maanantai 24. syyskuuta 2012

Syksyinen tarina

Mies päättää massatenniskautensa höntsäturnaukseen hyvillä mielin. Kesän aikana vyölle tuli muutamia maukkaita voittoja myös sarjapeleistä, joten kesäkausi meni niin sanotusti putkeen. Ensimmäistä kertaa toisen lapsen syntymän jälkeen miehen tasoituskin saattaa olla kunnon nousussa, kun syksy taas koittaa.

Reilu viikon irtiotto lajista tähän väliin tekisi terää niin kropalle kuin päällekin. Pienen motivaatiopaussin jälkeen voisi taas ponnistaa uudella innolla kohti hallikautta.

Ensimmäinen hallisessio on nautinnollinen ja olo lähes euforinen. Pallo liikkuu sisällä vauhdikkaasti ja se rakkaat lukijani, jaksaa lämmittää ikämiehen sydäntä aina. Vuodesta toiseen. Samalla mies tuntee olonsa noin 45-kiloiseksi teiniksi, vaikka onkin lähempänä 0,1 tonnin köntystä kuin 50 kilon kukkakeppiä. "Paino on vain numero, lihakset painaa", mies uskottelee itselleen, kuten on tehnyt jo monta vuotta.

Vaikeudet alkavat kuitenkin jo toisella kerralla, kun alustana on ultranopea velour, jolla ajoitus on kaikki kaikessa. Olisi iskettävä rohkeasti ja aggressiivisesti vastapalloon ja ihan koko ajan, mutta massamoodin rippeet pitävät tiukasti otteessaan. Seuraavat pari tuntia parantavat ajoitusta vain vähän. Osuma on valunut aivan liian taakse, paino on missä sattuu ja sitä rataa. Tulee jokasyksyinen epäusko, josta on pitkä matka sinne jonnekin.

Mutta tulee myös viikonloppu, jonka mies on kotonaan poikkeuksellisesti yksin. Hyvällä asenteella, mutta kuitenkin pienen karhunpainin jälkeen, hän sanoo keskustan paheille ja houkutuksille lopulta "ei" ja suuntaa tennisseuransa peli-iltaan ajoitustaan etsimään. Sitä ei löydy, mutta eipä haittaa. Meno on urheilullisen sosiaalista, eikä miehen tarvitse nuhjätä tyhjässä kämpässä ilman rakkaimpiaan.

Seuraavana aamuna mies herää virkeänä, vaikka paikat ovatkin ihanasti jumissa. Venyttely on unohtunut. Unohdettu. Tarkoituksella. Jälleen kerran. Hyökkäys on kuitenkin paras puolustus, joten verkot vesille ja äkkiä hallille. Pelikaveri löytyy helposti. Lyödään tunti, puolitoista. Osuma, ajoitus, paino ja liike löytyvät puolen tunnin kohdalla kuin taikasauvan iskusta. Pääkoppakin tekee harjoituserässä työtä jo pelisuunnitelman parissa, ei lyöntien tai tatsin. "Tämän takia pelaan tennistä. Jumalauta, tämä on mahtavaa!", mies ajattelee. Helppoahan se on, kun mies on korpivaelluksensa jälkeen hetken vireessä. Ehkä jopa parhaassa vireessään vuosikausiin.

Saman päivän iltaan kuuluu vielä yksi treeni salibandyn parissa, sillä tarkoitus on herätellä jalkoja myös toisenlaiseen menoon, eikä pelkkään tennisjunnaukseen. Lisää virtaa jalkoihin. Tunnin vuoro höntsäsählyä saa miehen jopa muistelemaan vuosia menneitä. "Ei muuten ole montaakaan kivempaa puuhaa kuin maalin tekeminen", mies makustelee vaihtopenkillä istuessaan.

Vuoro alkaa kääntyä lopuilleen. Vielä yksi vaihto, jes! Mies saa pallon omalla kenttäpuoliskollaan. Pyörähdys ja tuosta karkuun... Stop. Nilkka ei lähde mukaan vaan vääntyy toiseen suuntaan vastustajan jalan alla.

Viisi minuuttia myöhemmin jalka on jo kohossa, kylmässä ja kompressiossa. Turvonnut kuulemma on. Mustunutkin jo vähäsen. Perkele. Miestä harmittaa, pelottaa ja ahdistaa samaan aikaan. Uudet duunikuviot? Himakuviot? Tulevat sarjatennikset? Tyypit kyselee: "menikö pahasti?" Pirustako mies sitä tietää. Katellaan. Joo, ei oteta uusiksi. Ei ihan heti.

Kaksi viikkoa ja yksi päivä myöhemmin mies on taas kentällä. Tenniskentällä. "Ottamassa varovaisesti". Nilkka vahvasti tuettuna. Ääriasennoissa kipua tuntuu yhä, mutta sen kanssa pystyy kyllä elämään. Nopeat lähdöt askarruttavat enemmän. Paino päkiällä ja ponnistus eteenpäin paljastaa, että vielä ei olla satasessa.

Siitä huolimatta mies nauttii. Nauttii sydämensä kyllyydestä. Lyönnit eivät sittenkään katoa kahdessa viikossa mihinkään. Se on turha pelko.

Rentous on se juttu juuri nyt. Ei rimpuilua vaan, voisiko sanoa, "eleganttia" lyömistä. Siltä se ainakin tuntuu. Kertakaikkisen puhdasta lyömistä. Pallo lähtee mailasta puhtaasti. Liike ei ole vielä sitä, mitä sen pitäisi olla, mutta ehkä juuri siksi mies ottaa lyömisen nyt rennosti, mutta myös tiukasti keskittyen. Mies on helpottunut ja onnellinen. Tästä on hyvä jatkaa.

Tarinan opetus? En minä tiedä. Luottakaa kuitenkin itseenne. Lyönteihinne. Peliinne. Aina. Siitä tenniksessä on lopulta kyse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti