lauantai 3. marraskuuta 2012

Jerzy Janowiczin lukasrosolit

Kuka muistaa vielä Lukas Rosolin? Rafael Nadalin lisäksi ei enää moni. Miehestä, joka teurasti Nadalin Wimbledonin toisen kierroksen ottelun viidennessä erässä, ei ole sittemmin kuulunut juuri mitään. Perinnöksi jääneekin Nadalin voitto ja sanonta lukasrosoleista.

Tällä viikolla katseet ovat Pariisissa kiinnittyneet herraan nimeltä Jerzy Janowicz, jonka lukasrosol-hetki vain jatkuu ja jatkuu. Nyt mies on jo Masters-turnauksen finaalissa! Uskomaton tarina, joita ei viime aikojen huipputenniksessä ole ollut ainakaan yhtään liikaa. Suomalaisittain tietysti lämmittää, että miehen valmentajana katsomossa tuulettaa Suomen Davis Cup-kippari Kim Tiilikainen, anteeksi Tillikainen, mikäli kansainvälisen tv-kuvan teksteihin olisi uskominen.

Lisäuskoa suomalaiseen tennikseen tuo se, ettei siitä ole kuin reilu vuosi, kun Henri Kontinen kyykytti Janowiczia Davis Cupissa Espoon Baronalla. Kättä rohkeasti ylös, jos mieleen tuli, että tässä sitä katsellaan miestä, joka vuoden päästä pistää katsomoon liudan tekijämiehiä Masters-turnauksessa, mukaan lukien Andy Murrayn. En näe yhtään kättä. Ja jos näen, näen myös valehtelijan tai hullun.

Vuodessa voi siis tapahtua näköjään vaikka mitä, joten toivotaan, että Henrikin pääsisi ensi vuonna pelaamaan terveenä ja mittamaan toden teolla omaa tasoaan. Aikaa on vielä rutkasti jäljellä, mutta pikkuhiljaa olisi päästävä kunnolla tositoimiin.

Iso käsi kuitenkin Jerzylle ja Kimille! Ison miehen isoa peliä on aina kiva katsella, eikä Jerzyn oveluus esimerkiksi stopparein ainakaan huonoa tee tämän päivän junttaajien joukossa. Vakuuttavaa ja kylmäpäistä jälkeä kerta kaikkiaan, joten toivotaan, että huominen voittaja olisi kisan todellinen musta hevonen eli Janowicz.

Sen jälkeen toivottaisiin ainoastaan sitä, ettei vuoden 2012 Masters-voittajista tulisi ikuista knoppitietokysymystä "kuka oli neljäs Masters-turnausvoittaja vuonna 2012 Federerin, Djokovicin ja Nadalin lisäksi?" Mutta ei mennä vielä sinne asti, sillä myös David Ferrer vaikuttaa juuri nyt mieheltä, jolla on missio.

Huomista finaalia vesi kielellä odotellen.

1 kommentti:

  1. Ihan totta! Pidin kotiyleisön edessä pelanneen Gilles Simoninkin pistämistä katsomoon suoraan kahdessa erässä ihan pätevänä työnäytteenä. Gilleskin olisi varmasti mielellään jatkanut filaaliin asti. Tosin kyllä on vielä aikamoinen kanto kaskessa tuo David Ferrer, joka ei kyllä annan Tipsyn tavoin periksi ennen kuin viimeinen pallo on niitattu kenttään. Jerzyllä näyttää kuitenkin olevan janon lisäksi myös valtava nälkä, joten jännä finaali tulossa. Ja kuten Vasuri toteaa, niin tällaiset stoorit ovat omiaan antamaan pienen sähköshokin myös hieman viime aikoina uinuneille tennisdiggareille!

    VastaaPoista