12/03/2015

Ennakko: Indian Wells 2015

Pelailun makuisen helmikuun jälkeen tenniskausi jatkuu Masterseilla, joista ensimmäisenä vuoron saa Indian Wells. Paikalle saapuvat käytännössä kaikki kärkinimet, joten odotusarvot ovat vähintäänkin kovat.

Moni kärkipelaaja on pelannut Australian jälkeen säästeliäästi, mutta Indian Wellsista kausi pyörähtää kunnolla käyntiin. Amerikan kovilta kentiltä siirrytään heti kohta Eurooppaan massoille, jolloin pöhinä on jo hurjaa kun lähestytään Roland Garrosia sekä Wimbledonia.


Historiakaan ei varsinaisesti tue uutta mestaria.
Kuin varkain kärkinelikoksi Indian Wellsin alla on muotoutunut vanha tuttu big four, joka kulkee nyt järjestyksessä Novak Djokovic, Roger Federer, Rafael Nadal ja Andy Murray. Jotenkin tuntuukin siltä, että tämä nelikko jatkaa jyräämistään siitä huolimatta, että uusi sukupolvi jonkin verran jo uhitteleekin. Isossa kuvassa matkaa on sittenkin vielä liian paljon. Vaikea on nähdä, että esimerkiksi juuri Indian Wellsin kuumuudessa joku tämän nelikon (plus Stan Wawrinka) ulkopuolelta kisavoiton veisi, varsinkaan kukaan uudesta sukupolvesta.

Ennakkosuosikit on helppo nimetä. Djokovic ja Federer pelasivat hienon turnauksen ja finaalin viime jo kuussa Dubaissa. Oliko se esimakua tulevasta?

Djokovic lanasi pelottavan tuttuun tyyliin finaaliin saakka ja Federer pommitti upeasti koko turnauksen ja lopulta voittoon saakka. Jää nähtäväksi millaiset arvet tai itseluottamussäröt Djokovicille tuosta tappiosta jäi. Indian Wellsissä mies on kuitenkin lähes pomminvarma finalisti, sillä hän on samalla puolen kaaviota Andy Murrayn kanssa, jolla on toki tiukka vääntö mahdollisesti jo Kei Nishikorin kanssa puolivälierissä.

Federerin kaavio on haastavampi. Samalla puolen kaaviota ovat mm. Nadal, Tomas Berdych, Stan Wawrinka ja Milos Raonic, joista hän voi toki kohdata vain kaksi. Alkukierroksetkaan eivät helpoimpia ole sillä tarjolla on mm. arvaamaton Jerzy Janowicz sekä Australiassa hänet kaatanut Andreas Seppi. Mutta eiköhän mies kaaviosta huolimatta ainakin puolivälieriin saakka mene, jossa potentiaalinen herkkupala Wawrinkan kanssa. Stanin kaudesta odotan viime vuotta tasaisempaa ja hyvin mies on vuoden aloittanutkin. Välierissä sitten mahdollisesti ja isolla kysymysmerkillä Nadal ja finaalissa Djokovic. Olisiko sittenkin liian kova urakka Federerille?

Nadal etsi Australian jälkeen tuntumaa ja erityisesti kämmentään etelä-Amerikan massoilta. Viimeisessä turnauksessaan Buenos Airesissa vaikuttikin jo siltä, että mies löysi lopulta kämmenensä, joka vaikuttaa suoraan kaikkeen, mutta ennen kaikkea miehen itseluottamukseen, jonka tärkeys on korostunut sitä mukaa kun ikää on kertynyt ja tukka harventunut.

Kovat kentät ovat kuitenkin kovat kentät ja niillä menestyäkseen kämmenen ajoituksen ja painon sekä itseluottamuksen täytyy olla piinkovaa, jotta espanjalainen menestyisi isosti. Kaavio ei ole alkukierroksilla pahin mahdollinen, mutta puolivälieristä eteenpäin (Raonic tai Grigor Dimitrov) urakkaan alkaa tulla haastetta. Jos mies on vireessä, kuten toissa vuonna, on täysin mahdollista kaataa kaikki paitsi ehkä Djokovic, sillä Nadalin paraskaan peli tällä alustalla ei vain riitä tätä Djokoviciä vastaan. Pommitusmoodissa oleva Wawrinka tai jopa aggressiivinen Federer voi kuitenkin olla semifinaalissa liian paha, jos kämmen ei täysin toimi.

Andy Murray on tilanteensa vuoksi mielenkiintoinen seurattava, mutta ei välttämättä niinkään pelillisesti. Valmentajakokeilut jatkuvat tällä viikolla Jonas Björkmanin kanssa, kun Amelie Mauresmo ei ole paikalla aavikolla.

Mielenkiintoista tässä on myös se, että jälleen yksi ruostalainen ex-pelaaja tekee todella näyttävän entrancen ehdottoman huippunimen valmennustiimiin Magnus Normanin ja Stefan Edbergin jatkoksi. Onko seuraavaksi Mats Wilanderin vuoro? Malttaisiko mies luopua mm. leppoisasta kommentaattoriduunista ja suuren suosion saaneesta Eurosportin Game, Set ja Mats -ohjelmastaan?

Loppuun on vielä hienoa todeta, että sekä Marin Cilic että Juan Martin del Potro tekevät Indian Wellsissä paluut loukkaantumistensa jälkeen. Jälkimmäinen toki vain nelinpelissä ensimmäisen parina.

Tässä ennusteeni:

Puolivälierät:
Djokovic vs. Ferrer
Murray vs. Nishikori
Nadal vs. Dimitrov
Federer vs. Wawrinka

Välierät:
Djokovic vs. Nishikori
Nadal vs. Wawrinka

Finaali:
Djokovic vs. Wawrinka

Voittaja:
Djokovic.

(Kuva: kuvakaappaus www.atpworldtour.com -sivustolta)