. Liikkeessään hän ei kuitenkaan koskaan ollut lähelläkään Federerin tasoa.

Tason tippumiseen tai ehkä paremminkin Grand Slam -voittojen vähyyteen viime vuosina onkin ikää enemmän vaikuttanut se, että hänen pelistään on onnistuttu löytämään ne heikkoudet ja yksi ilmiselvä puute. Heikkoudet hänen pelistään paljastuivat niissä monissa otteluissa Rafael Nadalia vastaan.

Nadalin hurjasti ykäkierteinen vasurikämmen pommitti valtavasti Federerin rystyä, jota hän joutuikin lyömään yhden käden rystylyöjäksi luonnottoman korkealta. Tämä vielä korostui kun hän yritti lyödä sitä omalla luonnollisella pelipaikallaan lähellä takarajaa. Massalla tämä toimi korkean pompun takia välittömästi ja muilla alustoilla hieman myöhemmin. Ennen pitkää näissä finaaleissa seurattiin muun muassa sitä, miten pitkään Federerin rysty tällä kertaa kestää. Joskus se kesti koko ottelun, useimmiten ei. Rogerin alakierteinen rysty on toki lajin parhaita ja varmimpia sekin, mutta sillä ei voiteta otteluita. Kun yläkierteinen rysty hajoaa ja mailankehä kolisee, ottelu on käytännössä ohi. Monesti minua ihmetyttikin, miksi Roger ei onnistunut millään kääntämään peliä siten, että hän olisi se, joka lyö kämmentä ja Nadal rystyä. Tuo olisi voinut olla se voittava kaava tai ainakin yksi sen muuttujista Nadalin lyömiseksi, kuten Djokovic viime vuonna osoitti.

Sitten siihen mainitsemaani puutteeseen. Vaikka Federer on lähes täydellinen pelaaja, hänen puolustuspelaamisensa ei ole millään muotoa ollut koskaan hänen hyökkäyspelinsä tasolla, jolla hän vie ihailtavalla tavalla otteluita eteenpäin. Mutta nykypäivänä ei pärjää pelkästään hyvin hyökkäämällä. On pakko osata myös puolustaa. Katsokaa vaikkapa Djokovicia ja Nadalia, Murraysta puhumattakaan. Toki Federer saattaa puolustaessaan tehdä monta kertaa kaudessa maagisia sirkustemppuja iskemällä vaikkapa vastustajan iskulyöntiin iskulyönnin (incredible part one) tai vaikkapa lyömällä ohituslyönnin jalkojensa välistä (incredible part two.. and three.. and four). Mutta. Valitettavasti puolustaminen on myös raakaa työtä, ei sirkustemppuja. Tänä päivänä puolustuspelaaminen on parhaimmillaan hyökkäämistä pahoistakin paikoista. Edellä mainitut herrat saavat puolustaessaan pallot kerta toisensa jälkeen painavana takaisin peliin, joista osa avaa hyökkäyspaikan saman tien. Voidaanko samaa sanoa Rogerista? Ei voida.

Hän oli niin monta vuotta selkeä ykköspelaaja ja sai keskittyä puhtaasti hyökkäyspelinsä kehittämiseen, että siinä huumassa puolustuspelaamisen kehittäminen ei ollut varmaan edes listoilla. Ja miksi olisi ollutkaan. Ennen Nadalia kukaan ei ollut ahdistellut häntä tosissaan. Roddickit, hewittit, davidenkot, nalbandianit ynnä muut olivat tiukan paikan tullen useimmiten paperia. Tämä on toisaalta voinut koitua hänen kohtalokseen myös positiivisessa mielessä. Hän on välttynyt pahoilta loukkaantumisilta ja pystyy edelleen, miehen iässä, haastamaan nuorempiaan. Fyysistä kuormitusta ei ole samalla tavoin kertynyt.

Jotenkin tämä kaikki on myös heijastunut aina hänen pelilliseen identiteettiin. Hän on ollut erittäin hyvä front-runner, joka johtaessaan vie ottelut murhaavasti voittoon asti. Tällöin hän onnistuu lähes poikkeuksetta parantamaan omaa peliään ja itsevarmuuttaan otteluiden aikana. Toki viime vuonna hän hävisi ensimmäistä kertaa urallaan ottelun, jota hän johti erin 2-0. Tämä tapahtui itse asiassa kahdesti, Wimbledonin neljännesvälierissä ja US Openin semifinaalissa. Mistä tämä sitten kertoo, voi olla jo toinen tarina. Tai sitten se onkin se kaikille tuttu tarina, ikä ei tule yksin, fysiikka pettää ja niin edelleen. Jahtaajana hän ei ole samalla tasolla, vaan kokee ehkä enemmän painetta saavuttamatta jäämisistä. Tämä kulminoitui mielestäni loistavasti vuonna 2009 Ranskan avoimissa, kun hän vihdoin voitti puuttuneen Grand Slaminsa. Voittopuheessaan hän tokaisi, ettei tämän jälkeen tunne painetta enää koskaan. Yhtään mistään.

Entä sitten tuleva kausi? Mailaa, tai ainakin mailan maaleja, on vaihdettu ja viime vuosi todennäköisesti nollattu. Loppuvuotta lukuun ottamatta, sillä hallikausi sujui loistavasti. Sen päälle on hyvä rakentaa varsinkin itseluottamus ja miksei koko peli. Tänä vuonna jos koskaan kaudessa riittää kiihoketta varmasti Federerillekin, sillä Wimbledonia parempaa mahdollisuutta ja paikkaa olympialaisille mies ei olisi voinut toivoa, ellei sisäkenttiä lasketa. Olympialaisten kultamitali kaksinpelistä olisi hieno saavutus hänellekin.

Väittäisin kuitenkin, että Federerin, vanhan kuninkaan, viimeiset linnakkeet ovatkin juuri nuo syksyn nopeat ja stabiilit sisäalustat ja halliolosuhteet, joilla hän pärjännee halutessaan vielä joitakin vuosia. Grand Slam voitot sen sijaan saattaa olla pahimmassa tapauksessa jo nähty. Hänhän usein siteeraa itseään ja sanoo kuinka peräkkäiset ottelut eivät ole sukua keskenään, mutta miten on kausien laita? Ainakin kaksi viimeistä kautta ovat lähes identtisiä kaksosia.

10/01/2012

Nadal - takaisin jahtaajaksi

Rafael Nadalin viime vuotta kuvailtiin pettymykseksi ja vaisuksi. Hurjia sanoja miehestä, joka voitti Roland Garrosin ja oli Wimbledonin sekä US Openin finaalissa. Niin ja sysimustan loppukauden aikana hän voitti vielä Davis Cupin Espanjalle. Olisiko esimerkiksi Novak Djokovic ollut vuosi sitten tyytyväinen tuollaiseen kauteen? Tai vaikkapa meidän Jarkko? Oh yes, aivan varmasti.

Moiset pohdinnat saattavat olla turhia, mutta ne saattavat olla myös lopun alkua. Juuri nyt Nadalin kohdalla ja vuosi sitten Federerin kohdalla. Kaikki on nimittäin suhteellista ja huippunimille näitä pitääkin suhteuttaa heidän omaan ja totuttuun tasoonsa. Kun Rafan viime kautta verrataan vaikkapa hänen kolmen Grand Slamin supervuoteensa 2010, on sanomattakin selvää, että turpaan tulee eräluvuin 3-1. Eikä näytä hyvältä moneen muuhunkaan vuoteen verrattuna.

Huolestuttavampaa Rafan kannalta on kuitenkin se, että viime kauden aikana hänen pelissään alkoi näkyä selkeitä merkkejä siitä, että mies ei ole joko kunnossa tai entisensä. Ei siinä mitään, että maailmasta löytyi periaatteessa vain yksi mies, joka laittoi Rafaa urakalla tonttiin, mutta se minkälaisiin ongelmiin hän pelinsä ja lyöntiensä kanssa ajautui, voi aloittaa ainakin jonkinasteisen kierteen kärkisijoilta alaspäin. Heti täytyy toki muistaa se, että Nadal jos kuka, on pelaaja, joka on vuosien varrella jaksanut yllättää monen monta kertaa.

Viime kaudella hän ei kuitenkaan pystynyt pitämään samaa pelitasoaan kuin edellisinä vuosina. Ensimmäistä kertaa urallaan hän ei myöskään pystynyt kehittämään mitään lyönneistään. Vaikutti itse asiassa siltä, että lähes kaikissa tärkeimmissä lyönneissään hän jopa taantui. Syöttöön edelliskaudella löytyneet uudet, lisätehoa tuoneet, nyanssit olivat lähes tyystin kadonneet ja oltiin palattu enemmän tai vähemmän vanhaan syöttöön. Kämmen puolestaan pätki ajoittain todella pahasti ollakseen pelin kulmakiviä ja rystykin jäi suuren osan kaudesta toivottoman lyhyeksi. Lisäksi, pelilliset uudet variaatiot loistivat poissaolollaan ja esimerkiksi alakierteisen rystyn käyttö oli minimissään. Kun tähän soppaan lisätään vielä se, että Djokovic löysi voittavan kaavan Rafan lyömiseksi ja pystyi ennen kaikkea toteuttamaan sitä, niin peli ei toden totta näyttänytkään enää hyvältä. Puhumattakaan siitä, että se olisi voitollista tennistä, ainakaan siis Djokoviciä vastaan.

Djokovic pystyi muun muassa ottamaan kaiken ylimääräisen ajan pois Rafalta ja varsinkin hänen kämmenlyönnistään, jolloin Rafa ei ehtinyt sitä kunnolla lyödä eikä varsinkaan tuottamaan sitä valtavaa yläkierrettä. Näin ollen lyöntiin ei tullut myöskään kunnon painoa eikä pituutta. Osumakohtakin valui usein liian taakse. Vasurina Nadal joutuu krossipallottelussaan pelaamaan kämmenellään oikeakätisen Djokovicin kivikovaa rystyä vastaan, joten vanha ja esimerkiksi Federeriä vastaan hyväksi todettu pelikuvio, jossa Nadal pyrkii lyömään lähes poikkeuksetta kämmentään ja nimenomaan Federerin selkeästi haavoittuvammalle rystypuolelle, ei yhtäkkiä enää toimikaan. Kun vielä Djokovicin pommit pitkin linjaa tekevät tuhojaan tasaisen varmasti niin rysty- kuin kämmenpuolelta, joutuu Nadal kimpoilemaan omalla puolellaan kovassa kiireessä koko ajan ja aikaa lyönnin tekemiselle jää liian vähän, eikä siihen auta edes miehen edelleen hurja fysiikka.

Viime vuonna ei nähty myöskään henkisesti parasta Nadalia kuin ajoittain. Sen sijaan saimme nähdä muutamia käsittämättömiä kipsaamisia sekä paljon ylivarovaista ja varsinkin ylipassiivista pelaamista. Osan henkisistä kolhuista aiheutti varmasti Djokovic voittamalla hänet muutamaan otteeseen jopa Nadalin suosikkialustalla, massalla, mutta tietysti myös kaikissa niissä muissa finaaleissa. Osan kolhuista voinee laittaa myös motivaation piikkiin, minkä mies loppukaudesta myönsikin. Nälkää ei ollut entiseen tapaan. Sikäli toki ymmärrettävää, että kaikki voitettavissa oleva on periaatteessa voitettu.

Mitä Nadalin sitten pitäisi tehdä? Ensimmäisenä täytyisi laittaa tietysti lyönnit kuntoon, vaikka sitten entistä painavammalla mailallaan. Varsinkin syöttöön vuonna 2010 saadut opit on otettava uudelleen työpöydälle, jotta niiden avulla saisi lisää 'ilmaisia pisteitä' (tässä muuten aivan loistava video aiheesta: Oscar Borras Nadalin syötön kimpussa). Kämmenen oireilu lienee enemmänkin edellä mainitun aikapulan ja henkisten tekijöiden riivaama, joten ehjä ja ainakin aavistuksen levännyt pääkoppa saattaa riittää ensiavuksi. Kierrettähän lyönnissä on vaikka muille jakaa, mutta se ei tule enää kenellekään yllätyksenä. Kaikki osaavat siihen jo lyödä, ja onkin erittäin mielenkiintoista nähdä tapahtuuko sen kanssa lähivuosina vielä jotain. Rystyssä oli viime vuonna silmiinpistävää se, että lähes tilanteessa kuin tilanteessa, myös täysin nurkkaan ajettuna, Nadal yritti viimeiseen asti veivata yläkierrettä, vaikka alakierre olisi ollut selkeämpi ja monesti myös ilkeämpi vaihtoehto. En käsitä, mikä tämän taustalla oli. Varsinkin kun hänen alakierrerystynsä lähtee terävästi ja kovaa ollen täten myös inhottavan matala. Yläkierrerystyn osalta on äkkiseltään vaikea sanoa, mikä meni vikaan. Pallossa vaikutti edelleen olevan hyvä määrä kierrettä, ehkä hieman liikaakin, mutta painoa siinä ei ollut entiseen malliin. Saattoa voisi ehkä viedä enemmän eteenpäin, eikä niin voimakkaasti ylös, varsinkaan lantiotasoa korkeammalta lyötäessä. Lisäksi keskivartalon ja jalkojen käyttö vaikutti ajoittain, ellei nyt laiskalta, niin ainakin hieman puutteelliselta. Monesti lyönti lähti liiaksi käsillä repien, muun vartalon toimiessa jonkinlaisena käsijarruna. Rystyynkin voi toki vaikuttaa niin moni asia, joten ei mennä tähän nyt. Ehkäpä tulevissa kirjoituksissa.

Edellisessä kirjoituksessa puhuin hieman siitä kuinka Djokovic on vienyt peliä eteenpäin. Yksi ilmentymä pelin evoluutiosta on se, kuinka lähellä takarajaa monet hyökkäävät pelaajat pelaavat kovasta temposta huolimatta. Djokovic ei tietenkään ole tätä keksinyt, vaan se on ollut jo pidemmän ajan evoluutiota, jota Nadal ei lyöntiensä ajantarpeen takia ole koskaan kovin hyvin omaksunut. Hän lyö suuren osan lyönneistään vähintään noin metrin päässä takarajasta, kun monien muiden, kuten Djokovicin, Federerin, Del Potron, Tsongan ja jopa työjuhta Ferrerin keskimääräiset lyöntikohdat ovat selkeästi lähempänä takarajaa ellei peräti takarajan päällä.

Mikäli Nadal ei onnistu korjaamaan ongelmiaan tai edes muutamaa niistä, luulen ettei edes hänen viimeinen linnakkeensa, Roland Garros, ole enää pitkään hänen. Onnistuessaan hän sen sijaan taistelee vielä muutaman vuoden myös muiden Grand Slamien voitoista.

06/01/2012

Djoko the Dominator

Novak Djokovicin viime kaudesta lienee kaikki oleellinen jo sanottu. Yhteen sanaan tiivistettynä se oli 'uskomaton'. Mielenkiintoisin kysymys onkin se, voiko Djokon dominointi jatkua myös tänä vuonna?

Palataan kuitenkin vielä hetkeksi viime vuoteen. Se, että sama mies vie saman kauden aikana kolme Grand Slam-titteliä ei ole ennenkuulumatonta. Toki voidaan täysin huoletta puhua järjettömän kovasta suorituksesta, mutta ovathan esimerkiksi Roger Federer ja Rafael Nadal pystyneet viime vuosina vastaavaan ja Roger jopa muutamaan otteeseen. Voisiko siis väittää, että moinen saavutus olisi kärsinyt inflaation? No ei tietenkään voi, mutta tähän ollaan jo totuttu, joten siinä mielessä Djokovicin uroteko jää ehkä aavistuksen ansaitsemattomaan paitsioon.

Joku kuitenkin dominoi aina. Dominointikausien kärkien tasosta ja laajuudesta voidaan aina kiistellä ja miettiä kuka on ollut se oikea kuningas, mutta ei mennä siihen nyt.

Yhtä hyvin voisi pohtia vaikka sitä kuka on vienyt peliä uudelle tasolle ja miten. Federer vei pelin eleganttisen aggressiiviseksi hyökkäämiseksi, Nadal puolestaan raa'an fyysiseksi taisteluksi, jossa hyökättiin, mutta myös puolustettiin viimeiseen veripisaraan saakka. Entäpä Djokovic?

Djokovicin viime kaudesta nostaisinkin, saavutuksista huolimatta, esille sen, että myös hän onnistui nimenomaan viemään peliä jälleen eteenpäin. Ehkä tasonnosto ei ole niin valtava kuin edeltäjiensä kohdalla, mutta selvä edistysaskel se tenniksen evoluutiossa kuitenkin on. Karrikoiden voisi kai puhua Federerin ja Nadalin sekoituksen parannetusta painoksesta.

Djokovicin pelaamisessa hyökkääminen ja puolustaminen yhdistyykin ihanteellisella tavalla, jossa esimerkiksi pahastakin ahdingosta voidaan nousta hyökkäykseen salamannopeasti. Käytännössä tämä tapahtuu usein yhdellä puolustuslyönnillä, joka on joko pituudeltaan, kovuudeltaan tai lyöntikulmaltaan niin hurja, että se on samalla puhtaista puhtain hyökkäyslyönti. Todellinen vastaisku. Tässä Djokovic on yksinkertaisesti paras. Myös Nadal ja Andy Murray ovat tässä hyviä, mutta eivät samalla tasolla Djokovicin kanssa.

Ei pidä myöskään unohtaa, että Djokovic on myös loistava hyökkääjä ja vahvistuneen fysiikkansa sekä uuden ruokavalionsa ansiosta nykyisin myös armoton taistelija. Siinä missä vanhan fysiikan ja ruokavalion Djokovic venkoili ja ajoittain suoraan sanoen jopa hyytyi, vetää uusi gluteiinittoman linjan Djokovic hurjalla atleettisuudella ja asenteella joka palloon. Jättiläismäiseksi kasvaneen itseluottamuksen siivittämänä hän ei myöskään suostu luovuttamaan. Hädin tuskin häviämään.

Kun tähän yhtälöön yhdistetään vielä vuosien varrella parantunut syöttö, loistava kämmen ja rystylyönti, joka voisi olla monen pelurin pelottavan tappava kämmenlyönti, niin aletaan olla niin lähellä täydellistä pelaajaa kuin olla vain voi.

Seuraava evoluution askel lieneekin jossain vielä kovemman pommittamisen suunnalla, mutta toistaiseksi tästä on nähty vasta esimakua. Kukaan ei ainakaan vielä pysty pommittamaan kaikkia ottelujaan läpi. Jo yksittäisessä ottelussa riittää monelle haastetta.

Kaikella on kuitenkin hintansa. Niin myös Djokovicin pelissä. Pelityyli on todella kuluttava fyysisesti ja vaatisi jo kauden aikana pidempiä palautumisjaksoja. Ongelma on vain siinä, että niitä ei juurikaan ole. Turnauksia riittää joka viikolle ja vaikka kärkinimet pelaavatkin vain ne pakolliset sekä muutamia muita, on kuormitus siitä huolimatta valtava. Monella on tankki täysin tyhjä jo kesän lopulla tai alkusyksystä. Tänä vuonna varsinkin, koska myös Lontoon olympialaiset kuuluvat kisakalenteriin.

Näkisinkin, että Djokon tämänvuotiselle dominoinnille on vain muutamia uhkakuvia. Suurimmat niistä liittyvät luonnollisesti hänen fysiikkaansa, joka ei viime syksynä enää kantanutkaan, eikä ihme. Mutta, tässäkin suhteessa on tiukan paikan tullen pientä pelivaraa, kuten US Openin finaalissa Nadalia vastaan nähtiin. Mies pystyi pienestä varsalihasvammasta huolimatta voittamaan kyseisen ottelun. Toisin sanoen peli pysyy loistavalla tasolla pienistä vammoista huolimatta. Enemmänkin kyse voi siis olla siitä, miten viime vuoden kuormitus vaikuttaa vielä tänä vuonna.

Toinen uhkatekijä voisi olla henkisellä puolella. Tuollaisen superkauden jälkeen voi olla vaikeampaa motivoitua voittamaan samoja kisoja, jotka on jo kerran tai pari voitettu. Kaikki tiedämme sanonnan huipulle pääsemisestä ja siellä pysymisestä.

Lisäksi, muutama tappio saattaisi aavistuksen sulattaa itseluottamusta ja joku lyönti alkaisi sen mukana pätkiä. Esimerkkinä vaikkapa Nadalin rysty viime kaudella. Myös Nadal oli pelannut alle superkauden.

Väitänkin, että tällä kaudella Djokon dominointi suht terveenä pysyessään vielä jatkuu. Heti Australian avoimista lähtien. Uskoisin kuitenkin, että Novakin suurimmat tavoitteet tälle kaudelle ovat ne vielä puuttuvat jalokivet eli Ranskan avoimet, joka samalla täydentäisi ura-Grand Slamin ja olympialaisten kultamitali edellisten kisojen pronssimitalin jatkoksi. Sen jälkeen hänelläkään, 25-vuotiaana, ei olisi oikeastaan enää mitään uutta voitettavaa.

Jos näin käy, syksyllä juhlivat jo toiset miehet.

03/01/2012

Projekti Murray, joko nyt?

Myönnän heti aluksi, että en ole koskaan ollut Andy Murrayn suurimpia puolestapuhujia. Toistaiseksi olen kuitenkin ollut hänen suhteensa oikeassa. Ei ensimmäistäkään Grand Slam-voittoa. Mutta. Onko muutoksen aika koittanut?

Viime viikolla uutisoitiin Andy Murrayn solmineen uuden valmentajasopimuksen entisen suurpelaajan, 8-kertaisen Grand Slam-voittajan, Ivan Lendlin kanssa. Monien minua viisaampien asiantuntijoiden mielestä tämä vaikuttaa hyvältä siirrolta. Jopa niin hyvältä, että Murrayn ensimmäinen GS-voitto on nyt entistäkin lähempänä, ellei peräti selviö. Sanomattakin on selvää, että monet heistä ovat brittejä. Lendlilläkin kun meni oma aikansa ensimmäisen GS-voiton metsästämisessä, vaikka oma peli ja fysiikka olivat jo olemassa.

Saman mission äärellä painii myös Murray vai painiiko? Tästä ollaan montaa mieltä ja siis muuallakin kuin Britanniassa. Muutamia vuosia sitten löin kuitenkin vedon siitä, että Murray ei tule ikinä GS-voittoa ottamaan, vaikka kuinka vuositolkulla hehkutettaisiin. Sikäli kannaltani on kovin mukavaa, että näin ei ole myöskään käynyt, koska vetokohteena taisi olla hatullinen sitä itseään. Ehkä Murray on titteliä entistä lähempänä, mutta mitä sitten?

Tartutaanpa ensin tuoreeseen valmentajakuvioon. Vaikka yhtälö Lendl ja Murray kuulostaa monen korvaan ratkaisevalta ja käänteentekevältä tekijältä, niin itse en näe asiaa aivan niin. Ensinnäkin, ihan fundamentaalisti minua arveluttaa Lendlin tietotaidot valmennuksesta ja aivan erityisesti raaka valmennuskokemus. Osa vanhoista huippupelaajista on valmentamisessa 'kylmiltään' onnistunutkin, mutta suurin osa ei todellakaan ole. Ei ole automaatio, että huippupelaaja on myös huippuvalmentaja.

Lendl on toiminut uran jälkeen lähes täysin golfin parissa, jossa hän on onnistunut muun muassa hilaamaan oman tasoituksena upeasti nollaan saakka, mutta noin viidentoista vuoden totaalinen poissaolo ammattilaistenniksestä ei voi olla vaikuttamatta hänen pelinäkemykseensä. Toki Lendl oli aina viimeisen päälle ammattilainen ja erittäin kova sekä tunnollinen treenaaja, joten uskon hänen päivittäneen valmennustaitojaan riittävälle tasolle. Tuskin maailmanlistan nelonen hänen palveluksiinsa muuten tarttuisikaan. Lyöntitekniikoitahan Murraylle ei tarvitse enää opettaa, ainakaan ihan perusteista asti. Pientä säätöä voisi joku tehdä vielä kämmenen ja syötön kanssa.

Itse näkisinkin Lendlin roolin Murraylle enemmänkin jonkin sortin mentorina erityisesti siinä, miten kova työnteko lopulta palkitaan ja miten useat karvaat finaalitappiot käännetään voitoiksi.

Murrayn kohdalla kyse on enemmänkin hänelle luonnollisesta tavasta pelata ja henkisistä voimavaroista. Eikä sovi vähätellä hänenkään pelitapansa fyysistä kuluttavuutta. Tänä vuonna 25 vuotta täyttävä skotti on mielestäni jossain suhteessa edelleen malliesimerkki 'koirasta', jonka pelillisessä ajattelumaailmassa ollaan ennemmin nöyrä koira kuin kuollut leijona.

Tästä johtuen myös hänen pelitapansa onkin perustunut ennemmin junnaamiseen kuin räjähtäviin pommeihin, jotka välähtävät kuin tykin suusta kun on sen paikka tai sitten vaan ihan tyhjästä. Tämän huomaa silmiinpistävän hyvin, kun katsoo hänen peruspeliään, jossa marginaalit ovat ihailtavasti kohdillaan aina siihen asti, kun pitää oikeasti pistää palloon myös itse vauhtia. Vaikka en 'helpoista virheistä' enkä niiden tilastoinnista pidäkään, niin karkeiden virheiden määrä lisääntyy tässä vaiheessa rajusti. Toisin sanoen, aggressiivinen pelitapa ei ole hänelle luonnollista ja peli hajoaa ennemmin tai myöhemmin pitkän GS-matsin aikana, korostuen tietysti muita kärkinimiä vastaan turnauksen loppuvaiheissa. Heitä vastaan Murraylla ei vain ole sitä selkeätä asetta tai pelotetta, jota tulisi mahdollisuuksien mukaan vältellä.

GS-finaalissa alla on jo kuusi kierrosta paras viidestä matseja, joten tankki alkaa olemaan 'pienimmälläkin' mahdollisella kuormituksella aika tyhjä ja sitten pitäisi pelata se tärkein matsi. Voitetaanko sitä hakemalla kaikki ja tuuppaamalla takaisin? Ei voiteta. Tuloksena on useimmiten teurastus ja juuri näin Murraylle on näissä finaaleissa käynytkin. Hienoja ja upeita Masters-voittoja alkaisi olemaan jo kunnioitettava määrä, mutta projekti Murray tähdänneekin enää sen GS-saldon avaamiseen.

Myös henkisesti Murraylla alkaa olemaan jo taakkaa kannettavanaan. Kaikissa kolmessa Grand Slam-finaalissaan mies on saanut turpaansa ja rumasti. Ei ensimmäistäkään voitettua erää. Osa selityksestä menee varmasti edellä mainittuun fyysiseen kuormaan, suuri osa vastustajan paremmuuteen ja loput henkiseen löysyyteen. Väsyneenä on niin helppoa olla löysä myös henkisesti. Yritetään pelata taitojen ylärajoilla ja välillä jopa ylikin, vaikka siihen ei riitä enää fysiikka, eikä taidot, kun lyönti ei tule niin sanotusti selkärangasta.

Henkinen toipuminen Australian finaalitappiosta vei jo toissa vuonna pitkään. Viime vuonna se vei jo koko kevään. Sen mies myönsi itsekin. Minkälainen taakka näistä tappioista on tullut, sitä me voimme vain arvailla. Jos katsoo Englannin jalkapallomaajoukkueen rankkarikisasaldoa arvokisoissa, pelkään Andyn kohdalla samankaltaista kohtaloa. Ei välttämättä paras vertaus, mutta jotain sukulaisuutta näillä asioilla voi keskenään olla. Pelätäänkö brittimedian painostuksessa virhettä liikaa?

Tenniksessä jos missä, henkinen kovuus on lopulta ratkaisevaa. Jos pelaajalla on henkinen yliote vastustajasta, on pelaaminen niin paljon helpompaa, kuin altavastaajalla. Näitä kavereita Murraylla on GS-kaaviossa kohdattavanaan 1-3 kappaletta. Lisäksi vastaan saattaa tulla joku flow-tilassa oleva pommittaja, joka yksinkertaisesti lyö Andyn ulos pelistä. Näitä näkisin olevan noin 4-5 kappaletta edellisten lisäksi. Vaikeaa siis on.

Maailma ei siis ole vieläkään muuttunut. Ainakaan Andylle.



02/01/2012

First serve

Tästä se lähtee. Ja vielä vasurilla!

Blogini tuleekin mitä todennäköisimmin olemaan tyhjänpäiväistä pohdiskelua sekä loppumatonta selitystä pelistä nimeltä tennis. Saatanpa sortua joskus jopa tilityksen karmaisevaan kielimaisemaan.

Tavoitteenani on kuitenkin avata ja analysoida peliä, pelaajia, lyöntejä, otteluita sekä muuta tennikseen liittyvää vähintäänkin intohimoisesti. Mahdollisuuksien mukaan myös analyyttisesti ja kriittisesti.

Toisin sanoen, ei kai kukaan, tiedonjanoisesta penkkiurheilijasta puhumattakaan, tyydy enää siihen, että esitetään pelkät tulokset raflaavan otsikon alla iltapäivälehdistön tapaan. Blogini ei pyrikään olemaan dokumentti siitä mitä tapahtui, vaan ennemminkin vastaus siihen, miksi jotain tapahtui. Tai hurjimmillaan, mitä tulee tapahtumaan.

Pahimmassa tapauksessa blogistani tulee mykkä, mutta henkilökohtainen tennisvalmentajani, jolle tappioitani itkeskelen. Jos itkuvirsi on jatkuvaa, lupaan lopettaa siihen paikkaan. Ainakin bloggaamisen.

Jos hieman avaudun taustastani, niin viime syksynä tuli kuluneeksi 27 vuotta siitä kun tartuin ensi kertaa tennismailaan. Ura eteni keskinkertaisesta junnupelaajasta keskinkertaiseksi senioripelaajaksi. Ja lopulta tennisblogistiksi. Niin ja joskus vielä valmentajaksi.

Vuosiin mahtuu paljon muistoja. Lyöntien ja lajin oppimista, hienoja pelireissuja, hyviä voittoja, karvaita tappioita, loistavia pelikavereita ja niin edelleen. Valitettavasti vuosiin mahtuu myös seitsemän vuoden tennistauko, johtuen lähinnä opiskelijaelämän logistisista ja käyttöpääomaan liittyvistä haasteista, jolloin myin kaiken lisäksi sieluni, salibandylle. Onneksi vain hetkeksi. Siitäkin huolimatta yksi elämäni suurimmista virheistä.

Rakkauttani tennikseen en ole kuitenkaan koskaan hylännyt.

Sittemmin rakkauteni on monipuolistunut muun muassa perhepoliittisista syistä.

Edellisiin virkkeisiin viitaten, en todellakaan tiedä kuka tätä jaksaa lukea, mutta testaanpahan ainakin kirjoittamisen terapeuttisen ja asioita jäsentävän vaikutuksen. Lisäksi toivon siis avaavani lajia edes vähäsen, edes jollekin. Oli se sitten tietty ottelu tai vaikkapa kämmenlyönnin perusteet.

Tenniskulttuurimme kaipaakin mielestäni hurjasti lisää keskustelua, keskustelijoita ja näkemyksiä.

Eli jos tykkäät, pysy linjoilla. Sana on kaikille vapaa ja kommentit varsin tervetulleita. Antakaa kuulua!

PS. Blogin nimen taustoista vielä sen verran, että vasenkätisyys lienee tenniksessä aina kuuma peruna. Vasurina lupaankin palata aiheeseen viimeistään elokuussa vasenkätisyyden päivän kunniaksi.