31/10/2021

Ennakko: Pariisin Masters 2021

 Mastersit ja blogiennakot tekevät paluun Pariisin Mastersin yhteydessä, joka alkaa huomenna! Osa porukasta on pelannut jo menneillä viikoilla halliolosuhteissa, mutta todellinen loppukiri kohti kauden huipentavia finaaliturnauksia, kovimman kärjen Torinoa sekä #NextGen-porukan Milanoa, alkaa Pariisista. 

Ensi viikon mielenkiintoisin pelaaja on ehdottomasti Novak Djokovic, joka ei ole pelannut sitten US Openin finaalin, jossa Daniil Medvedev käytännössä murskasi Djokovicin ja tämän pelin. Myös unelmat puhtaasta Grand Slamistä ja miesten Grand Slam -ennatyksestä menivät muusiksi samalla kertaa. 

Pariisin hallissa Djokovic on kuitenkin viihtynyt erinomaisesti ja hän hakeekin nyt jo kuudetta mestaruuttaan tästä turnauksesta. Panoksia ja paineita hänellä riittää, sillä ajatuksissa on varmasti jo esimerkiksi vuoden lopun ykköstilan haalinta, jolloin hän ottaisi seitsemällä vuoden lopun ykköstilalla tuonkin ennätyksen yksinään nimiinsä.

Halliolosuhteet yhdistettynä Djokovicin painavaan peliin ovat kieltämättä hurja kombinaatio muille purtavaksi, mutta kesän ja syksyn aikana tulleet kivuliaat tappiot ja unelmien murskaantuminen ovat saattaneet tuoda muille sitä uskoa, että vanhempi kaarti olisi sittenkin lyötävissä. Djokovicin itseluottamusta on joka tapauksessa ja varmasti horjutettu. Peruslanaaminen ei näytä enää aivan kaikkien voittamiseksi riittävän, vaan hänen on oltava aggressiivisempi. Paljon aggressiivisempi. Tämä on ehkä se suurin seurattava asia Djokovicin pelissä.

Levännyt, mutta samalla vähän pelannut Djokovic on siis eittämättä myös viikon suurin arvoitus. Takavuosina olemme tottuneet siihen, että nämä isot ja suuret tulevat tauon jälkeen lähes poikkeuksetta hurjassa iskussa takaisin tourille, mutta jossain määrin nadalien, federerien ja djokovicien paluut ovat alkaneet iän myötä olla jopa inhimillisiä. Siinä mielessä muilla on nyt iskun paikka, varsinkin jos Djokovicin itseluottamus ei ole aivan maksimissa. 

Haastajia on monia. Yksi suurimmista on tietysti Daniil Medvedev, jota moni voisi sanoa US Openin jälkeen jopa suosikiksi ja Djokoviciä haastajaksi, mutta ei mennä nyt siihen, vaikka iso käännös tässä onkin tapahtumassa. Myös Medvedev on pelannut säästeliäästi US Openin jälkeen, mutta sentään jotain kuitenkin. Indian Wellsin hitaat alustat eivät toimineet hänen kohdallaan odotetusti, mutta hallissa saattaa olla täysin toinen tarina. Voi hyvinkin olla, että vuoden lopun ykkösranking kiinnostaa kovasti, varsinkin jos Djokovicin otteet lipsuvat.

Alexander Zverev voitti juuri Wienin turnauksen ja vaikuttaisi olevan vahvalla vireellä liikkeellä. Pelaamisessa on kypsyyttä ja rauhaa, mutta samalla painoa ja aggressiivista pelitapaa. Saksalainen osaa pelata hallissa todella hyvin, joten uskon, että vahva meno jatkuu tulevallakin viikolla. Alla on isoja voittoja myös Djokovicistä (olympialaiset), joten voitto Pariisissa ei yllättäisi. Zverev ei varmasti pelkää ketään.

Stefanos Tsitsipaksen otteet hyvän kevään jälkeen ovat olleet vähintäänkin kohtalaisia, mutta toisaalta paljon enemmänkin on odotettu. Jokin pelissä tuntuu nyt välillä puuroutuvan ja yllätystappioita tulee viikko viikon perään puolivälierä- tai semifinaalivaiheessa. Voi olla, että Pariisissa lähtee, mutta yhtä hyvin voi olla lähtemättä. Isojen nimien kaatoja joka tapauksessa vaaditaan nyt useampia, eikä haastajiinkaan saisi kompastua.

Näillä valinnoilla Pariisiin!

Puolivälierät:
Djokovic vs. Rublev
Tsitsipas vs. Auger-Aliassime
Zverev vs. Ruud
Medvedev vs. Sinner

Semifinaalit:
Djokovic vs. Tsitsipas
Medvedev vs. Zverev

Finaali:
Djokovic vs. Zverev

Voittaja:
Zverev.

PS. Ottakaapa muuten osaa tähän! Liiga löytyy nimellä "TennisFi-tyypit". Mukaan vaan rohkeasti!


Eurosport ja Eurosport Player näyttää turnauksen.

Vasurilla-blogi/Tenniskoulu Topspin ja Eurosport ovat yhteistyössä kaudella 2021.