tiistai 7. lokakuuta 2014

Seuravalmentajakoulutus: ensimmäinen etäjakso

Kuten aiemmin tuli jo kirjoitettua, tämän syksyn pääprojekti tenniksen saralla on, mailojen vaihtoprojektista huolimatta, Suomen Tennisliiton Seuravalmentajakoulutus. Koulutus alkoi viikonlopulla Pajulahden Urheiluopistolla noin kuukausi sitten. Sitä ennen oli kuitenkin noin parin viikon mittainen ensimmäinen etäjakso tehtävineen, johon pureudun nyt.

Ensimmäinen etäjakson tehtävänä oli Ilpo Vuorisen kirjan Tuhat Tapaa Opettaa (1993) lukeminen ja referointi. Tämän lisäksi etäjakson tehtäviin kuului Tennisohjaaja- sekä Seuravalmentajakoulutusten materiaalien läpikäynti.


Referointi oli kuitenkin se jakson työläin tehtävä, joten muutama sananen sen tähdellisimmästä annista. Nimensä mukaisesti kirja tarjosi todellakin tuhat tapaa opettaa. Kirjassa käytiin läpi erilaisia oppimis- ja opetustapoja, niiden valintaa sekä erilaisten että erikokoisten ryhmien opetusta eri ilmaisukeinojen avulla.

Kirjaa lukiessani peilasin esitettyjä opetusmenetelmiä luonnollisesti tennisvalmennuksen näkökulmaan. Kirja liikkui paljolti hyvin yleisellä tasolla, mutta toki monet esitetyt opetustavat ovat sovellettavissa tennisopetuksessakin.

Kirjan alku käsitteli opettamisen ja oppimisen motivaatiota sekä työskentelyilmastoa. Tärkeimpiä pointteja olivat ennen kaikkea ymmärrys siitä, että on olemassa erilaisia opetus-, mutta myös oppimistapoja. Ihmiset oppivat monin eri tavoin. Se, mikä toimii jollekin, ei välttämättä toimi toiselle. Tästä johtuen hyvä valmentaja on myös hyvä ihmistuntija, kuuntelija ja oppilas.

Niin, eikä se valmentajakaan voi olla koskaan valmis. Pitää olla jatkuva nälkä, palava intohimo ja hurja innostus. Nämä eivät vie koskaan kovin pahasti metsään.

Kirjassa käytetty erinomainen vertauskuva opettamisesta olikin sen vertaaminen suunnistukseen. Valittu polku saattaa viedä joskus väärään paikkaan, jolloin on palattava taaksepäin ja otettava uusi suunta. Tämän mahdollistamiseksi valmentajalla onkin oltava lukuisia eri opetusvaihtoehtoja ja -malleja perille pääsemiseksi.

On luonnollisesti tärkeää, että opiskelussa on selkeä päämäärä. Tavoitteen tulee olla sopivan haasteellinen sekä kiinnostava niin oppilaalle kuin opettajallekin. Osaaminen on saatava riittävälle tasolle ja huolehdittava siitä, että opeilla pärjätään, mutta pohjustetaan myös tulevaa. Rakennetaan peliä ja osaamista pala palalta vankan perustan päälle.

Tärkeää onkin muodostaa oppilaalle kuva kokonaisuudesta, vaikka opit koostuisivatkin pienistä kokonaisuuksista. Tenniksessä jos missä tämän perustan rakentaminen on pelaamisen kannalta elinehto.

Motivaation ja oman oivalluksen merkitystä ei voi oppimisessakaan sivuuttaa. Kirjassa pohdittiin sitä, mistä motivaatio lopulta kumpuaa? Onko motivaatio lopulta opetuksen tulos vai sen edellytys? Sisäinen motivaatio ja halu ajaa oppilasta varmasti eteenpäin, mutta voidaanko myös ulkoisilla tekijöillä, kuten valmentajan toiminnalla, innostamisella, mahdollisilla palkinnoilla, palkalla ynnä muilla tekijöillä pitää oppilaan motivaatio tarpeeksi korkeana? Aivan varmasti. Ainakin osittain. Ehdottomasti ehkä. Mahdollisesti.

Niin tai näin, valmentaja on oppilaille aina jonkinlainen roolimalli, normien ja arvon luoja, jonka oma asenne ja intohimo tarttuu valmennettaviin helposti. Eipä meistä kukaan silti mikään yli-ihminen ole, joten sikäli oikea asenne ja oma persoona riittävät varmasti pitkälle, mutta tietynlaisen vastuun kera.

Kirjassa käsiteltiin paljon myös erilaisia opetusperiaatteita. Oppiminen on kokonaisuuksien ymmärtämistä yksityiskohtien viidakossa. Tapoja opettaa on monia, kuten edellä on jo käynyt ilmi.

Tennisvalmennuksessa havainnollistamisen ja konkretisoinnin merkitys on suuri varsinkin kaiken uuden opettelussa.  Kun uusia asioita harjoitellaan, korkean motivaation ja vireystilan pitämiseksi on tärkeää pitää oppilaat aktiivisina ja vaihdella harjoitteita monipuolisesti.

Ryhmätoiminnassa opitaan lyöntien ohella ryhmäkuria ja ryhmässä toimimista, jonka ohella tulisi ymmärtää kutakin yksilöä ja annettava heille yksilöllisesti opetusta sekä aikaa sisäistää oppimaansa. Ryhmässä taito- ja motivaatiotason tulisi kuitenkin olla mahdollisimman homogeeninen, jotta mahdollisten häirikköjen olemassaolo olisi minimissä.

Varsinkin taidollisessa oppimisessa on erityisen tärkeää, että ensikosketus lajiin olisi erityisen ”herkkä” ja liikkeellä oltaisiin tarkalla korvalla. Tenniksen opettelu vaatii pitkäjänteisyyttä ja varsinkin minipelureiden kanssa on erityisen tärkeää, että homma on kivaa ja kuormaa lisätään vasta sitten, kun siihen ollaan valmiita. Rutiini on voimaa, mutta esimerkiksi toistomääriä on syytä kasvattaa vasta kun siihen ollaan henkisesti ja fyysisesti valmiita. Innostus on helppo tappaa junnaavalla ja samaa kaavaa toistavalla treenaamisella.

Monien opetustapojen viidakossa valmentajan pelisilmä ryhmän suhteen on kuitenkin avainasemassa ja työtapa tuleekin valita aina tavoitteen ja oppilaiden nykyisen taitotason mukaan. Hyvät treenit jäävät elämään ja huonommat karsiutuvat pois. Pitkässä juoksussa valmentajan kokemuksella on hurja merkitys niin pelisilmälle kuin oikeanlaisille ja oikean tasoisille harjoitteille. Siitä huolimatta kokeneimmankin valmentajan on uskallettava kokeilla uutta ja oltava avoin uutta kohtaan. Peli ja lyönnit kehittyvät siinä missä harjoitteetkin. Junasta ei ole varaa hypätä pois.

Taitojen opetuksessa, kuten varmasti muussakin opettamisessa, yksilöllinen opetus on tietysti tehokkainta ja melko lailla pakollista ainakin jossain vaiheessa. Henkilökohtainen valmentaminen vaatii kuitenkin suurta panostusta ja sitoutumista sekä valmentajalta, että varsinkin valmennettavalta.

Tenniksessä valmennusryhmien koko on usein neljä henkilöä, jota pidetään pienryhmäopetuksena. Tähän "optimikokoon" onkin löydettävissä helposti kymmeniä, satoja harjoitteita, joissa kaikilla ryhmän jäsenillä on koko ajan jotain aktiviteettiä. Pienryhmänkin tavoitteet tulee olla selkeät ja mitattavissa. Ennen kaikkea niiden on oltava kaikkien tiedossa.

Ryhmätoiminta opettaa taitojen ohella paljon muutakin kuten ryhmässä toimimista, vuorovaikutusta, vastuuta, yhteenkuuluvuutta ja niin edelleen. Hyvä ryhmä on enemmän kuin osiensa summa, kuten parhaimmissa jalkapallo- tai lätkäjoukkueissa. Parhaimmillaan loistava ryhmähenki onkin iso ja merkittävä motivaation lähde treenaamiselle jo sellaisenaan, mutta tulee muistaa, että hyvään ryhmään on helppo tulla myös ulkopuolisen ja vastaavasti jokaisen ryhmän jäsenen on oltava avoin muulle maailmalle.

Jälleen kerran, valmentajan vastuu ja vaikutus pienryhmän asenteisiin ja arvoihin on iso. Valmentajan rooli vaihtelee asiantuntijan ja isällisemmän ohjaajan välillä ryhmästä riippuen. Mitä isompi pienryhmä on, sen vaikeampaa on kaikkien tyytyväisenä pitäminen. Kaikkia ei voi pitää tyytyväisenä. Ei pidä masentua yksittäisestä kritiikistä. Tiettyjen perustarpeiden huomioinnin tulee kuitenkin olla kirkas toimintaa ohjaava tekijä. Linjaton, kimpoileva sekä kaikkia mahdollisimman paljon miellyttävä opetus ei johda lopulta mihinkään. Oppilaankin on mentävä niille omille epämukavuusalueilleen.

Suurryhmäopetus, lähes kymmenen oppilasta tai enemmän, ei liene kovin yleistä kentällä tapahtuvassa tennisvalmennuksessa tai taitojen opettamisessa, mutta paikkansa silläkin toki voisi isommissa toimintaympäristöissä olla. Esitelmät ja luentotyyppiset opetussessiot toimivat suurryhmille hyvin. Voidaan esimerkiksi analysoida pelaajien peliä, lyöntejä, taktiikkaa ja niin edelleen esimerkiksi videoiden avulla tai luennoimalla eri aiheista tennistä koskien.

Kirjan jälkimmäinen puoli käsitteli ilmaisutapoja sanallisesta, kuvallisen ja musiikillisen kautta toiminnalliseen ja jopa draamalliseen ilmaisuun. Luvut tarjosivat paljon erilaisia vinkkejä näiltä viideltä eri kantilta, joista jokaista voi käyttää ja soveltaa jotenkin. Kentällä pääosaa näyttelevät kuitenkin sanallinen, kuvallinen ja ennen kaikkea toiminnallinen ilmaisu.

Sanallisessa ilmaisussa on tärkeää olla selkeä, jotta esimerkiksi harjoitteet, ryhmän ohjailu, ohjeet ja neuvot menevät hyvin perille. Kuvallinen ilmaisu esimerkiksi fläpillä tai videoilla auttaa myös paljon hahmottamaan monia eri asioita kuten vaikkapa harjoitteen etenemistä, pelitaktiikoita tai lyönnin anatomiaa. Toiminnallinen ilmaisu lienee taitojen opettamisessa se kaikista olennaisin. ”Learning by doing”-ajattelu ohjaa tekemään ja on kokonaisvaltaisena toimintana paras opettaja. Lapsille tyypillistä oppimista on apinointi sekä mallin ottaminen, joten opettajan vaikutus on jälleen hurja.

Parhaaseen oppimiskokemukseen päästäneen kaikkien edellä mainittujen oppien sekoituksella siten, että huomioidaan kunkin oppilaan tilanne. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä erilaisia variaatioita on lähes ääretön määrä.

Yksi asia on itselle ainakin varma eli ilon ja innostuksen kautta! En usko, että voi mennä pahasti pieleen.

2 kommenttia: