sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kommentti: Jarkko Nieminen, esikuva

Tämän vuoden IPP Open -kisaturismini jäi lopulta finaalipäivän varaan. Lasten sairastelu pistää lapsiperheiden suunnitelmia usein uusiksi, eikä perheemme ole poikkeus. Tälläkin kertaa kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin ja edellispäivinä kuumeillut poikani (6v) pääsi tänään ensimmäistä kertaa elämässään viralliseen tenniskatsomoon.

Futis- ja lätkäkatsomot ovat jo tuttuja, joista varsinkin jälkimmäinen tuntuu olevan suosiossa pelin vauhdin ja erilaisen oheistoiminnan vuoksi. Maajoukkuepelien yhteydessä Jumbotronin spotitkin ovat  tärkeässä roolissa. Tässä mielessä hieman jännitti pojan viihtyminen tenniskatsomossa, kun jättimäisestä videotaulusta ei ollut tietoakaan, eikä kentälläkään menty porukalla päädystä päätyyn.

Mutta onhan meillä Jarkko. Suomalaisuus alkaa hahmottumaan pienen pojan päässä myös urheilun saralla ja ymmärrys siitä, ketä kotikatsomossa kannustetaan alkaa olla ilmeistä. Pelaajien tullessa kentälle IPP Openin finaalia varten, pojalle oli vielä epäselvää kumpi pelaajista on "se Niäminen", mutta ottelun jälkeen hän muistanee Jarkko Niemisen koko loppuelämänsä.

Ei vain sen hienon ja vakuuttavan esityksen ansiosta, jolla Ricardas Berankis saatiin tänään pelillisesti täysin sekaisin, vaan sen miten Jarkko huomioi faninsa ottelun jälkeen. Tunnollisesti ja kärsivällisesti mies kirjoittaa nimmareitaan niin pitkään, ettei kukaan jää ilman. Nuo hetket ovat pieniä Jarkolle, mutta isoja, todella isoja, kuusivuotiaille.

Kun poika sanoo ujouttaan vastaan taistellen varovaisesti "onnea" ja se Nieminen vastaa poikaa silmiin katsoen "kiitos, kiitos", ollaan niin ytimessä kuin olla voi. Nuo hetket piirtyvät junnun mieleen ikuisesti ja toimivat innoittajina lajin parissa varmasti pitkään.

Kotiin päästyään poika muistelee silmät kirkkaina matsia, mutta ennen kaikkea tuota yksittäistä kymmenen sekunnin tapahtumaa. Hakkaapa hän myös loppuillan tennispalloa huoneensa kaappien oviin hikinauhat ranteissaan täysin oma-aloitteisesti.

Kun ilta päättyy vielä kysymykseen: "isi, milloin mennään katsomaan seuraavan kerran sitä Niemisen peliä?", on vaikea väittää, etteivätkö nämä urheilijasankarit olisi näille poikasille esikuvia ja idoleita, joita apinoidaan ja ihannoidaan, oli se laji sitten mikä tahansa.

Jos laji on tennis, on Jarkkoa parempaa esikuvaa hankala löytää.

3 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus. Eikä ollenkaan sovi vähätellä myöskään isän roolia, sillä nimenomaan ne oman isän kanssa saadut kokemukset muistetaan ihan yhtä pitkään. Ovathan isät aina ihan yhtä lailla pienten idoleita :)

    VastaaPoista
  2. Pääsikö tämä onnittelutapahtuma juuri tulosruutuunkin?

    VastaaPoista
  3. Heh, itse asiassa vilahdimme kyllä kyseisessä insertissä. Poika oli yksi nimmaria pyytäneistä.

    VastaaPoista