keskiviikko 5. elokuuta 2015

Joko lähtisi, Rafael Nadal?

Kyllä, Rafael Nadalin paluu voittajaksi nähtiin Hampurin massoilla viime viikolla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita juuri mitään, sillä mitään uutta tai itse asiassa sitä vanhaa Nadalia ei vieläkään nähty. Ongelmat ovat entiset. Riemujuhlaan ei Nadal-fanaatikoilla ole aihetta.

Pelitaso heittelee edelleen rajusti, eikä itseluottamus loista pelistä läpi. En usko, että itseluottamustaso olisi tämänkään voiton jälkeen lähelläkään maksimiaan. Matkaa on vain liikaa.

Jotenkin koko Hampurin turnauksessa olikin Nadalin kannalta pakkovoiton makua. Kun muut teroittavat peitsiään jo kovilla alustoilla tai ainakin niitä varten, hakee Nadal pakollisia pisteitä vielä massalta. Se toki hänelle sallittakoon, sillä pisteitä (ja voittoja) hän todella tarvitsee, jotta paikka esimerkiksi US Openin kahdeksan parhaan sijoitetun joukossa olisi mahdollinen. Transitio koville kentille voisi kuitenkin alkaa helpommistakin lähtökohdista, vaikka turnausvoitto nyt tulikin.

Viikon aikana nähtiin toki hyviäkin otteita ja yksi varsin solidi ottelu (Andreas Seppiä vastaan), mutta edelleen moni vastustaja tekee Nadalin elämästä todella vaikean. Kun vastassa on palloa aikaisin ottava ja/tai kovaa lyövä peluri, ei Nadal saa hyökkäyspeliään yksinkertaisesti edes päälle. Sama koskee vasureita ja hyvää sekä monipuolista rystyä lyöviä oikureita vastaan. Aikaa on tällöin liian vähän, jolloin peli pätkii pahasti ja mies joutuu turvautumaan aivan liiaksi puolustukseensa.

Joskus, kuten finaalissa Fabio Fogniniä vastaan, hänet pelastaa osittain jopa vastustajan pakottamattomat virheet. Viimeisessä ottelussaan hän pääsi jopa vähän kuin koira veräjästä Fogninin ajoittain mallikkaastakin myllystä ja tulituksesta.

Syöttö, mutta myös molemmat peruslyönnit kaipaavat edelleen rutkasti lisäpainoa ja tasaisuutta. Lyönnit jäävät usein auttamattoman lyhyiksi vailla kunnon painoa. Kierre syö tenniksessä aina pituutta, mutta kun kierteen takana ei ole entisaikojen voimaa, niin monelle nuo hengettömät pörriäiset ovat täydellistä tykinruokaa. 

Rystyn pituusongelmat ja lopulta myös yksipuolisuus sekä kyvyttömyys tappoihin on vaivannut miestä jo pitkään, mutta isoimmaksi huolenaiheeksi on muodostunut tänä vuonna kämmen, joka on aina ollut espanjalaisen suurin syömähammas. 

Kun vastustaja yksi toisensa jälkeen ottaa enemmän ja enemmän aikaa pois Nadalilta, niin kämmenkin jää vaille todellista painoa. Liian usein mies joutuu lyömään kämmentään lähestulkoon pelkällä kädellä ahdistettuna. Silloin ei auta kuin toivoa parasta, oli käsi miten hyvä tahansa. Pitkässä juoksussa taikatemput ja kanit hatusta kuitenkin loppuvat. 

Ajanpuutteen vuoksi aikaa tehdä lyöntiä jaloilla, lantiolla ja hartiakierrolla on liian vähän, varsinkin kun Nadal on nimenomaan pallonlyöjä ja vauhdinlaittaja eikä kontraava tuuppari. Kun jalat eivät toimi tai oikeammin edes ehdi toimia, niin vaikeahan lyöntiä on silloin lantiollakaan jatkaa. Ei liiku, ei. Kineettisen ketjun alkusysäys, jalkatyö, on täysin vertaansa vailla lyönnin voiman tuottajana. Peruuttelemalla lyöntiin ei vain tule voimaa. Piste. Jokainen voi testata tätä omilla tunneillaan. 

Lisäksi, kun huonolla itseluottamuksella varustettu Nadal pelaa "peloissaan" kierrettä maksimoiden, suuntautuu kämmenen kaikki tekeminen ylöspäin. Ei siis eteenpäin. Lyöntisuoritus ei "mene läpi". Energiat katoavat taivaaseen ja pallon pyöritykseen, eivätkä siis juurikaan vastustajaa kohti. Niitä palloja on helppoa nakkailla poikki tai ottaa ohjat pelin viemiseksi ja nyt siis myös Nadalin riepottelemiseksi.

Mielenkiinnolla jään seuraamaan näkyykö viime viikon voitto jotenkin miehen kämmentekemisessä kovilla kentillä. Eteenpäin olisi mentävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti