Djokovic-dominointi: totta vai tarua?

Massakauden kynnyksellä on hyvä paikka pohtia, jatkuuko Djokovicin dominointi myös massalla vai ei.

Aloitetaan faktoista. Djokovic on voittanut kolme Grand Slamiä putkeen ja on siis enää Roland Garrosin päässä toisesta Novak-Slamistään. Jos tästä kolmen Grand Slam-voiton putkesta ensimmäinen (Wimbledon) tuli ikään kuin 'yllättäen', niin US Openin ja Australian Openin voittoja osattiin jo isosti odottaa. Pelitaso oli lopulta niin jäätävää varsinkin niissä isoissa otteluissa, ettei selittelyille jäänyt mitään sijaa.

Australian Openin jälkeen monet, minä mukaan lukien, povasivat lähes loputonta menestystä Djokovicille. Mutta ihan niin ei ole sittenkään käynyt. Ainakaan vielä. Ei siis ainakaan keväisen jenkkiturneen Masterseissa Indian Wellsissä ja Miamissa, joissa yllätystappiot Philipp Kohlschreiberille sekä Roberto Bautista-Agutille todella yllättivät. Mutta eipä pelitaso muutenkaan häikäissyt.

Vahvaksi kasvoikin se tunne, että Australian Openin jälkeen Djokovicin motivaation löytäminen kovien kenttien menestykseen on ollut haastavaa, kun seuraava "merkityksellinen" periodi on huomenna toden teolla alkava massakausi. Kausi, jonka aikana on mahdollisuus tehdä jotain historiallista ja ottaa uralla jo toista kertaa kaikkien Grand Slamien yhtäaikainen hallitsijuus. Sinällään tämä onkin varsin ymmärrettävää. Aikakaudella, jolla Grand Slamien määrä tuntuu näyttelevän isointa roolia GOAT-kisassa on helppo 'uhrata' kaksi Mastersia.

Mutta. Oliko Djokovicin pelaamisessa silti jotain merkkiä myös pelillisestä lamasta. Vaikutti ja on usein ennenkin vaikuttanut tällaisina aikoina siltä, että Djokovic syttyy heikompien jaksojensa aikana vain isoimmissa otteluissa ja/tai isoimpia nimiä, kuten Roger Federeriä ja Rafael Nadalia vastaan. Tämäkin on toki kovin luonnollista.

Otteluissa Bautista-Agutia ja Kohlschreiberia vastaan Djokovic pelasi ikään kuin automaattipilotilla, mutta kun vastustajat voittivat lopulta lähinnä itsensä ja saivat hyvän momentumin päälle, ikään kuin out of their minds -moodin, niin samalla kaatui myös "vaisu" Djokovic. Ei hän huono ollut, mutta ei loistavakaan, jolloin hän antoi mahdollisuuden vastustajalle olla hurjimmalla pelillään parempi.

En tiedä, onko tai oliko Djokovic sokaistunut omaan pelitasoonsa ja -tapaansa, joka onkin perustasollaan niin korkea, että se usein riittää, mutta ei enää välttämättä siinä tapauksessa, jos vastustaja löytää oman huippupelinsä. Silloin Djokovic vaikuttaa joskus jopa aseettomalta tai neuvottomalta, sillä hänen painava, mutta toisaalta myös ison marginaalin pelinsä ei usein muutenkaan ammu vastustajaa ulos kentältä, vaan tappaa tasaisen varmasti. Silloin kyse onkin enemmän siitä, pystyykö ja uskaltaako vastustaja ottaa suuren suuren riskin ja olla ultra-aggressiivinen, jolla on serbin vastaiskujenkin pelossa yritettävä riepotella tämä ulos ottelusta. Ongelma tässä on toki se, että Djokovicin puolustuspelikin on niin pelottavan vahvaa eikä häntä  vaivaa olla puolustusasemassa, toisin kuin vaikkapa Federeriä ja Djokovic pystyykin iskemään myös puolustuksesta, joka nakertaa hyökkääjän pelin piste pisteeltä.

Kaikki tämä kulminoituukin nyt alkavalla massakaudella, jolla Djokovic on Grand Slam-putkessaan ehdottomasti ehkä jopa se mielenkiintoisin nimi seurattavaksi. On selvää, että pelin pitää kuitenkin aktivoitua. Ei hänkään massalla ketään puolustamalla kaada. Uskallus lyödä pitää suorastaan huokua hänestä, sillä Nadal ei ole se ainut maali, joka pitää hoitaa. Vaaran paikkoja on nyt monta muutakin.

Automaattipilottipelin saakin nyt laittaa pois päältä.