26/09/2018

Vasurilla testaten: Virallinen kisapallo Wilson US Open

Blogin testit jatkuvat! Tällä kertaa syyniin joutuvat juuri US Openissa käytetyt pallot, Wilson US Openit.

Pallo on purkista avattuna heti helppo pelattavaksi, eikä pomppu ole mitenkään jättimäisen korkea, joten sen kanssa rytmiin pääsee oivasti kiinni.

Yleistuntumaltaan pallo on kevyehkö ja lähtee melko vikkelästi. Pallo antaa jonkin verran huonoja osumia anteeksi, sillä se ei ole kaikkein kovin pallo.

Tuntuu, että kierre puree palloon, mutta ei välttämättä hurjasti. Pallotellessa tuntuu jopa siltä, että pomppu jää hieman matalaksi. Toki pelikaverini suhteellisen suorat lyönnit aiheuttavat tämän muutenkin. Joka tapauksessa pallo tuntuu jopa liukuvan heti kun vauhtia on riittävästi. Välillä siis sen hallitseminen, osin keveydestäkin johtuen, voi olla vaikeaakin.

Mutta tilanne kuitenkin helpottuu jo ensimmäisen tunnin aikana, sillä pallot pehmenevät melkoisen nopeasti. Aluksi se tekee pallosta varsin helpon kuten edellä jo kerrottiin. Hyvin pian palloa saa kuitenkin hakata jo armottomasti, sillä sen pehmeys antaa ehkä jo liikaa anteeksi. Jos pallolla pelaa pitkään, se menettää täysin tehonsa ja tulee kuulamaiseksi karvanlähtöineen kaikkineen. Tämä lyhytikäisyys lienee myös suurin syy siihen, miksi juuri tämä pallo on usein tarjouksissa (kolme putkea 18-20 eurolla). Pallo ei kestä kovassa pelissä kuin 1-2h.

Parhaimmillaan US Open on kiva ja helppo pallo, mutta kestosta miinusta. Pallorankingissä tässä vaiheessa kuitenkin sijalle kaksi.

Tuomio: ***1/2

Testattujen pallojen palloranking (26.9.2018):

1) Wilson Australian Open
2) Wilson US Open
3) HEAD ATP