Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mentaalinen peli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mentaalinen peli. Näytä kaikki tekstit

07/08/2023

Tenniskoulu Topspin 10 vuotta!


Tenniskoulu Topspin täyttää tänään 10 vuotta!

Tosiaan, 2010-luvun alussa ajatus omasta, sivutoimisesta yrittäjyydestä valmentamisen saralla alkoi kasvamaan siinä määrin, että kesälomalla 2013 oli muutaman vuoden pähkäilyn jälkeen siirryttävä sanoista tekoihin. Lopulta 7.8.2013 oli se päivä, jolloin Tenniskoulu Topspin löytyi vihdoin kaupparekisteristä ja tänään tuosta on kulunut 10 vuotta. Aikamoista.

05/06/2022

Ennakko: Rafael Nadal vs. Casper Ruud, finaali Roland Garros 2022

Finaalipäivä, joten ennakko miesten finaalista eetteriin tässä ja nyt!

Melko dramaattisten vaiheiden jälkeen finaalipariksi muodostui lopulta Rafael Nadal ja Casper Ruud. 

Nadalin voitto Alexander Zverevistä ei ollut yllätys, mutta Zverevin hurja vastarinta ja taistelu ansaitsee ison tunnustuksen. Olisi ollut äärettömän mielenkiintoista nähdä, miten ottelussa lopulta käy, mutta kohtalo puuttui karusti peliin ja Zverevin nilkka taittui illan kosteudesta nihkeään massakenttään hyvin ikävällä tavalla. Zverevin loukkaantuminen jättikin semifinaalista luonnollisesti huonon fiiliksen varmasti kaikille.

03/06/2022

Ennakko: Casper Ruud vs. Marin Cilic, semifinaali Roland Garros 2022

 Myös päivän toinen välieräpari on hyvin mielenkiintoinen. Ottelussa on jonkinlaista sukulaisuutta päivän ensimmäiseen otteluun, sillä tässäkin kohtaamisessa on vastakkain erittäin kova massapelaaja (Casper Ruud) ja parhaimmillaan hyvinkin aggressiivinen pommittaja (Marin Cilic), jolla on kuitenkin ajoittainen taipumus passivoitua.

Ennakko: Rafael Nadal vs. Alexander Zverev, semifinaali Roland Garros 2022

 Semifinaalipäivä! Ohessa ennakko päivän ensimmäiseen otteluun!

Huimat voitot puolivälierissään ottaneet Rafael Nadal ja Alexander Zverev kohtaavat nyt siis semifinaalissa, josta voittaja jatkaa finaaliin. Kaavion tämä puoli on ollut kova, joten jossain määrin tässäkin ottelussa on, Nadal vs. Novak Djokovic-ottelun tapaan, nyt moraalisen finaalin tuntua, mutta onneksi pallo on pyöreä ja mikä tahansa on mahdollista.

31/05/2022

Ennakko: Rafael Nadal vs. Novak Djokovic, puolivälierä Roland Garros 2022

Episodi 59 ja edelleen paljon pelissä! 

Rafael Nadal kruunattiin jossain mielessä kaikkien aikojen suurimmaksi Australian Openin jälkeen. Kun tuota Novak Djokovicin parasta turnausta ei Djokovic saanut tänä vuonna edes pelata, on tässä ottelussa varmasti paljon pelissä. Varmaa onkin, että tämä kaikki on tuonut vielä yhden kulman tämän kaksikon loppu-uriin.

Ennakko: Alexander Zverev vs. Carlos Alcaraz, puolivälierä Roland Garros 2022

 Ennakoille pikapaluu, sillä niin herkulliset ottelut tiistaina pelataan! Aloitetaan Alexander Zverevin ja Carlos Alcarazin ottelusta, jossa on varsinkin mentaalisesti hyvin hieno ja herkullinen asetelma.

Alcarazin nousu aivan ehdottomaan kärkiporukkaan on ollut virkistävin asia miestennikselle pitkään aikaan. Hänen rakettimainen nousu yhdistettynä ennakkoluulottomaan ja rohkeaan pelitapaan sekä kuvia kumartelemattomaan asenteeseen on juuri sitä, mitä sopi toivoa, sillä Zverevin, Daniil Medvedevin sekä vaikkapa Stefanos Tsitsipaksen "lopulliset" valtaannousut tuntuvat vain venyvän ja venyvän eikä kukaan heistä ole vieläkään valmis ampumaan vanhempia staroja ulos kentiltä.

29/03/2021

Jälkipelit: Emil Ruusuvuori vs. Mikael Ymer, 46, 61, 75, Miami Masters

 Huh huh! Siitäpä tuli trilleri. Ei vain lopun ansiosta, vaan myös ennakossa ennakoidun pelin kuvan vuoksi. Ison osan ottelua oli pienempi tai suurempi huoli siitä, kestääkö Emilin hyökkäys Mikael Ymerin hyvän puolustuksen edessä. Suuren osan ottelusta se kesti, mutta oli aikoja, jolloin Emilin virheet olivat käydä todella kalliiksi.

Mutta tätäkin tennis voi parhaimmillaan ja pahimmillaan olla. Hyökkäys vaatii aina enemmän kuin puolustus. Pelin rikkominen on paljon helpompaa kuin sen aktiivinen rakentaminen ja juuri tähän Emilin peli oli ajoittain kaatua.

26/04/2019

Kirja: The Inner Game of Tennis (W. Timothy Gallwey)

Joitakin vuosia sitten suorittaessani Suomen Tennisliiton Seuravalmentajakoulutusta me kurssilaiset saimme yhtenä etätehtävänä lukea ja reflektoida tenniksen klassikkokirjaa eli W. Timothy Gallwey'n The Inner Game of Tennis'tä.


Saadessani Twitterin puolella kirjahaasteen tennis-/urheilujournalisti Janne Eerikäiseltä, ajattelin että nyt voisi olla samalla korkea aika julkaista nämä viiden vuoden takaiset ajatukseni tästä klassikosta, jotka olivatkin jääneet jo unholaan blogin luonnostekstien joukkoon.



Tennis on mitä isoimmassa määrin "sisäinen peli", jota käydään suurelta osin myös pelaajien päiden sisällä. Ottelut ratkaistaankin usein henkisellä tasolla ja siis sisäisellä pelillä, mutta myös aloittelija pääsee sisäiseen peliin kiinni opetellessaan tennistä, lyöntejä ja pelinsä toteuttamista pelatessaan.

Inner Game of Tennis tarjoaa valmennus- ja opetusmielessä paljon vinkkejä, mutta myös pelaajan näkökulmasta kirjasta saa paljon irti. Kirjaa lukiessani peilasin ajatuksiani usein molempiin näkökulmiin, sillä valmentamisen ohella pelaan edelleen suhteellisen säännöllisesti.

Jaoin kirjan pääteemat kahteen isompaan kokonaisuuteen, joista seuraavissa kappaleissa pääpointit ja –ajatukset.

Tenniksen opettamisesta
Ihmiset oppivat kovin eri tavoin, mutta taitojen oppimisessa yleisin ja kenties paras tapa lienee kokeilemalla ja kokemalla itse. Alkuun pääsemiseksi esimerkiksi apinointi tarjoaa hyvän ponnahduslaudan iästä riippumatta ja erityisen hyvin tämä toimiikin lapsilla.

Kirjassa vähäteltiin jonkin verran sanallista opettamista, mutta pääasia lienee kai se, että oppilaan päässä tapahtuisi oivalluksia asioiden suhteen, joten siinä mielessä on kai aivan sama, tapahtuuko se sanojen vai tekemisen kautta. Jos esimerkiksi jonkinlaiset avainsanat auttavat pelaajaa ymmärtämään lyömistä, ei opetustavassa voi olla mitään vikaa. Kukin siis tavallaan.

Valmentajan on minimoitava oppimisen esteet ja siinä mielessä liika puhuminen saattaa sekoittaa oppijaa sekä hänen luonnollista oppimistaan. Useinhan liikunnallinen oppiminen perustuukin omien aistien voimaan.

"Näe, koe, tunne, tiedosta ja oivalla!" onkin yksi oman valmentamiseni perusajatuksista. Onkin hyvä antaa oppilaan aina kokeilla ensin rauhassa itse esimerkin voimalla ja alkaa vasta sitten neuvoa, jos ja kun tarvetta on. Esimerkin voima on kuitenkin valtava. Jos et itse valmentajana osaa näyttää tai jos vaikka liikut laiskasti, niin suuri on se vaara, että se tarttuu valmennettavaankin.

Tennislyönnit noudattavat fysiikan lakeja siinä missä muutkin ihmiskunnan tekemiset, joten lyönnin pääprinsiipit kuten esimerkiksi kineettiset ketjut, osumakohdat, vipuvarret, mailan vauhti ja erityisesti niiden merkitys lyönnin voimaan on hyvä perustella jo alkuvaiheessa. On äärimmäisen tärkeää ymmärtää pienestä pitäen, miksi esimerkiksi osuma kannattaa pitää edessä joka kerta tai miksi kättä ei kannata pitää koukussa kyljessä kiinni ja niin edelleen.

En siis täysin allekirjoita, että mielikuvat olisivat aina parempi kuin sanat tai liian monta ohjetta olisi huonompi kuin ei yhtään ohjetta, mutta usein varmasti voi olla näinkin. Keskustelu ja kommunikointi oppilaan kanssa edellyttää kuitenkin puhetta. Tärkeintä on saada oppilas itse oivaltamaan ja valmentajan tehtävä on auttaa tässä maksimaalisesti.

Oppilaan oivaltamisen onnistumiseksi on myös tärkeää, että hän tuntee miltä hyvä lyönti tuntuu. On tärkeää painaa mieleen niitä onnistuneen lyönnin tuntemuksia ja pyrkiä tavoittelemaan niitä. Sisäisestä oppimisesta ulkoiseen oppimiseen ja suoritukseen. Sen takia kentältä kuuluu usein valmentajan kommentti: "hyvä!", koska se mikä näyttää hyvältä (ja oikealta), varmasti myös tuntuu hyvältä ja tätä tunnetta on mielestäni valmentajan vahvistettava.

Mikään opetustapa ei kuitenkaan pelasta, jos oppilaan oma motivaatio oppimista kohtaan ei ole kohdillaan. Oppilaan onkin ymmärrettävä hyvin nopeasti (ja nuorena), että työ on tehtävä lopulta aina itsensä kanssa. Valmentaja on toki auttamassa, mutta oivallukset ja työ täytyy tehdä itse.

Henkisestä puolesta
Kirjan kantava ajatus on kahden minän jatkuva ”taistelu”. Minä-ykkönen määrää, käskee, tiuskii, arvioi ja analysoi, kun taas minä-kakkonen vetää ikään kuin tunteella ajattelematta liikoja ja yrittää nöyrästi pitää ykkösen tyytyväisenä tai ainakin hiljaisena.

Kirjassa oli monia esimerkkejä näiden kahden minän toimintatavoista, mutta eniten kolahti juuri se, miten vähän peliä ajattelee kun se kulkee. Ei välttämättä olekaan mitään syytä miettiä tai analysoida peliä tai lyöntejä, kun kulkee. Antaa vaan mennä ikään kuin reikäpäisesti kohti flow’ta ja tämä siis minä-kakkosen ehdoilla. Lyönnit ovat lopulta vain työkaluja itse pelin toteuttamiseksi, aivan samoin kuin remonttimiehellä remontin tekemiseksi. Tuskinpa remonttimieskään vasaraotettaan epäröi.

Jotta minä-kakkonen voisi toimia rauhassa, on ykkönen vaiennetteva kaikesta arvostelusta ja kritisoinnista. Yksi konkreettinen keino on työllistää minä-ykköstä eri tavoin, esimerkiksi keskittymällä pallon lentoon tai vaikkapa pallon saumoihin. Itse olen kokenut erinomaiseksi tavaksi lyöntiin keskittymisessä ja sen rytmittämisessä tapaa, jossa mielessäni hoen ”pomppu" pallon pompatessa ja "osuma” palloa lyödessä, jolloin minä-kakkonen saa ikään kuin rauhassa tuottaa niitä luonnollisia lyöntejään.

Tenniksen eri tilanteissa tulee olla mahdollisimman hyvin läsnä. Tässä ja nyt. Hyviä keinoja tämän harjoitteluun ovat monipuoliset harjoitteet, joissa monenlaiset tilanteet tulevat tutuksi tai joissa harjoitus vedetään överiksi esimerkiksi älyttömän tempon muodossa, jolloin lyömisen ajatteluun ei välttämättä ole edes aikaa. Tekeminen lähtee tällöin "selkärangasta". Pelitilanteissa nämä usein maksavatkin itsensä takaisin, kun tilanteet ovat tuttuja ja/tai aika on puolellasi.

Ikiaikojen paras ja mystisin fraasi positiivinen ajattelu nousee esiin tässäkin kirjassa, mutta joskus se vaan on tenniskentällä niin kovin vaikeaa, joten en itse anna sille paljonkaan painoarvoa. Sen sijaan mielen tyhjentäminen luopumalla arvostelusta, niin hyvästä kuin pahasta, kuulostaa jo realistisemmalta vaihtoehdolta, mutta toki edelleen erittäin vaikealta keinolta sekin. Juuri siksi sitä on syytä harjoitellakin, sillä arvostelu aiheuttaa jännittyneisyyttä, joka puolestaan vähentää rentoutta. Huonotkin hetket on ymmärrettävä osaksi tätä prosessia.

Erittäin tärkeä tekijä tenniksen sisäisessä pelissä on rentoutuneen keskittymisen taito, toisin sanoen luottaminen minä-kakkoseen. On tärkeää TUNTEA lyönnit ja antaa niiden tapahtua, sillä minä-kakkonen osaa ja oppii kyllä. Itseluottamuksen ja hyvän tuntuman avulla ns. flow-tila ja huippusuoritukset ovat entistä lähempänä.

Ulkoinen voittaminen tapahtuu usein sisäisen voiton jälkeen. Ajattelemalla voiton yrittämistä voittamisen sijaan pääsee jo pitkälle. Maksimiyrittäminen on asioiden tapahtumisen antamista, ei yliyrittämistä.

Voita siis itsesi, voita vastustajasi ja nimenomaan tässä järjestyksessä.