25/04/2013

Golfkyynärpää, osa II (toipuminen?)

Sairauskertomuksen toisessa osassa: tennispelaajan toipuminen golfkyynärpäästä.

Epicondylus Medialis.

Pikakertaus ensin menneeseen eli lyöntikäteni kyynärpää alkoi vaivata enemmän tai vähemmän alkusyksystä 2012. Lopulta vamma äityi sen verran pahaksi tammi-helmikuun aikana, ettei varsinkaan syöttämisestä tullut enää oikein mitään. Vihlova kipu käden lähtiessä lyöntiliikkeeseen oli tiputtaa vasurin joka kerta siihen paikkaan. Itkemään. Tällä kertaa kivusta. Pelaaminen oli käytännössä mahdollista vain Buranan avulla.

Aamucocktail näytti kutakuinkin tältä.
Burana, vitamiinit ja Voltaren Retard.
Normielämässä käsi ei periaatteessa vaivannut, vaikka usein se olikin puutunut sekä jäykkä. Ääriasennoissa kipua tuntui, muttei koskaan samassa mittakaavassa kuin syöttäessä. 

Ensimmäinen lääkärivisiitti oli torstaina 7.2.2013 ja vamma diagnosoitiin golfkyynärpääksi. Lääkitykseksi määrättiin tulehduskipulääke Voltaren Retard'ia ja paikalliseen hoitoon tulehduskipugeeliä nimeltä Felden. Näiden lisäksi lääkäri suositteli ottamaan aamuin illoin kuurimuotoisesti, yllätys yllätys, Buranaa. Fysioterapiaa määrättiin 6 kerran verran. Tarkemmat tunnelmat lähtötilanteesta täältä

Fysioterapia alkoi heti seuraavana päivänä 8. helmikuuta. Terapeutti tutki käden, hieroi ja lopulta teippasi sen kinesioteipillä, jolloin geelin käyttö luonnollisesti hetkeksi jäi. Oli fyssarin mielestä ok, joten lääkäriäni en jaksanut enää konsultoida. Kinesioteippiä käytettiin kipukohdan paineen helpottamiseksi, jolloin tulehtunut jänne ei kuormittuisi normaalisti.

Noin viikon päästä tästä menin ensimmäistä kertaa kentälle. Otimme tarkoituksella iisisti ja löimme kaverin kanssa paljon peruslyöntiä, ennen kuin otimme loppuun vähän syöttöä ja peliä. Kädessä ei tuntunut oikeastaan miltään, sillä alle nautittu lääkecocktail piti kivun sillä kertaa kurissa.

Syötöissä keskityin ennen kaikkea siihen, että nosto tulee reilusti etupuolelleni, eikä piiruakaan taakse, sillä voimaa tai kickiä kädellä ei pystynyt juuri laittamaan. Kun pallo on reilusti kropan etupuolella, voi pallon lämätä rennolla kädellä ponnistuksen, kropan ja hartiakierron voimaa hyväksikäyttäen, puhtaalla osumalla melko vikkelästikin matkoihinsa. Marginaali kärsivät, mutta tärkeintä oli kivun minimointi. Ennen kaikkea yritin kaikin keinoin välttää kädellä riuhtomista. Käytännössä tämä tarkoitti kannaltani myös sitä, että vasurin slicea ei pystynyt juuri käyttämään. Se teki sanalla sanoen kipeää joka kerta. Samoin se, jos osuma sattui olemaan sweetspotin ulkopuolella, jolloin meinasi järkikin lähteä. Harmittihan tilanne hemmetisti myös henkisesti.
Tauticocktail.

Seuraavana aamuna käsi oli kuitenkin notkeampi kuin moneen viikkoon. En tiedä miksi. Tämä oli kuitenkin vain tyyntä myrskyn edellä. Käsi oli vaivannut jonkin verran myös öisin, sillä minulla on tapana tunkea kättäni tyynyn ja pään alle ja heräillä sitten puutuneiden käsien kanssa keskellä yötä. Tuon yön nukuin kuitenkin kuin pieni porsas. Which was nice.

En pelannut enää tuolla viikolla, vaikkei minulta pelaamista varsinaisesti kiellettykään. Seuraavaan pelikertaan meni lopulta lähes kaksi viikkoa, sillä sain järjettömän köhän, oksennustaudin sekä keuhkoputken tulehduksen noin viikon kohdilla ja näistä toipumiseen meni melkein toinen viikko. (Jos haluat välttämättä tietää, niin oksentaminen ja yskiminen samanaikaisesti on sotkuista touhua. Pää kannattaa pitää melko syvällä pöntössä.) Kaiken kruunasi vielä todella tuhti antibiootti, joka pisti pakin täysin sekaisin viikoksi. Maito on alkanut maistumaan itse asiassa vasta viime viikkoina.

Kahden viikon totaalitauosta huolimatta käsi ei osoittanut minkäänlaisia merkkejä paranemisesta. Se oli edelleen jäykkä ja puutui usein, vaikka kädelle tarkoitettu lääkekuuri oli jo loppunut.

Käsi ei siis levostakaan huolimatta ollut parantunut. Eikä se parantunut kyllä pelaamisellakaan, muttei toisaalta mennyt huonommaksikaan. Buranaa meni entiseen malliin treenin alle ja päälle. Parin pelikerran jälkeen pidin jälleen viikon tauon ja annoin käden olla rauhassa, samalla odottaen, että kipu menisi ohi. Kaikki määrätyt lääkekuurit olivat tässä vaiheessa jo loppuneet.

Maaliskuussa pelasin ehkä noin kerran viikossa plus pari pakollista kisamatsia, jotka menivät vihkoon lähinnä siksi, että vastaan tuli kovia pelimiehiä. Toki olisi ollut kiva haastaa A-luokan ukkoja täydessä iskussa, eikä syöttöä jarruttamalla. Tässä vaiheessa aloinkin olla kurkkuani myöten täynnä Buranaa, IcePoweria ja Feldeniä. Syötin edelleen vain silloin kun oli pakko (=peleissä) ja keskityin tarkasti voimantuottoon muilla avuilla kuin kädellä. Se viimeinen terävyys oli syötön osalta muisto vain. Samoin kuin syötön tuomat suorat pisteet.

Teippaukset. Toivat helpotusta,
mutta eivät parantaneet.
Fysioterapiat vääntelyineen ja kääntelyineen jatkuivat ja teipit vaihtuivat. Parasta kinesioteippiä on muuten tuo pinkki (Kinesio Tex Gold). Muutenkin kuin siis vain värin perusteella. Käsittelyjen jälkeen kädessä oleva paine aina hetkeksi helpotti, mutta usein jo seuraavana päivänä paine oli tullut enemmän tai vähemmän takaisin.

Pelipäivien ulkopuolella oli niin sanotusti huonoja ja vähemmän huonoja päiviä. Aloin käydä epätoivoiseksi, sillä kipu oli mennyt jo korvien väliin. Pelatessa kuulostelin koko ajan käden tuntemusta ja pelkäsin syöttämistä sekä smashejä enemmän kuin hammaslääkäriä. Ei hyvä.

Vielä kaksi viikkoa sitten, en olisi uskonut kirjoittavani tästä vielä oikeastaan mitään, sillä harmitus parin viikon takaisen vakiovuoroni jälkeen oli maksimaalinen. Käsi oli melko lailla lähtötilanteessaan, eikä pelistäkään tullut enää oikein yhtään mitään. Neljä kuukautta kiusaavan kivun kanssa tuntuu ikuisuudelta. Ensimmäistä kertaa käsi myös turposi treenin jälkeen, joten eihän se enää edes näyttänyt hyvältä. Treenin jälkeen kaivoin pitkästä aikaa taas Feldenit nöyrästi esiin ja voitelin käden laittaen sen samalla puristavaan siteeseen. Seuraavana aamuna käsi oli edelleen turvoksissa, mutta kuin taikaiskusta, se ei ollut jäykkä, vaan jopa yllättävänkin normaali.

Tuosta hetkestä eteenpäin käsi on täysin yllättäen ja käsittämättömästi parantunut päivä päivältä ja jo seuraavalla treenikerralla saman viikon perjantaina kipua ei tuntunut juuri ollenkaan. En tosin ehtinyt montaa kertaa syöttääkään, mutta toisin kuin aiemmin, kipua ei tuntunut edes niissä pahimmissa ensimmäisissä syötöissä.

Tuota seuranneena päivänä oli tennisohjaajakurssin toinen lähijakso, jolla harjoiteltiin mm. syötön opettamista, eikä kipua tuntunut vieläkään, vaikka alla oli jopa edellispäivän syöttelyt. Tuon jälkeen olen pelannut jo neljästi eikä kipu, kop kop, ole tullut takaisin muutamaa ikävää vihlaisua lukuun ottamatta.

En tiedä onko tämäkin tyyntä myrskyn edellä tai jotain muuta, mutta toivon todella hartaasti, että tämä olisi vähintäänkin lopun alkua käden kivulle. En myöskään tiedä onko sillä ollut vaikutusta asiaan, että poistin käden turpoamisen aikoihin työtuolistani käsinojat, jolloin käsi, eikävarsinkaan kipukohta, levännyt enää nojaa vasten pitkin päiviä. Mene ja tiedä, mutta sitä suosittelen kokeilemaan heti, jos golfkyynärpää on riesaksesi tullut.

Oli miten oli. Usko on ollut koetuksella ja totaaliturhautuminen erittäin lähellä. Vaikka tämä olisi vain väliaikainen olotila, niin on tuntunut mielettömän hyvältä syöttää taas lähes normaalisti. Pitkästä aikaa pelaaminen on taas maistunut.

I'm back! Ainakin hetkeksi. Toivottavasti tämä tarina ei saa jatkoa.