Vasurilla on nimestään huolimatta poliittisesti täysin sitoutumaton tennisblogi,
joka käsittelee tennistä niin katsojan, pelaajan, valmentajan kuin yrittäjänkin vinkkelistä.
Onpa ihanaa olla väärässä! Novak Djokovicin "varma" mestaruus oli jopa blogissani kuulutettu, mutta mitäpä sitä mistään mitään tietää. Isot yllätykset otetaan todellakin aina ilolla vastaan. Varsinkin, jos (ja kun) on tapahtumassa paljon puhuttu vallan vaihto vai onko?
(Avasin jälkipelejä jo Twitterin puolella, joten käy kurkkaamassa myös tuo ketju.)
Emil Ruusuvuoren voitto Frances Tiafoesta oli ehdottomasti yksi Emilin parhaista otteluista koskaan. Hän teki tuoreesta US Open- ja siis Grand Slam -semifinalistista vielä hurjempaa hakkelusta kuin muutama vuosi sitten Itävallan Dominic Thiemistä Espoossa Davis Cupissa. Perjantai-illan esitys ei jättänyt yksinkertaisesti mitään mahdollisuutta jenkille. Otetaan hienon voiton kunniaksi pitkästä aikaa jälkipelit!
Pikkuhiljaa alkaa olla jälkipelien aika, vaikka melko sanattomaksi miesten finaali tällä kertaa vetikin. Olipa upea päätös upealle turnaukselle, jossa nähtiin lopulta hienoja otteluita sekä hetkiä, vaikka turnauksen alla koko tennis olikin otsikoissa hieman vääristä syistä. Toivottavasti tämän vuoden Australian Open muistetaankin ennen kaikkea urheilullisista ja historiallisista syistä.
Aloitetaan miesten finaalista ja niin, mitäpä tähän sanoisi.
Niinhän siinä lopulta kävi, että hyvästä ja lupaavasta haastamisesta huolimatta Emil hävisi Rafael Nadalille. Ei tappiota tietenkään voi mitenkään yllätyksenä pitää, sillä 20-kertainen Grand Slam-finalisti ei ole voittanut urallaan 20 Slamiä mitenkään sattumalta. Vaikka ero pelaajien välillä olikin vielä osin selvä, sai Emil tästä hurjan määrän äärimmäisen tärkeää ja validia oppia, jolla ammentaa seuraavia askeleita lähemmäs kohti kärkeä. Voita tai opi, kuten tuttu fraasi kuluu.
US Open on taklattu ja katseet alkavat suuntautua kohti viikonlopun Davis Cup -ottelua Suomi vs. Intia! Mutta ennen sitä pienet jälkipelit US Openin annista, olkaa hyvä!
Mahtavinta turnauksessa oli tietysti se, että saimme kerralla kaksi uutta Grand Slam -mestaria, kun miesten pystin vei Daniil Medvedev ja naisten upeasti pelannut Emma Raducanu, joka pelasi itsensä kerralla maailman huipulle. Medvedevin mestaruutta osattiin sen sijaan jo hieman odottaakin.
No niin, on jälkipelien aika. Valitettavasti myös Roland Garrosin jälkipelit olivat vielä käymättä läpi, mutta koska turnaukset olivat tänä niin lähekkäin, niin niputetaanpa samalla nekin tähän.
Isossa kuvassa on luonnollisesti täysin selvää, että Novak Djokovic on tällä hetkellä (ja nyt myös hyvin monilla kriteereillä historian) paras miestennispelaaja. Djokovic saavutti näillä kahdella Grand Slam -voitollaan 20:ssä mestaruudessa olevat Rafael Nadalin ja Roger Federerin ja luulenpa, että matka vaan jatkuu, kun taas Nadal-Federer-kaksikolla se voi olla jopa lopullisesti nyt ohi.
Same old, same old...
Niinpä.
Pahasti myöhässä tuleva jälkipelipuinti Australiasta näkee vasta nyt päivänvalon. Pahoitteluni. Niin tyrmäävä kuitenkin oli Novak Djokovic ja ainakin hetkeksi tämä voitto iski palleaan uuden sukupolven valtaannousun suhteen. Toki turnauksessa nähtiin paljon eräänlaisia nuoren sukupolven statement-voittoja vanhemmasta sukupolvesta, mutta selvää on, että Grand Slam -tasolla vanhaa kaartia on edelleen hyvin vaikea iskeä kumoon.
Ensimmäinen viikko Australiassa alkaa olla taputeltu, joten on aika kurkata turnausennakkoon ja tehdä reality check!
Nostamistani puolivälieränimistä jäljellä on vielä seitsemän, joten ei tämä ainakaan vielä ihan metsään ole mennyt. On kuitenkin ehtinyt tapahtua jo paljon, joten asetelmat ovat toki hieman viikossa muuttuneet.
Hurjat semifinaalit, jotka vastasivat niille asetettuja korkeita odotuksia, tarjosivat tennisviihdettä todellakin koko rahalla. Molemmat ottelut päättyivät vasta ratkaisevissa kolmansissa erissä ja molemmissa lauluun lähti kokeneempi pelaaja (Novak Djokovic ja Rafael Nadal). Näin molemmista voittaneista pelaajista (Dominic Thiem ja Daniil Medvedev) tuli pelaajia, jotka ovat voittaneet samassa turnauksessa sekä Djokovicin, että Nadalin. Nostettakoon sellainen detalji tässä ja nyt, että näitä kavereita ei ylipäätään kovin montaa maailmassa ole.
Semifinaalit menivät hieman niiden pelikirjojen ja povausten mukaan mitä ennakossa hahmottelinkin. Thiem oli lopulta rohkeampi ja Medvedev tylympi kuin vastustajansa. Nuorempi kaarti alkaakin tehdä nyt juuri sitä, mitä heiltä on jo pitkään odotettu ja hyvä niin. Ensin menestystä on alkanut tulla vanhempien kustannuksella Masterseissa ja nyt ollaan jo selkeästi siinä vaiheessa, jolloin näitä voittoja saadaan Grand Slameissä sekä tässä finaaliturnauksessa. Uudet kuninkaat tulevat ja ensi vuosi voi olla hyvinkin erinäköinen kuin menneet 15 vuotta.
Finaalissa asetelma on kuitenkin se, että jompikumpi pelaajista ottaa ensimmäisen ATP-finaaliturnausvoittonsa. Sikäli paljon on siis pelissä.
Pelillisesti pelaajien kontrastit tarjoavat jälleen kerran hyvinkin mielenkiintoista seurattavaa. Thiem pelaa hieman nadalmaisesti suuremmalla kierteellä ja Medvedev takoo, varsinkin rystyllään, melkoisen suoraa pommia.
Nadal ei, kuten oli hieman odotettua, juuri tähän pystynyt riittävän hyvin vastaamaan, mutta Thiem todennäköisesti pystyy, sillä hänen lyöntiarsenaalinsa on halliolosuhteissa jonkin verran tehokkaampi lyönnin kovuuden kautta. Se saattaakin pitää Medvedeviä kurissa, sillä pidempi lyönti työntää tämän taaemmas. Sieltä venäläisen on vaikeampi tulittaa niin painavaa ja suoraa lyöntiä, jolla haavoittaa itävaltalaista. Kämmen vs. kämmen -kisan venäläinen häviää käytännössä Thiemille pystyyn, mutta rystypuolen varmuudellaan Medvedev pystynee haastamaan Thiemiä. Onkin hyvin mielenkiintoista nähdä kuinka ja minne pelaajat pyrkivät peliä kääntämään.
Thiem on nykyisin pelaajista monipuolisempi ja hän varmasti seurasi kuinka Nadal sai muun muassa verkolle nousuillaan ja runsailla alakierteillään Medvedevin peliä ajoittain sakkaamaan. Medvedev yrittää pitää pelin rytmikkäänä, mikä näkyy myös hänen nopeudessaan pisteiden välillä. Semifinaalissa keskimääräinen aika pisteestä seuraavaan taisi olla noin 14 sekuntia ja se on silloin melko nopeaa toimintaa. Tämä kuvastaakin sitä rytmihakuisuutta, mikä hänellä pelissään on.
Thiem tulee viljelemään varmasti paljon slicea rystypuoleltaan pitäen pallon matalana, jota Medvedev joutunee rajusti nostamaan, minkä jälkeen Thiem on valmis iskemään joko kovalla rysty- tai kämmenkiertolämärillään pallon läpi.
Syötön ja syöttämisen osalta asetelma on melko tasainen. Molemmat ovat syöttäneet erittäin hyvin ja breikit ovat todennäköisesti hyvin harvassa, jolloin 2-3 tiebreak-erää ei juuri yllättäisi. Silloin mitataan erityisesti mentaalista vahvuutta, mitä molemmat kyllä semifinaaleissaan esittelivätkin. Ei ole ikinä helppo kaataa Djokoviciä ja/tai Nadalia, joille voitto on jo puolittain tarjolla. Kovat näytöt saatiin siis tästäkin näkökulmasta.
Tasainen ja fyysinen ottelu on siis tulossa finaalistakin, enkä yllättyisi kolmen tunnin maratonista. Thiem sai muutamia tunteja enemmän palautumisaikaa, mikä oli toki tervetullutta, mutta en usko sen nyt näyttelevän niin isoa roolia, sillä peli on hallissa nopeampaa ja pisteet keskimäärin hieman lyhyempiä.
Veikataan tämän kerran skenarioksi nyt vaikka niin, että Thiem on aiempien keskinäistenkin otteluiden (Thiem johtaa 3-1) valossa henkisesti sen verran niskan päällä, että Medvedeviltä vaaditaan aivan täysosumapeliä, johon hän ei aivan yllä, joten Thiem on mestari eräluvuin 2-1.
Eurosport, Eurosport Player- ja Dplay-palvelut näyttävät ottelut. Eurosport ja vasurilla.com -blogi ovat yhteistyössä kauden 2020 ajan.
Palataan vielä hetkeksi Roland Garrosille jälkipelien muodossa nyt, kun Rafael Nadalin voittoa on ehditty sulattelemaan muutama päivä.
Niinhän siinä tosiaan kävi, että Nadal masteroi sittenkin raskaan pallon, viileän kelin ja finaalin halliolosuhteet sekä kaiken muun hänelle muuten niin tutulla alustalla. Ennen turnausta oli paljon puhetta (kyllä, myös blogissa) juuri näistä olosuhteista, mutta myös Nadalin pelivireestä ja valmistautumisesta hänelle niin tärkeään kauden pääkisaan. Ei tiedetty, onko hän saanut riittävästi massapelivirettään hieman alavireisesti menneen Rooman Mastersin perusteella, jossa hän oli kieltämättä vielä vaisu. Totuus vireestä valkeni kaikille kuitenkin viimeistään finaalissa Novak Djokovicia vastaan.
Finaali oli mielestäni numeroita tasaisempi, mutta Nadalin rohkea ja jatkuva aggressiivinen peli, jota oli nähty tuohon mennessä "vain ajoittain" edeltävissä otteluissa oli kaikille enemmän tai vähemmän yllätys. Heti ensimmäisistä pisteistä lähtien nähtiin muun muassa Nadalin terävää kämmentä pitkin linjaa, mikä kieli yllättävän korkeasta itseluottamuksesta ottaen huomioon, että vastassa oli juuri Djokovic, jota vastaan Nadalin usko on ollut jo vuosia hyvinkin kovalla koetuksella.
Isoimman vaikutuksen teki kuitenkin Nadalin terävä liikkuminen ja se, kuinka hyvin hän sai lyönteihinsä usein peräänkuuluttamaani jalkadraivia, joka pidentää hänen lyöntinsä keskipituutta merkittävästi. Varsinkin näissä olosuhteissa tuo oli äärimmäisen tärkeä tekijä ja voiton edellytys. Tämä tennisliikkumisen pieni, mutta äärimmäisen tärkeä palanen on yksi isoimpia syitä, miksi Nadal hallitsee massakenttiä näin suvereenisti. Ei 13 mestaruutta 15 vuodessa tietenkään ihan sattumalta tule. Kukaan ei masteroi jalkatyötään massalla niin hyvin kuin Nadal. Paras esimerkki tästä on ne täydellisesti ajoitetut kiertokämmenet, jotka lähtevät hänen rystynurkastaan sisältä ulospäin tappavan tehokkaasti. Liike, kierto, työntö, boom ja vamos vielä kaupan päälle!
Toki voiton takuuna on ollut vuosia myös Nadalin massapelin monipuolisuus. Peruslyönneistä löytyy kulmia, kierteitä ja kaaria loputtomin kombinaatioin, vaikka joskus peli hieman välillä puuroutuukin vastustajan ansiosta. Silti se on lähes tulkoon aina voittavaa tennistä. Kaksi tappiota 102 ottelussa on tietysti rekordi, jolla voi huoletta väittää, että Nadal todella tietää mitä Garrosin massoilla tekee.
Isossa kuvassa Ranskassa palattiin jälleen moodiin same old, same old. Juuri nyt tuntuu, että ei tätä Nadalia ole kukaan saamassa lähivuosinakaan massalla kuriin. Paljon oli itselläkin odotuksia finaalin suhteen Djokovicin suuntaan, mutta jotenkin tämä vaikutti aseettomalta ja jopa vaisulta. Eniten ihmetytti se, että mies ei juurikaan itseään pumpannut tai itselleen saati tiimilleen raivonnut, joten onko US Openin linjatuomariepisodi todella, kuten vähän voitiin spekuloidakin, vienyt sen viimeisimmän puristuksen, jolla hän saisi itsestään kaiken kentällä irti. Vasta kolmannen erän ratkaisuvaiheissa nähtiin vilaus Djokovicin tutusta taisteluilmeestä. On hyvin mielenkiintoista seurattavaa miten tilanne jatkossa kehittyy.
Nuoremman kaartin US Open -tyylinen esiinmarssi jäi tällä kertaa ainakin finaalin osalta näkemättä, mutta uskon, että nopea siirtyminen kovilta kentiltä massoille vaati vielä hieman liikaa monen nuoren osalta. Dominic Thiemin US Open -voitto käytännössä varmisti sen, että sulateltavaa riitti ja Thiem olikin niin fyysisesti kuin mentaalisesti hieman väsyneen oloinen. Varmaa kuitenkin on, että reilun puolen vuoden päästä Garrosilla nähdään pirteämpi Thiem.
Thiem sijasta nuoremmista haastajista on nostettava Stefanos Tsitsipas, joka alkaa olla massallakin yllätysvalmis. Hänen monipuolisessa pelissään on jo nyt riittävästi haastetta moneen lähtöön ja haastetta tulee ehkä vielä liikaa epätasaisuuden sekä mentaalisen kovuuden kanssa. Ehkä myös fysiikan kanssa, sillä semifinaalissa Djokovicia vastaan hän tuntui hyytyvän pahasti toki jonkinasteisen jalkavamman myötä.
Tulevaisuus näyttää tästä tutusta finaalikaksikosta huolimatta, mutta myös sen ansiosta hyvinkin mielenkiintoiselta.
Garrosilla nähtiin upeita otteluita ja tarinoita. Totta kai Nadalin Roomassa voittanut Diego Schwartzman pelasi upeat kisat ja yhden kisan otteluista voittamalla juuri Thiemin. Myös Jannik Sinnerin hyvä haasto Nadalia vastaan jäi mieleen sekä luonnollisesti Hugo Gastonin voitto Stan Wawrinkasta ja mieletön haasto Thiemiä vastaan. Upeita otteluita ja massatennistä parhaimmillaan!
En mene nyt pinnalla olevaan GOAT-keskusteluun sen enempää, mutta onhan tuo 20. Grand Slam myös Nadalin osalta hurja määrä ja tulevan vuoden Grand Slamit lienevät tässäkin valossa herkullisia. Pääasia tulee kuitenkin olemaan se, että nousevat nuoret ottaisivat toistuvasti näiden isojen poikien päänahkoja, jotta tenniksen uskottavuus säilyy ja tennis voisi ylipäätään hyvin myös jatkossa, kun vanhempi kaarti on astumassa syrjään.
US Open saatiin pakettiin viime yönä, joten on aika niputtaa päällimmäiset ajatukset turnauksesta ja sen vaikutuksista kiertueen asetelmiin.
Totta kai kyseessä oli monessa mielessä hyvin poikkeuksellinen ja lopulta ikimuistoinenkin turnaus. Jonkin verran poisjääntejä, tyhjät katsomot, ykköspelaajan hylkääminen, uusi Grand Slam-mestari ja niin edelleen. Monta valitettavaa asiaa, mutta toisaalta paljon myös positiivisia juttuja.
Aloitetaan finaalista, jossa ensimmäistä Grand Slamiään jahdanneet Dominic Thiem ja Alexander Zverev taistelivat pitkän viisieräisen ottelun ja jonka Thiem lopulta käänsi edukseen. Ottelu ei kuitenkaan laatutekijöiden näkökulmasta noussut missään vaiheessa kovinkaan korkeatasoiseksi näytökseksi, mutta draamankaareltaan se oli kieltämättä hieno.
Paineet näkyivät karusti molempien pelaajien otteissa. Ensin jäässä oli Thiem noin kahden ja puolen erän verran, minkä jälkeen oman passiivisuutensa ja kipsinsä kehitti Zverev, joka puolestaan oli aloittanut ottelun varsin päättäväisesti ja hyvällä pelikirjalla. Miehen syöttäminen oli alussa hurjaa, jonka päälle rakentuva aggressiivinen peli näytti yllättävän Thiemin täysin. Thiem sen sijaan ei pystynyt toteuttamaan mitään suunnitelmaansa, sillä niin epävarma hän oli peruslyöntipelistään ja syöttämisestään lähtien. Välillä oli kieltämättä helppo ymmärtää, miksi pelaajat hakivat ensimmäistä Grand Slamiään. Toki tällä kertaa vastustajan kuolevaisuus oli paremmin tiedossa kuin vaikkapa finaaleissa Djokoviciä tai Nadalia vastaan. Jossain mielessä suurena haastajana isoihin otteluihin onkin helpompi lähteä.
Ottelun käännekohta nähtiin mielestäni toisen erän lopussa, kun eräpallotilanteessa omissa syötöissään 5-2:ssa Zverev missasi helpon kämmenvolleyn leveäksi ja Thiem mursi lopulta Zverevin syötön ja otti siis murrolla Zvereviä kiinni häviten erän kuitenkin saksalaisen seuraavassa syöttövuorossa. Tuo missaus oli kuitenkin riittävästi viestimään itävaltalaiselle, että Zverev on niin ikään hurjan paineen alla, aivan veitsenterällä hänkin. Tuosta hetkestä lähtien Thiem nimittäin pääsi peliin paremmin ja paremmin takaisin kiinni, ikään kuin veren haistaen. Pienen pieniä merkkejä, mutta jotka mestarit käyttävät armotta, jos niitä ei itse käytä. Jos Zverev olisi ottanut toisen erän numeroin 6-2 ilman tuota henkistä lipsahdusta, uskon, että pelillinen ero olisi edelleen ollut yksinkertaisesti liikaa, sillä Thiemin paineet näkyivät kauas, eivätkä ne todennäköisesti olisi New Yorkin illassa helpottaneet.
Kun Zverev vielä ratkaisuerässäkin menetti syöttönsä ottelua sekä turnausta kotiin syöttäessään (5-3), niin olihan Thiemin nousu upea. Toisaalta, ihan yhtä hurja oli Zverevin mureneminen. Vielä on siis mestariksi matkaa jäljellä, varsinkin henkisellä puolella. Nadalit, djokovicit tai federerit eivät näitä ilmaiseksi anna vielä moneen vuoteen, vaan ne on otettava rohkealla pelillä. Jännittävä onkin nähdä, miten Zverev tästä toipuu. Niin lähellä, mutta niin kaukana tämä sittenkin oli.
Yhtä mielenkiintoista on nähdä, mitä tapahtuu jatkossa Thiemin osalta. Iso, iso painolasti on nyt poissa. Kun tämä paino lähti vieläpä muualla kuin hänen mieluisimmalla massa-alustalla, niin uskon, että lähivuosina Slamien määrä kasvaa moninkertaisesti. Neljäs finaalitappio olisi voinut olla jopa kohtalokas, varsinkin tuollaisella pelillä mitä reilut kaksi erää nähtiin. Nyt tämä meni kuitenkin näin ja voidaan olla varmoja, että ensi vuoden puolella Thiem on hurja tekijä kaikissä Slameissa. Parin viikon päässä odottava Roland Garros voi tulla nyt henkisesti, ehkä myös fyysisesti, liian äkkiä.
Muutakin antia Openista saatiin.
Djokovicin tukkoilu sai uudella linjatuomaritempauksellaan toivottavasti tämän vuoden huipentumansa eikä hän toivottavasti tarjoile tänä vuonna enää yhtään enempää draamaa. Vuosi, joka on sujunut kentällä kuin tanssi, on saamassa ikäviä kolhuja kentän ulkopuolisten asioiden ja varsinkin tuon linjatuomariepisodin vuoksi. En usko, että Djokovickaan pystyy lopulta määräänsä enempää negatiivisia asioita käsittelemään ja kun tällä viikolla alkava massakausi ei ole se hänen vahvinta aikaansa, niin luulen, että hienoinen alamäki jatkuu nyt noin kuukauden verran. Isossa kuvassa kauden päättyminen voi olla lopulta parasta mitä Djokovic tarvitsee.
Totta kai tämä isojen starojen puuttuminen ja tötöily avasi paikkoja kaikille muille pelaajille. Erityisen ilahduttavaa kuitenkin oli, että tällaisen paikan käyttivät erityisesti nuoret pelaajat. Ja aivan erityisesti vieläpä nuoret pelaajat, joiden peliä on miellyttävä tai seurata. Totta kai Zverevin ja Thiemin parhaimmat pelit kuuluvat samaan kategoriaan, mutta onhan esimerkiksi Stefanos Tsitsipaksen, Denis Shapovalovin, Felix Auger-Aliassimen, Andrei Rublevin ja jopa Daniil Medvedevin "totaalitennis" hyvinkin mielenkiintoista seurattavaa. Kun näihin otteisiin on tarttunut ja tarttuu lähivuosina lisää kypsyyttä ja järkeä, niin tenniksen tulevaisuus on sittenkin turvattu Federerin, Nadalin ja Djokovicin eläköityessä.
Mutta seuraavaksi tällä poikkeuskaudella hypätään massakaudelle, joten Rooman Mastersin ennakko ilmestynee huomenissa pari päivää toki harhaisena, mutta jatketaan silloin aiheesta lisää!
Aivan lopuksi haluan kiittää vielä kaikki lukijoitani. Pitkähkön tauon jälkeen säännöllisemmän kirjoittelun myötä löysitte jälleen erittäin hienosti huudeille, joten siitä SUUREN SUURI KIITOS! Nöyränä eteenpäin. Pysytään linjoilla!