28/05/2017

Ennakko: Roland Garros 2017

Kauden toinen Grand Slam, Ranskan avoimet, tuttavallisemmin Roland Garros, alkaa tänään. Ja mistä asetelmista Pariisissa lähdetäänkään! Tätä herkkua on siis luvassa nyt kahden viikon ajan, joten tässä ennakkoa!

Asetelmissa mielenkiintoisinta on se, että voitot ennakkosuosikkien joukossa ovat menneet pääkisaa lähestyttäessä melko mukavasti ristiin, varsinkin siis viimeisen Mastersin osalta. Kun massakauden alussa ja sen edetessä näytti pahasti siltä, että Rafael Nadal voittaa tänä vuonna kaikki, niin Dominic Thiemin juuri Roomassa, kevään kolmannessa keskinäisessä kohtaamisessa, ottama Nadalin päänahka toi kaivattua häiriötä asetelmiin. Seuraavalla kierroksella Thiem joutui puolestaan pahoin Novak Djokovicin raatelemaksi, joka taas jäi Alexander Zverevin jalkoihin finaalissa. Nämä neljä nimeä voivat kuitenkin yltää Pariisissa vaikka mihin.

Kun heihin lisätään eilen Geneven turnauksen voittanut ja nousuvireinen Stan Wawrinka sekä kaavion arvaamattomimmat pelaajat kuten vaikkapa Andy Murray, Marin Cilic, David Goffin, Milos Raonic, Pablo Cuevas,  Borna Coric, Juan Martin del Potro ja Lyonissa voittanut Jo-Wilfried Tsonga tai nippu aina vaarallisia espanjalaisia Albert Ramos-Vinolasin ja Pablo Carreno Bustan johdolla, niin käsillä on todellakin erittäin mielenkiintoinen turnaus. Isoja yllätyksiä nähtäneen varmasti.

Tosiaan, vaikka käytännössä kaikki lukemani ennakot povaavat Rafael Nadalille jo historiallista kymmenettä mestaruutta, niin en näe itse, että Nadal olisi ihan näin selvä suosikki, vaikka iso suosikki onkin. Nadal toki voitti kolme isoa massaturnausta Garrosin alle saaden ison kasan hyviä päänahkoja sekä hurjasti itseluottamusta, mutta suuren suuria uhkia hänellekin kaaviosta löytyy.

Uuden valmentajan, Andre Agassin hahmossa, hankkinut Novak Djokovic lienee uhista edelleen se isoin. Djokovic on väläytellyt jo ajoittain ja oli jo Nadaliakin vastaan ottelun lopussa lähellä vanhaa huipputasoaan. Piikkitasolleen mies pääsi kuitenkin vasta Roomassa kukistamalla Dominic Thiemin täysin pystyyn. Toki nuoren itävaltalaisen takki oli edellispäivän Nadal-voiton osalta varmasti ja varsinkin henkisesti, vähän tyhjä, mutta siitä huolimatta Djokovic osaa lanata tarpeen mukaan edelleen.

Sikäli mielenkiintoista, että Djokovicin kanssa Thiem myönsi yllättävän avoimesti olevansa edelleen täysin neuvoton, aivan kuten keskinäinen tilasto 5-0 serbille osoittaakin. Thiemillä on kuitenkin peli ja lyönnit olemassa tämän turnauksen voittoon, mutta Djokovic puolivälierässä paras viidestä -ottelussa on todennäköisesti vieläkin liikaa. Se vaatii ainakin rutikuivaa hellekeliä, jolloin miehen mahtavista yläkierteistä saa kaiken irti. Sama koskee toki esimerkiksi Nadaliakin.

Djokovic puolestaan osaa uskaltaessaan edelleen tarvittaessa ottaa palloa takarajan päältä aggressiivisesti ja varmaa on, että juuri tätä myös uusi valmentaja Agassi varmasti serbille painottaa. Taakse vetäytymällä ja/tai passiivisuudella ei ole viime vuosina voitettu missään mitään. Djokovic tulee pomminvarmasti hurjalla painolla otteluihin ja on siten erittäin vaikeasti lyötävissä tai saatavissa puolustusasemiin. En ole aivan vakuuttunut tämänhetkisen Djokovicin fysiikasta, mutta jos mies uskaltaa jo alkukierroksilla tulla esimerkiksi rystyllään kentän sisäpuolelle painamaan niitä pitkin linjaa, niin varmaa on, että toisella viikolla Djokovic on erittäin, erittäin vaarallinen, jolloin vastustajilta vaaditaan hurjaa pommitusta serbin kaatamiseksi.

Roomassa siinä onnistui Alexander Zverev ja upeasti onnistuikin. Syöttö toimii upeasti ja lyönneissä on käsittämätöntä pituutta ja painoa lähes joka tilanteessa. Isoin huoli turnausta ajatellen on saksalaisen puolustuspeli pitkissä Grand Slam-otteluissa ja pitkässä turnauksessa, jossa myös fysiikka näyttelee isoa roolia. Jos nuorukainen taas pääsee viemään itse peliä, niin häntä on yksinkertaisesti vaikeaa laittaa puolustamaan. Tasaisuutta saattoi tulla itseluottamuksen kautta kuin tilauksesta ensimmäisen Masters-voiton myötä, mutta sitä tässä todellakin tarvitaan. Kaavio ei ole Zvereville helppo, mutta ei mahdotonkaan, sillä Nadal, Djokovic ja Thiem ovat toisella puolen kaaviota ja ainakin Rooman finaalissa mies osoitti kylmäpäisyyttään tekemällä Djokovicistä, jos ei nyt kiukuttelevaa junioria, niin jotain sinne päin.

No mutta, sitten se tapaus Nadal. Espanjalainen on ollut tällä massakaudella täysin suvereeni ja onpa alkukausi muutenkin sujunut erittäin hyvin. Mies on jopa hieman karussa tämän vuoden race-pisteissä, lähinnä toki Federerin pelaamattomuuden takia, mutta parantuneesta tasosta se tietysti kertoo.

Eniten on parantunut miehen liikkuminen, mikä tietysti edesauttaa parempaa lyömistä. Peliin tulee kummasti lisäpainoa, kun jalat vievät miestä vikkelämmin lyöntipositioihin. Pelissä on entisaikojen virtaviivaisuutta huomattavasti enemmän kuin edelliskausina ja vaikuttaisi siltä, että mies ei pitkästä aikaa todellakaan suostu helpolla häviämään. Vaikeasti voitettavuus on ollut yksi Nadalin tavaramerkeistä ja vaikuttaisi siltä, että tuo mojo on saatu peliin takaisin. Tämä näkyy uskalluksena pelata ajoittain lähes täydellistä massatennistä. Hurjaa vastustajan riepottelua kovilla kulmilla ja vielä kovemmilla yläkierteillä, tappavia viimeisiä iskuja linjaan ja krosseina, stoppareita sekä verkollenousuja sinne tänne sopivasti peliä sekoittaen ja niin edelleen. Syöttäminen on parantunut merkittävästi ja erityisen merkille pantavaa on se, kuinka paljon Nadal voittaa kakkossyötöillään pisteitä. Se määrä korreloi valtavasti ottelun voittajaa ratkottaessa.

Uhkakuviakin Nadalilla on. Jos keli on raskas eli kylmyyttä ja kosteutta riittää, niin raskaaseen palloon on vaikea saada painoa kierteellä. Tällöin juuri joku Djokovicin kaltainen pelaaja pystyy ottamaan palloa aikasin ja syömään Nadalilta ratkaisevasti lyöntiaikaa. Toinen iso uhka on fyysinen kuorma, jota espanjalaisella on väliviikosta huolimatta lähes täydet neljä viikkoa viidestä mahdollisesta. Toiselle viikolle tulisi päästä minimaalisella kuormalla, jotta peli puuroudu jalkojen väsähtäessä. Se tietäisi varmaa kuolemaa kymppihaaveille Garrosilla. Lisäksi kisa olisi saatava alusta saakka lennokkaasti käyntiin. Yskähtely alkukierroksilla ei ehdi kasaamaan tarvittavaa itseluottamusta ratkaisupeleihin mennessä. Kaavio olisi espanjalaiselle oikeastaan melko optimaalinen, mitä nyt tietysti Djokovic kummittelee jälleen välierissä.

Toisella puolen kaaviota on selkeästi enemmän epävarmuutta semifinalisteista ja sijaa isommillekin spekulaatioille. Edellä mainitulle Alexander Zvereville olisi nyt tyrkyllä oiva reitti heti isoon palkintoon myös Grand Slameissä, mutta uhkiakin on kosolti, alkaen heti ensimmäisen kierroksen Fernando Verdascosta. Pablo Cuevas on pelannut upeasti tämän kauden massoilla ja potentiaalinen kolmannen kierroksen kohtaaminen olisi yksi kierroksen makupaloista. Sitten siellä olisi tarjolla mahdollisesti Kei Nishikoria, Andy Murrayta tai del Potroa tai John Isneriä sekä Wawrinkaa, jotka kaikki kyllä täysin voitettavissa myös kaikista isoimmilla areenoilla.

Andy Murrayn massakausi on selvästi kärsinyt niistä käsivammoista, joita mies kovien kenttien päätteeksi koki. Painoton syöttäminen, varsinkin kakkossyöttöjen osalta, puurouttaa koko pelin (ja pään) varsin passiiviseksi tuuppaamiseksi, joten kovin pahalta näyttää skotin tie maailman ykkösenä edelleen. Olisin kuvitellut, että Murray jättäisi massakauden kesken, parantaisi kättään ja keskittyisi ruoho- ja kovien kenttien kauteen, jolloin hänellä on noin kolme miljardia pistettä puolustettavana. Juan Martin del Potro lienee jo kierroksella kolme liian kova nyky-Murraylle, jos toisaalta hänkään on vielä vammoistaan tarpeeksi tervehtynyt.

Stan Wawrinkan aaltoilu on jatkunut pitkin alkukautta, mutta voitto Genevessä antaa odottaa parempaa Garrosilta. Parin vuoden takainen mestaruus on varmasti tuoreessa muistissa ja kun kuormaa ei ole isommissa massa-Masterseissa juuri kertynyt, niin tuskin tämän viikon maksimipelimääräkään miestä Pariisissa tukottaa. Mielenkiintoista nähdä, miten Stan kaavion "helpommalla" puolella etenee. Nälkä kasvanee turnauksen edetessä ja Stanin kohdalla se on aina hurja merkki.

Paljon spekuloitavaa, mutta äh, lukitään nämä ja niillä mennään:

Puolivälierät:
Del Potro vs. Zverev
Wawrinka vs. Cilic
Nadal vs. Carreno Busta
Djokovic vs. Thiem

Välierät:
Wawrinka vs. Zverev
Nadal vs. Djokovic

Finaali:
Wawrinka vs. Nadal

Voittaja:
Nadal.

Eurosport ja Eurosport Player näyttävät turnauksen.