maanantai 16. maaliskuuta 2015

Nick Kyrgios - flow-soturista Grand Slam -voittajaksi?

Nick Kyrgiosin hyvä viime yön taistelu Grigor Dimitrovia vastaan Indian Wellsissä on selvä merkki siitä, että mies tai oikeammin poika (Kyrgios) tekee tosissaan tuloaan. Kyrgiosin nilkan pyörähtäminen viime hetkellä ja ajatuksen katkeaminen pelasti Dimitrovin vielä tällä kertaa.

Tässä uusien sukupolvien kohtaamisessa tulikin selviä signaaleja myös siitä, että Dimitrov saattaa sittenkin päästä lähimmäksi Grand Slam-kannua olemalla jatkossakin "vain" Maria Sharapovan poikaystävä. Roger Federerin apinointi ei vie miestä eikä pelin evoluutiota tuumaakaan eteenpäin kohti isoimpia kannuja.

Mutta palataan Kyrgiokseen, jonka peli, asenne ja habitus ovat todella isoa, anteeksipyytelemätöntä ja varsin letkeää. Se on kieltämättä iso vahvuus, mutta samalla se voi olla myös iso heikkous, johon miehen koko peli voi tukehtua.

Kuten sanottua, Kyrgioksen peli on upeaa katseltavaa ja täysin miehen identiteetin mukaista näyttävää ja isoa pommitusta, mutta onko se sittenkin liian yksipuolista? Onko Kyrgiosilla vielä kunnon plan B:tä, jos rohkea A-peli tökkii? Huippupelin ja huonoimman pelin välimatka on liian pitkä, jotta tuloskunto pysyisi kovalla tasolla tasaisemmin.

Lisäksi miehen puolustuspeli on vielä täysin puutteellista. Ilman sitä ei isokaan peli tule lopulta toimeen. Ilman sitä vaaditaan niin hurjaa flow'ta kerta toisensa jälkeen huippunimiä voittaakseen, että pitkässä juoksussa se on käytännössä mahdotonta. On siis turha kuvitella, että nykyisellä puolustuksella Kyrgios pärjäisi isosti jo lähivuosina. Hienoja yksittäisiä voittoja tulee kyllä, mutta pitkässä turnauksessa niitä vaaditaan usein useampia.

Ison pelin uusimmat Grand Slam -voittajat kuten Stan Wawrinka sekä Marin Cilic'kin jalostivat peliään vuosia ennen kuin tarvittava taso ja varmuus löytyivät hyökkäykseen, mutta myös puolustukseen. Kyrgiosin kohdalla käynee vielä liian usein niin, että kesyttämällä ja tylsistyttämällä tämän omin peli saamalla paljon palloja takaisin peliin, ollaan voiton syrjässä kiinni. Niin kävi osittain jo eilen, kun sitkeämpi Dimitrov pystyi raastamaan ja roikkumaan vastustajaansa paremmin.

Toinen huolestettuva piirre Kyrgiosin pelissä on jonkinasteinen Monfils-syndrooma. Taitoa ja juonikkuutta on paljon, mutta joskus sitä on jopa liikaa, jolloin mies sortuu turhiin typeryyksiin ja näpertelyihin. Tekeminen menee tavallaan ylianalyyttiseksi oveluudeksi kylmän teloituksen sijaan. Tätä tapahtuu vielä liian usein ja mikä hälyttävintä sitä tapahtuu usein ns. tärkeissä palloissa. Rentous ja oveluus ampuvat tilanteissa ikään kuin yli ja tuloksena on hävitty piste joko oman virheen tai hölmön sijoituksen seurauksena, josta vastustajan on helppo sakottaa.

Toki moinen aavistuksen arroganttinenkin pelitapa pesee 100-0 sen toisen ääripään eli ylivarovaisuuden. Tilanteet vaativat kuitenkin tiettyä reikäpäisyyttä hyvällekin päälle, jossa ei ajatella juuri mitään vaan tehdään ratkaisut kylmäpäisesti teloittaen selkärangasta lähtevänä automaationa. Ei ylianalysoida, näperrellä saati sohlata.

Oman helpon virheen taakse on tenniksessä helppo piiloutua, mutta usein sen takana on pelko tai paine jostain, esimerkiksi vaikkapa vastustajan luomasta illuusiosta kaiken hakemisella. Oman virheen selittäminen itselleen on helpompaa kuin vastustajan alituisen pelotteen hyväksyminen. Vaikka oma virhe joskus vapauttaakin peliä, voi vastustaja päästä kriittisellä hetkellä liikaa karkuun. Varsinkin kokeneemmat ja huippupelaajat haistavat tämän kentän toiseen päätyyn ja käyttävät sitä joka kerta armotta hyväkseen. Monelle pelaajalle onkin helpompaa roikkua takaa-ajajana ja kaatua saappaat jalassa ikään kuin numeroita kaunistellen vailla todellisia voiton mahdollisuuksia.

Niin tai näin, Kyrgioksella riittää vielä jonkin verran tekemistä niin pelillisesti kuin henkisestikin, mutta oikealla tiellä mies on. On selkeä oma pelitapa ja sanotaanko, että vähintäänkin lupaava pää. Pienillä lisäyksillä ja hiomisilla ollaan jo pitkällä. Isossa kuvassa australialainen onkin mielestäni potentiaalisempi historian kirjoittaja kuin Dimitrov. 

5 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä blogistin kanssa, tosin ehkä eri sanoin. Kova pyrky tavallaan värikkääksi pelaajaksi voi pilata terävimpään kärkeen pääsemisen. Näin Kyrgiosin lyövän omassa syöttövuorossaan aivan tarpeettoman ja tietysti epäonnistuneen lyönnin jalkojensa välistä. Jättäisi moiset yleisön kosiskelut harjoituskentän leikkeihin. Se oli vain yksi lyönti mutta....

    VastaaPoista
  2. Moi Anonyymi,
    Kiitos kommentistasi! Tiedoksi, että kävimme twitterin puolella aiheesta eilen hyvää keskutelua. Tule mukaan kommentoimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kutsusta! Mutta olen ymmärtänyt, että semmoisen lyhytviestittelyn keskeisin anti lienee heiveröisesti jos ollenkaan perustellut nokkeluudet. Taidanpa jättää sen lajin muille. Ja otanpa tähän jatkoa vähän pitemmän kaavan kautta....

      Alle 20-vuotiaan Kyrgiosin ja entisen alle 20-vuotiaan Monfils'n parivertailussa jälkimmäisen saavutukset selvästi ohittavat K:n. Monfils nousi sittemmin (vain) 7:nneksi ja (vain) yhteen GS-semiin. Vaikkakin K:lla on jo kaksi GS-kvartsisijoitusta (eipä juuri muuta sitten olekaan ATP-tasolla), niin ainakaan tällä hetkellä en näe Kyrgiosin alkaneen huippu-uran lopullista urakehitystä M:n toteutunutta uraa kummempana; kaikesta "letkeydestään" huolimatta! Onhan ¨tosin M:nkin ura on vielä kesken.

      Tenniksen evoluutio ja puolustuspelaaminen ovat blogistille rakkaita käsitteitä, ja joskus niistä voisi vähän vääntää kättä kuten ainakin yhdestä muustakin... mutta katsotaan katsotaan.....

      Poista
  3. Sinne vaan rohkeasti mukaan! Alkunokkeluuksien jälkeen twitterissä ollaan päästy vihdoin asiaankin. Suosittelen lämpimästi ajatusten jakoa siis sielläkin.

    Kiitollisempi olen toki blogikommenteista! Kaino pyyntö vaikkapa sitten nimimerkin käytölle, sillä Anonyymejä on vähän liikaa ;-)

    Juu, mielenkiinnolla jäämme odottelemaan miten Kyrgiosin ura etenee. Mielenkiintoinen pointti tuo kieltämättä, että kaksi kvartsipaikkaa GS-tasolla, mutta ATP-tasolla ei todellakaan juuri mitään! Tämä toki vain väliaikaista, mutta tilastoja tarkastamatta taitaa olla aikamoinen kummajainen.

    Tennis menee eteenpäin siinä missä Timo Jutilakin (EL Crew tänään). Evoluutio on väistämätöntä ja sen seuraaminen toden totta varsin kiehtovaa. Pelitavat ovat sitä myös. Puolustuspelaaminen ei sinällään kiehdo sen enempää, sillä hyökkääminen on lopulta ja selkeästi se pelin suola. Nykypelissä ei vain taida kukaan pärjätä ilman hyvää puolustusta. Joillakin se korostuu enemmän ja toisilla vähemmän, mutta osata se täytyy.

    VastaaPoista
  4. Tenniksen eteenpäinmenona en pidä sen tosiasian seurauksia, että ainakin huippupelaajien pituusmitta on kasvanut vaikkapa siirryttässä 90-luvulta 00-luvun kautta nykyiselle 10-luvulle. Enkä siis osaa pitää minään tenniksen evoluutiona sitä, että pelaajakoon kasvun myötä syötön murtaminen (kumpi syy, kumpi seuraus?) on samana aikana ainakin huipputasolla hitaasti mutta varmasti tullut yhä vaikeammaksi.

    Syötön murrossa jos missä ollaan puolustuspelin ytimessä, ja vastoin blogistin käsitystä puolustuspelin merkitys on kylmien syötönmurtonumeroiden valossa vähenemässä. En pidä kehitystä "kiehtovana". Blogistin lisäksi monet muutkin kuitenkin pitävät, sillä huisin jännien tie-break-erien määrä samalla kasvaa. Ja niissähän Raonicin kaltaiset ovat tietysti etukäteissuosikkeja Ferrer-tyyppeihin nähden. Ja kehitys se vaan kehittyy....

    Tie-breakiä edeltävät ns. normaaligeimit tulevat kehityksen myötä varmasti omaamaan näytösottelujen piirteitä. Sitä tuskin blogistikaan haluaa....

    VastaaPoista