Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fabio Fognini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fabio Fognini. Näytä kaikki tekstit

11/04/2021

Ennakko: Monte Carlo Masters 2021

Massakausi 2021 alkaa kutakuinkin normaalissa päiväjärjestyksessä Euroopan vaihtelevista koronatilanteista huolimatta. Monte Carlon Mastersista lähdetään lähes koko kärkijoukon voimin massakauteen, jonka huipentumana on toukokuun lopulla, viikolla eteenpäin siirretty, Roland Garros Pariisissa. Tuttuun tapaan blogi tarjoilee Mastersienkin turnausennakot, joten tässä tämä, olkaa hyvä!

Asetelmat

Massakentät muuttavat aina hieman asetelmia, vaikkakin Masters-mestarit erityisesti massalla ovat yleensä kovin tuttuja nimiä. Toivottavasti kuitenkin Miamin Mastersin kaapannut Hubert Hurkacz innoittaa ja antaa monelle muullekin pelaajalle uskoa, jotta Mastersien voittajakaartia saataisiin laajennettua myös massoilla.

07/12/2019

Joulukalenteri #7: Nadalin tappiot 2019

Luukku numero 7 kertoo hyvän kauden pelanneen Nadalin pelatut tappiot vuonna 2019, joita kertyi siis seitsemän kappaletta. Entä mitä tappiot kertovat Nadalista?

1. Novak Djokovic, Australian Open finaali
Djokovic on painajainen Nadalille käytännössä kaikkialla massaa lukuun ottamatta.

2. Nick Kyrgios, Acapulco neljännesvälierä
Henkinen taisto. Kyrgiosin kukkoilu saa usein Nadalin pasmoja jossain määrin sekaisin. Acapulcossa missasi mm. matsipalloja.

3. Fabio Fognini, Monte Carlo semifinaali
Fogninilla on lämäilyssään hurja teho, jolla Nadal on horjutettavissa jopa massalla. Se vaatii kuitenkin täydellisen päivän lämäilijälle ja ehkä vähän heikomman Nadalille. Myös Fogninillä kyky pelata itsensä Nadalin pään sisään.

4. Dominic Thiem, Barcelona semifinaali
Kauden perinteinen massatappio Thiemille. Hurjan hieno voitto itävaltalaiselle, mutta Garrosilla tilanne taas täysin toinen. Thiem on kuitenkin ja sittenkin matkalla massakuninkaaksi. Ehkä jo ensi vuonna Garrosin kunkku?

5. Stefanos Tsitsipas, Madrid semifinaali
Madrid on Nadalille se vaikein massakisa korkean ilmanalan ja hieman nopeamman massapelin takia. Tsitsipas osasi hyödyntää tämän iskemällä monipuolisesti ja välillä suorahkoja lämäreitä viljellen. Se toimii ketä vastaan tahansa. Jopa Nadaliin massalla.

6. Roger Federer, Wimbledon semifinaali
Roger oli ruoholla kuin kotonaan. Nadalkin melkein, mutta ei riitä. Rogerin rysty ei nopeammilla alustoilla alistu takavuosien tapaan ja Nadalin suurin syömähammas oli poissa.

7. Alxander Zverev, Lontoon ATP-finaalit alkulohko
Nadal jäi hallissa täysin Zverevin jalkoihin, joka paukutti painavalla pelillään Nadalin taakse ja pakottaen tämän puolustamaan. Lyönti jäi lyhyeksi ja boom, Sasha iski.

Summa summarum, Nadal tottelee ennen kaikkea voimaa ja painavaa lyömistä sekä nopeaa tempoa. Oikureiden vahvat rystyt tylsyttävät espanjalaisen peliä myös. Ja jos haluaa leikkiä tulella, niin mindgamesit saattavat joskus purra.

26/05/2019

Ennakko: Roland Garros 2019

Pitkään odotettu massakauden huipennus on vihdoin täällä! Roland Garros, kauden toinen Grand Slam, tarjoilee tuttuun tyyliin huimaa taistelua kahden viikon ajan Pariisista. Yhtä tuttuun tapaan vasurilla-blogi tarjoilee turnausennakkoa tässä ja nyt!

Odotukset ovat jälleen vähintäänkin katossa, sillä turnauksen neljä suurinta kysymystä ovat kertakaikkisen herkullisia:

  • Ottaako Rafael Nadal jo 12. mestaruuden uusitulla Philipp Chatrier-areenalla, joka on ollut hänen olohuoneensa käytännössä 14 vuoden ajan?
  • Saako Novak Djokovic uransa toisen Novak Slamin eli kaikkien Grand Slamien yhtäaikaisen hallinnan täyteen vai käyvätkö paineet sittenkin liian suuriksi?
  • Kun Nadalin massakausi 2019 on mennyt ehkä aavistuksen alavireisesti, niin ottaisiko joku nuoresta kaartista tyyliin Dominic Thiem tai Stefanos Tsitsipas sittenkin sen isoimman askeleen ja nousisi jopa mestaruuteen saakka. Se ei ole ihan mahdotonta, mutta... Niinpä niin. Nadal, Djokovic, Federer. Ugh.
  • Roger Federerin, 37, paluu Roland Garrosille, joten mitä voimme odottaa? Mestaruutta tuskin, mutta semifinaalikin olisi jo huikea suoritus. Varsinkin fyysisesti, sillä massa on alustana armoton.
Mutta mennäänpä kaavioihin.

Kaavion 1. neljännes
Novak Djokovicin koko ajan parantunut massavire laitettiin merkille viimeistään Madridissa, jossa mies otti ensimmäisen massavoittonsa kolmeen vuoteen ja jota seurasi vielä sateisen Rooman turnauksen finaalipaikka. Itsekin aloin Madridin jälkeen puhumaan NovakSlam numero kakkosesta in the making, onko se sitä, nähtäväksi.

Vaikka Madrid on olosuhteiltaan hieman nopeampi kuin Roland Garros ja vaikka väsynyt Djokovic saikin Nadalilta Roomassa kuonoon, niin Djokovic on ehdottomasti nostettava ennakkosuosikkien joukkoon Pariisissa. Kaavio on puolivälieriin, ehkä jopa välieriin täysin hallittavissa, mutta isoin kaski matkalla finaaliin tulee todennäköisesti semifinaalissa Dominic Thiemin muodossa, joka arvottiin siis samalle puolen kaaviota. 

Toki puolivälierässäkin voi olla tekemistä, jos arvaamaton ja Monte Carlon voittanut Fabio Fognini pelaa yhtä huolettomasti ja pelottomasti kuin hän parhaimmillaan pelaa, mutta riittääkö italialaisen tasaisuus sittenkään sinne saakka? Hänen pelitasossaan on sittenkin edelleen yksi tourin suurimpia variansseja ja isompi lienee vain Nick Kyrgioksella, joka valitettavasti joutui vetäytymään jalkavamman vuoksi pois turnauksesta.

Mielenkiintoinen seurattava on myös Alexander Zverev, joka voitti juuri Geneven turnauksen Garrosin alle. Se tietää hyvää itseluottamukselle, mutta miten käy palautumisen kanssa? Täysi viikko nyt ja siihen kaksi viikkoa Grand Slamiä päälle. Enpä jaksa uskoa. Suurikokoinen pelaaja tarvitsee maksimaalisen palautumisen, jotta herkkyys ja terävyys olisivat huipussaan. Ilman terävyyttä pitkään kroonisesta passiivisuudesta kärsinyt Zverev jatkaneekin passiivisuuttaan myös Garrosilla. Geneve oli riski, joka kannatti, mutta samalla se söi jälleen yhden hyvän mahdollisuuden isompaan Grand Slam-menestykseen. Kaavio ei olisi pahimmasta päästä hänelläkään ennen puolivälieriä...

Puolivälierä: Djokovic vs. Fognini


Kaavion 2. neljännes
Thiemin neljännes varsinkin kun itävaltalainen malttoi tänä vuonna jättää juuri Garrosin alla pelatut turnaukset (Geneve/Lyon) väliin. Kuormaa on (ollut jo vuosia) turha kerätä, kun massapeli on toiminut melko lailla samaan tapaan kuin edellisinäkin vuosina. Garrosille on hänen kuluttavalla pelitavalla ja lyönneillä pakko mennä erittäin hyvin levänneenä, jotta sitä olisi toisen viikon lopullakin iskussa, kun otteluista suurimmat ovat käsillä. 

Thiemin peli on ollut tämän vuoden massoilla paikoittellen upeaa seurattavaa, mutta välillä on toki jälleen kerran tuntunut myös siltä, että monotoninen pommitus ja oman kropan maksimaalinen repiminen olisi hänelle edelleen se ainoa tapa pelata tennistä. Tätä yhden vaihteen peliä pitää ainakin jossain kohtaa hieman tuunata, sillä parhaat (Djokovic, Nadal, Federer) ovat edelleen mestareita rikkomaan monotoniset pelit ja lopulta ajatukset sekä itseluottamuksen. 

Kaavion toinen puolivälieräpaikka on ikään kuin pedattu viime vuoden semifinalistille Juan Martin del Potrolle, jolla on toki luvassa mielenkiintoinen avausottelu juuri Geneven finaalissa ollutta Nicolas Jarryä vastaan, joka hänkin osaa pommittaa ja laittaa palloon hurjaa vauhtia. Ehdottomasti yksi avauskierroksen otteluita, jos chileläinen ehtii palautua ennen ottelua raskaasta Sveitsin viikosta. Delpo on kuitenkin pelannut nousujohteisen lupaavasti ja on taistelutahdollaan edelleen ehdottomasti yksi parhaista Grand Slam-pelaajista. 

Puolivälierä: Thiem vs. Del Potro

Kaavion 3. neljännes
Federer, Federer ja vielä kerran Federer. Kuten jo aiemmin kysyin, onko miehessä vielä massapaukkuja isoon massapaukkuun? Kaavio on kolmannelle kierrokselle saakka vielä täysin hallittavissa, mutta sitten alkaa tulla harvinaisen sitkeitä kavereita, jotka tekevät kiusaa ikääntyvälle mestarille vai miltä loppuohjelma Diego Schwartzman/Marco Cecchinato, Stefanos Tsitsipas, Rafael Nadal, Thiem/Djokovic kuulostaa teidän korviinne? Itse aistin Rogerin alaselkä- ja jalkakivut jo täällä saakka. Kaavio ja massa-alusta on nyt vain liian armoton. Hyvällä Federer-syöttämisellä pohjustetaan toki hyvin ja ollaan massallakin pitkällä, mutta paras viidestä -otteluissa erätappioita ei saisi tulla kierroksilla 1-4 juuri yhtään, jotta mahdollisuudet semifinaaliin ja siitä eteenpäin voisivat olla olemassa.

Tsitsipas on tehnyt suhteellisen tasaista jälkeä tämän kauden massoilla ja noussut omallakin arvoasteikollani ehkä sittenkin NextGen-pelaajien piikkipaikalle ohi Alexander Zverevin. Kreikkalainen on varmasti valmis ja letkeän rento peli lähtee vähintäänkin yhtä letkeästi, joten hänellä on potentiaalia hyvinkin pitkälle tässä turnauksessa. Monipuolinen, hieman jopa rytmitön peli on monelle todella hankala ja kun siihen lisätään hänen sisukkuus, sitkeys, yritteliäisyys ja loistava asenne, niin kasassa alkaa olla harvinaisen hyvä yhdistelmä tulevaisuuden mestaria. 

Puolivälierä: Federer vs. Tsitsipas

Kaavion 4. neljännes
Kaaviot lienee tänä vuonna arponut joku Nadalin tiimistä, sillä paikka semifinaaliin tuskin on uhattuna. David Goffin, Nikoloz Basilashvili ja Daniil Medevedev/Kei Nishikori eivät nykyiskussaan ailahtelevaakaan Nadalia juurikaan uhkaa, eivät varsinkaan paras viidestä otteluissa. 

Nadalin Rooman vire oli pelottavinta Nadalia vuoteen ja saapui Garrosia ajatellen juuri kreivin aikaan ja voi olla itse asiassa hyväkin, että otteluita ennen Pariisia kertyi massoilla nyt edellisvuosia maltillisemmin, sillä ei Nadalkaan enää nuori poika ole. On selvää, että myös hän tarvitsee maksimimäärän palautumista, lepoa ja itseluottamusta Garrosin alle. 

Suurin itseluottamusboosti lieneekin tullut Djokovicin voittamisesta Rooman finaalissa. Toki serbi oli varmasti väsynyt, mutta silti näkisin, että se oli Nadalille  iso hyvin suuri voitto tämän kaksikon rivalryssä. Djokovicin mörkömäisyydestä Nadalille kertoo kuitenkin paljon se, että väsyneenäkin hän otti hyvin pelanneelta Nadalilta Roomassa erän. Mitä hän voikaan tehdä tuoreempana? Erittäin herkullinen kysymys, jos tämä kaksikko finaalissa kohtaisi. Palataanpa tähän sitten aikanaan. 

Puolivälierä: Nadal vs. Medvedev

Semifinaalit:
Djokovic vs. Thiem
Nadal vs. Tsitsipas

Finaali:
Nadal vs. Thiem

Voittaja:
Nadal.

Eurosport näyttää turnauksen kanavillaan ja EurosportPlayer-palvelussaan. Eurosport ja vasurilla.com ovat yhteistyössä kaudella 2019.

13/05/2019

Ennakko: Rooma 2019

Enää yksi Masters ennen massakauden huipennusta Roland Garrosia! Tässä tulee Rooman ennakko!

Vaikka Madridin ennakossa puhuin siitä, kuinka Madridin olosuhteet ja tulokset eivät suoraan korreloi esimerkiksi juuri Ranskan avointen kanssa, niin Madridin pelejä nähtyäni on pakko ottaa hieman takaisin.

Novak Djokovicin pelaaminen, liikkuminen ja asenne vaikuttivat hyvin, hyvin teräviltä ja hän nousi omissa pohdinnoissani Garrosia ajatellen todella korkealle kertaheitolla. Toki nuo nopeammat olosuhteet suosivat hieman enemmän juuri Djokovicin ja ehkä myös toisen finalistin Stefanos Tsitsipasinkin kaltaisia suorempia lyöntejä lyöviä pelaajia kuin vaikkapa perinteisiä massajyriä Rafael Nadalia ja Dominic Thiemiä, joiden yläkierrehelvetit eivät aivan pääse nopeammissa olosuhteissa irti. Mutta silti tässä olikin jotain erityistä, josta lisää myöhemmin.

Paluu normiolosuhteisiin tapahtuu kuitenkin Roomassa ja tästä alkaa monelle kärkinimelle viimeinen ennen Pariisia. Siinä mielessä pelissä on hyvin paljon.

Kaavion 1. neljännes
Ykkössijoitettuna jatkaa siis Djokovic, jolla käy tällä kertaa oikeutetusti samankaltainen tuuri kaaviossa kuin Rafael Nadalilla viime viikolla. Oikeastaan kaikki pahimmat karikot (Thiem, Nadal, Tsitsipas, Roger Federer) löytyvät kaavion toiselta puolen ja Djokovic voi rakentaa ja hioa peliään ainakin viikonloppuun saakka suhteellisen turvallisin mielin. Toki hyviä mittareitakin on, kuten Djokovicin pariin otteeseen vuoden sisään ja viimeksi Barcelonassa, kaatanut Marco Cecchinato (kolmas kierros) ja Djokoa silloin tällöin piinaavat, mutta vasta paluuta huipulle tekevät Juan Martin del Potro tai Stan Wawrinka (mahdollisesti puolivälierä).

Djokovicin pelissä on kuitenkin nyt sellaista draivia, joka on tullut kohta vuoden ajan jälleen tutuksi. Paikan tullen Djokovic rankaisee armotta ja kun peruspeli pysyy käsittämättömän painavana lyöntien loistavalla pituudella ja voimalla, niin niitä paikkoja tulee. Sen jälkeen Djokovic tappaa välillä heti ja armotta, välillä taas hitaasti kiduttaen ja vastustajaansa väsyttäen. Edelleen, marginaalit ovat järkyttävän hyvät, joka sekin kertoo juuri siitä brutaalista voimasta, mitä lyönneissä juuri nyt on.




Puolivälierä: Djokovic vs. Wawrinka

Kaavion 2. neljännes
Kaavion yläosan toinen puolisko ei tällä kertaa vakuuta. Periaatteessa hyviä nimiä tässäkin, mutta jos vakavasti puhutaan, niin suurimmat nimet juuri nyt eli Alexander Zverev, Kei Nishikori, Gael Monfils ja vaikkapa Marin Cilic eivät taistele nykyvireillään kuin semifinaalipaikasta, jonne voi yhtä hyvin päätyä myös vaikkapa Diego Schwartzmann tai ehkäpä jopa juuri valmentajansa erottanut Grigor Dimitrov. Se kertoo paljon tästä kaavion kohdasta ja tarkoittaa Djokovicille valitettavasti vapaalippua finaaliin. No further comments.

Puolivälierä: Gael Monfils vs. Kei Nishikori

Kaavion 3. neljännes
Tämä osa kaaviota on jo mielenkiintoisempi ja täynnä potentiaalisia unelmakohtaamisia. Suurimmat nimet totta kai Roger Federer ja Tsitsipas, joiden puolivälieräkohtaaminen olisi kieltämättä herkullinen. Kaavion osassa majailee kuitenkin Monte Carlon voittanut ja siis kotimaassaan pelaava Fabio Foginini, joka voisi olla jopa semifinaaliainesta, jos pää ja peli kestävät kotiyleisön paineen ja varmasti myös jonkinlaisen hurmoksen. Toki se vaatisi lähes pomminvarmasti sekä Tsitsipaksen ja Federerin kaatamista peräkkäisillä kierroksilla, mikä sittenkin tuntuu liian kovalta haasteelta.

Puolivälierä: Tsitsipas vs. Federer

Kaavion 4. neljännes
Kaavion ehdottomasti tasokkain neljännes. Ensisijaisesti siksi, että ennakkosuosikkien joukkoon kuuluvat Rafael Nadal ja Dominic Thiem ovat tässä samassa kohdassa ja törmäyskurssilla siis juuri puolivälierissä.

Nadal on tullut tällä kaudella jo Roomaan saakka ilman massaturnausvoittoa, mikä on lähes ennenkuulumatonta. Paineet kasvavat, joten näytön paikkahan tämä on, jos mikä. Madridissa oli jo todella hyvää peliä esimerkiksi Stan Wawrinkaa vastaan, mutta paljon myös sitä epävarmempaa Nadalia, joka ei saanut esimerkiksi Tsitsipasta lopulliseen nippuun, vaikka se jossain määrin olikin jopa tarjolla. Peli aaltoilee edelleen ja pää ei selvästikään omaa vielä sitä armottominta tappajamentaliteettiä, mitä tässä nyt eniten ehkä kaivataan. Vaikuttaisi jotenkin myös jopa siltä, että Nadal taistelee tällä hetkellä vahvasti ajan hammasta vastaan. Vanha gladiaattori alkaa olla vanha ja väsynyt.

Kun massaprinssiksi tituleerattu Thiem voitti Nadalin jo kerran tämän kauden massoilla pari viikkoa sitten, niin hyvin paljon Ranskan avointen asetelmia kulminoituu juuri tähän kohtaamiseen. Tässä alkaakin olla ns. blockbusterin ja jopa mahdollisen vallanvaihdon makua.

Puolivälierä: Nadal vs. Thiem

Semifinaalit:
Djokovic vs. Nishikori
Thiem vs. Tsitsipas

Finaali:
Djokovic vs. Thiem

Voittaja:
Djokovic.

05/05/2019

Ennakko: Madrid 2019

Massakauden Mastersit jatkuvat ja mielenkiinto alkaa nousta toden teolla, sillä Roland Garrosin alkuun on enää kolmisen viikkoa. Kentille palaa useampi hyvin mielenkiintoinen pelaaja, kuten vaikkapa Roger Federer ja Juan Martin del Potro, joiden massavire on erittäin mielenkiintoista seurattavaa.

Madridissa pelataan totutusti hieman korkeammassa ilmanalassa, joten pallon lento ja olosuhteet nopeutuvat normaalista. Tämä tuo peleihin hieman uutta kulmaa ja osaa pelaajista tämä hyödyttää hieman enemmän kuin toisia. Siinä mielessä Madridin tulokset eivät ole ikinä olleet täysin verrannolliset muuhun massakauteen tai vaikkapa juuri Roland Garrosiin. Esimerkiksi Rafael Nadalille turnaus on ollut usein vaikea, vaikka toki voittojakin Madridista on.

Kaaviot ovat kerrassaan mielenkiintoiset, joten mennäänpä niihin.

Kaavion 1. neljännes
Jo ensimmäinen kaavion osa antaa viitettä siitä, kuinka herkullinen kisa tämä onkaan. Ykkössijoitettu on tutusti massavirettään vielä kuitenkin pahasti hakeva Novak Djokovic. Samaan kaavion osaan mahtuu muun muassa Monte Carlon finaalissa ollut Dusan Lajovic, toisensa ensimmäisellä kierroksella kohtaavat Diego Schwartzman ja Marco Cecchinato sekä todennäköisesti Djokovicin toisella kierroksella kohtaava Grigor Dimitrov, vaisusti massakauden aloittanut Marin Cilic ja paluun kentille tekevä del Potro. Voidaankin sanoa, että tätä tämä Masterseissa on. Kovaa tekijää kaavio täynnä ja tätä kirjoittaessa tässä kohtaa kaaviossa ollut Nick Kyrgios on jo tippunut turnauksesta!

Sanoisin, että kenenkään puolivälieräpaikka ei ole kirkossa kuulutettu. Toki Djokovic on varmasti vaarallinen, mutta jotenkin Monte Carlossa otteista paistoi varovaisuus ja melko passiivinenkin keskikaistan peli. Voi kuitenkin hyvin olla, että kuntohuippua haetaan toden teolla vasta Garrosille, jossa olisi mahdollisuus toiseen Novak-Slamiin.

Lajovic on Monten finaalipaikan jäljiltä hyvin mielenkiintoinen pelaaja seurattavaksi. Miten kestää vire ja pää uran isoimman menestyksen jälkeen? Entä del Potron paluu, kun avausottelussa vastaan astuu mitä todennäköisimmin juuri Lajovic?

Puolivälierä: Cecchinato vs. Lajovic

Kaavion 2. neljännes
Tämä osa on jo hieman helpompi ennustettava. Ehkä. Paljon riippuu nimittäin siitä, miten Roger Federerin kroppa ja peli kestää massapaluun. Olosuhteiden nopeus sopii kuitenkin hyvin Federerille, eikä ole mikään sattuma, että hänen massakautensa alkaa juuri Madridissa. Kaavion neljänneksen suhteen hänellä on hieman parempi onni kuin Djokovicillä, mutta vaikea toki tämäkin on, jos sveitsiläinen mielii finaaliin saakka.

Suurin este reitillä lienee massaprinssi Dominic Thiem, joka on kahden viime vuoden finalisti, eikä hänen finaalipaikkansa tänäkään vuonna yllättäisi. Vire on paranemaan päin ja voitto Nadalista Barcelonassa nosti varmasti itseluottamusta entisestään. Ennen puolivälierää pitää kuitenkin selviytyä muun muassa Monten voittajasta Fabio Fogninistä, joka pelipäälle sattuessaan pystyy haavoittamaan ketä tahansa.

Puolivälierä: Federer vs. Thiem

Kaavion 3. neljännes
Next Generation on valikoitunut suureksi osaksi juuri tähän kaavion osaan. On Alexander Zvereviä, Stefanos Tsitsipasta, Jaume Munaria, Alex de Minauria, Karen Khachanovia, Borna Coricia ja Lucas Pouillea. Heistä massakaudella eniten ovat vakuuttaneet kuitenkin oikeastaan vain Tsitsipas, joka pelaa tänään vielä Estorilin finaalissa sekä Espanjan Munar, jonka massapeli on hyvin tutunoloista espanjalaista mallia. Heistä jompikumpi ottaa kiinnityksen toiseen puolivälieräpaikkaan ja toinen on tyrkyllä Zverevin haastaville David Ferrerille tai Roberto Bautista Agutille, jotka kohtaavat toisensa jo ensimmäisellä kierroksella. Voittaja kvartsiin on pelin henki ellei sitten Coric innostu heräämään urotekoihin.

Puolivälierä: Tsitsipas vs. David Ferrer

Kaavion 4. neljännes
Kuten sanottua, tämä ei ole ollut Rafael Nadalin suosikkiturnaus viidestä mestaruudesta huolimatta, sillä muissa kevään isoimmissa massaturnauksissa mennään osassa jo yli kymmenen mestaruuden kohdalla. Nadal ei ole vielä isommin vakuuttanut kohtalaisista tuloksista huolimatta. Kämmen pätkii, syöttö ei pelota ja liike on hieman tahmaista. Voiko olla niin, että pienen pieni lasku tekemisen tasossa puurouttaa pelin täysin eikä vanhaa mestaria pelätä liiemmin enää massalla? Isossa seurannassa Nadal siis edelleen Madridissa.

Kaavio onkin täynnä yllättäviä vaaran paikkoja kuten Denis Shapovalov tai Felix Auger-Aliassime ensimmäisessä, Nikoloz Basilashvili tai Philipp Kohlschreiber toisessa ottelussa ja puolivälierässä sitten joko Kei Nishikori tai jossain kohtaa massaiskunsa löytävä Stan Wawrinka tai nuori Daniil Medvedev. Finaalireitti on Nadalillekin vaikea, mutta olisiko kevään ensimmäinen finaalipaikka sittenkin jo mahdollisuuksien rajoissa?

Puolivälierä: Nadal vs. Nishikori

Välierät:
Thiem vs. Cecchinato
Tsitsipas vs. Nadal

Finaali:
Thiem vs. Nadal

Voittaja:
Thiem

20/04/2019

Fognini voitti Nadalin! Massalla! Sensaatio vai ei?

Tosiaan, Fabio Fognini yllätti tänään Rafael Nadalin lähes kaikkien yllätykseksi. Poikkeuksellisesti en kuitenkaan itse ollut välttämättä kovinkaan yllättynyt, sillä uskalsin twitterin puolella tätä jopa povata Fogninin voitettua Borna Coricin eilen illalla. Niin hyvässä vireessä italialainen oli ja hän on aiemminkin aiheuttanut Nadalille hankaluuksia, kun hän on vaan iskussa ollut.

Perustin povaukseni seuraaviin pointteihin, joista oikeastaan jokainen toteutui tänään maksimaalisesti.

1) Fogninin rysty
Nadalin pelin lainalaisuuksista on pelattu paljon pois, jos oikeakätisellä vastustajalla on erinomainen rysty (tai vastassa hyvän kämmenen omaava vasuri), jolla pystyy operoimaan hartian korkeudelta. Fogninillä on ja hän tulittaa rystyä parhaimmillaan kaikkiin suuntiin hyvin terävästi. Kun se lähtee myös linjaan painavasti, on se valtava syömähammas Nadalin pysäyttämiseen. Muistakaa tässä esimerkiksi Novak Djokovicin Nadal-kesytykset.

2) Fogninin lyönnin voima ja suoruus
Toki myös Fognini lyö kierteellä, mutta hänen lyömisessään on paljon myös suoruutta sekä erinomaisen pituuden tuomaa painoa, joka piti Nadalin mallikkaasti aisoissa takarajan takana. Nadal ei missään vaiheessa päässyt mellastamaan kentän sisäpuolelta tai takarajan päältä, kun rytmiä ei tahtonut kiireessä ja jatkuvassa liikkeessä löytyä.

3) Kelin vaikutus
Myöskään keli ei auttanut tänään asiaa. Epävakaisessa Monte Carlossa oli tänäänkin hyvin viileä ja tuulinen päivä, jolloin keli on ikään kuin raskas varsinkin pallolle. Pomppu ei ollut korkein mahdollinen, mikä tekee Nadalin yläkierrehelvetistä "pelkkää" kevätpörriäistä. Tuulessa vaikutti myös siltä, ettei Nadal luottanut omaan lyömiseensä, jolloin vaadittavaa rentoutta ei löytynyt oikein missään vaiheessa, toki suuresti myös Fogninin pelin painavuudesta johtuen. Rytmittömyys on joka tapauksessa myrkkyä Nadalille aina. Jos hän löytää massalla groovinsa, niin se tietää useimmiten menoa. Nyt sitä ei löytynyt.

4) Fogninin itseluottamus ja fokus
Fognini on kieltämättä aina hyvinkin itsevarman oloinen kukkopojan auroineen, mutta usein hän sortuu myös kinaamaan lähes kaikkien kanssa. Eilen ja tänään fokus pysyi kuitenkin erinomaisesti kasassa eikä kiukuttelua esiintynyt juuri lainkaan. Jos hän jatkaisi tai olisi pelannut aina näin, niin tulokset olisivat varmasti hyvinkin erinäköisiä. Taitoa ja ajatusta hänen tekemisessään on parhaimmillaan käsittämätön määrä.

5) Mikään ei kestä ikuisesti
Ei myöskään Nadalin massadominointi. Vaikka Nadal on viime vuosina saanut mellastaa massalla mielin määrin, niin jossain vaiheessa näitä tappioita alkaa väkisinkin tulla. Uransa piikissä Nadal ei ole ollut enää vuosiin, joten ymmärrettävää, että myös massalla saattaa tulla pataan.

08/05/2017

Ennakko: Madrid 2017

Jos blogini olisi kymmenvuotias, niin nyt olisi hyvä hetki kaivaa joku yhtä vanha ennakko esiin ja mennä sillä. No, vitsit sikseen, mutta kun kautta on kolmannes takana ja suurimpien kisojen voittoja napsii vain ja ainoastaan kaksikko Roger Federer ja Rafael Nadal, niin onhan tämä jo vähän koomista. Onneksi sentään jotkut ovat vanhentuneet ja eläköityneet, jotta tilalle on saatu nippu uusia pelureita. Tässä Madridin ennakko!

Tosiaan, Nadal on näyttänyt kotikamarallaan, ja tässä yhteydessä siis massalla, jälleen tai pitkästä aikaa entisiä kynsiään vai pitäisikö sanoa hampaitaan, sillä massapokaalit keräävät nyt kovalla tahdilla espanjalaisen hampaanjälkiä. 

Meno on ollut ajoittain hurjaa ja jälki sen myötä vakuuttavaa. Toistaiseksi Nadal on hävinnyt tämän kauden massoilla vasta yhden erän ja senkin ehkä aavistuksen ruosteisessa massa-avauksessaan Kyle Edmundia vastaan Monte Carlossa. 

Vaikka vire on kova, täytyy muistaa, että vastassa ei ole vielä ollut Novak Djokoviciä, Andy Murrayta, Roger Federeriä tai Stan Wawrinkaa, joilla jossain määrin aseet, kyvykkyydet ja päätä niistää Nadalia myös massalla. Merkillepantavaa on ollut kuitenkin se, kuinka Nadal on niputtanut Monten ja Barcelonan turnausvoitoissa mm. Dominic Thiemin, Alexander Zverevin ja David Goffinin, joista kuka tahansa voi voittaa massalla kenet tahansa.

Nadal on pelillisesti ollut lähes entisellään, sillä kämmenkierto ja sen käytön laajuus on hurjalla tasolla. Peliä on ollut jälleen erittäin vaikea kääntää Nadalin rystylle ja espanjalainen onkin päässyt riehumaan lähes entisaikojen tasoisella kämmenmyllyllä rystynurkastaan. Vielä kämmen ei ihan jatkuvalla syötöllä samoihin stratosfääreihin yllä, mutta parhaimmillaan se on sitä jo ollut. 

Olisikin hurjaa veikata jotain muuta kuin Nadalia mestariksi, mutta Madridin massaolosuhteet ovat ajoittain olleet Nadalille ne vaikeimmat. Pallo lentää Madridissa pelipaikan korkeuden takia nopeammin ja ollaan siis hieman jopa hallimaisissa olosuhteissa, joka tuo ylimääräistä kiirettä espanjalaisen tekemiseen. Alusta on toki sama, mutta siihen on syynsä, miksi Nadal ei ole voittanut suosikkijoukkueensa Real Madridin kotikaupungissa kymmentä kertaa vaan "vain" neljästi.

Nadalin tämänvuotiseen kaavioon mahtuu monta vaaran paikkaa lähtien ensimmäisen ottelun Fabio Fogninistä. Sen jälkeen mahdollisesti Nick Kyrgios, David Goffin, Novak Djokovic ja finaali vielä siihen päälle. Kuulostaa vähän hurjalta nyt vanhalle Nadalille, sillä jo Fognini tai Kyrgios voivat intoutuessaan ampua tässä nopeudessa Nadalin ulos kentältä. 

Lisäksi mietityttää, että kannattako Nadalin pelata itseään nyt jo tukkoon kun kauden päätavoitteeseen Roland Garrosiin on vajaa kuukausi aikaa. Tähän mennessä pelejä on kertynyt kuitenkin lähes maksimimäärä koko kausi huomioiden. Väliin ennen Garrosia mahtuu vielä olosuhteiltaankin samankaltaisempi Rooman turnaus ja siis heti ensi viikolla, joka sinällään palvelisi myös Garrosia paremmin. Väliturnauksen makua siis Madridissa, mutta toki jos kulkee, niin mikäs siinä.

Sitten meillä on tapaus Djokovic. Tiiminsä viime viikolla irtisanonut serbi hakee motivaatiotaan nyt jonkin aikaa omin voimin. Tämä voi olla tervetullut muuvi ennenkuin syöksykierre syvenee entistä rajummaksi. Jotain oli tehtävä, sillä huonompaa ajanjaksoa on kohta kutakuinkin vuosi takana. 

Suurin nälkä on serbiltä tällä erää kaikonnut ja sen löytäminen voi olla vaikeaa. Täytyy muistaa, että sekä Nadal ja Roger Federer ovat olleet vastaavassa tilanteessa. 

Erittäin mielenkiintoinen pelaaja Djokovic siis Madridissa. Uskallusta pelata rohkeammin kaivataan kovasti lisää. Ei voi vain roikkua ja odottaa kaverin virhettä. Siksi olikin hienoa ja virkistävää nähdä mm. David Goffinin aktiivisn pelin voitto Monte Carlossa Djokovicistä, sillä tämän turvalliset marginaalit ja passiivisuus antoivat kaikki aloitteet Goffinille, jonka peli ja pää kesti käyttää annetut paikat. 

Sikäli muuten mielenkiintoista, että isossa kuvassa Djokovicin peliin tuli ja siitä katosi käytännössä se aggressiivisuus ja hyökkäys, jolla Grand Slamejä lähes liukuhihnalta voitettiin, Boris Beckerin myötä. Vaikka saksalaista kuinka etukäteen epäiltiin, niin mentorina Boris lienee ollut mitä parhain valinta Djokovicille. Työsarkaa voisi saksalaisella olla myös monen muun tiimissä.

Mutta siis, otetaanpa vähän rohkeampi linjaus tällä kertaa ja laitetaanpa kristallipallo nyt tällaiseen asentoon:

Puolivälierät:
Murray vs. Thiem
Carreno Busta vs. Verdasco
Goffin vs. Fognini
Ramos-Vinolas vs. Djokovic

Välierät:
Thiem vs. Verdasco
Goffin vs. Djokovic

Finaali:
Thiem vs. Djokovic

Voittaja:
Thiem.

04/09/2015

Reality check I, US Open 2015

Pari rundia takana. On aika tarkistaa oddsit voittajaksi.

1) Novak Djokovic
Vakuuttavaa ja nälkäiseltä vaikuttavaa menoa. Ei turhaa energiatuhlausta. Sittenkin vahvin suosikki. Kuuman kelin kestävyys suurin kysymysmerkki.

2) Roger Federer
Niin ikään huimaa lentoa kaksi kierrosta. Ensimmäiset testit Djokovicin tavoin vasta tulossa. Vielä vakuuttaa.

3) Marin Cilic
Melko murhaavaa menoa viime vuoden tapaan. Tuntee olonsa New Yorkissa mukavaksi. Paikka tuntuu omalta. Tekee hyvää jälkeä ja vakuuttavaa nousua tällä listalla.

4) Stan Wawrinka
Pääsemässä vauhtiin. Ei vielä tapissa, mutta peruslanauksillakin niittää kummasti satoa. Tasonnostoa kuitenkin vaaditaan.

5) Andy Murray
Laskussa, pahassa laskussa. Etukäteisennakkosuosikkini peli ei vielä lähellekään sitä mitä Montrealissa ja energiaa palanut auringonpaisteessa hurjasti. Ellei seuraavat kierrokset tule iisisti, haaveille voi sanoa hyvää yötä!

Otetaan nyt vielä erityismainintana mustaksi hevoseksi Rafael Nadal. Pelin taso ei heittele ihan alkuvuoden tapaan, mutta matka on liian pitkä. Syöttö ja kämmen parantuneet jonkin verran, mutta jo Fabio Fogniniä vastaan niiden tulee olla tapissa koko ottelun ajan. Liian vaikea tehtävä?

05/08/2015

Joko lähtisi, Rafael Nadal?

Kyllä, Rafael Nadalin paluu voittajaksi nähtiin Hampurin massoilla viime viikolla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita juuri mitään, sillä mitään uutta tai itse asiassa sitä vanhaa Nadalia ei vieläkään nähty. Ongelmat ovat entiset. Riemujuhlaan ei Nadal-fanaatikoilla ole aihetta.

Pelitaso heittelee edelleen rajusti, eikä itseluottamus loista pelistä läpi. En usko, että itseluottamustaso olisi tämänkään voiton jälkeen lähelläkään maksimiaan. Matkaa on vain liikaa.

Jotenkin koko Hampurin turnauksessa olikin Nadalin kannalta pakkovoiton makua. Kun muut teroittavat peitsiään jo kovilla alustoilla tai ainakin niitä varten, hakee Nadal pakollisia pisteitä vielä massalta. Se toki hänelle sallittakoon, sillä pisteitä (ja voittoja) hän todella tarvitsee, jotta paikka esimerkiksi US Openin kahdeksan parhaan sijoitetun joukossa olisi mahdollinen. Transitio koville kentille voisi kuitenkin alkaa helpommistakin lähtökohdista, vaikka turnausvoitto nyt tulikin.

Viikon aikana nähtiin toki hyviäkin otteita ja yksi varsin solidi ottelu (Andreas Seppiä vastaan), mutta edelleen moni vastustaja tekee Nadalin elämästä todella vaikean. Kun vastassa on palloa aikaisin ottava ja/tai kovaa lyövä peluri, ei Nadal saa hyökkäyspeliään yksinkertaisesti edes päälle. Sama koskee vasureita ja hyvää sekä monipuolista rystyä lyöviä oikureita vastaan. Aikaa on tällöin liian vähän, jolloin peli pätkii pahasti ja mies joutuu turvautumaan aivan liiaksi puolustukseensa.

Joskus, kuten finaalissa Fabio Fogniniä vastaan, hänet pelastaa osittain jopa vastustajan pakottamattomat virheet. Viimeisessä ottelussaan hän pääsi jopa vähän kuin koira veräjästä Fogninin ajoittain mallikkaastakin myllystä ja tulituksesta.

Syöttö, mutta myös molemmat peruslyönnit kaipaavat edelleen rutkasti lisäpainoa ja tasaisuutta. Lyönnit jäävät usein auttamattoman lyhyiksi vailla kunnon painoa. Kierre syö tenniksessä aina pituutta, mutta kun kierteen takana ei ole entisaikojen voimaa, niin monelle nuo hengettömät pörriäiset ovat täydellistä tykinruokaa. 

Rystyn pituusongelmat ja lopulta myös yksipuolisuus sekä kyvyttömyys tappoihin on vaivannut miestä jo pitkään, mutta isoimmaksi huolenaiheeksi on muodostunut tänä vuonna kämmen, joka on aina ollut espanjalaisen suurin syömähammas. 

Kun vastustaja yksi toisensa jälkeen ottaa enemmän ja enemmän aikaa pois Nadalilta, niin kämmenkin jää vaille todellista painoa. Liian usein mies joutuu lyömään kämmentään lähestulkoon pelkällä kädellä ahdistettuna. Silloin ei auta kuin toivoa parasta, oli käsi miten hyvä tahansa. Pitkässä juoksussa taikatemput ja kanit hatusta kuitenkin loppuvat. 

Ajanpuutteen vuoksi aikaa tehdä lyöntiä jaloilla, lantiolla ja hartiakierrolla on liian vähän, varsinkin kun Nadal on nimenomaan pallonlyöjä ja vauhdinlaittaja eikä kontraava tuuppari. Kun jalat eivät toimi tai oikeammin edes ehdi toimia, niin vaikeahan lyöntiä on silloin lantiollakaan jatkaa. Ei liiku, ei. Kineettisen ketjun alkusysäys, jalkatyö, on täysin vertaansa vailla lyönnin voiman tuottajana. Peruuttelemalla lyöntiin ei vain tule voimaa. Piste. Jokainen voi testata tätä omilla tunneillaan. 

Lisäksi, kun huonolla itseluottamuksella varustettu Nadal pelaa "peloissaan" kierrettä maksimoiden, suuntautuu kämmenen kaikki tekeminen ylöspäin. Ei siis eteenpäin. Lyöntisuoritus ei "mene läpi". Energiat katoavat taivaaseen ja pallon pyöritykseen, eivätkä siis juurikaan vastustajaa kohti. Niitä palloja on helppoa nakkailla poikki tai ottaa ohjat pelin viemiseksi ja nyt siis myös Nadalin riepottelemiseksi.

Mielenkiinnolla jään seuraamaan näkyykö viime viikon voitto jotenkin miehen kämmentekemisessä kovilla kentillä. Eteenpäin olisi mentävä.