maanantai 17. huhtikuuta 2017

Ennakko: Monte Carlo 2017

Pääsiäisen herkuttelun jälkeen olo on kirjaimellisesti sellainen, että voidaan puhua massakauden avauksesta myös kotisohvilla. Virallisesti se avataan kuitenkin Monte Carlon tennisklubilla tällä viikolla, joten tässä ennakkoa!

Niin, edessä todellakin on vajaa kaksi kuukautta massakautta ja ennakkoon ajateltuna tulossa on yksi herkullisimmista punaisen murskan kausista moniin vuosiin, kenenkään vire ei massan näkökulmasta Monte Carloon saapuessa ole mitenkään ylivertainen.

Roger Federer skippaa tämän vaiheen kaudesta ymmärrettävästi kokonaan Ranskan avoimia lukuun ottamatta, mikä ei tullut isona yllätyksenä varmasti kenellekään. Päätähtäin on nyt Wimbledonissa, jonka mestari haluaa voittaa vielä kerran kenties enemmän kuin mitään muuta. Turha riskeerata kroppaa raaoilla massaväännöillä nyt. 

Rafael Nadalin alkukausi on monista kovien kenttien finaalitappioista huolimatta ollut lupaava ja kun nyt siirrytään hänen parhaalle alustalleen, ovat odotukset kovemmat kuin vuosiin. Edelleenkin otteissa on kuitenkin ollut tietynlaista heiluntaa niin henkisesti kuin pelillisestikin, joten todistettavaa riittää massallakin. Tämä voi tietysti tuoda painetta, jonka prosessointi olisi hyvä hoitaa voittamalla pois. 

Voittaminen olisikin espanjalaiselle nyt äärettömän tärkeää. Ranskaa ajatellen ja oikeantasoista itseluottamusta sanoisin, että joku näistä massa-Masterseista hänen on aivan pakko voittaa, mieluiten vaikkapa kaksi. Ilman armotonta tappaja-nadalia Nadal ei Roland Garrosia enää voita. "Puolivaloilla" pelaava Nadal ei enää ole riittävä peloite kenellekään. 

Monte Carlosta hän hakee jo kymmenettä mestaruutta, mutta kaavio on luonnollisesti massallakin nykyisin haastava. Samalla puolen ja tarkemmin semifinaalikurssilla löytyy mahdollisesti se pahin kaski eli Novak Djokovic, jonka paluusta Davis Cupin kautta massalle olikin jo edellispostauksessa puhetta. Toteutuessaan tuo olisi tietysti herkullinen kohtaaminen, joten toivotaan parasta, että tämä taistelu saataisiin nähdä jo tällä viikolla. Heikosta alkukaudestaan huolimatta väittäisin, että kotikylässään pelaavan Djokovicin aiheuttamat haavat ovat espanjalaiselle ehdottomasti ne kivuliaimmat, sillä niitä on tullut myös kovassa paikassa massalla. Henkiset suoritustasot tuossa ottelussa kertoisivat paljon tästä asetelmasta.

Andy Murray teki viime viikolla pikaisen paluun Federerin vieraana Sveitsissä 'Match for Africa'-näytösottelussa halliolosuhteissa (!), jonka Federer melko kliinisesti voitti. Vaikka ottelussa oli monilta osin läpsyttelyn makua, ei Murrayn syöttäminen kyynärpäävamman jäljiltä vakuuttanut. Hurjasti saa skotti kakkossyöttöään parantaa, ettei häntä teurasteta Monte Carlon massoilla pystyyn. Vähän onkin sellainen kutina, että myös Andyn seuraava iso tähtäin on Wimbledonissa. Massakauteen tuskin on ladattu isompia menestyspaineita. Kaavio ei ole alussa pahin mahdollinen, mutta yllätystappion vaara on vahvasti läsnä alusta saakka. 

Muutenkin kaavio on tietysti täynnä mielenkiintoisia nimiä ja kysymyksiä:

- Mihin katosi upean alkukauden pelannut Grigor Dimitrov?
- Mitä Stan Wawrinka saa aikaan massalla?
- Onko Dominic Thiem pelannut itseään jo tässä, hänelle kauden tärkeimmässä, vaiheessa kautta piippuun?
- Mitä tekee Marrakechin massakisan juuri voittanut Borna Coric? Entä finaalissa ollut Philipp Kohlschreiber?
- ja niin edelleen ja niin edelleen...

Näihin saadaan vastauksia siis jo tällä viikolla, joten hyvää massakautta kaikille! Sipsit ja kokikset esiin!

Niin ja vielä se tärkein eli kristallipallon kajo:

Puolivälierät:
Kohlschreiber vs Coric
Wawrinka vs Tsonga
Nadal vs Dimitrov
Djokovic vs Thiem

Välierät:
Coric vs Wawrinka
Nadal vs Thiem

Finaali:
Wawrinka vs Nadal

Voittaja:
Nadal.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti