maanantai 29. toukokuuta 2017

Kolme asiaa, jotka Agassin saatava kuntoon Djokovicin pelissä

Novak Djokovic ilmoitti Rooman Mastersin jälkeen, että miehen uusi valmentaja on Andre Agassi, joka tulee valmentamaan, ainakin osa-aikaisesti, serbiä. Yhteistyö alkoi viime viikolla Ranskan avoimien valmistautumisjaksolla ja itse asiassa jo tänään on mahdollisuus nähdä ensimmäistä kertaa miten yhtälö lähtee liikkeelle, kun Djokovic avaa turnauksensa Garrosin keskuskentällä.

Agassin työlistalla on mielestäni ainakin kolme isoa osa-aluetta.

1) Uskallus pelata aggressiivisesti
Isoin yksittäinen asia, joka Djokovicin pelissä mättää on, aggressiivisuuden puute. Siinä mielessä Agassin valinta on täysosuma, sillä hän, jos kuka, tietää mitä takarajan päältä pelaaminen ja pelin vieminen vaatii. Djokovic ei ole luontaisesti koskaan profiloitunut kovaksi hyökkäyspelaajaksi, mutta näinä vuosina kun mies kenttiä hallitsi, niin myös hän todella omisti takarajan ja dominoi peliä siitä käsin. Otti kaiken ajan vastustajalta pois, löi painavaa ja riittävän pitkää peruslyöntiä ja iski tappavia iskuja niiden päätteeksi tai usein jopa puolustuksesta. Viimeisen vuoden ajan tuo peli on ollut lähinnä muisto vain ja serbi on keskittynyt lyömään keskikaistaa ja odottelemaan vastustajan virhettä. Tämä pelitapa ei varmastikaan kelpaa Agassille, eikä varmasti Djokovicille itselleenkään.

2) Lentopeli
Vuosikausia Djokovicin isoin puute on ollut lentopelissä. Vain voimiensa tunnossa mies on uskaltautunut verkolle palloja päättämään, mutta kovinkaan luontaista osaa verkkopelistä ei ole Djokovicin peliin muodostunut. Aivan kuin hän ei "jaksaisi" lähteä päättämään palloja verkon suuntaan, vaan jättäisi ratkaisut suosiolla takakenttäpelin varaan. Tässä suhteessa hän jää tietysti Roger Federerin, mutta myös Rafael Nadalin varjoon, joka mielellään käy tiputtamassa volleyt painavien peruslyöntien päätteksi etukenttään. Aivan yhtä hyvin samaa voisi käyttää Djokovic, sillä kun peruspelin painavuus löytää entisen tasonsa, niin paikka tähän olisi mitä parhain. Tämä haaste voi olla Agassille kuitenkin melkoinen, sillä jos tässä ei onnistunut Boris Becker, niin miten sen osaisi juurruttaa takakentällä enemmän viihtynyt Agassi?

3) Fysiikka
Tämä voi ehkä kuulostaa hurjalta ja jopa kaukaa haetulta, mutta jos pikkulintuja tai esim. juuri Beckeriä on uskominen, niin Djokovic ei ole treenannut viime vuoden Ranskan jälkeen riittäviä, tai ainakaan samoja määriä kuin piikkipaikalla ollessaan. Voi hyvinkin olla, että tämä heijastelee itseluottamuksen puutokseen. Jos Djokovicillä on vähänkin sellainen tunne, ettei duunia ole riittävästi tehty ja/tai kunto ei ole paras mahdollinen, niin luotto omaan peliin voi olla rajoittunutta, varsinkin kun pelin yksi suurimpia kulmakiviä on raju ja fysiikkaa vaativa puolustuspeli. Historia näistä totaalisista hyytymisistä uran alkuvuosilta on kaikkien muistissa. Agassin oma fysiikkatreenari Gil Reyes voisi olla suureksi avuksi tässä kohtaa, joten voisin kuvitella, että Djokovic ottaa leiritystä Las Vegasin suunnalla hyvinkin pian.

Tärkein asia Djokovicin kohdalla on kuitenkin pelaajan oma motivaatio. Siihen ei Agassi eikä kukaan muukaan superkoutsi pysty vaikuttamaan. Kun menestystä ja täysin ainutlaatuisiakin saavutuksia on tullut monta vuotta jatkuvalla syötöllä, niin vähemmästäkin tietysti nälkä lähtee. Tämä Djokovicin on ratkaistava jotenkin itse. Uusi alku puhtaalta pöydältä uusin kuvoin on mielestäni hyvä alku ja loistava merkki.

1 kommentti:

  1. Ihmetyttää tuo blogistin näkemys vuosikausien isoimmasta puutteesta Djokovicin pelissä eli miehen lentopelistä. Voihan olla, että sitä näkee joillakin pelureilla enemmän mutta kukaan heistä ei ole ollut nyt liki kymmenen vuotta yhtäjaksoisesti maailman kolmen parhaan joukossa.

    Itse asiassa vain Lendl (hänkin omine lentopelivajavaisuuksineen) on pystynyt samaan avoimen tenniksen aikana. Siitä päättelisin, että lentopelin mahdollinen puute onkin vain osoitus oikein valitusta pelitaktiikasta. Ihmettelisin tosiaan jos Agassi pitäisi Djokovicin lentopelin lisäämistä keskeisenä tehtävänään!

    VastaaPoista