Gael Monfils. So close, so far away.

Tässä kohtaa kautta piti kirjoitella Indian Wellsin ennakkoa, mutta koska koronavirus aiheutti turnauksen peruutuksen, niin on kirjoitettava jostain muusta. Pienen hiljaiselon blogi aktivoituukin joka tapauksessa nyt ja siis muutenkin kuin vain taannoisen yhteistyöuutisoinnin merkeissä. Australian Openin jälkeen on toki ollut hyvä vetää vähän happea, pelata omia sarjapelejä pois ja hoitaa valmennuskuvioita hyvillä energioilla normaalien arkirutiinien ohella.

Twitterin puolella nousi parisen viikkoa sitten yksi aihe esiin, josta jopa toivottiin kirjoitusta ja johon halusin tarttua. Se on Gael Monfils.

Viime viikkoina erittäin hyvin pelannut Monfils on ihastuttanut, mutta samalla myös ihmetyttänyt monia. Relevantti kysymys on kuultu useammasta suusta: "miksi hän ei ole menestynyt paremmin urallaan?" Voisi kuvitella, että hänen taidoillaan ja fysiikallaan hyvä ura olisi voinut olla jopa loistelias. Vai olisiko?

Moni meistä, itseni mukaan lukien, pitää Monfilsin hahmosta ja pelistä, sillä hän on useimmiten hyvinkin viihdyttävä ja ennalta-arvaamaton pelaaja. Tämä pitää sisällään kuitenkin myös niitä isompia tai pienempiä puutteita, joita miehessä ja hänen pelissään on.

Viihdyttävää, mutta hölmöä
Pomppusmashit ja muut show-lyönnit ovat aina yleisön mieleen, mutta joskus tuntuu, että sen piruetin juuri ennen peruslyöntiä voisi jättää tekemättäkin, jolloin voisi keskittyä paremmin raakaan tekemiseen ja kylmään teloittamiseen. Jos on aikaa pyöriä ennen lyöntiä, niin voisi kuvitella, että olisi aikaa hakea tappavampaakin lyöntiä. Useimmiten nämä temppuilut toki toimivat ja saattavat vähentää painettakin, mutta kertovatko temput lopulta enemmän rentoudesta vai jännityksestä?

Passiivisuus
Yksi eniten ihmetystä aiheuttava tekijä. Monfilsillä on paha taipumus sortua pisteissään pallottelemaan. Välillä tempo ja peli vajoaa lähes sunnuntaipelaajan pelaajan tasolle ja peliä eniten leimaava piirre on passiivisuus. Tulee jopa tunne, ettei ranskalainen kykene tekemään pallolle mitään. Hän osaa syöttö-kämmenyhdistelmät ja on ajoittain hyvinkin aggressiivinen, mutta hyvin usein peli ei ole tätä vaan jotain aivan muuta. Tuntuu, että pelin viemistä enemmän, hän nauttii ajokoiran roolistaan puolustusasemissa.

Fysiikka
Moni ihailee Monfilsin atleettista tekemistä, mutta onko fysiikka sittenkään niin timanttinen suhteutettuna hänen pelitapaansa? Kunto saattaa olla tourin kovimpia, mutta jatkuvat pitkät pisteet sekä puolustaminen syövät tehoja ja tuovat välikuolemia, välillä totaalisia katkeamisia. Kukaan ei tourilla nojaile mailaansa yhtä paljon kuin Monfils. Tehokkaampi peli, jota toki nyt tällä "välikaudella" Australian Openin jälkeen nähtiinkin, olisi hyvin tervetullutta myös kovaa vauhtia ikääntyvän miehen peliin. Ei tässä vaiheessa uraa enää fysiikan varaan voi laskea.

Taitavuus
Ranskalaisella on erinomaiset kädet ja letkeät lyönnit, mutta usein Monfils on urallaan sortunut myös räiskimään tai kikkailemaan viihdyttävyyden maksimoimiseksi. Silloin punnitaan hyvin paljon voiman/taidon ja varmuuden välillä onko tekeminen lottoa vai punnittuja ratkaisuja? Joskus tuntuukin, että hän on taitavuutensa vanki eikä fokus ole ottelun voittamisessa vaan yleisön viihdyttämisessä.

Henkinen kovuus
Asenne peliä kohtaan on ihailtavan leppoisa, jopa leikillinen, mutta sopii kysyä, riittääkö se kovimmalla huipulla? En muista kärkikolmikon kovasti koskaan kikkailleen tai jopa pelleilleen. Monfilsilla se on kuitenkin lähes jokapäiväistä. Ehkä siksi tietynlainen kovuus puuttuu ja mies on jopa kiltin miehen maineessa. Viimeinen viritys, jolla suuret kaatuisi ikään kuin puuttuu, josta tuoreimpana näytteenä tappio Novak Djokovicille Dubain semifinaalissa, jossa Monfils oli hyvin ison osan ottelusta selvästi parempi pelaaja, mutta hävisi silti.

Verkkopelaamisen lisäämisestä

Australian Openin aikaan oli paljon puhetta kuinka vanhan kunnon syöttö&volleyn ja verkkopelaamisen lisääminen olisi renesanssissaan avain kaikkeen. Näin ei kuitenkaan ole.

Kysykää vaikka Mischa Zvereviltä, joka tiputti verkkopelillään kyllä maailman ykkösen, Andy Murrayn, mutta hävisi, oikeastaan aika rumastikin, heti seuraavassa ottelussa Roger Federerille. Myös Federeriltä voisi kysyä, mihin hänen paljon käyttämänsä syöttö&volley-pelinsä aikoinaan katosi ja miksi.

Vastaus on yksinkertainen. Tämän päivän pelissä verkkopelaaminen, syöttö&volley mukaan lukien, on todella vaikeaa. Kentät ovat hidastuneet ja ennen kaikkea mailat, jänteet sekä pelaajat ovat kehittyneet niin hurjasti, ettei takakentältä ohituksen tekeminen ole välttämättä kovinkaan vaikeaa. Varsinkin jos syöttö tai lähestymislyönti jättää vähänkin toivomisen varaa.

Ohituslyönnille ei tämän päivän pelissä saa jäädä yhtään aikaa. Hieman liian lyhyt, hieman liian korkea tai hieman liian keskelle lyöty lähestymislyönti ovat kaikki sellaisia tekijöitä, jotka tekevät verkkopelistä helposti tappiollista. Lähestymislyönnin tuleekin olla käytännössä täydellinen, jotta verkkopeli olisi avain onneen. Tie verkolle on ansaittava, eikä se ole useinkaan helppoa. Jopa moni maailman huipuistakin jättää toistuvasti lähestymislyöntejään vajaiksi.

Verkolle onkin monesti helpompi ikään kuin hiipiä, toki nopeasti reagoiden, kun näkee, että vastustaja on joutumassa lyömään lyöntiään läheltä kentän pintaa. Tällöin lyöntiä on pakostakin nostettava, jolloin oikein ajoitettu kärppämäinen isku eteenpäin verkolle marjanpoimintaan on oiva ratkaisu.

Vaikka kuinka toivommekin pelityylien laajaa kirjoa, niin vanha totuus, kohtuus kaikessa, on usein parempi kuin härkämäinen ja yksisilmäinen seinäänajo. Yllätysmomenttina esimerkiki juuri syöttö&volley on ollut aina kultaa ja tulee aina sitä myös olemaan.

Jäärä

Eilinen Nadal-Federer ei muodostunut lopulta klassikoksi, eikä tarjonnut oikeastaan mitään uutta tämän parin välisiin voimasuhteisiin.

Federer ei ole löytänyt vuosien aikana lääkettä Nadalin myllyn voittamiseksi. Hiipuva fysiikka tiputtaa Rogeria entisestään junasta ja on jo erittäin vaikea nähdä Federerin enää voittavan Nadalia Grand Slam -tasolla. Perusongelma on ja on aina ollut se, ettei Federer saa käännttyä peliä tarpeeksi Nadalin rystypuolelle, vaan hän joutuu itse lyömään ennemmin tai myöhemmin murenevaa rystyään.

Nadal sen sijaan osaa tämän käännön ja pommittaa jääräpäisesti sinne, kun tarve sitä vaatii, niin peruslyönneillään kuin syötöillään. Ohessa Nadalin syöttösuunnat Federeriä vastaan eilen. Mieleen tulee lähinnä kaksi sanaa: jäärä ja pelikirja.

Kuvat: www.ausopen.com