11/12/2019

Joulukalenteri #11: Björn Borgin Grand Slamit

Luukusta 11 tursuaa Björn Borgin Grand Slamit, joita hän siis voitti 11 kappaletta. Huikea saavutus!

Borg voitti Wimbledonin viidesti peräkkäin vuosina 1976-1980, mutta sen lisäksi hän voitti Roland Garrosin kuudesti vuosina 1974-1975 ja 1978-1981, mikä on jäänyt lähes täysin noiden ikonisten Wimbledon-voittojen varjoon.

Huvittavaa on kuitenkin se, että Roger Federer on voittanut lähes tuplamäärän tähän legendaan verrattuna. Niin ajat muuttuvat. Kärki saattoi olla 1970-1980-luvuilla ehkä hieman leveämpi, eikä tällaista keskittymistä nähty. Osaltaan tämäkin kertoo kuinka hurjaa aikaa tässä on vuosikausia todistettu. Yksitoista mestaruutta on mennyt jo ajat sitten koko kolmikolta Federer-Nadal-Djokovic rikki, eikä moinen määrä riitä näissä karkeloissa mihinkään.

Nautitaan siis vielä niin kauan kuin tätä kestää, mutta totuuden nimissä kovasti toivon jo uuden aikakauden alkua!