Missä ovat ennakot?

Moni on varmasti ihmetellyt, ja osa jopa kysellyt, mihin ovat jääneet turnaus- ja otteluennakot sekä otteluanalyysit. Kysymys on täysin validi.

Tosiaan, tässä on ollut jo muutamia Masterseja ja nyt myös Roland Garros, joista ei ennakoita eikä muita bloggauksia ole näkynyt eikä kuulunut.

Asiaan on kuitenkin yksinkertainen selitys.

Joulukalenteri #13: 13 tuntia

Kesällä tuli pelattua itsekin pitkästä aikaa useampia tennisturnauksia. Kevään kuntokuurin innoittamana ja sen myötä löytyneen massapelin ansiosta päätin heinäkuussa tehdä tenniskunnolleni ultimaattisen testin Savitaipaleella Sapassi Cupissa. Ilmoittauduinkin peräti kolmeen eri sarjaan (miesten B-luokka kaksinpeli, miesten B-luokka nelinpeli, miehet 40v. kaksinpeli). 

Se oli virhe.

Vaikka kisa tuloksellisesti menikin kaikin puolin lähes nappiin, niin kesän kuumimmassa viikonlopussa 13 tunnin kentälläolo tuntui kropassa viikkotolkulla. Vielä viisi päivää turnauksen jälkeen kävelin edelleen kuin ankka. Sen lisäksi menetin yhden varpaankynnen ja tulehdutin ilmeisesti akillesjänteeni viikkokausiksi. 

En suosittele vaikka olisit millainen teräsmies tai -nainen.

Andy Murrayn lopettaminen

Andy Murray on tänään ilmoittanut lopettavansa tennisuransa. Pitkään vaivannut lantiovamma ei jättänyt miestä rauhaan ja mikä pahinta, kivut voimistuvat rajusti pelaamisen yhteydessä. Hyvältä ei kuulosta myöskään se, että jo sukkien jalkaan laittaminen ja kenkien sitominen tuottaa suurtaa tuskaa. Jos normielämää värittää näin vahvasti kipu, on aina aika miettiä jotain muuta.

Murrayn kohdalla tämä valitettavasti tarkoittaa lopettamista. Se on Andyltä varmasti oikea päätös, sillä perhe, vaimo ja kaksi tytärtä, tarvitsee mahdollisimman tervettä isää kotona enemmän kuin me kehäraakkia tv-kuvissa. Andyn meriiteillä ei myöskään olisi mitään mieltä kiertää touria kyvyttömänä haastamaan terävintä kärkeä.

Vaikka Andyä on usein moitittu pelitavaltaan tylsäksi, passiiviseksi puurtajaksi, niin hänen pelillinen elinkaari ja sen kehitys oli kuitenkin mielenkiintoista seurattavaa. Varmasti moni viittaa lopettamisen yhteydessä kuluttavan pelityylin suuntaan, mutta kyllähän esimerkiksi kämmen ja syöttö paranivat ja aktivoituivat matkan varrella rajusti siitä, mitä ne uran alussa olivat.

Nuori Murray profiloituikin hyvin vahvasti fyysiseksi noutajaksi, joka puolusti ja puolusti ja vielä kerran puolusti. Erään lehtitalon kahvilassa kauan kauan sitten tuli muuan tuleva tennisbloggaaja tokaisseeksi nuoresta Murraystä maan johtavalle tenniskirjoittajalle, että "jos tuo tuuppari voittaa joskus Grand Slamin, niin minä lupaan syödä.." ja niin edelleen. En syönyt vaikka olisi pitänyt. Pelillinen kehitys ja matka Grand Slam-voittajaksi oli upea kasvutarina kaikkine paineineen, finaalitappioineen ja itkuineen ja sitä oli lopulta hieno seurata.

Onkin hyvä muistaa, että hänen suurimmat saavutuksensa tulivat kaikkea muuta kuin puolustamalla. Kukaan ei voita Grand Slamiä puolustamalla ikinä. Ei varsinkaan Wimbledonia, eikä varsinkaan kahdesti. Tai US Openia. Tai kahta kultaa olympialaisista. Tai Davis Cupia lähes yksinään. Ja kaikki nämä aikana, jolloin Roger Federer, Rafael Nadal ja Novak Djokovic ovat olleet omassa piikissään.

Parhaimmillaan Murray oli hyvinkin aktiivinen pelaaja, vaikkei sitä suurta asetta koskaan oikeastaan ollutkaan. Sekin kuvaa hänen kovuuttaan ja tapaa pelata peliä nimeltä tennis. Murrayn pelitapaan kuului aina hurja taistelu, mutta myös fiksuus. Ei yritetä sitä, mitä ei osata ja haetaan pisteitä myös hyvien taktiikoiden kautta, ei vain kovaa mättämällä.

Mutta totta totta kai on, ettei Murray profiloidu tennishistorian kovimpana hyökkääjänä. Muistan joitakin otteluita erityisen hyvin, joissa hän oli joko hyvin väsynyt tai loukkaantunut, kuten vaikkapa Jarkko Niemistä vastaan Roland Garrosilla 2012. Tuolloin hän lätki palloja välillä läpi uskomattoman letkeästi suojellen samalla kroppaansa ylimääräisiltä rasituksilta ja otti lopulta voiton erin 3-1. Tuo pelitapa olikin omasta mielestäni ehkä sitä rakastettavinta pelillistä-Murraytä, ei nyt tietenkään Jarkkoa vastaan, mutta noissa tilanteissa hän oli aivan eri mies.

Nyt ura kuitenkin loppuu. On karmeaa ajatella, että pelit päättyvät näin äkillisesti ja yllättäen, vaikka hän jotenkin vielä kesään ja Wimbledoniin saakka vielä taistelisikin. Jotenkin sitä taas tajuaa, miten hienoa ja tärkeää urheilijoille olisi saada lopettaa omin ehdoin. Tällä tavoin tämä on sydäntäsärkevää.

Tsemppiä ja hyviä eläkepäiviä, Andy!

Ennakko: Puolivälierät (osa II), Roland Garros 2017

Keskiviikosta on muodostumassa todellinen superpäivä, sillä sateen takia myös ensimmäiset puolivälierät pelataan tänään. Toisten puolivälierien ennakko tulee tässä!

Andy Murray vs. Kei Nishikori
Ennen turnausta kirjoittamassani ennakossa tämä pari oli lopulta ainut, joka ei ennusteessa toteutunut. En uskonut kumpaankaan pelaajaan tämän vuoden turnauksessa, koska molemmilla oli alla loukkaantumisia eivätkä otteet kevään massoilla olleet vielä vakuuttaneet. En ole ihan varma ovatko ne tehneet sitä vieläkään, mutta puolivälieräpaikka Grand Slamissä on aina kivenkova suoritus. Puhumattakaan toiselle avautuvasta semifinaalista, ehkä jopa finaalista.

Andy Murrayn kausi on ollut vaikea loukkaantumisineen, sairasteluineen sekä maailman ykköspelaajan paineineen. Odotukset olivat varmasti kovemmat kuin mitä tähän mennessä on tällä kaudella nähty. Kun skotti majailee tämän vuoden race-pisteissä 13. sijalla, 1210 pisteellä, niin on selvää, että menestymispaineita alkaa olla ja tulosta olisi pikkuhiljaa tultava. Siinä mielessä tämä Grand Slam-puolivälieräpaikka tulee oikeaan aikaan ja varmasti myös oikealle miehelle, sillä Murrayn kohdalla en usko työmäärän juurikaan laskeneen edellisvuosista.

Viime kaudella Andy pelasi maukkaan massakauden ja näytti jopa siltä, että skotti olisi vihdoin voittanut massavaikeutensa, joita väritti monena vuotena esimerkiksi alustan raskauden aiheuttamat selkäongelmat. Tänä vuonna ongelma oli lyöntikäsi, joka kipeytyi jo kovilla kentillä. Massakauden avausturnauksissa käsiongelmat näyttivät vaikuttavan miehen peliin karusti, kun esimerkiksi kakkossyötössä ei ollut juuri minkäänlaista painoa. Siinä vaiheessa olinkin valmis ehdottamaan Murraylle jopa massakauden skippausta ja keskittymistä parantumiseen sekä ruohokauteen.

Murray on kuitenkin parantanut peliään ja erityisesti syöttämistään hurjasti turnauksen aikana. Edelliskierroksella mies kirjautti kakkossyöttöjen voittoprosentiksi jopa 75%, mikä on todella kova lukema. Kun fysiikka näyttää teräksiseltä ja puolustuksen ollessa lähes entisellään, niin näyttäisi, että Murrayn kohdalla on pelin kivijalka kunnossa.

Olen kuitenkin erittäin skeptinen, että tämä riittäisi kisan voittoon saakka. Se vaatisi vielä aggressiivisempaa hyökkäyspeliä kyytipojaksi, jota jäljelläolevan kaavion muissa lohkoissa on huomattavasti enemmän.

Kei Nishikori on puolestaan uurastanut paljon tässä turnauksessa, mutta myös ennen sitä. Nyt on käynnistymättä jo viides perättäinen kisaviikko. Tuorein vamma, oikea ranne, esti pelit vielä juuri ennen kisaputkea ja välillä tuntuu siltä, että seuraava loukkaantuminen väijyy jo nurkan takana.

Nishikorin peli on aaltoillut jopa pelin sisällä hurjasti ja näyttää siltä, että terävyys on vain ajoittaista, mikä viestisi väsymyksestä. Esimerkiksi Fernando Verdascoa vastaan mies oli täysin yössä ottelun alun. Japanilainen heräsi otteluun vasta kun moottori lähti käyntiin Verdascon lisätessä jälleen kerran liiaksi kaasua, jolloin espanjalaisen virheet alkoivat kasaantua.

Murrayta vastaan moiseen flegmaattisuuteen ja vastustajan virheiden odotteluun ei ole varaa. Nishikorin tulee iskeä päälle koko ajan kaikkialta, eikä antaa yhtään aikaa Murraylle eikä siimaa pelin neutraloimiseksi. Japanilainen osaa kyllä massapelin ja hän pystyy lyömään painavaa yläkierrelyöntiä peliä aktiivisesti vieden, mutta en ole varma riittääkö Nishikorin energiataso tähän nyt. Sitä se kuitenkin vaatisi.

Haaste on muutenkin kova, sillä Nishikorin rekordi Murrayta (2-9) vastaan ei mairittele. Miesten pelissä on jonkinlaista sukulaisuutta ja yleensä se parempi vie valtaosan voitoista.

Murray osaa toki myös massan niksit ja hän osaa olla itse asiassa varsin inhottava, shakkimestarin kaltainen, siirtelijä. Jos skotin vastaiskut lähtevät totuttuun tapaan, ei ottelusta tule Nishikorille missään tapauksessa helppo. Puolustuksen perustaso riittää Murrayn osalta tässä ottelussa pitkälle, mutta tulitusta voisi nyt lopputurnausta silmällä pitäen lisätä selvästi aiemmista kierroksista. Muussa tapauksessa tämän parin pelit olivat käytännössä tässä ja nukkumatti odottaa semifinaalissa.

Murray siis voittoon erin 3-0 tai rtd:llä.

Stan Wawrinka vs. Marin Cilic
Boom, boom ja boom. Ja boom. Tästä kohtaamisesta tulee puolestaan voimatenniksen riemujuhla, jossa brutaali voima jyrää lähes kaiken kikkailun. Jomman kumman on kuitenkin joustettava toisen voiman alla ja juuri se tekee tästä erittäin herkullisen matsin seurattavaksi.

Molemmat ovat kahlanneet alkukierrokset oikeastaan yllättävänkin kivuttomasti ilman erämenetyksiä ja Marin Cilin sai edelliskierroksella jopa keskeytysvoiton, joten energiatasot ovat molemmilla varmasti korkeat.

Stan Wawrinkan kohdalla vaikuttaisi siltä, että kunnonajoitus on mennyt täysin nappiin. Mies pelasi massa-Masterseissa vielä melko rikkonaisesti, mutta Garrosia edeltävästä Geneven kotiturnauksesta lähtenyt voittoputki on jatkunut upeasti ja peli näyttää varsin hyvältä. Liike on aktiivista erityisesti massalla niin tärkeässä syvyyssuunnan liikkumisessa. Tämä liike jää usein aivan liian pienelle huomiolle. Poikkeuksetta jaksetaan hehkuttaa sitä, kuinka joku ravaa tuntikausia nurkasta nurkkaan ja vaikkapa vielä etukentän stoppareihinkin, mutta katsokaapa Wawrinkan syvyyssuunnan liikettä lyönnin valmisteluvaiheessa. Mies toki valuu taakse kun hän joutuu puolustukseen, mutta se kuinka upeasti hän tulee vastaan, ottamaan poikkeuksetta vastustajalta aikaa pois ja lyömään palloa lakipisteestä on taidetta. Siirtyminen takarajan päälle peliä dominoimaan tapahtuu käytännössä salamannopeasti. Moni, moni huippupelaaja ei ole lähellekään niin nälkäinen tässä aggressiivisuudessaan kuin Wawrinka.

Myös Cilicin massakausi on hieman aaltoillut vaisujen Mastersien kautta Istanbulin massakisan voittoon, joten kuntohuippu on lähellä kroaatillakin. Cilicin voimapelin soveltuvuutta ja ennen kaikkea kestävyyttä on epäilty aina massakaudella, mutta kroatialaisena hänellä on paljon kokemusta massapelaamisesta ja tuloksiakin on aina tullut. Toisin kuin vaikkapa Milos Raonic, on Cilic selvästi monipuolisempi, kuin monotonisesti palloa tykittävä Raonic. Lyöntisuuntia, taitoa ja ideaa on huomattavasti kanadalaista enemmän, vaikka itsekin tulee helposti niputettua Cilic puhtaasti voimapelaajien joukkoon.

Myös toinen hypoteesini pitkien pelaajien dilemmasta Grand Slamien toisella viikolla joutuu jälleen puntariin. Slameissa ja varsinkin siis massalla, pelin ollessa raskasta, isot miehet sippaavat usein toisella viikolla. Cilin on kuitenkin selvinnyt nyt niin minimaalisella kuormalla, että kaikki eväät ovat siinä mielessä vielä korissa.

Ottelun yksi merkittävimmistä asioista tulee olemaan syöttäminen. Molempien, mutta varsinkin Cilicin on syötettävä tasaisen hyvin, eikä alkukierroksilta tutuksi tullutta aaltoilua saisi nyt tulla. Cilicin on hyödynnettävä ykkössyötöissään Stanin blokkauspalautukset ja otettava niiden avulla aloitteet pisteissä viemällä peliä 2-4 ensimmäisen lyönnin ajan täysin oman mielen mukaan. Stania ei saa päästää moukaroimaan ja nousemaan takarajan päälle. Cilicillä on tarvittaessa luotisuoraa tulitusta, jolla Stanin saisi taka-alalle nostamaan palloja kehiin. Mutta. Iso on se epäilys, että Cilic kaatunee lopulta marginaaleihinsa, jotka ovat sittenkin liian pienet. Stanin voimapeli yhdistettynä sen kestävyyteen, on lopulta liian myrkyllinen yhdistelmä Cilicille.

Keskinäiset ovat 11-2 Wawrinkalle ja sveitsiläinen on myös voittanut kaikki miesten massakohtaamiset, joten siinä mielessä tämäkään ei lupaa hyvää Cilicille, mutta ajat ja suhdanteet tietysti muuttuvat. Ensimmäisen erän voitto olisi Cilicille aivan pakollinen, kuten myös toisenkin, sillä kun Stan saa ison vaihteen päälle, tietää se entistä rajumpaa menoa.

Wawrinka jatkaa erin 3-1.

Novak Djokovicin paluu

Novak Djokovic teki viime viikonloppuna voitollisen paluun kentille Davis Cupin ottelussa Espanjaa vastaan. Peli oli ensimmäinen sitten Indian Wellsin, jonka jälkeen hän vetäytyi kyynärpäävammaan vedoten Miamin turnauksesta.

Ymmärrän, että Djokovic haluaa peliä alle, sillä alkuvuonna sitä ei ole liiaksi kertynyt, mutta sitä en täysin ymmärrä, että mies menee näin pian, aina hankalan kyynärpäävamman jälkeen, pelaamaan Davis Cupia, kun mikään pakko ei todellakaan ollut. 

Outoutta lisää se, että kyseinen DC-ottelu pelattiin kovilla kentillä, kun massakausi alkaa toden teolla ensi viikolla Monte Carlossa. Siitäkin huolimatta serbi halusi siis pelata nyt.

Kyynärpäävamman vakavuudesta ei sivullinen voi tietenkään muuta kuin spekuloida, mutta edelleen uskon, että henkiset vammat ovat tällä hetkellä vakavampia ja mies haki hyvää fiilistä Davis Cupin kautta. Ei siinä tietenkään mitään väärää ole, mutta vahva on se tunne, että Djokovic ei vieläkään ole sellaisessa iskussa pään osalta mihin viime vuosina on totuttu.

Modernein kämmen ja sairastupa?

Thanasi Kokkinakis tiedotti muutama viikko sitten, että miehen oikea olkapää ei ole toipunut leikkauksen jälkeen aivan odotetusti ja hän missaa muun muassa massakauden käytännössä kokonaan. Kun pisteitä ei tänä aikana kerry, myös olympiaunelma saattaa olla murusina.

Kokkinakisin räjähtävää lyömistä ja ennen kaikkea lyöntiliikettä katsoessa olkapäävamma ei juuri yllätä. Pelin jatkuvasti nopeutuessa suuntaus näyttää valitettavan monella nuorella olevan lyhyt taaksevienti ja käden napakka "repäisy" palloon ja tämä siis varsinkin kämmenlyönnissä. Syötön ohella kämmen on eniten olkapäätä kuormittava lyönti.

Ilman lääketieteen opintojakin on selvää, että moinen repiminen alkaa pitkässä juoksussa vaikuttaa, vaikka hartiakiertoa olisikin lyönnissä mukana. Hurjalta tuntuukin, että leikkaushoidossa ollaan jo parikymppisinä.

Kokkinasin vammasta toki tiedämme vain sen, mitä mediassa on ollut, enkä todellakaan tiedä onko kyseessä ns. valuvika vai lyömisestä johtuva vamma. Solisluun pään hionta, jotta olkapään limapussi ei ärtyisi viittaa kuitenkin juuri siihen, että limapussi on toistuvasta käden kuormituksesta ärtynyt, eikä vaihtoehdoksi ole jäänyt kuin leikkaushoito. Korostan, että en ole lääketieteen osaaja, mutta maalaisjärjelläkin ajateltuna juuri tämänkaltaisiin ongelmiin repiminen ennemmin tai myöhemmin johtanee.

Voima lyöntiin on otettava jostain muualta, jos ja kun taakseviennin minimoinnin lyhentämä kiihdytysmatka ei sitä palloon riittävästi tuota. Käden rooli lyömisessä ylikorostuu ja veroa maksetaan näin. Sairastuvalta.

Samankaltaisia vaivoja ennustan myös toiselle aussille, Nick Kyrgiosille, jolla on hyvin samantyyppinen "kämmenrepäisy" ilman sen suurempaa taaksevientiä, vaikkakin letkeyttäkin on toki mukana. Ihmisen evoluutio korjannee varmaan tämänkin valuvian, mutta tuskinpa kuitenkaan vielä näiden veijarien kohdalla.

Toisenlaista koulukuntaa edustaa esimerkiksi vakuuttavaa nousua kärkeen tekevä Alexander Zvererv, jonka pitkät vipuvarret, niiden upea hyödyntämien ja lyönnin "pitkä tekeminen" ilman hurjia sekä äkkinäisiä kiihdytyksiä tuottaa raakaa voimaa luonnostaankin hurjat määrät.

Mielenkiintoista seurata kumpi tie vie nuorison pidemmälle.

Golfkyynärpää, osa IV (alles gut?)

Voi olla vielä liian aikaista julistaa yhtään mitään. Olenkin odottanut tämän tarinan julkistamista jo viikkoja, mutta nyt ei enää pysty.

Eli... Viimeisimmätkin oireilut golfkyynärpään osalta ovat kadonneet alkusyksyn aikana täysin. Olen pelannut käytännössä lähes kolme kuukautta ilman minkäänlaisia kipuja kädessäni. Muita vaivoja on toki ollut, mutta käsi on nyt kivuton.

Viimeisen vuoden ajan käsi on ollut parempi tai huonompi päivästä riippuen, mutta se kädelle ongelmallinen syöttäminen on vähintäänkin tuntunut joka kerta. Viimeistään peliä seurannut päivä on ollut käden osalta kivulias.

Fiilis on toki edelleen odottava, mutta samalla myös varovaisen optimistinen ja innostunut. Olisiko kahden vuoden piina vihdoin ohi?

En ole muuttanut tekemisissäni tai tekemättömyyksissäni oikeastaan mitään, varsinkaan viime aikoina. Soitan normimäärät jälleen kitaraa ynnä muuta ja myös pelaamisen suhteen treenimäärä on pysynyt samana. Ainut merkittävä muutos, jonka olen tehnyt, ovat uudet mailat, joista jo ehdinkin tarinoimaan.

Mailoissa muuttui kolme asiaa.

1. Maila on aavistuksen löysempi kuin entinen sekä myös "teknologia" on uudempaa. Malli on kuitenkin sama. Stiffness rate on nyt 66, kun se ennen oli 67.
2. Grip size muuttui kakkosesta (2#) kolmen vuoden tauon jälkeen takaisin kolmoseksi (3#).
3. Jännetiheys harvempi kuin entisessä, 18x20 muuttui 16x19.

Siinäkö siis salaisuus golkyynärpään lopulliseen parantumiseen? Voiko tämä olla näin yksinkertaista?

En tiedä, mutta suosittelen kaikille tästä viheliäisestä kivusta kärsiville kokeilemaan jotain tai kaikkia edellisistä. Voi olla, että jo grippikoon muutos tuo helpotuksen ennen pitkää.

Niin tai näin, on tuntunut järjettömän hienolta pystyä vihdoin syöttämään ilman kipua. Kick- ja slicesyötöt tuntuvat suorastaan nautinnollisilta nyt kun kipua ei enää ole. Harmi vain, että näiden mahdollistamat syöttösuunnat on pitänyt opetella uudelleen, mutta se on pieni hinta kivuttomuudesta. Kipu pääsi kahden vuoden aikana niin pahasti korvieni väliin, että varon näitä syöttöjä alitajuisesti edelleen, mutta toiveissa on, että pääsen siitä pian yli.

Kyllähän pelistä nauttii ihan eri tavalla nyt, kun ei satu. En myöskään laita vastaan, ettei enää ihan joka kerta tarvitse teipata rannetta tai hieroa IcePoweria kyynärpäähän ennen ja jälkeen treenin.

Elän siis toivossa, että tämä olisi tämän saagan viimeinen postaus. Aiemmat vuodatukset voit lukea seuraavista linkeistä. Osa I Osa II Osa III

Mielelläni kuulisin myös muita parantumistarinoita! Sana on vapaa!

Projekti40 etenee, vammat kiusaavat

Kirjoitin taannoin projektistani, jonka jälkeen vajaan vuoden päästä, 40-vuotissyntymäpäivänäni, tavoitteenani on olla paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan.

Projekti40 otti hyvin tuulta alleen heti heinäkuisen syntymäpäiväni jälkeisinä viikkoina ja kevyen lenkkeilyn aloittaminen maistui ihanookoolta jopa helteessä. Lenkkejä kertyi parin viikon aikana ja aikataulullisesti siis heinäkuun jälkimmäisellä puoliskolla heti neljä kappaletta, joka on selvästi kovempi tahti kuin asettamani tavoitte eli 40 lenkkiä vuoden aikana. Pientä riesaa aiheutti oikean jalan akillesjänteen kipu ja kankeus, joka pakotti pitämään muutaman juoksun menohaluista huolimatta melko lyhyenä.

Muutenkin tarkoitus oli aloittaa juoksut varovaisesti, sillä elokuun alku olisi täynnä sarjapelejä, eikä niitä kannata pilata jalkojen tukotuksella, kun muutenkin tuntui olevan pelillisesti harvinaisen vaikea kesä. Pelit tosiaan menivät miten menivät ja taisin siitä jopa jonkun vuodatuksen kirjoittaa.

Heinä-elokuun tein myös punnerruksia iTunesista löytyvän Push-ups-applikaation patistamana. Applikaation mukana tehdään kolme kertaa viikossa viiden punnerrussarjan setti tiettyyn aikaikkunaan ja kuorma kasvaa sitä mukaa kuin päivät ja viikot etenevät. Pääsin tässäkin mukavasti liikkeelle eli viidennen viikon ensimmäiseen sarjaan, jolloin punnerruksia kertyi jo mukavat 78 kpl viiteen sarjaan jaoteltuna.

Elokuun puolivälissä matsien jälkeen pidin parin viikon motivaatiobreikin käytännössä kaikesta liikunnasta punnerruksia lukuun ottamatta. Tauon jälkeen aloitin tennikset hallissa uudella innolla, sillä kesällä vaivanneet käsivaivatkin vaikuttivat parantuneen, jopa se pitkään kiusannut golfkyynärpää. Kentällä ehdin käymään pitkästä aika pari kertaa viikossa ja kerran jopa valmentajan kanssa! Valmennuskuviota on tarkoitus jatkaa syksyn aikana, sillä ambiotioni pelini kehittämiseen on edelleen olemassa huonosta kesästä huolimatta. Tai nimen omaan sen johdosta.

Samaan aikaan päätin aloitella pelailun myös duunipaikan sählyvuorolla, jotta saisin jalkoihini lisää virtaa ja sähäkkyyttä myös tenniskentälle. Kävin muutaman kerran myös aamu-uinnilla työpaikan altaalla, which was nice.

Tämä hyvä ja lupaava alku koki kuitenkin pienen vastoinkäymisen jo toisella sählykerralla syyskuun alussa kun vasen kylkeni törmäsi melko kovassa vauhdissa erään vastustajan kyynärpäähän. Täysi vahinko totta kai, mutta siihen jäi käytännössä sählyt, punnerrukset ja uimiset. Myös tennistahti hiipui pariksi viikoksi.

Kylki alkaa vasta nyt eli 3-4 viikkoa myöhemmin olemaan siinä kunnossa, että sitä ei tarvitse enää pelatessa varoa, joten periaatteessa kuormaa voisi taas lisätä, mutta...

Uusi vamma vaani jo kulman takana ja iski tänään tenniskentällä. Juuri kun olin saanut uudet mailani (juttua niistä tulossa myöhemmin) haettua ja puolisen tuntia niillä palloteltua, taitan vasemman nilkkani täysin vaarattomassa tilanteessa. Piste oli jo ohi, kun käännyn palaamaan takaisin takarajalle uutta pistettä varten. Tossu tarraa arvaamattomasti lattiaan, nilkka pyörähtää ja varaan painoni nilkan päälle. Tuntuu rusahdus, seuraa kipu. Ensiavuksi kylmää, kohoa ja pientä kompressiota kassista löytyvän nilkkatuen avulla. Seuraa pieni lepo, mutta järki, tahto saati mieli eivät anna periksi, vaan uusia mailoja on päästävä testaamaan vielä hetki, vaikka sitten paikaltaan, prkl! Reilu puoli tuntia riittää ja suihkun kautta kotiin. Jalka siteeseen, kipulääke naamariin ja kädet kyynärpäitä myöden risiin, ettei mennyt pahemmin.

Tuskinpa sentään, mutta parinkin viikon lepo harmittaisi nyt äärettömän paljon, sillä kaikenlaista pikkuriesaa huonon tuurin kera on ollut nyt ihan riittämiin. Ikävintä näissä on se, ettei niistä tunnu pääsevän millään eroon, vaan ne muistuttelevat olemassaolostaan pitkään.

Ikä ei sittenkään taida tulla yksin.

Massakausi ohi

Ensin tunnustuksia. 1) Rakastan, tai ainakin rakastin, massakenttiä. 2) Massatennis vaatii järjettömästi duunia. Tänä vuonna en sitä tehnyt.

Massakaudestani ei siis "yllättäen" tullut myöskään valmista. Varsinkaan kentän puolella. Vyötäröllä kausi oli kylläkin lupauksia herättävä, mutta ei siitä sen enempää. Tilanne on jo normalisoitumassa. Takaisin tennikseen.

En muista pelanneeni näin surkeaa massakautta vuosiin. En ehkä koskaan. Sukelsin todella syvissä, suorastaan mutaisissa, vesissä koko kesän. Olenkin todella onnellinen, että pääsin eilen takaisin halliin.

Jos kuitenkin summaan menneen kesän ongelmat viiteen kohtaan, niin tehdään se vaikka tässä ja nyt, jonka jälkeen äkkiä eteenpäin taakse vilkuilematta.

1) Vammat

Kevään aikana vähemmän pelaamisen ja vähemmän kitaransoiton vuoksi paremmin voinut golfkyynärpääni alkoi kesällä lisääntyneen pelaamisen ja lisääntyneen kitaransoiton vuoksi jälleen oireilemaan. Syöttäminen ei ollut vielä niin tuskaista, mitä se oli vuosi sitten, mutta ikäviä tuntemuksia kesän massoilla oli. Syöttäminen tapahtui jälleen ikään kuin käsijarru päällä ja tietyt syöttösuunnat olivat kivun takia tavoittamattomissa.

Käden status tältä osin vaihtelee lähes päivittäin ja esimerkiksi juuri alkanut sisäkauteni alkoi oireettomasti, jopa syöttäessä. Which was nice.

Keväällä muuton yhteydessä vasen ranteeni rasittui miljoonien ja ziljoonien muuttolaatikoiden ynnä muiden esineiden kantamisesta niin, että kevään ja kesän ensimmäiset massatunnit tuli vedettyä enemmän tai vähemmän rannetta jännittäen. Tämä on johti pieneen ja tilapäiseen tekniikkavirheeseen, josta lisää myöhemmin. Jäkityksestä pääsin lopulta helpommin eroon kuin tekniikkavirheestä.

Kolmas vamma oli luonteeltaan akuutimpi kuin aiemmat. Kesän toisessa sarjaottelussa sama vasen käsi venähti oudosti jo pallottelun aikana. Vamma tuli tällä kertaa juuri siihen kohtaan, mihin virallinen ja ihkaoikea tenniskyynärpää muodostuu. Tämä parani onneksi nopeasti viikon sisällä, mutta se matsi oli menoa. Olisi ollut toki ilman vammaakin. Muna, muna.

Anyway, mitä opin tästä? Todennäköisesti en juuri mitään, mutta paikkojen tukkoillessa olisi hyvä tehdä jotain ihan muuta ja odottaa kär-si-väl-li-ses-ti paikkojen parantumista.

2) Tekniikkavirhe

Tosiaan, ranteen letkeyden puuttuessa kesän alkupuolella kämmenlyöntiini pesiytyi tosiaan virhe.Väänsin palloon hieman väkisin kierrettä nostamalla lyöntikäteni kyynärpäätä liiaksi ylös ikään kuin ranteen yläpuolelle osumahetkellä ja sen jälkeen. Suljin mailan lapaa liian aikaisin ja jotenkin täysin absurdisti, enkä uskaltanut antaa jäykällä ranteellani palaa. Kun myös osuma ja ajoitus hakivat pahasti, oli kämmen suuren osan kesää sekä karmean tuntuinen, että varmasti myös näköinen.

Sittemmin tilanne on onneksi korjaantunut ja hallialoitus oli lupauksia herättävä. Lyönnit tuntuivat jälleen hyviltä ja luonnollisilta syöttö mukaan lukien.

3) Jalkatyö
Keväisen, parin kuukauden mittaisen, "motivaatiotauon" jälkeen jalkatyöni tuntui taantuneen merkittäväksi, mikä korostui erityisesti massalla. Tämä lienee osaltaan suurin yksittäinen tekijä surkeaan kesään. Pää käski kyllä jalkoja, mutta tiedon välityksessä oli käsittämätöntä viivettä, jolloin olo kentällä oli kuin elefantilla. Ei liiku jalka, eikä mies.

Viime vuosina olen toki huomannut, että pelikerrat jolloin jalkatyö on todella kohdillaan ovat nykyisin huomattavasti harvemmassa kuin aiempina vuosina. Projekti40 auttaa tässä toivottavasti ennen pitkää, mutta vaarana on, että tila olisi pysyvämpää sorttia.

Getting old? Getting old. Kyllä, kyllä mutta kaikkeni teen, jotta jalat tästä virkoaisivat.

4) Itseluottamus

Vajavaisen syöttämisen ja tukkoilevan kämmenen seurauksena itseluottamustaso vajosi hurjan matalalle, enkä rehellisesti sanoen odottanut voittavani ketään tänä kesänä. Yksi voitto sentään, mutta rehellisyyden nimissä, minut pelasti vain kevyempi vastus.

Kun kaksi tärkeintä lyöntiäni olivat koko kesän niin sanotusti "poissa pelistä", on taistelutahtoa todella vaikea kaivaa esiin. Olo kentällä oli kuin neuvottomalla lampaalla. Jatkuvasti vääriä ratkaisuja pikaisesti mieleen hiipineen luovuttajafiiliksen kera.

5) Mailat ja jänteet

"Kädentappajaksikin" kutsuttu mailani Wilson Blade 98 K Factor on alkanut epäilyttämään minua. Onko maila sittenkin niin jäykkä, ettei se ainakaan auta golfkyynärpääni parantumisessa? Vai johtuuko käden ajoittainen kipu kitaran soittamisesta, kuten olen alkanut epäilemään. Jää nähtäväksi, mutta testiin pääsevät seuraavaksi mailat.

Jännekireys on kuitenkin nyt alimmalla mahdollisella tasolla (22 kg) ja lempeämpiä jänteitä on testattu kohta sellainen läjä, että niistä voisi rakentaa jotain, jotain todella suurta. Parhaalta on toistaiseksi tuntunut uusin tuttavuus eli Signum Pro Twister, joka vaikuttaa käden suhteen lempeältä, mutta samalla myös tarpeeksi "räjähtävältä".

Summatakseni fiilikset jotenkin, niin massakauden paketointi ei ole ikinä tuntunut näin hyvältä. Juuri nyt vaikuttaakin siltä, että parikymmentä vuotta vanha rakkaustarinamme massan kanssa on päätepisteessään. Annan massalle kuitenkin mahdollisuuden ja ensi vuonna vaikka sitten parisuhdeterapian kautta takaisin onneen.

The end?

PS. Viisi ongelmakohtaa taklaan jo syksyn aikana ja työ sitä kohti on aloitettu jo. Perästä kuuluu.

Golfkyynärpää, osa III (kivun paluu)

Golfkyynärpää teki paluun ja sopivasti juuri uuden kauden kynnyksellä.

Keväällä jo hieman paremmalta tuntunut kyynärpäävammani alkoi elokuun alkupäivinä jälleen vaivata. Pelasimme kesäkauden viimeiset neljä sarjapeliä vajaan parin viikon aikana ja se taisi olla kädelle liikaa. Kaksin- ja nelinpelit miehistövajauksen ja siis pakon edessä eivät tosiaankaan auttaneet tilannetta. Käsi saattoi kestää yhden matsin, ehkä myös nelurin, mutta seuraavina päivinä käsi todella tiesi pelanneensa.

Jo kesän ensimmäinen matsi saattoi olla liikaa, sillä pelasin lähes neljä tunnin väännön ja hävisin lopulta 76, 67, 67. Älkää kysykö harmittiko. Tennispelaajan helvetti oli nähty. Johdin toista erää muun muassa 5-2. Ai niin, sanoinko että kolmannessa erässä kolmen ja puolen tunnin kohdilla minulla oli omissa syötöissä pari matsipalloa ennen tie-breakiä? Se sitteri-volley... Ei, ei mennä siihen nyt.

Kesän lopun matsit kuitenkin voitin, vaikka käsi kipeältä tuntuikin. Buranat pelin alle ja päälle, samoin Ice Powerit. Näin käden kanssa pystyi jotenkin elämään. Fiksuahan tämä ei ole, mutta minkäs teet, kun pelaajia ei ole. Luovuttaminen on jotenkin niin last seasonia.

Matsien ja ulkokauden jälkeen otin muutaman viikon täysbreikin. Hallissakin aloitus oli varovainen: ei syöttöjä, vaan tuntuman hakemista peruslyöntien kautta pari viikkoa. Siinäkin oli ajoituksen kanssa ihan tarpeeksi tekemistä. Peruslyönneissä käsi ei siis juurikaan vaivaa, vaan ainoastaan syöttäessä.

Pikkuhiljaa syöttöjen tullessa mukaan, mutta treenimäärän pysyessä edelleen varsin maltillisena käsi alkoi ilmoitella itsestään enenevissä määrin. Ei hyvä.

Tätä kirjoittaessa eletään sisäkauden ensimmäisen ottelun jälkeistä iltaa ja käsi ei tunnu hyvältä. Ei ollenkaan. Ääriasennoissa on selkeästi ylimääräistä vastusta ja kipua. Yritin eilen kimpoilla A3-kaverin kyydissä Varistossa, mutta sain pidettyä syöttöni suhteellisen nopealla alustalla vain kahdesti. Eipä se peli nyt siihen ratkennut, sillä turpaan tuli rumasti muutenkin. Aika paljon on pelistä kuitenkin poissa, kun syötöstä jää se viimeinen terä tekemättä.

Alan pikkuhiljaa uskomaan, ettei käsi parane kuin pitkällä levolla. Olen kokeillut nyt lähes kaikkea: fysioterapiat, venytykset, jumpat, lihashuollot, lääkekuurit, rasvat, geelit, löysemmät jänteet ja niin edelleen. Vielä voisin kokeilla uusia mailoja, mutta siihen leikkiin ei juuri nyt löydy motivaatiota. Ei sitten yhtään.

Jos ainoaksi vaihtoehdoksi jää pitkä lepo, niin kärsimyksen, jonka koin kesän 76,67,67-tappiomatsissa voi siinä tapauksessa laskea nautinnoksi. Harmittaa.

Juttusarjan aiemmat osat voit lukea tästä (part one) ja tästä (part two).

Case Roger Federer

Wimbledonin jälkeen maailman tenniskerma kokoontuu ensi kertaa ensi viikolla Montrealissa, mutta yksi on joukosta poissa.

Kermasta puuttuu Roger Federer, joka potee enemmän tai vähemmän kroonistuvaa selkävammaansa, eikä siis pääse esittelemään vielä uusia hiuksiaan, mailojaan eikä edes villaliiviään uudella mantereella. Toivottavasti näemme ne kuitenkin US Openissa.

Vakavasti ottaen, oli Federerin selkävammat miten vakavia tahansa, niin viime aikojen tappiot ovat lähes yhtä huolestuttavia. Pelitaso ei ole selvästikään edes lähellä sitä, missä se on ollut. Myös miehen valinnat hämmästyttävät.

Voi olla, että ylireagoin näihin tappioihin ja niiden signaaleihin, mutta on silti jotain mitä en tässä yhtälössä ymmärrä.

Wimbledonin mennessä täysin vihkoon shokkitappion muodossa toisella kierroksella, jäi virtaa ja nälkää varmasti hurjasti. Kun Wimbledonista kertyi myös karmea pistevaje, sitä oli sanoisinko 'epätoivoisesti' yritettävä paikata kaiken maailman kissanristiäisillä, joka sekin kertoo Federerin osalta uudesta ajanjaksosta. Aiemmin ei näitä pelejä ole pahemmin tarvittu.

Nyt valinta osui kahteen massaturnaukseen, vaikka heti Garrosin massojen jälkeen mies julisti, että hänen kautensa alkaa nyt. Ruohon jälkeen mies nähdään kuitenkin taas massoilla, mikä sinällään vaikutti oudolta, oli pisteahdistus miten hurja tahansa. Hän ei missään nimessä ole entisensä, vähiten massakentällä. Piste.

Tässä valossa myös uusien mailojen ajoitus tuntuu oudolta, kun eletään nimen omaan sitä osaa kaudesta, joka on hänelle vahvin.

Suunnitelma kuitenkin toimi osittain ja osa pistevajeesta korvaantuikin Hampurin massaturnauksen (500) semifinaalipaikalla. Mutta. Jos ja kun selkä oireili jo Saksassa, niin miksi ihmeessä mies pelasi heti seuraavalla viikolla uudessa, pistearvoltaan vieläpä pienemmässä (250), massaturnauksessa? Varsinkin, kun vaihtoehtona olisi ollut jo kovien kenttien pelejä USA:ssa, missä menestys olisi voinut tulla "helpommin" tai ainakin hänelle sopivammalla alustalla.

Tunteillen ymmärrän toki houkutuksen pelata kotikisa Gstaadissa monen vuoden tauon jälkeen, mutta järkisyin en ymmärrä ratkaisua ollenkaan. Varsinkaan selkävaivaisena. Jopa isänmaallisuuden perikuva Jarkko Nieminen on jättänyt Talin kotikisat vaivaisena väliin, vaikka kyse on kauden viimeisestä turnauksesta, jota hänen tasollaan ei olisi tarvinnut pelata enää vuosiin.

Täysin turhaa uhkapeliä ja tässä sitä nyt ollaan. Jopa yksi Federerin kauden tärkeimmistä turnauksista US Open saattaa olla vaarassa moisen takia. Ja jos puhtaasti rankingiä ajatellaan, niin viikon päästä puolustettavaksi tulevat tuhat pinnaa Cincinnatistä tekevät ikävän loven pistepussiin, jos mies ei siihen mennessä viivalle verry. Ai niin, eihän hän enää rankingista perustakaan. Toisin oli sekin vielä viime vuonna.

Oli selvää jo kauan sitten, että alamäki on alkanut, mutta tämä nykyinen vauhti ja viimeaikaiset tappiot ovat kieltämättä yllättäneet, oli siihen syynä selkä tai ei.

Pysynkin edelleen kannassani ja kehotan Rogeria vakavasti harkitsemaan uransa jatkamista tämän kauden jälkeen, jos syöksykierre jatkuu myös syksyllä hallissa, joka viime vuoteen asti oli hänen viimeinen linnakkeensa. Niin maagista kuin hänen pelinsä usein onkin, en millään haluaisi katsella mestaria rimpuilemassa ties kenenkä kanssa ja uskottelemassa itselleen "it was just decided on few points here and there, basically."

Golfkyynärpää, osa II (toipuminen?)

Sairauskertomuksen toisessa osassa: tennispelaajan toipuminen golfkyynärpäästä.

Epicondylus Medialis.

Pikakertaus ensin menneeseen eli lyöntikäteni kyynärpää alkoi vaivata enemmän tai vähemmän alkusyksystä 2012. Lopulta vamma äityi sen verran pahaksi tammi-helmikuun aikana, ettei varsinkaan syöttämisestä tullut enää oikein mitään. Vihlova kipu käden lähtiessä lyöntiliikkeeseen oli tiputtaa vasurin joka kerta siihen paikkaan. Itkemään. Tällä kertaa kivusta. Pelaaminen oli käytännössä mahdollista vain Buranan avulla.

Aamucocktail näytti kutakuinkin tältä.
Burana, vitamiinit ja Voltaren Retard.

Normielämässä käsi ei periaatteessa vaivannut, vaikka usein se olikin puutunut sekä jäykkä. Ääriasennoissa kipua tuntui, muttei koskaan samassa mittakaavassa kuin syöttäessä. 

Ensimmäinen lääkärivisiitti oli torstaina 7.2.2013 ja vamma diagnosoitiin golfkyynärpääksi. Lääkitykseksi määrättiin tulehduskipulääke Voltaren Retard'ia ja paikalliseen hoitoon tulehduskipugeeliä nimeltä Felden. Näiden lisäksi lääkäri suositteli ottamaan aamuin illoin kuurimuotoisesti, yllätys yllätys, Buranaa. Fysioterapiaa määrättiin 6 kerran verran. Tarkemmat tunnelmat lähtötilanteesta täältä. 

Fysioterapia alkoi heti seuraavana päivänä 8. helmikuuta. Terapeutti tutki käden, hieroi ja lopulta teippasi sen kinesioteipillä, jolloin geelin käyttö luonnollisesti hetkeksi jäi. Oli fyssarin mielestä ok, joten lääkäriäni en jaksanut enää konsultoida. Kinesioteippiä käytettiin kipukohdan paineen helpottamiseksi, jolloin tulehtunut jänne ei kuormittuisi normaalisti.

Noin viikon päästä tästä menin ensimmäistä kertaa kentälle. Otimme tarkoituksella iisisti ja löimme kaverin kanssa paljon peruslyöntiä, ennen kuin otimme loppuun vähän syöttöä ja peliä. Kädessä ei tuntunut oikeastaan miltään, sillä alle nautittu lääkecocktail piti kivun sillä kertaa kurissa.

Syötöissä keskityin ennen kaikkea siihen, että nosto tulee reilusti etupuolelleni, eikä piiruakaan taakse, sillä voimaa tai kickiä kädellä ei pystynyt juuri laittamaan. Kun pallo on reilusti kropan etupuolella, voi pallon lämätä rennolla kädellä ponnistuksen, kropan ja hartiakierron voimaa hyväksikäyttäen, puhtaalla osumalla melko vikkelästikin matkoihinsa. Marginaali kärsivät, mutta tärkeintä oli kivun minimointi. Ennen kaikkea yritin kaikin keinoin välttää kädellä riuhtomista. Käytännössä tämä tarkoitti kannaltani myös sitä, että vasurin slicea ei pystynyt juuri käyttämään. Se teki sanalla sanoen kipeää joka kerta. Samoin se, jos osuma sattui olemaan sweetspotin ulkopuolella, jolloin meinasi järkikin lähteä. Harmittihan tilanne hemmetisti myös henkisesti.

Tauticocktail.

Seuraavana aamuna käsi oli kuitenkin notkeampi kuin moneen viikkoon. En tiedä miksi. Tämä oli kuitenkin vain tyyntä myrskyn edellä. Käsi oli vaivannut jonkin verran myös öisin, sillä minulla on tapana tunkea kättäni tyynyn ja pään alle ja heräillä sitten puutuneiden käsien kanssa keskellä yötä. Tuon yön nukuin kuitenkin kuin pieni porsas. Which was nice.

En pelannut enää tuolla viikolla, vaikkei minulta pelaamista varsinaisesti kiellettykään. Seuraavaan pelikertaan meni lopulta lähes kaksi viikkoa, sillä sain järjettömän köhän, oksennustaudin sekä keuhkoputken tulehduksen noin viikon kohdilla ja näistä toipumiseen meni melkein toinen viikko. (Jos haluat välttämättä tietää, niin oksentaminen ja yskiminen samanaikaisesti on sotkuista touhua. Pää kannattaa pitää melko syvällä pöntössä.) Kaiken kruunasi vielä todella tuhti antibiootti, joka pisti pakin täysin sekaisin viikoksi. Maito on alkanut maistumaan itse asiassa vasta viime viikkoina.

Kahden viikon totaalitauosta huolimatta käsi ei osoittanut minkäänlaisia merkkejä paranemisesta. Se oli edelleen jäykkä ja puutui usein, vaikka kädelle tarkoitettu lääkekuuri oli jo loppunut.

Käsi ei siis levostakaan huolimatta ollut parantunut. Eikä se parantunut kyllä pelaamisellakaan, muttei toisaalta mennyt huonommaksikaan. Buranaa meni entiseen malliin treenin alle ja päälle. Parin pelikerran jälkeen pidin jälleen viikon tauon ja annoin käden olla rauhassa, samalla odottaen, että kipu menisi ohi. Kaikki määrätyt lääkekuurit olivat tässä vaiheessa jo loppuneet.

Maaliskuussa pelasin ehkä noin kerran viikossa plus pari pakollista kisamatsia, jotka menivät vihkoon lähinnä siksi, että vastaan tuli kovia pelimiehiä. Toki olisi ollut kiva haastaa A-luokan ukkoja täydessä iskussa, eikä syöttöä jarruttamalla. Tässä vaiheessa aloinkin olla kurkkuani myöten täynnä Buranaa, IcePoweria ja Feldeniä. Syötin edelleen vain silloin kun oli pakko (=peleissä) ja keskityin tarkasti voimantuottoon muilla avuilla kuin kädellä. Se viimeinen terävyys oli syötön osalta muisto vain. Samoin kuin syötön tuomat suorat pisteet.

Teippaukset. Toivat helpotusta,
mutta eivät parantaneet.

Fysioterapiat vääntelyineen ja kääntelyineen jatkuivat ja teipit vaihtuivat. Parasta kinesioteippiä on muuten tuo pinkki (Kinesio Tex Gold). Muutenkin kuin siis vain värin perusteella. Käsittelyjen jälkeen kädessä oleva paine aina hetkeksi helpotti, mutta usein jo seuraavana päivänä paine oli tullut enemmän tai vähemmän takaisin.

Pelipäivien ulkopuolella oli niin sanotusti huonoja ja vähemmän huonoja päiviä. Aloin käydä epätoivoiseksi, sillä kipu oli mennyt jo korvien väliin. Pelatessa kuulostelin koko ajan käden tuntemusta ja pelkäsin syöttämistä sekä smashejä enemmän kuin hammaslääkäriä. Ei hyvä.

Vielä kaksi viikkoa sitten, en olisi uskonut kirjoittavani tästä vielä oikeastaan mitään, sillä harmitus parin viikon takaisen vakiovuoroni jälkeen oli maksimaalinen. Käsi oli melko lailla lähtötilanteessaan, eikä pelistäkään tullut enää oikein yhtään mitään. Neljä kuukautta kiusaavan kivun kanssa tuntuu ikuisuudelta. Ensimmäistä kertaa käsi myös turposi treenin jälkeen, joten eihän se enää edes näyttänyt hyvältä. Treenin jälkeen kaivoin pitkästä aikaa taas Feldenit nöyrästi esiin ja voitelin käden laittaen sen samalla puristavaan siteeseen. Seuraavana aamuna käsi oli edelleen turvoksissa, mutta kuin taikaiskusta, se ei ollut jäykkä, vaan jopa yllättävänkin normaali.

Tuosta hetkestä eteenpäin käsi on täysin yllättäen ja käsittämättömästi parantunut päivä päivältä ja jo seuraavalla treenikerralla saman viikon perjantaina kipua ei tuntunut juuri ollenkaan. En tosin ehtinyt montaa kertaa syöttääkään, mutta toisin kuin aiemmin, kipua ei tuntunut edes niissä pahimmissa ensimmäisissä syötöissä.

Tuota seuranneena päivänä oli tennisohjaajakurssin toinen lähijakso, jolla harjoiteltiin mm. syötön opettamista, eikä kipua tuntunut vieläkään, vaikka alla oli jopa edellispäivän syöttelyt. Tuon jälkeen olen pelannut jo neljästi eikä kipu, kop kop, ole tullut takaisin muutamaa ikävää vihlaisua lukuun ottamatta.

En tiedä onko tämäkin tyyntä myrskyn edellä tai jotain muuta, mutta toivon todella hartaasti, että tämä olisi vähintäänkin lopun alkua käden kivulle. En myöskään tiedä onko sillä ollut vaikutusta asiaan, että poistin käden turpoamisen aikoihin työtuolistani käsinojat, jolloin käsi, eikävarsinkaan kipukohta, levännyt enää nojaa vasten pitkin päiviä. Mene ja tiedä, mutta sitä suosittelen kokeilemaan heti, jos golfkyynärpää on riesaksesi tullut.

Oli miten oli. Usko on ollut koetuksella ja totaaliturhautuminen erittäin lähellä. Vaikka tämä olisi vain väliaikainen olotila, niin on tuntunut mielettömän hyvältä syöttää taas lähes normaalisti. Pitkästä aikaa pelaaminen on taas maistunut.

I'm back! Ainakin hetkeksi. Toivottavasti tämä tarina ei saa jatkoa.

Viikon video, vko 6/2013

Vaikka diagnoosini olikin golfkyynärpää, ei unohdeta tenniskyynärpäätä. Viikon videossa Jari Hedmanin neuvot tenniskyynärpään ehkäisyyn ja hoitoon. Hesarit kierrätykseen. Palloina.

Golfkyynärpää (Epicondylus medialis)

"Oireet ovat ilmiselvät. Tämä on niin sanottu golfkyynärpää."

Siinä diagnoosi pitkään vaivanneelle kyynärpääkivulleni. Jep. Olen hakannut kohta 30 vuotta keltaista karvapalloa ja elämäni ensimmäinen käsihärä diagnosoidaan golfkyynärpääksi. Epicondylus medialis.

Jotenkin tragikoomista. Toki myös kovin helpottavaa, sillä halleilla pyörivät kauhutarinat kroonisista tenniskyynärpäistä eivät ole tennistarinoinnin mukavinta antia. Periaatteessa kyseessä on kuitenkin täysin samantyyppinen vamma kuin tenniskyynärpää (Epicondylitis materalis), mutta eri paikassa, joten vaara ei ole ohi. Uskoa antaa kuitenkin hoitovaste, joka liikkuu 100% hujakoilla.

Kipu on siis tuntunut vasemman kyynärpään sisäpuolella kyynärtaipeen alapuolella. Ei siis kyynärpään ulkopuolella, kuten tenniskyynärpässä. Kipu ei juurikaan normielämässä tunnu, mutta tenniskentällä kylläkin. Sielläkin olen kyllä pystynyt lyömään peruslyöntejä muutamaa treenikertaa lukuun ottamatta täysin normaalisti, mutta heti kun on alettu syöttämään, niin voi pojat sitä kipua, kun maila ampaisee matkaansa kohti osumaa. Puhumattakaan slicesyötöstä, jossa ojentunut käsi ikään kuin kiertyy pallon vasempaa poskea kurittaen. Tuo on tuottanut ajoittain sen luokan tuskaa, että poru on tullut siihen paikkaan. Ilman ibuprofeiiniä en ole pystynyt syöttämään oikeastaan kesän jälkeen.

En tarkalleen tiedä mistä kyseinen vamma sai viime syksynä alkunsa, mutta on luonnollisesti monia juttuja, joissa vasen käteni saa ylimääräistä kuormaa. Vasurini on useimmiten (eli aina) se, jolla mm. kannattelen tytärtäni, kun hän tulee syliini tai kun hän on vaipanvaihtoprosessissa. Myös autonratin kääntäminen ja kitaran sointujen ottaminen vasurilla pitävät kyynärvarren koukistaja- ja kiertäjälihaksia pienessä, mutta jatkuvassa paineessa.

Syitä voi siis olla monia, joten pirustako sitä oikeasti tietää, mistä näitä golfkyynärpäitä tulee, varsinkaan kun en edes golfaa. Eipä sitä tietenkään vaaditakaan. Tenniksen olen kuitenkin näppärästi laskenut tästä yhtälöstä pois, koska luulisin, että tässä ajassa ongelmia olisi tullut jo paljon aiemmin.

Lääkkeet on nyt kuitenkin saatu. Felden-geeliä ja Voltaren Retardia. Kyllä lääkkeen nimi on todellakin Voltaren Retard! Retard... Right. Toivottavasti nimi ei ole enne. Yhtään mistään.

Kaupan päälle tuli vielä kuuden kerran fysioterapia, joka alkoi tänään. Kipupisteen hakua, hierontaa ja lopulta pari pätkää kinesioteippiä. Tuntui menevän ehkä aavistuksen överiksi, mutta maanantain vuorolla pääni oli jo niin kypsä, että nyt sitä on valmis tekemään ihan mitä tahansa.

Moni kysyy, miksi menin lääkäriin vasta nyt. Niin minäkin. Totuus on kuitenkin se, että kipu on vaihdellut lievästä järjettömyyksiin ja näihin jälkimmäisiin sfääreihin ollaan päästy vasta viime viikkoina. Onhan tässä kieltämättä sitäkin, ettei suomalainen mies mene lääkäriin ennen kuin on pakko. Ja nyt oli.

Jään innolla seuraamaan tilanteen kehittymistä. Väliaikatietona sen verran, että tämä kinesioteippi ei tahdo karvoituksesta johtuen pysyä päistään kiinni tuntia kauempaa. Selvästi karvattomampien apinoiden laji. Sheivatkaa siis paikkanne, kun tähän leikkiin lähdette.

Syksyinen tarina

Mies päättää massatenniskautensa höntsäturnaukseen hyvillä mielin. Kesän aikana vyölle tuli muutamia maukkaita voittoja myös sarjapeleistä, joten kesäkausi meni niin sanotusti putkeen. Ensimmäistä kertaa toisen lapsen syntymän jälkeen miehen tasoituskin saattaa olla kunnon nousussa, kun syksy taas koittaa.

Reilu viikon irtiotto lajista tähän väliin tekisi terää niin kropalle kuin päällekin. Pienen motivaatiopaussin jälkeen voisi taas ponnistaa uudella innolla kohti hallikautta.

Ensimmäinen hallisessio on nautinnollinen ja olo lähes euforinen. Pallo liikkuu sisällä vauhdikkaasti ja se rakkaat lukijani, jaksaa lämmittää ikämiehen sydäntä aina. Vuodesta toiseen. Samalla mies tuntee olonsa noin 45-kiloiseksi teiniksi, vaikka onkin lähempänä 0,1 tonnin köntystä kuin 50 kilon kukkakeppiä. "Paino on vain numero, lihakset painaa", mies uskottelee itselleen, kuten on tehnyt jo monta vuotta.

Vaikeudet alkavat kuitenkin jo toisella kerralla, kun alustana on ultranopea velour, jolla ajoitus on kaikki kaikessa. Olisi iskettävä rohkeasti ja aggressiivisesti vastapalloon ja ihan koko ajan, mutta massamoodin rippeet pitävät tiukasti otteessaan. Seuraavat pari tuntia parantavat ajoitusta vain vähän. Osuma on valunut aivan liian taakse, paino on missä sattuu ja sitä rataa. Tulee jokasyksyinen epäusko, josta on pitkä matka sinne jonnekin.

Mutta tulee myös viikonloppu, jonka mies on kotonaan poikkeuksellisesti yksin. Hyvällä asenteella, mutta kuitenkin pienen karhunpainin jälkeen, hän sanoo keskustan paheille ja houkutuksille lopulta "ei" ja suuntaa tennisseuransa peli-iltaan ajoitustaan etsimään. Sitä ei löydy, mutta eipä haittaa. Meno on urheilullisen sosiaalista, eikä miehen tarvitse nuhjätä tyhjässä kämpässä ilman rakkaimpiaan.

Seuraavana aamuna mies herää virkeänä, vaikka paikat ovatkin ihanasti jumissa. Venyttely on unohtunut. Unohdettu. Tarkoituksella. Jälleen kerran. Hyökkäys on kuitenkin paras puolustus, joten verkot vesille ja äkkiä hallille. Pelikaveri löytyy helposti. Lyödään tunti, puolitoista. Osuma, ajoitus, paino ja liike löytyvät puolen tunnin kohdalla kuin taikasauvan iskusta. Pääkoppakin tekee harjoituserässä työtä jo pelisuunnitelman parissa, ei lyöntien tai tatsin. "Tämän takia pelaan tennistä. Jumalauta, tämä on mahtavaa!", mies ajattelee. Helppoahan se on, kun mies on korpivaelluksensa jälkeen hetken vireessä. Ehkä jopa parhaassa vireessään vuosikausiin.

Saman päivän iltaan kuuluu vielä yksi treeni salibandyn parissa, sillä tarkoitus on herätellä jalkoja myös toisenlaiseen menoon, eikä pelkkään tennisjunnaukseen. Lisää virtaa jalkoihin. Tunnin vuoro höntsäsählyä saa miehen jopa muistelemaan vuosia menneitä. "Ei muuten ole montaakaan kivempaa puuhaa kuin maalin tekeminen", mies makustelee vaihtopenkillä istuessaan.

Vuoro alkaa kääntyä lopuilleen. Vielä yksi vaihto, jes! Mies saa pallon omalla kenttäpuoliskollaan. Pyörähdys ja tuosta karkuun... Stop. Nilkka ei lähde mukaan vaan vääntyy toiseen suuntaan vastustajan jalan alla.

Viisi minuuttia myöhemmin jalka on jo kohossa, kylmässä ja kompressiossa. Turvonnut kuulemma on. Mustunutkin jo vähäsen. Perkele. Miestä harmittaa, pelottaa ja ahdistaa samaan aikaan. Uudet duunikuviot? Himakuviot? Tulevat sarjatennikset? Tyypit kyselee: "menikö pahasti?" Pirustako mies sitä tietää. Katellaan. Joo, ei oteta uusiksi. Ei ihan heti.

Kaksi viikkoa ja yksi päivä myöhemmin mies on taas kentällä. Tenniskentällä. "Ottamassa varovaisesti". Nilkka vahvasti tuettuna. Ääriasennoissa kipua tuntuu yhä, mutta sen kanssa pystyy kyllä elämään. Nopeat lähdöt askarruttavat enemmän. Paino päkiällä ja ponnistus eteenpäin paljastaa, että vielä ei olla satasessa.

Siitä huolimatta mies nauttii. Nauttii sydämensä kyllyydestä. Lyönnit eivät sittenkään katoa kahdessa viikossa mihinkään. Se on turha pelko.

Rentous on se juttu juuri nyt. Ei rimpuilua vaan, voisiko sanoa, "eleganttia" lyömistä. Siltä se ainakin tuntuu. Kertakaikkisen puhdasta lyömistä. Pallo lähtee mailasta puhtaasti. Liike ei ole vielä sitä, mitä sen pitäisi olla, mutta ehkä juuri siksi mies ottaa lyömisen nyt rennosti, mutta myös tiukasti keskittyen. Mies on helpottunut ja onnellinen. Tästä on hyvä jatkaa.

Tarinan opetus? En minä tiedä. Luottakaa kuitenkin itseenne. Lyönteihinne. Peliinne. Aina. Siitä tenniksessä on lopulta kyse.