07/08/2023

Tenniskoulu Topspin 10 vuotta!


Tenniskoulu Topspin täyttää tänään 10 vuotta!

Tosiaan, 2010-luvun alussa ajatus omasta, sivutoimisesta yrittäjyydestä valmentamisen saralla alkoi kasvamaan siinä määrin, että kesälomalla 2013 oli muutaman vuoden pähkäilyn jälkeen siirryttävä sanoista tekoihin. Lopulta 7.8.2013 oli se päivä, jolloin Tenniskoulu Topspin löytyi vihdoin kaupparekisteristä ja tänään tuosta on kulunut 10 vuotta. Aikamoista.

Matka on ollut äärettömän opettavainen niin valmentamisen, mutta myös yrittäjyyden suhteen.

Yrittäminen ei ollut entuudestaan tuttua, joten varsinkin alkumetreillä yrittämiseen liittyvässä byrokratiassa riitti paljon opeteltavaa. Vaikka yrittäjyys olisi miten pientä (tai isoa) hyvänsä on yrityksellä oltava selkeä suunnitelma, visio, toimintaperiaatteet, arvot tai vaikkapa nettisivut ja somet, muista byrokraattisemmista asioista kuten laskutuksesta, kirjanpidosta ja veroilmoituksista puhumattakaan.

Eniten oppia on tullut kuitenkin kentällä. Valmentajana ei ole koskaan valmis, tuskin toki yrittäjänäkään.

Pelaajat ovat aina hyvin erilaisia ja vaikka kuinka olisi "oma tapa" valmentaa, niin harvoin se oma setti samanlaisena kaikille toimii. "One size does not fit all" onkin ollut ehkä se tärkein oppi valmentamisessa. On omaksuttava monia tapoja saada viesti perille. Pelaajat ovat poikkeusyksilöitä kukin omalla tavallaan, jolloin omaa toimintaa on muokattava niin, että se auttaisi pelaajaa maksimaalisesti ymmärtämään, oivaltamaan ja oppimaan uusia asioita.

Erilaiset koulutukset, kuten vaikkapa Suomen Tennisliiton upeat ja antoisat valmentajakoulutukset ovat antaneet loistavaa pohjaa ja ymmärrystä valmentamiseen. Lopulta todellinen oppiminen ja tämän valtavan tiedon jalostus tapahtuu kuitenkin käytännön työssä ja sen reflektoinnissa sekä lukuisissa sparrailuissa, joita matkalle on mahtunut upeiden tyyppien ansiosta lukemattomia. Haluankin kiittää erityisesti sparrailukumppaneita Harri Suutarinen, Erik Hakkarainen, Emma Laine, Janne Eerikäinen, Jussi Koivisto, Jussi Näykki, Mikko Viljanen, Jani Ursin, Oldrich Simek, Eki Stenberg ja niin edelleen ja niin edelleen. Teitä on tosiaan paljon muitakin, joten iso, iso KIITOS kaikille!

Matkan varrella lisääntynyt ymmärrys siitä, että ei ymmärrä juuri mitään pitää nöyryyttä ja nälkää kummasti yllä. Mitä enemmän tietää, sitä paremmin tajuaa, miten vähän lopulta tietää pitää kummasti paikkansa.

Topspinin taival alkoi melko puhtaasti tenniksen lajiosaamisen näkökulmasta, mutta erityisesti viime vuosina olen viihtynyt psyykkisen valmennuksen parissa, sillä tennis, jos mikä, on mentaalinen laji. Niin ryhmä- kuin yksilövalmennuksissa tuli eteen muutamia tilanteita, joissa en kokenut siinä hetkessä omaavani riittävästi työkaluja pelaajien murheisiin tai paineisiin. Nämä hetket toimivat eräänlaisina hälytyskelloina ja niin psyykkisen valmentamisen matka sai alkunsa. Isoin motiivini valmentamisessa on aina ollut ja tulee aina olemaan pelaajan auttaminen, joten mitä laajemmin eri kulmia tuntee, sen paremmin voin auttaa. Tällä psyykkisen valmennuksen polulla on jeesannut älyttömästi kaksi aivan loistavaa mentoria eli Antti Peltonen ja Aleksi Tossavainen, joiden erinomainen kirja Psyykkinen Valmennus on loistava teos ja henkilökohtaisesti oma aloituspotkuni aihepiirin pariin. Kiitos myös näille supermiehille!

Isoin kiitos kuuluu kuitenkin kaikille teille pelaajille! Olen saanut käsittämättömän paljon energiaa siitä huipputyyppien joukosta, ketä olen saanut valmentaa yhdessä ja erikseen. Matkoillemme on mahtunut valtavasti isoja kehitysaskeleita niin pelaajina, mutta myös ihmisinä, joita on ollut aivan mieletöntä seurata sivusta. On isoja onnistumisia. On karmeita pettymyksiä. Ilon ja surun kyyneleitä. Käytännössä kaikkea mahdollista. Oli peliestradi sitten SM-taso tai hallisarja, niin kaikki ne tunteet ja pelilliset murheet moninaisuudessaan ovat pelaajia yhdistävä tekijä. On ollut upeaa ratkoa niitä yhdessä, joten kiitos, että olen saanut olla matkassanne mukana! Olen älyttömän ylpeä aivan jokaisesta teistä. Aivan jokaisesta.

Kiitos myös lukuisille yhteistyökumppaneille, joiden kanssa on matkan varrella on ollut mitä moninaisimpia virityksiä! 

Matka kuitenkin jatkuu ja tämä olkoon vain tällainen välisummaus. Ehkä seuraava summaus sitten 10 vuoden päästä, who knows. Nyt kuitenkin eteenpäin ja nähdään pelikentillä! Uusi kausi on jo ovella! 

Vamos, vamos!!!