Jälkipelit: Novak Djokovic vs. Andy Murray, Australian Open 2016

Niinpä niin. Finaali ja tulos ei yllättänyt ketään. Novak Djokovic seilaa ylhäisessä yksinäisyydessään edelleen. Muut ovat vähintäänkin valtameren päässä serbistä.

Pahoitteluni, sillä en aio mennä tässä sen enenpää finaalin yksityiskohtiin, vaan pohdin asiaa isommassa kuvassa.

Juuri nyt siis vaikuttaa edelleen ja vahvasti siltä, että Djokovicin mahdollinen, systemaattisesti hänet voittava pelaaja ei näy vieläkään horisontissa. Vanhasta kaartista Roger Federer, Rafael Nadal ja Andy Murray ei siihen enää ole. Ei ainakaan ilman serbin ongelmia esimerkiksi motivaation, terveyden tai jonkun muun pelikentän ulkopuolisen aiheen parissa, joita ei kylläkään ole toivottavasti näköpiirissä. 

Pahasti saakin tämä kolmikko juuri nyt turpaansa, eikä ole nähtävissä, etteikö sama jatkuisi myös jatkossa. 

Federer ja Nadal ikääntyvät ja vähintäänkin hidastuvat silmissä ja heidän varalleen Djokovicillä on apteekin kokoinen lääkevarasto oman pelikirjastonsa muodossa. Andy Murrayn peli ei puolestaan ikinä ole oikein Djokovicille riittänyt ja hän jääkin ikuiseksi matruusiksi tässä laivassa.

Kun tähän lisätään Stan Wawrinka ailahtelevuuksineen sekä Juan Martin del Potro sairauskertomuksineen, en yksinkertaisesti näe ketään todellista uhkaajaa. En ainakaan tänä vuonna. Korkeintaan muutama väsyneen miehen tilastotappio, sanoisin. 

Uusista nimistä tai sukupolvista en todelliseksi uhkaajaksi kelpuuta vielä ketään, koska näyttöjä ei juuri ole. Milos Raonic alkaa olla siinä hilkulla, mutta fysiikka ei vielä vakuuta, kun pelataan tosipelejä.

Siinä vaiheessa, kun esimerkiksi Nadal napsi pari (toistaiseksi ja todennäköisesti) viimeisintä mestaruuttaan, oli hänen pelissään nähtävissä jo ongelmia mm. rystyn ja lyöntien painottomuuden kanssa. Vastaavanlaisia tekijöitä ei vielä kuitenkaan Djokovicin kohdalla näy.

Jotain merkkejä Australiassa tarjoili kuitenkin Andreas Seppi, jonka flätti peli sai Djokoviciä taaemmas kuin pitkään aikaan. Ongelmana on vain se, ettei tähän peliin kykene juuri kukaan pitkiä aikoja. Voimaa näyttäisi tottelevan kuitenkin Djokovickin. 

Mutta. Kun Djokovicin taso hipoo huippuaan, saa hän tylsytettyä hurjimmankin hyökkäyksen vielä kovemmalla vastahyökkäämisellä tai omalla aggressiivisuudellaan. Ja off-päivänään mies voittaa vaikka roikkumalla ja olemalla henkisesti kovin kaikista ja/tai vaan Novak Djokovic.

Kovin on siis vaikea yhtälö. Djokovic lieneekin täydellisin näkemäni tennispelaaja.

Ennakko: Puolivälierät (part I), Australian Open 2016

Roger Federer vs. Tomas Berdych

Vasta yhden erän turnauksessa menettänyt Roger Federer on esittänyt vakuuttavinta peliä mitä tämän vuoden turnauksessa on nähty. Se on fakta. Syöttäminen on ollut hurjalla tasolla ja sen siivittämänä hyökkäyspeli on ollut varsin lennokasta ja tappavan tehokasta. Kun myös fyysistä kuormaa on kärkiporukasta vähiten, näyttää kaikki siinä mielessä varsin hyvältä.

Kaiken Federer-hehkutuksen kiimassa on kuitenkin syytä pitää maltti mukana. Tähän mennessä vastaan on tullut juuri niitä suupaloja, jotka mies hoitaa vuodesta toiseen käsittämättömän kovalla lanauksella ja prosentilla. 

En ole kuitenkaan täysin varma kuuluuko Tomas Berdych samaan kategoriaan. Miehen pää ei ole parhaimmasta päästä, mutta toimiessaan hänen lyöntinsä ovat tourin vaarallisinta ja painavinta antia. Berdych on ehdottomasti yksi tourin alisuorittajista lyöntien potentiaaliin verrattuna. 

Jos Berdych löytää lyöntinsä ja tarvittavaa tasaisuutta myös puolivälierään, kohtaa Federer täysin toisen tempon peliä ja sellaista suoraa lyömistä, jonka kanssa hän oli vuosi sitten Andreas Seppiä vastaan suurissa vaikeuksissa ja jopa tippui kisasta tuolloin. 

Hyvää syöttämistä Berdychiltä vaaditaan toki myös, jotta mies pääsisi heti kuskin paikalle pisteissä. Odotteluun ei ole varaa, sillä silloin se on menoa. Federer ei pitkään hyökkäyspaikkaa kyttäile, vaan tulee välittömästi varsinkin kämmenensä kanssa päälle.

Paljon riippuu Berdychin kohdalla hänen päästään. Hän on läpi uransa ollut jotenkin lapanen isoimmissa otteluissa, vaikka alla olisi loistaviakin otteita aivan kuten nyt.

Voittoon asti vaaditaankin siis aavistuksen heikompaa syöttöpäivää Federeriltä, jolloin tämä saattaisi ajautua yllättäviinkin vaikeuksiin, jotka tulisivat nyt ikään kuin kuin tyhjästä tähän mennessä nähtyihin otteisiin verrattuna.

Mutta. Federer on haistanut Djokovicin tukkoilulta mahdollisuutensa jopa koko turnausta ajatellen ja jatkaa keskittyneesti tästäkin jatkoon erin 3-1.

Novak Djokovic vs. Kei Nishikori

Novak Djokovicin otteet Australiassa ovat olleet kovin kaksijakoiset. Turnauksen alku oli hurjaa näytöstä, mutta kierrokset kolme ja neljä olivat kaikkea muuta. 

Olemme nähneet konkreettisesti ne keinot, joilla Djokovic on sittenkin kaadettavissa. Toki miehellä on ollut varmasti huonot päivänsäkin, mutta nytkään ei voida kiistää sitä tosiasiaa, että huonojen päivien takana on usein hyvä vastustaja.

Andreas Sepin ja Gilles Simonin lyönnit olivat letkeän suoria ja painavia, matalamman pompun, sivalluksia, jotka työnsivät Djokovicin noin metrin tai pari normaalia kauemmas takarajasta. Ja kuten sen seurauksena nähtiin, ei Djokovicinkään kudit ihan niin kaukaa enää tapa. Teho, mutta myös kulmat katoavat ja duuniin orientoituneet vastustajat ovat valmiita kaksintaistoon tässä pallon mättämisessä. 

Kei Nishikoria vastaan tilanne tulee olemaan jälleen erilainen. Japanilainenkin osaa lyödä toki letkeästi, mutta normilyönnissä on aavistus enemmän kierrettä, joka antaa Djokovicille hieman enemmän aikaa sekä lyöntikorkeutta, jotka molemmat pelaavat serbin pussiin. Päälle on nyt helpompi painaa kuin näillä vaikeilla edelliskierroksilla. 

Sekään ei auta Nishikoria juurikaan, että molempien pelit ovat hyvin samankaltaiset. Erotuksena tosin se, että Djokovic on kaikessa vähän parempi, jolloin Nishikorin päivän on oltava käytännössä täydellinen voittaakseen edelleen kisan suurimman ennakkosuosikin. 

Ottelun pieniä minitaisteluita on mielenkiintoista seurata. Ensinnäkin ottaako luonnostaan aktiivisempi Nishikori aloitteet varsinkin nyt, kun Djokoviciä on selvästi horjutettu. Vai tuleeko tämä terästäytyneenä täynnä tarmoa ja pyrkii saamaan killerivaistonsa kuosiin ennen elintärkeää semifinaalia? Entäpä kahden hyvän rystylyönnin taistelu? Pystyykö Nishikori vastaamaan Djokovicin rystyyn ja viemään peliä myös siltä puolen?

Arviona heitän, että Djokovic kasaa itsensä ja vie tämän erin 3-0.

Eurosport ja Eurosport Player näyttää ottelut suorana aamuyöstä alkaen. Berdych ja Federer aloittavat aikaisintaan klo 5.30. Nishikori ja Djokovic peesaavat iltasessiossa klo 10.15 alkaen.

Voittajabarometri, Australian Open 2016, osa II

Well well, ... Ensimmäisiä signaaleja suosikkienkin haavoittuvuudesta on saatu. Vielä he tiensä eteenpäin kuitenkin selvittivät.

Novak Djokovicin ottelu Italian Andreas Seppiä vastaan oli toisessä ja kolmannessa erässä jo sitä peliä, millä serbi on horjutettavissa.

Nolenkin keinot hieman loppuvat kun vastustajan lyönti on kovaa, painavaa ja jatkuvaa lämäilyä, jolla Djokovicin saa toistuvasti työnnettyä poikkeuksellisen kauaksi takarajasta eli hänen tapauksessaan noin 1.5-2 metriin. Näin kauaksi serbi on viimeksi työnnetty Stanin toimesta viime keväänä. Tämä ei ole tietenkään helppo tehtävä, mutta sitä se vaatii. Tasaisuus ja varmuus ovat tässä tietysti avainasemassa.

Sillä pääsee luomaan painetta, johon serbi ei ole pelissään ihan kauheasti viime aikoina tottunut. Kun vastustaja on tässä moodissa ei enää riitäkään, että Djokovic voittaa pisteitä vain olemalla Novak Djokovic. Seppi pääsi jopa niin hyvin Djokovicin pään sisään, että selkeitä turhautumisen merkkejä, kuten mailan heittelyä ja väsynyttä maleksimista, oli pitkästä aikaa nähtävissä.

Vaikka peli antoi merkkejä Djokovicin haavoittuvuudesta, voi häntä tämän herätyksen jälkeen olla vaikea haavoittaa tässä turnauksessa.

Roger Federerin urakka vaikeutui alkukierroksilta hivenen kun Grigor Dimitrov vei mieheltä jopa erän. Parhaimmillaan Dimitrov oli hyvin, varsinkin takakenttäpalloissa, pelissä mukana, mutta tuttu epätasaisuus ja Federerin hurja syöttövire oli tälläkin kertaa liikaa. Jos syöttötaso pysyy Rogerilla näin hurjalla tasolla, se lupaa hyvää, mutta vaaran merkit ovat välittömästi ilmassa, kun syöttö ei kulje. Pelit tasoittuvat kummasti.

Ottelu oli myös kestoltaan jo sitä luokkaa (2h 40min), että näitä ei montaa ennen Djokovic-välierää kaivattaisi.

Andy Murrayn ja Stan Wawrinkan junat sen sijaan puksuttavat tasaisesti eteenpäin. 

Skotille toki tuli pieni työtapaturma yhden menetetyn erän muodossa, mutta muuten peli vaikuttaa varsin valmiilta. Edelleen suurimpana "huolena" on vaimon mahdollinen synnytys, mutta myös appiukon terveys, sillä tämä sai ilmeisesti jonkinasteisen sairaskohtauksen suojattinsa Ana Ivanovicin ottelun aikana. Toivotaan, että nämä kentän ulkopuoliset asiat pysyvät hallinnassa ja eivät vaikuta peliotteisiin.

Wawrinkan tykityksen mittaa seuraavaksi Milos Raonic, joten se kertookin paljon enemmän miehen vireestä kuin mikään tähän mennessä.

Palataan asiaan.

Joko lähtisi, Rafael Nadal?

Kyllä, Rafael Nadalin paluu voittajaksi nähtiin Hampurin massoilla viime viikolla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita juuri mitään, sillä mitään uutta tai itse asiassa sitä vanhaa Nadalia ei vieläkään nähty. Ongelmat ovat entiset. Riemujuhlaan ei Nadal-fanaatikoilla ole aihetta.

Pelitaso heittelee edelleen rajusti, eikä itseluottamus loista pelistä läpi. En usko, että itseluottamustaso olisi tämänkään voiton jälkeen lähelläkään maksimiaan. Matkaa on vain liikaa.

Jotenkin koko Hampurin turnauksessa olikin Nadalin kannalta pakkovoiton makua. Kun muut teroittavat peitsiään jo kovilla alustoilla tai ainakin niitä varten, hakee Nadal pakollisia pisteitä vielä massalta. Se toki hänelle sallittakoon, sillä pisteitä (ja voittoja) hän todella tarvitsee, jotta paikka esimerkiksi US Openin kahdeksan parhaan sijoitetun joukossa olisi mahdollinen. Transitio koville kentille voisi kuitenkin alkaa helpommistakin lähtökohdista, vaikka turnausvoitto nyt tulikin.

Viikon aikana nähtiin toki hyviäkin otteita ja yksi varsin solidi ottelu (Andreas Seppiä vastaan), mutta edelleen moni vastustaja tekee Nadalin elämästä todella vaikean. Kun vastassa on palloa aikaisin ottava ja/tai kovaa lyövä peluri, ei Nadal saa hyökkäyspeliään yksinkertaisesti edes päälle. Sama koskee vasureita ja hyvää sekä monipuolista rystyä lyöviä oikureita vastaan. Aikaa on tällöin liian vähän, jolloin peli pätkii pahasti ja mies joutuu turvautumaan aivan liiaksi puolustukseensa.

Joskus, kuten finaalissa Fabio Fogniniä vastaan, hänet pelastaa osittain jopa vastustajan pakottamattomat virheet. Viimeisessä ottelussaan hän pääsi jopa vähän kuin koira veräjästä Fogninin ajoittain mallikkaastakin myllystä ja tulituksesta.

Syöttö, mutta myös molemmat peruslyönnit kaipaavat edelleen rutkasti lisäpainoa ja tasaisuutta. Lyönnit jäävät usein auttamattoman lyhyiksi vailla kunnon painoa. Kierre syö tenniksessä aina pituutta, mutta kun kierteen takana ei ole entisaikojen voimaa, niin monelle nuo hengettömät pörriäiset ovat täydellistä tykinruokaa. 

Rystyn pituusongelmat ja lopulta myös yksipuolisuus sekä kyvyttömyys tappoihin on vaivannut miestä jo pitkään, mutta isoimmaksi huolenaiheeksi on muodostunut tänä vuonna kämmen, joka on aina ollut espanjalaisen suurin syömähammas. 

Kun vastustaja yksi toisensa jälkeen ottaa enemmän ja enemmän aikaa pois Nadalilta, niin kämmenkin jää vaille todellista painoa. Liian usein mies joutuu lyömään kämmentään lähestulkoon pelkällä kädellä ahdistettuna. Silloin ei auta kuin toivoa parasta, oli käsi miten hyvä tahansa. Pitkässä juoksussa taikatemput ja kanit hatusta kuitenkin loppuvat. 

Ajanpuutteen vuoksi aikaa tehdä lyöntiä jaloilla, lantiolla ja hartiakierrolla on liian vähän, varsinkin kun Nadal on nimenomaan pallonlyöjä ja vauhdinlaittaja eikä kontraava tuuppari. Kun jalat eivät toimi tai oikeammin edes ehdi toimia, niin vaikeahan lyöntiä on silloin lantiollakaan jatkaa. Ei liiku, ei. Kineettisen ketjun alkusysäys, jalkatyö, on täysin vertaansa vailla lyönnin voiman tuottajana. Peruuttelemalla lyöntiin ei vain tule voimaa. Piste. Jokainen voi testata tätä omilla tunneillaan. 

Lisäksi, kun huonolla itseluottamuksella varustettu Nadal pelaa "peloissaan" kierrettä maksimoiden, suuntautuu kämmenen kaikki tekeminen ylöspäin. Ei siis eteenpäin. Lyöntisuoritus ei "mene läpi". Energiat katoavat taivaaseen ja pallon pyöritykseen, eivätkä siis juurikaan vastustajaa kohti. Niitä palloja on helppoa nakkailla poikki tai ottaa ohjat pelin viemiseksi ja nyt siis myös Nadalin riepottelemiseksi.

Mielenkiinnolla jään seuraamaan näkyykö viime viikon voitto jotenkin miehen kämmentekemisessä kovilla kentillä. Eteenpäin olisi mentävä.

Ennakko: Australian Open 2013, 4. kierros

Tällä hetkellä olen niin tohkeissani juuri voitetusta kolmevitosten divarimatsista, etten kykene järkevään ajatteluun. Kirjallisen ulosannin tasoon vaikutus lienee kuitenkin minimaalinen.

Kävi kuitenkin niin, että kaikki kolme pelaamaamme ottelua meni kolmeen erään ja voitimme ne kaikki. Oma nousu luvuin 2-6 hävityn ekan erän jälkeen hakee omasta rekordistani vertaistaan, sillä kaveri oli juuri niin paljon parempi ekassa erässä kuin nuo luvut antavat ymmärtää. Nelurissa nousimme supertie-breakissä tilanteesta 5-8 voittoon luvuin 11-9. C'mon!

Mutta sitten vihdoin asiaan. Kaavion yläosa on neljännellä kierroksella selkeää pässinlihaa. Yhtä ottelua lukuunottamatta. Nicolas Almagron ja Janko Tipsarevicin ottelu on niin pomminvarma viiden erän vääntö kuin olla ja voi, jos vaan Tipsarevicillä on paukkuja enää kahden viisieräisen jäljiltä jäljellä. Samalla se on myös todella ympäripyöreä, joten vaikea tässä on mitään sanoa kumpi vie. Almagroa voisi kokeilla, jos kertoimet ovat kohdillaan.

Muut jatkoonmenijät ovat viikon varmat eli Djokovic jallittaa Wawrinkan, Berdych Andersonin ja Ferrer Nishikorin. Niin se vain menee.

Kaavion alaosa on mielenkiintoisempi ja Del Potron yllättävä tippuminen Jeremy Chardylle avasi hänelle ja Italian Andreas Seppille elämänsä tilaisuuden päästä Grand Slamin puolivälieriin. Molemmilla on hurjasti pelaamista jo alla, mutta rahat laittaisin Seppiin. Chardyllä on klassisen tappion paikka jättipotin jälkeen.

Gilles Simonin lento loppuu Andy Murrayn fysiikkaan. Andyllä oli edellisellä kierroksella ollut vähän hakemista, mutta ilman erätappioita mennään kuitenkin edelleen. Ensimmäisen erätappion vaara on nyt toki olemassa, mutta tuskin sen enempää.

Richard Gasquetin ja Jo-Wilfried Tsongan ottelussa on paljon ylimääräistä extralatausta, kun ranskalaiset kohtaavat toisensa. Tässäkin haisee viisi erää ja hyvä niin. Periksi ei anneta varsinkaan maanmiehelle. Melkein heittäisinkin Gasquetin jatkoon, sillä Tsonga hyytynee viidennen erän kohdilla.

Neljännen kierroksen huikein namupala on ehdottomasti Milos Raonicin ja Roger Federerin kohtaaminen, joka on ohjelmassa maanantaina. Jos Raonicille sattuu pöljä sörvipäivä, Roger on liemessä. Pahassa liemessä. Mutta. En siihen usko ja Roger hoitelee tämän erin 3-1. Ei riittäne vieläkään Raonicin tasaisuus. Huikea ottelu joka tapauksessa tulossa, joten olkaapa hereillä.

Siinä se. Minä jään nyt fiilistelemään voittoamme. Sohvalle. Sipsin ja kokiksen kera. Aijai.

Palataan taas.

Ennakko: Pariisi 2012

Kauden ainoa hallissa käytävä Masters-sarjan turnaus näkee päivänvalon maanantaina alkavassa Pariisin turnauksessa. Etukäteen ajateltuna asetelmat ovat jälleen kerran herkulliset, mutta toisaalta, kyllähän näissä US Openin jälkeisissä turnauksissa vähän pelailun makua on ollut. Huippujen puuttuminen syö myös omaa seuraamismotivaatiota, joka on johtanut valitettavasti myös postauksieni harventumiseen. Pahoittelut siitä.

Olenkin ehdottomasti kallistumassa sille kannalle, että tenniskauden paketoinnin voisi aloitella US Openin aikoihin, eikä lähettää väsyneitä raatajia enää esimerkiksi Aasiaan ja sieltä vielä kerran takaisin Eurooppaan halleja kiertämään. Jos kalenterissa olisi kesällä hieman enemmän lepoa ja jos US Open voisi olla viikon tai kaksi myöhemmin, niin tenniskauden voisi lopettaa mielestäni siihen paikkaan. Ehkä Davis Cup ja jonkinlainen ATP Tourin finaaliturnaus siihen päälle, mutta sen jälkeen parin-kolmen kuukauden lepo. Tuntuisi ainakin minusta kovin järkevältä, kun mietitään sitä fyysisyyttä, mihin esimerkiksi tänä ja viime vuonna ollaan Grand Slam -finaaleissa tultu. 

Yhtä kaikki, joten palataan nöyrästi Pariisin asetelmiin. Tukholma, Wien, Moskova, Basel ja Wien antoivat hyvää osviittaa siitä, mitä tuleman pitää, joten mennään heti ennakkosuosikkeihin. Roger Federer, Novak Djokovic, Andy Murray löytyvät varmasti monen papereista, vaikka eivät välttämättä ole vielä edes hallissa pelanneet, mutta sisävoittajat, Juan Martin Del Potro (voittaja Wienistä ja Baselista), Tomas Berdych (Tukholma), David Ferrer (Valencia) ja ehkä jopa Andreas Seppi (Moskova) on nyt syytä nostaa framille. 

Näistä Federer nauttinee eniten stabiileista halliolosuhteista ja tekee voittamisensa vastustajille aina vaikeaksi, kuten tänään Del Potrolle, joka pelasi mielestäni huomattavasti Rogeria terävämmin, mutta voitti silti vain vaivoin. Roger täytyy lähes poikkeuksetta voittaa lyömällä ja kovalla päällä. Näitä päitä ei vaan tahdo olla top-kympissäkään edes toisen käden sormiin päätyvää määrää. Mutta. Onko Federerin päätavoite Pariisissa vai sittenkin kahdeksan parhaan finaaliturnauksessa Lontoossa, varsinkin nyt kun vuoden lopun ykkösranking näyttää entistäkin epätodennäköisemmältä? Itse epäilen, että Pariisissa nousee selkä, ja kenties myös tie siinä sivussa, ajoissa pystyyn, jotta mies olisi huimassa iskussa sitten Lontoossa. Karikko tulossa siis Berdychin muodossa jo puolivälierissä?

Entä Djokovic? Serbi on hallin osalta täysi mysteeri, vaikka Aasian kiertue meni kieltämättä täysin nappiin. Peli on hienosti kuosissa ja lepoakin sopivasti alla, joten pelannee itsensä hallissa nopeasti sisään ollen vaarallinen kuten aina, mutta riittääkö terävyys jo nyt kärkinimiä vastaan finaalissa tai vaikkapa Del Potroa vastaan semifinaalissa? 

Andy Murray ei myöskään ole pelannut sitten Shanghain karvaan finaalitappion (Djokovicille erin 2-1), vaan on keskittynyt parantelemaan selkäänsä, joten halliolosuhteissa skotti on niin ikään täydellinen arvoitus. Andyn kaavio on kärkinimien helpoimpia aina semeihin asti, mutta Federer tai Berdych voi olla hallissa vielä liikaa. Näyttöhalu ja motivaatio kasvavat jo kummasti seuraavalla viikolla Murrayllakin, kun päästään vihdoin Lontooseen. 

Mustina hevosina kisaan lähtee Del Potro, joka tosin on jo pelannut ja voittanut kaksi viikkoa putkeen, joten voi olla väliviikon aika, kun paikka Lontoossakin alkaa olla varma. Voi siis olla Pariisissa hieman väsynyt, jolloin miehen pienen marginaalin peli kääntyy vielä itseään vastaan, mutta jos peli kulkee kuten vaikkapa Baselissa, niin tykitys on kieltämättä hurjaa ja jopa turnausvoitto mahdollinen. Lontoossa viimeistään rävähtää taas kunnolla. 

Toiseksi mustaksi hevoseksi nostan Tomas Berdychin, joka tuntuu pääsevän hallissa hyvään vireeseen. Voitto Tukholmasta ja viikko lepoa voi tuoda menestystä heti uudestaan Pariisista, sillä tämänkin miehen iso peli on parhaimmillaan aina stabiileissa olosuhteissa, jossa tuulet eivät näyttele minkäänlaista roolia. Murheena onkin ollut ailahteleva ja heikko pää top-nelosia vastaan, mutta esimerkiksi Federerin voittaminen US Openissa saattoi tuoda uskoa omaan tekemiseen. Vaarallinen Pariisissa, mutta Lontoossa lienee taas tutummassa statistin osassa. 

Kaikella kunnioituksella muita sisävoittajia eli Ferreriä ja Seppiä kohtaan, mutta nyt kun isot kollit ovat taas paikalla, eivät hiiret pääse pöydälle hyppimään. 

Niin ja se Tsonga. Olen menettänyt uskoni kaveriin. Lupaa ja lupaa, mutta se viimeinen askel on vain niin vaikea otettavaksi. No chance. Välierä jälleen ehdoton maksimi.

Näillä siis mennään.

Puolivälierät:

Federer-Berdych

Murray-Tipsarevic

Tsonga-Ferrer

Djokovic-Del Potro

Välierät:

Berdych-Murray

Tsonga-Djokovic

Finaali:

Berdych-Djokovic

Voittaja:

Djokovic

Hajaheittoja: Roland Garros 2012, osa III

Kirjoitussarjassa 'Hajaheittoja' roiskitaan silmät auki asiaan ja varsinkin sen viereen.

Kisa lähenee loppuaan ja selkeätä kisaväsymystä on jo ilmassa. Miesten puolella mennään lähes täysin (jopa blogistin) käsikirjoitusen mukaan ja naisten puolella kiljutaan siihen malliin, ettei otteluita pysty varsinkaan äänen kanssa katsomaan.

***

Viikonloppuna alkanutta orastavaa kisaväsymystä piristi kummasti mies tai oikeastaan poika, nimeltä David Goffin. Ei se, että poika piti itse Federeriä pihdeissään lähes kaksi erää, vaan se, että tämän Harry Potterin peli oli kaikessa lennokkuudessaan, vaivattomuudessaan ja letkeydessään kertakaikkisen piristävä poikkeus tämän päivän junttaajien joukossa. Kun tähän lisätään vielä Potterin, anteeksi Goffinin, linnunluista rakennettu varsi, jossa mm. hauiksen ympärysmitta lähentelee kolmea senttiä oli tämä balanssitaikuri varsinainen piristysruiske myös visuaalisesti. Näimmekö tenniksen tulevaisuuden? En tiedä, mutta kovasti toivon sitä jo senkin perusteella, ettei kaikkien pelaajien täytyisi olla lipputangon siemeniä syöneitä sähkötolppia. Todella kivannäköistä ja tasapainoista peliä tämä 180-senttinen ja ehkä noin 35-kiloinen Goffin siis tarjoili. Mies pommitti letkeydellään ja ihailtavalla tasapainolla sekä rohkealla pelillään välittömästi ainakin minun suosioon.

***

Entä sitten muut? Roger Federer on voittanut otteluita olemalla Roger Federer. Eriä on hävitty jokaisessa ottelussa, mutta Antti Muurista siteeraten: "eteenpäin on menty". Joka kierrokselta. Tavallaan sääli, että mies joka pelillisesti on kautta aikojen toiseksi paras pelaaja massalla taistelee tänäkin vuonna vain kakkostilasta.

Djokovicin turnauksesta saati tästä kaudesta ei ottane pirukaan selvää ennen semifinaalia tai mahdollista finaalia. Mies vaikuttaa jotenkin väsyneeltä, ajoittain jopa haluttomalta. Pakottamattomien virheiden määrä viime vuoteen verrattuna on silmiinpistävän suuri. Pelin dominointikin alkaa vasta sitten kun on aivan pakko. Tsongalle oli varaa antaa jopa neljä matsipalloa ja Seppillekin hän antoi pari erää eteen. Federerille tuskin voi samaa siimaa semissä antaa.

Ja sitten on vielä Nadal. Aikamoisen musertavaa ylivoimaa. Ajallisesti pelit venyy palloa pompotellessa, tukkaa ja kalsareita korjatessa sekä rajoja putsatessa, mutta eriä ei vastustajille tipu. Tukka hyvin, kaikki hyvin? Ehkä näin, mutta pieniä kysymysmerkkejäkin on. Riittääkö syötön tehot tosipeleissä? Riittääkö pelkkä varma, mutta toisaalta julma, yläkierrehelvetti finaalissa vai vaaditaanko myös kunnon pommitusta jota nyt on nähty vasta hetkittäin? Toki tähän on ollut vielä myös varaa, mutta jo Ferreriä vastaan vaaditaan pientä tasonnostoa aggressiivisuudessa heti ottelun alusta lähtien, eikä vasta sitten kun taululla on selkeä 2-0 eräjohto.

***

Naisten puolella puheenaiheeksi on noussut Sara Errani. Joopa joo. Minä nostan puheenaiheeksi naisten kiljumisen. Ei teinisensaatio Robinille, vaan omille lyönneille. Eikö tälle voisi jo jotain oikeasti tehdä? Ikävää kiljuntaa jopa tuupatessa. Auts.

***

Oletteko muuten odotelleet Roland Garrosilla olleen raportterini matkaraporttia? Hyvä, niin minäkin. Jos tämä patistelu saisi mieheen eloa niin loistavaa. Terveiset siis Hiekkaharjuun! ;)

***

Torstaipäivä kuluu muuten duunin yhteistyökumppanin golf-päivässä. Muut pelaa, mä tutustun lajiin rangella pro:n ja muiden keltanokkien kanssa. Nyt siis vihdoin ja viimein nähdään miten vasuri osuu paljon parjaamaansa istuvaan palloon.