Nick Kyrgiosin taakka

Viime yönä pelattu, välittömän klassikkostatuksen saanut ottelu Roger Federerin ja Nick Kyrgiosin välillä oli kieltämättä yksi kauden parhaista ellei peräti paras. Kolme upeaa tiebreak-erää kahden tulikuuman ja huipputasoillaan yli kolme tuntia hakanneiden pelaajien välillä oli upeaa katsottavaa. Voittajaksi selviytyi jännittävien vaiheiden jälkeen Federer, mutta yhtä hyvin voittaja olisi voinut olla Kyrgios. Vai olisiko?

Ottelu oli monessa mielessä Kyrgiosille vaikea, sillä mies taisteli käytännössä kolmea vastustajaa, Federeriä, itseään ja yleisöä vastaan.

Federeriä vastaan mies taisteli urhoollisesti, eikä jäänyt periaatteessa paljoakaan jälkeen, mutta siitä huolimatta ottelu paljasti selvästi missä Kyrgios on Federeriä vielä perässä. Aloitetaan siis näistä.
Syötönpalautus on vielä liian kevyttä kauraa ainakin Federerin pommituksessa. Liian usein Kyrgios vain sutaisee palautuksensa, välillä toki hirmuaikaisin ottaen, Rogerin kenttäpuoliskolle, mutta nämä namut, leijat sekä peruspalautukset vailla isompaa tarkoitusta Federer pommitti seuraavasta lyönnistä joko läpi tai sen verran painavina, että australialainen joutui heti puolustusasemiin, eikä sieltä tätä Federeriä voiteta.

Toinen iso asia mitä Kyrgiosin tulee kehittää on miehen rysty, joka ulkoisesti muistuttaa hieman Jo-Wilfried Tsongan lyöntiä. Ihan samalla tavalla se on myös melko kykenemätön tekemään miehen pelistä riittävän tuhoisaa, sillä rystypuolelta riittävää pelotetta ei ole. Ei voiman eikä pelin viemisen kantilta katsottuna. Federerin huimasti parantunut rysty syö näitä, välillä jopa nostoja muistuttavia rystylyöntejä, välipalaksi kiertokämmenestä puhumattakaan, jota sveitsiläinen käyttää upean ja kevyen liikkeensä kautta juuri nyt erittäin paljon. Painoton tai kulmaton rystypelaaminen mahdollistaa tämän.

Kolmas pelillinen jälkeenjäänti on jatkuvan paineen luominen. Välillä australialainen passivoituu liiaksi ja peli jää tyhjästä läväyttelyn, käytännössä ison riskin, varaan. Onhan nollatilannetapot toki näyttäviä, mutta aktiivisempi peli kentän sisäpuolelta ei hyvästä tatsista huolimatta ole Federerin tasolla, ei edes lähellä. Siinä kun Kyrgios tyytyy ohjaamaan kentän sisäpuolelta puolivolleytyyppisiä lyöntejään lähinnä nurkkiin, Federer käytännössä tappaa niitä ja tarvittaessa jopa matalalta. Askel on tauon aikana keventynyt ja liike on satumaisen kevyttä. Kyrgios tappaa palloja periaatteessa vain lantion ja sitä korkeammalta tasolta ja jalkatyössä on välillä jopa laiskuutta.

Syöttö sen sijaan on jo suurelta osin vertailukelpoinen sveitsiläisen kanssa ja erityisesti kakkossyötön variaatiot aiheuttavat vastustajille hankaluuksia. Syötön nopeus vaihtelee ja välillä kakkossyöttönä tuleekin uskomattomia, ehkä jopa aavistuksen älyttömiä ykkössyöttötykityksiä.

Juuri tuossa piilee myös se henkinen taistelu itsensä kanssa, mitä tulisieluinen Kyrgios tuntuu vieläkin käyvän. Milloin vetää flow'lla ja milloin järjellä. Ei saisi olla niin, että aina näihin tilanteisiin vaaditaan aivan äärimmäistä flow'ta. Eilisessä ottelussa mies otti pariin tilanteeseen jättisuuren riskin ja oli osittain jopa näiden riskien syytä, että mies hävisi ensimmäisen erän niin kuin hävisi. Kaksoisvirhe tiebreikin lopussa on aina lahja. Varsinkin, jos sitä vetää riskillä yli kahtasataa. Samaa voisi sanoa niistä vähän tarpeettomista näytösottelulyönneistä, joita mies edelleen viljelee. Tuntuu ja näyttää hyvältä, mutta esimerkiksi Federer saa näistä vain lisävirtaa ja kuittaa tilanteet seuraavilla lyönneillään esimerkiksi ässinä kuten eilen.

Suurelta osin Kyrgios pelasi kuitenkin kypsän ottelun ja oli ottelussa hyvin mukana myös mentaalisesti. Kyrgios osoitti kovaa päätä roikkumalla taipumatta mukana, kun omissa syötöissä riitti työtä, kun samaan aikaan toinen pitää syöttöjään minuutissa. Muutama ärripurri ja jupina siellä täällä tuli kuumassa illassa molemmilta, mutta ottelun lopullista ratkaisuhetkeä Kyrgiosin pää ei enää kestänyt.

Tilanne oli kolmannen erän tiebreakissä 5-4 Kyrgiosille, jolla oli kaksi omaa syöttöä tuoda matsi himaan. Ensimmäisessä pisteessä Federerin takarajalle suuntautuneen lyönnin äänekäs katsoja huusi ulos, jolloin australialaisen paketti hajosi käytännössä siihen (What a f**k??? Shut the f**k up!!!). Tilannetta ei tietenkään pystytty enää uusimaan, joten ymmärrettävästi Kyrgios menetti malttinsa täysin, mikä ei tietenkään jo aiemmin avoimesti Kyrgiosille buuanneelle yleisölle mennyt sellaisenaan läpi. Seuraavaan pinnaan tulikin tupla, jonka perään Federer ponkaisi hyvän syötön siivittämänä finaaliin.

Tässä tullaan lopulta siihen kolmanteen taisteluun, johon Kyrgiosin on tulevina vuosina totuttava. Koskaan ei varmastikaan ole helppoa mennä pelaamaan Federeriä vastaan, joka on yleisön suurin suosikki kaikkialla, mutta asiaa ei varsinaisesti auta australialaisen taannoiset kusipäisyydet, joita yleisö ei nopealla aikataululla unohda. Ei vaikka otteet olisivat kuinka hurjia. Paras esimerkki tästä lienee Novak Djokovic nuoruusepisodeineen ja niiden tuomine vaikeuksineen ison yleisön suosioon pääsemiseksi, vaikka mies tekeekin brändikirkastusta monin eri keinoin.

Kyrgiosille tuli nyt äärimmäisen tiukassa paikassa valitettavan ikävä episodi ikävine sivumakuineen, joka maksoi tälle paljon. Mahdollisesti jopa voiton. Kyrgiosia kävi itse asiassa vähän jopa sääliksi, vaikkei sympatiat hänen edesottamuksiinsa kovin korkealla ole viime vuosina olleetkaan.
Tätä taistelua on nyt siis vain käytävä. Paras lääke taakan karistamiseksi on tietysti eilisenkaltaiset peliotteet, mutta tie on siltikin pitkä. Tulisuutta saa tietenkin olla, mutta epäurheilijamaisia episodeja tämä projekti ei enää kestä, ei yhtäkään.