tiistai 10. maaliskuuta 2020

Gael Monfils. So close, so far away.

Tässä kohtaa kautta piti kirjoitella Indian Wellsin ennakkoa, mutta koska koronavirus aiheutti turnauksen peruutuksen, niin on kirjoitettava jostain muusta. Pienen hiljaiselon blogi aktivoituukin joka tapauksessa nyt ja siis muutenkin kuin vain taannoisen yhteistyöuutisoinnin merkeissä. Australian Openin jälkeen on toki ollut hyvä vetää vähän happea, pelata omia sarjapelejä pois ja hoitaa valmennuskuvioita hyvillä energioilla normaalien arkirutiinien ohella.

Twitterin puolella nousi parisen viikkoa sitten yksi aihe esiin, josta jopa toivottiin kirjoitusta ja johon halusin tarttua. Se on Gael Monfils.

Viime viikkoina erittäin hyvin pelannut Monfils on ihastuttanut, mutta samalla myös ihmetyttänyt monia. Relevantti kysymys on kuultu useammasta suusta: "miksi hän ei ole menestynyt paremmin urallaan?" Voisi kuvitella, että hänen taidoillaan ja fysiikallaan hyvä ura olisi voinut olla jopa loistelias. Vai olisiko?

Moni meistä, itseni mukaan lukien, pitää Monfilsin hahmosta ja pelistä, sillä hän on useimmiten hyvinkin viihdyttävä ja ennalta-arvaamaton pelaaja. Tämä pitää sisällään kuitenkin myös niitä isompia tai pienempiä puutteita, joita miehessä ja hänen pelissään on.

Viihdyttävää, mutta hölmöä
Pomppusmashit ja muut show-lyönnit ovat aina yleisön mieleen, mutta joskus tuntuu, että sen piruetin juuri ennen peruslyöntiä voisi jättää tekemättäkin, jolloin voisi keskittyä paremmin raakaan tekemiseen ja kylmään teloittamiseen. Jos on aikaa pyöriä ennen lyöntiä, niin voisi kuvitella, että olisi aikaa hakea tappavampaakin lyöntiä. Useimmiten nämä temppuilut toki toimivat ja saattavat vähentää painettakin, mutta kertovatko temput lopulta enemmän rentoudesta vai jännityksestä?

Passiivisuus
Yksi eniten ihmetystä aiheuttava tekijä. Monfilsillä on paha taipumus sortua pisteissään pallottelemaan. Välillä tempo ja peli vajoaa lähes sunnuntaipelaajan pelaajan tasolle ja peliä eniten leimaava piirre on passiivisuus. Tulee jopa tunne, ettei ranskalainen kykene tekemään pallolle mitään. Hän osaa syöttö-kämmenyhdistelmät ja on ajoittain hyvinkin aggressiivinen, mutta hyvin usein peli ei ole tätä vaan jotain aivan muuta. Tuntuu, että pelin viemistä enemmän, hän nauttii ajokoiran roolistaan puolustusasemissa.

Fysiikka
Moni ihailee Monfilsin atleettista tekemistä, mutta onko fysiikka sittenkään niin timanttinen suhteutettuna hänen pelitapaansa? Kunto saattaa olla tourin kovimpia, mutta jatkuvat pitkät pisteet sekä puolustaminen syövät tehoja ja tuovat välikuolemia, välillä totaalisia katkeamisia. Kukaan ei tourilla nojaile mailaansa yhtä paljon kuin Monfils. Tehokkaampi peli, jota toki nyt tällä "välikaudella" Australian Openin jälkeen nähtiinkin, olisi hyvin tervetullutta myös kovaa vauhtia ikääntyvän miehen peliin. Ei tässä vaiheessa uraa enää fysiikan varaan voi laskea.

Taitavuus
Ranskalaisella on erinomaiset kädet ja letkeät lyönnit, mutta usein Monfils on urallaan sortunut myös räiskimään tai kikkailemaan viihdyttävyyden maksimoimiseksi. Silloin punnitaan hyvin paljon voiman/taidon ja varmuuden välillä onko tekeminen lottoa vai punnittuja ratkaisuja? Joskus tuntuukin, että hän on taitavuutensa vanki eikä fokus ole ottelun voittamisessa vaan yleisön viihdyttämisessä.

Henkinen kovuus
Asenne peliä kohtaan on ihailtavan leppoisa, jopa leikillinen, mutta sopii kysyä, riittääkö se kovimmalla huipulla? En muista kärkikolmikon kovasti koskaan kikkailleen tai jopa pelleilleen. Monfilsilla se on kuitenkin lähes jokapäiväistä. Ehkä siksi tietynlainen kovuus puuttuu ja mies on jopa kiltin miehen maineessa. Viimeinen viritys, jolla suuret kaatuisi ikään kuin puuttuu, josta tuoreimpana näytteenä tappio Novak Djokovicille Dubain semifinaalissa, jossa Monfils oli hyvin ison osan ottelusta selvästi parempi pelaaja, mutta hävisi silti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti