14/04/2013

Viikon video, viikko 15

Tähän aikaan vuodesta moni pelaaja miettii, miten voittaa Rafael Nadal. Massakentillä Nadalin voittaminen lienee yksi urheiluhistorian vaikeimmista tehtävistä. Tänään alkaneen Monte Carlon ja Euroopan massakiertueen kunniaksi video muutaman vuoden takaa, jossa hyvää pohdintaa, miten Nadal pysähtyy massalla (lähinnä Novak Djokoviciin).

Kas tässä: How to beat Nadal on clay?

(Jostain syystä blogger ei anna upottaa juuri tätä YouTube-videota postaukseeni. Lisäksi edellisten viikkojen videot eivät jostain syystä näy kaikissa mobiililaitteissa. Raivostuttavaa. Vasurilla-blogi pohtiikin parhaillaan vakavasti uutta kotipesää, myös muista syistä johtuen, joista lisää sitten joskus myöhemmin).

Onko Nadal sitten pysäytettävissä tämän vuoden massoilla? Väittäisin, että on. Vaikeaa se toki on, kuten aina ennenkin, mutta voittihan mm. Horacio Zeballos miehen reilu kuukausi sitten. Olkoonkin, että kyseessä oli Nadalin paluuturnaus, voitto tuli finaalissa, joten Nadalinkin voidaan sanoa olleen jo turnauksessa "sisällä".

Tuo voitto perustui ennen kaikkea sille, ettei Zeballos antanut Nadalille hetkenkään rauhaa vaan paiskoi menemään juuri niin ennakkoluulottomasti kuin tuohon hommaan pitääkin lähteä. Zeballokselle sattui niin sanottu pöljä päivä ja kun häneen ei vasurina tehonnut Nadalin peruskuvio kämmen(hullun)mylly oikeakätisen rystylle, niin Nadal oli jotenkin haavoittuvainen ja neuvoton. Voisiko jopa sanoa, että aseeton.

Ottamalla Nadalilta ennakkoluulottomasti ja letkeästi ajan pois iskien aggressiivisesti takarajan päältä/sisäpuolelta on siis ehkä tärkein avain tässä tehtävässä. Toinen on mahdollisimman suorat, kovat ja matalaksi jäävät hyökkäyslyönnit erityisesti Nadalin kämmennurkkaan, josta Nadalin on niitä vaikea peliin enää kaivaa. Mikäli Nadalin rysty jää lyhyeksi, kuten noihin videon teon aikoihin keväällä 2011, on siihen iskettävä välittömästi kiinni ja luotava jyrkkiä kulmia em. hyökkäys- ja tappolyönneille. Sama koskee niitä hetkiä, jolloin Nadal on aavistuksen passiivinen, myös silloin on iskun paikka. Niitä ei ole paljon, mutta ne hetket ovat vuosien saatossa lisääntyneet. On oltava todella hereillä ja hyödynnettävä ne.

Lisäksi peli olisi pyrittävä pitämään Nadalin rystypuolella, mutta se ei ole helppoa, sillä Nadalin kämmenen "kenttäpeitto" (court coverage) lienee parhaimmillaan jossain 80-90% korvilla. Lisäksi Nadal on mestarillinen kääntämään peliä hänen kannaltaan mieluisaksi lyömällä rystyltä loistavasti pitkin linjaa oikeakätisten rystypuolelle, josta peli kääntyy kuin varkain hänen kämmenelleen. Tämä onnistuu erinomaisesti jopa Roger Federeriä vastaan, joka on toinen hyvä esimerkki laajasta kämmenen "kenttäpeittäjästä". (Ziisus, mitä sanoja. Pahoittelut. Pakko lopettaa tämä tähän, ennen kuin karkaa lapasesta.)

Eli, nautitaanpa taas massatenniksestä, kun sen aika on taas koittanut. Ehkä mekin pääsemme jo heinäkuussa kentille. Vamos!